Kreikkalainen sana a·naʹsta·sis tarkoittaa kirjaimellisesti ’ylös nostamista, ylös nousemista’. Sitä käytetään Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa usein kuolleiden ylösnousemuksesta. Heprealaisten kirjoitusten puolella Hoosean 13:14:ssä, jota apostoli Paavali lainasi (1Ko 15:54, 55), puhutaan kuoleman poistamisesta ja Šeolin (hepr. šeʼōlʹ; kreik. haiʹdēs) voimattomaksi tekemisestä. Šeʼōlʹ on useissa raamatunkäännöksissä käännetty vastineilla ”hauta” ja ”kuoppa”. Kuolleiden sanotaan menevän sinne (1Mo 37:35; 1Ku 2:6; Sr 9:10). Tapa, jolla sitä käytetään Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa ja sen kreikkalaista vastinetta haiʹdēs Kreikkalaisissa kirjoituksissa, osoittaa, ettei se tarkoita kenenkään yksilön hautapaikkaa vaan ihmiskunnan yhteistä hautaa (Hes 32:21–32; Il 20:13; ks. HAADES; ŠEOL). Šeolin voimattomaksi tekeminen merkitsisi sen otteen irrottamista siinä olevista, mikä viittaisi hautojen tyhjentämiseen. Tämä edellyttäisi tietenkin ylösnousemusta, elottomassa kuolemantilassa tai haudassa olevien herättämistä henkiin.

Jeesuksen Kristuksen kautta. Edellä esitetystä käy ilmi, että ylösnousemusopetus esiintyy Heprealaisissa kirjoituksissa. Jeesuksen Kristuksen tehtäväksi jäi kuitenkin ’luoda valoa elämään ja turmeltumattomuuteen hyvällä uutisella’ (2Ti 1:10). Jeesus sanoi: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä. Kukaan ei tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh 14:6.) Jeesusta Kristusta koskeva hyvä uutinen valaisi sitä, miten ikuinen elämä ja jopa joidenkuiden turmeltumattomuus saataisiin. Apostoli Paavali vahvistaa, että ylösnousemustoivo on varma, todistellessaan: ”Mutta jos Kristuksesta saarnataan, että hänet on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teidän keskuudessanne sanovat, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Ellei kuolleiden ylösnousemusta tosiaankaan ole, ei Kristustakaan ole herätetty. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, niin saarnaamisemme on varmasti turhaa ja uskomme on turhaa. Lisäksi meidät todetaan myös vääriksi Jumalan todistajiksi, koska olemme todistaneet Jumalaa vastaan, että hän herätti Kristuksen, jota hän ei kuitenkaan herättänyt, ellei kuolleita kerran herätetä. – – Edelleen, jos Kristusta ei ole herätetty, teidän uskonne on hyödytön; te olette vielä synneissänne. – – Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, ensi hedelmänä niistä, jotka ovat nukahtaneet pois. Sillä koska kuolema on ihmisen kautta, niin kuolleiden ylösnousemuskin on ihmisen kautta.” (1Ko 15:12–21.)

Kristus itse herätti ihmisiä kuolleista ollessaan maan päällä (Lu 7:11–15; 8:49–56; Joh 11:38–44). Ylösnousemus ja sitä seuraava ikuinen elämä ovat mahdollisia vain Jeesuksen Kristuksen kautta (Joh 5:26).

Jumalan vääjäämätön tarkoitus. Jeesus Kristus osoitti saddukeusten lahkoon kuuluville, jotka eivät uskoneet ylösnousemukseen, että Heprealaisissa kirjoituksissa olevat Mooseksen kirjoitukset, jotka heillä oli ja joihin he väittivät uskovansa, todistavat ylösnousemuksesta. Jeesus todisteli, että kun Jehova sanoi olevansa ”Abrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala”, Hän piti noita jo kuolleita miehiä elävinä sen ylösnousemuksen vuoksi, joka Hänen, ”ei – – kuolleiden, vaan elävien Jumalan”, oli tarkoitus antaa heille. Jumalalla on voima ’tehdä kuolleet eläviksi ja kutsua olemattomat, ikään kuin ne olisivat’. Paavali mainitsee tämän käsitellessään Abrahamin uskoa. (Mt 22:23, 31–33; Ro 4:17.)

Jumalan kyky herättää kuolleet. Hänelle, jolla oli kyky ja voima luoda ihminen omaksi kuvakseen, niin että ihmisellä oli täydellinen ruumis ja mahdollisuudet ilmentää täysin persoonallisuuteensa istutettuja suurenmoisia ominaisuuksia, ei olisi mikään voittamaton ongelma herättää joku kuolleista. Jos tiedemiehet voivat hyödyntää Jumalan asettamia tieteellisiä periaatteita tallentaessaan videolle kuvan ja äänen ja tuottaessaan ne myöhemmin uudelleen nähtäväksi ja kuultavaksi, kuinka helppoa suurelle Kaikkeuden Suvereenille ja Luojalle onkaan herättää ihminen henkiin valmistamalla mallin mukaan sama persoonallisuus uudelleen muovattuun ruumiiseen. Kun Saaran kyky saada lapsia elvytettiin hänen vanhalla iällään, enkeli sanoi: ”Onko mikään liian poikkeuksellista Jehovalle?” (1Mo 18:14; Jer 32:17, 27.)

Miten ylösnousemuksen tarve syntyi? Alun perin ylösnousemusta ei tarvittu. Se ei sisältynyt Jumalan alkuperäiseen ihmiskuntaa koskevaan tarkoitukseen, koska kuolema ei ollut ihmisille tarkoitettu luonnollinen asia. Jumala osoitti sen sijaan, että hänen tarkoituksensa mukaan maapallon oli määrä olla täynnä eläviä, ei rappeutuvia, kuolevia ihmisiä. Hänen työnsä tulos oli täydellinen ja sen vuoksi vailla puutteita, epätäydellisyyksiä ja sairauksia (5Mo 32:4). Jehova siunasi ensimmäisen ihmisparin ja käski ihmisten lisääntyä ja täyttää maan (1Mo 1:28). Tuo siunaus ei varmasti sisältänyt sairautta ja kuolemaa; Jumala ei asettanut ihmiselle  rajallista elinaikaa, mutta hän sanoi Aadamille, että tottelemattomuus aiheuttaisi kuoleman. Tämä viittaa siihen, että muutoin ihminen eläisi ikuisesti. Tottelemattomuus johtaisi Jumalan epäsuosioon ja hänen siunauksensa lakkaamiseen ja toisi mukanaan kirouksen. (1Mo 2:17; 3:17–19.)

Näin ollen kuolema tuli ihmissuvulle Aadamin rikkomuksen kautta (Ro 5:12). Aadamin syntisyyden ja siitä aiheutuneen epätäydellisyyden vuoksi hänen jälkeläisensä eivät voineet periä isältään ikuista elämää, eivät edes toivoa ikuisesta elämästä. ’Mätä puu ei voi tuottaa hyvää hedelmää’, sanoi Jeesus. (Mt 7:17, 18; Job 14:1, 2.) Ylösnousemusjärjestely lisättiin, jotta ne Aadamin lapset, jotka haluaisivat totella Jumalaa, saisivat mahdollisuuden elää ikuisesti.

Ylösnousemuksen tarkoitus. Ylösnousemus ei osoita ainoastaan Jehovan rajatonta voimaa ja viisautta vaan se ilmentää myös hänen rakkauttaan ja armoaan, ja se saattaa hänet kunniaan niiden elämän Säilyttäjänä, jotka palvelevat häntä (1Sa 2:6). Koska hänellä on voima herättää kuolleista, hän voi mennä niin pitkälle, että hän osoittaa palvelijoittensa olevan uskollisia hänelle aina kuolemaansa asti. Hän voi vastata Saatanan syytteeseen, jonka mukaan ”nahka nahasta, ja kaiken, mitä ihmisellä on, hän antaa sielunsa puolesta” (Job 2:4). Jehova voi antaa Saatanan mennä sellaisiin äärimmäisyyksiin, että tämä surmaa jonkun yrittäessään turhaan tukea vääriä syytöksiään (Mt 24:9; Il 2:10; 6:11). Jehovan palvelijat ovat hänen palveluksessaan halukkaita luopumaan jopa itse elämästä, mikä on todiste siitä, etteivät he palvele itsekkäistä syistä vaan rakkaudesta (Il 12:11). Se on todiste myös siitä, että he tunnustavat Hänet Kaikkivaltiaaksi, Kaikkeuden Suvereeniksi ja rakkaudelliseksi Jumalaksi, joka pystyy herättämään heidät kuolleista. Se todistaa, että heidän yksinomainen antaumuksensa kuuluu Jehovalle hänen suurenmoisten ominaisuuksiensa vuoksi eikä minkään itsekkäiden aineellisten syiden vuoksi. (Ajattele esim. hänen palvelijoittensa huudahduksia, jotka on mainittu Ro 11:33–36:ssa, Il 4:11:ssä ja 7:12:ssa.) Ylösnousemus on myös keino, jonka avulla Jehova pitää huolen siitä, että se hänen maata koskeva tarkoituksensa, jonka hän esitti Aadamille, toteutuu (1Mo 1:28).

Välttämätöntä ihmisen onnellisuudelle. Kuolleiden ylösnousemus, joka on Jumalan ansaitsematonta hyvyyttä, on välttämätöntä, jotta ihmiskunta voisi olla onnellinen ja jotta kaikki ihmisten kokema vahinko, kärsimys ja sorto voitaisiin poistaa. Nämä ovat seurausta ihmisten epätäydellisyydestä sekä sairauksista, sodista, murhista ja kaikesta epäinhimillisyydestä, jota jumalattomat ihmiset ovat harjoittaneet Saatana Panettelijan yllytyksestä. Emme voi olla täysin onnellisia, jos emme usko ylösnousemukseen. Apostoli Paavali ilmaisi tuon ajatuksen näin: ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tässä elämässä, olemme kaikista ihmisistä säälittävimpiä.” (1Ko 15:19.)

Miten varhain ylösnousemustoivo annettiin? Kun Aadam oli tehnyt syntiä ja hankkinut kuoleman itselleen ja aiheuttanut siten myös tulevien jälkeläistensä kuoleman, Jumala sanoi käärmeelle: ”Ja minä panen vihollisuuden sinun ja naisen välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille. Se murskaa sinun pääsi, ja sinä murskaat sen kantapään.” (1Mo 3:15.)

Kuoleman alkuperäinen aiheuttaja poistetaan. Jeesus sanoi häntä vastustaville uskonnollisille juutalaisille: ”Te olette isästänne Panettelijasta ja tahdotte tehdä isänne halujen mukaan. Hän oli tappaja alusta asti, eikä hän pysynyt lujana totuudessa, koska hänessä ei totuutta ole.” (Joh 8:44.) Tämä todistaa, että nimenomaan Panettelija puhui käärmeen välityksellä ja että hän oli tappaja aina siitä lähtien, kun hän aloitti valehtelunsa ja panettelunsa. Näyssä, jonka Kristus myöhemmin antoi Johannekselle, hän paljasti, että Saatana Panettelijaa sanotaan myös ”alkuperäiseksi käärmeeksi” (Il 12:9). Saatana sai otteen ihmiskunnasta ja vaikutusvaltaa Aadamin lapsiin houkuttelemalla heidän isänsä Aadamin kapinoimaan Jumalaa vastaan. Siksi Jehova antoi ensimmäisessä profetiassaan 1. Mooseksen kirjan 3:15:ssä toivon, että tämä Käärme raivattaisiin pois tieltä (vrt. Ro 16:20). Saatanan pään murskaamisen lisäksi myös kaikki hänen työnsä murskataan, tuhotaan eli tehdään tyhjäksi (1Jo 3:8; UM, UTN, KR-92). Tämän profetian täyttyminen edellyttää pakostakin Aadamin aiheuttaman kuoleman tekemistä tyhjäksi, mihin sisältyy niiden Aadamin jälkeläisten tuominen takaisin ylösnousemuksen kautta, jotka joutuvat Šeoliin (Haadekseen) sen vuoksi, että hänen syntinsä vaikutukset periytyvät heille (1Ko 15:26).

Vapautuksen toivo edellyttää ylösnousemusta. Apostoli Paavali kuvailee, millaisen tilanteen Jumala salli vallita ihmisen langettua syntiin ja mikä oli Hänen lopullinen tarkoituksensa: ”Sillä luomakunta alistettiin turhuuteen  [koska se syntyi synnissä ja kaikkia odotti kuolema], ei omasta tahdostaan [Aadamin lapset kohtasivat tämän tilanteen tullessaan maailmaan, vaikka he eivät itse voineet millään tavalla vaikuttaa siihen, mitä Aadam oli tehnyt, eikä se ollut heidän oma valintansa], vaan alistajan [viisaudessaan tällä tavoin menettelevän Jumalan] toimesta, sen toivon varaan, että itse luomakuntakin vapautetaan turmeltuvuuden orjuudesta Jumalan lasten loistoisaan vapauteen.” (Ro 8:20, 21; Ps 51:5.) Jotta kuolleet voisivat kokea tämän loistoisan vapautuksen toivon täyttymyksen, heidän täytyisi saada ylösnousemus, heidät pitäisi vapauttaa kuolemasta ja haudasta. Lupaamalla ”siemenen”, joka murskaisi käärmeen pään, Jumala siis antoi ihmiskunnalle suurenmoisen toivon. (Ks. SIEMEN.)

Abrahamin uskon perusta. Raamatun kertomuksesta ilmenee, että yrittäessään uhrata poikansa Iisakin Abraham uskoi, että Jumala pystyi herättämään kuolleet ja että se oli hänen tarkoituksensa. Ja kuten Heprealaiskirjeen 11:17–19:ssä sanotaan, hän saikin Iisakin takaisin kuolleista ”kuvaannollisella tavalla”. (1Mo 22:1–3, 10–13.) Jumalan lupaus ”siemenestä” antoi Abrahamille perusteen uskoa ylösnousemukseen (1Mo 3:15). Lisäksi hän ja Saara olivat jo kokeneet jotain ylösnousemukseen verrattavaa, kun heidän lisääntymiskykynsä oli elvytetty (1Mo 18:9–11; 21:1, 2, 12; Ro 4:19–21). Job ilmaisi samanlaista uskoa, kun hän sanoi kovissa kärsimyksissään: ”Oi kunpa kätkisit minut Šeoliin, – – asettaisit minulle aikarajan ja muistaisit minua! Jos voimakas mies kuolee, voiko hän elää uudelleen? – – Sinä kutsut, ja minä vastaan sinulle. Sinä ikävöitset kättesi työtä.” (Job 14:13–15.)

Lunnaiden antamista edeltäneitä ylösnousemuksia. Profeetat Elia ja Elisa herättivät ihmisiä kuolleista suoranaisesti tai epäsuorasti (1Ku 17:17–24; 2Ku 4:32–37; 13:20, 21). Nuo kuolleista herätetyt kuolivat kuitenkin uudestaan samoin kuin ne, jotka Jeesus herätti kuolleista ollessaan maan päällä, ja ne, jotka apostolit herättivät henkiin. Tästä käy ilmi, että ylösnousemus ei tapahdu aina ikuiseen elämään.

Koska Lasaruksen ystävä Jeesus oli herättänyt hänet kuolleista, Lasarus oli todennäköisesti elossa vuoden 33 helluntaina, kun pyhää henkeä vuodatettiin ja ensimmäiset taivaallisesta kutsumisesta osalliset (Hpr 3:1) voideltiin ja siitettiin pyhällä hengellä (Ap 2:1–4, 33, 38). Lasaruksen ylösnousemus oli samanlainen kuin Elian ja Elisan välityksellä tapahtuneet ylösnousemukset. Mutta se avasi Lasarukselle todennäköisesti mahdollisuuden saada Kristuksen ylösnousemuksen kaltainen ylösnousemus, jota hän ei olisi muutoin saanut. Mikä suurenmoinen rakkaudenteko Jeesukselta! (Joh 11:38–44.)

”Parempi ylösnousemus”. Paavali sanoo vanhan ajan uskollisista: ”Naiset saivat takaisin kuolleitaan ylösnousemuksen välityksellä, mutta toisia miehiä kidutettiin, koska he eivät ottaneet vastaan vapautusta millään lunnailla, jotta he saisivat paremman ylösnousemuksen.” (Hpr 11:35.) Nuo miehet osoittivat uskoa ylösnousemustoivoon, ja he tiesivät, ettei senaikainen elämä ollut kaikkein tärkeintä. He ja muut saavat ylösnousemuksen Kristuksen välityksellä sen jälkeen, kun hän on saanut ylösnousemuksen ja ilmaantunut taivaassa Isänsä eteen mukanaan lunastusuhrinsa arvo. Tuolloin hän osti takaisin ihmissuvun elämänoikeuden ja hänen oli mahdollista tulla ”Iankaikkiseksi Isäksi”. (Hpr 9:11, 12, 24; Jes 9:6.) Hän on ”elämää antava henki” (1Ko 15:45). Hänellä on ”kuoleman ja Haadeksen [Šeolin] avaimet” (Il 1:18). Nyt hänellä on valta antaa ikuinen elämä, ja Jumalan määräaikana hän toteuttaa ”paremman ylösnousemuksen”, koska sen saavat voivat elää ikuisesti; kenenkään heistä ei tarvitse väistämättä kuolla uudestaan. Jos he pysyvät tottelevaisina, he saavat jatkaa elämää.

Taivaallinen ylösnousemus. Jeesuksen Kristuksen sanotaan olevan ”esikoinen kuolleista” (Kol 1:18). Hän oli kaikkien aikojen ensimmäinen, joka herätettiin ikuiseen elämään. Ja hänen ylösnousemuksensa tapahtui ”hengessä”, taivaalliseen elämään (1Pi 3:18). Lisäksi hänet korotettiin korkeampaan elämänmuotoon ja korkeampaan asemaan kuin hänellä oli ollut taivaissa ennen maan päälle tuloaan. Hänelle annettiin kuolemattomuus ja turmeltumattomuus, joita kenelläkään lihassa olevalla luomuksella ei voi olla, ja hänet tehtiin ”taivaita korkeammaksi”, niin että ainoastaan Jehova Jumala on hänen yläpuolellaan kaikkeudessa. (Hpr 7:26; 1Ti 6:14–16; Fil 2:9–11; Ap 2:34; 1Ko 15:27.) Hänet herätti kuolleista itse Jehova Jumala (Ap 3:15; 5:30; Ro 4:24; 10:9).

Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus näyttäytyi kuitenkin noin 40 päivän ajan opetuslapsilleen eri tilanteissa ja erilaisissa liharuumiissa, kuten enkelitkin olivat näyttäytyneet muinoin eläneille ihmisille. Noiden enkelien tavoin hän pystyi halutessaan muodostamaan ja hajottamaan nuo  liharuumiit todistaakseen näkyvästi, että hänet oli herätetty kuolleista. (Mt 28:8–10, 16–20; Lu 24:13–32, 36–43; Joh 20:14–29; 1Mo 18:1, 2; 19:1; Jos 5:13–15; Tu 6:11, 12; 13:3, 13.) Se, että hän näyttäytyi ihmisille monta kertaa, ja varsinkin se, että hän teki eräässä tilaisuudessa itsensä ilmeiseksi yli 500 ihmiselle, on voimakas todiste hänen ylösnousemuksestaan (1Ko 15:3–8). Hänen ylösnousemuksensa, joka on näin hyvin vahvistettu, antaa ”kaikille – – takeen” siitä, että tilinteon tai tuomion päivä tulee varmasti (Ap 17:31).

Kristuksen ”veljien” ylösnousemus. Niille, jotka ovat ”kutsuttuja ja valittuja ja uskollisia”, Kristuksen askelien seuraajia, hänen ”veljiään”, jotka on siitetty hengellä ”Jumalan lapsiksi”, luvataan hänen ylösnousemuksensa kaltainen ylösnousemus (Il 17:14; Ro 6:5; 8:15, 16; Hpr 2:11). Apostoli Pietari kirjoittaa kristityille tovereilleen: ”Siunattu olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, sillä suuren armonsa mukaan hän synnytti meidät uudelleen elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen välityksellä, turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja kuihtumattomaan perintöön. Se on varattuna taivaissa teitä varten.” (1Pi 1:3, 4.)

Pietari kuvailee myös heidän toivoaan ”kallisarvoisiksi ja hyvin suurenmoisiksi lupauksiksi, jotta te näiden välityksellä tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta” (2Pi 1:4). Heidän luontonsa täytyy muuttua, heidän on luovuttava ihmisluonnosta saadakseen ”jumalallisen” luonnon ja päästäkseen osallisiksi Kristuksen kirkkaudesta. Heidän täytyy kuolla Kristuksen kuoleman kaltainen kuolema – pysyä nuhteettomina ja luopua ihmiselämästä ikuisiksi ajoiksi – minkä jälkeen he saavat ylösnousemuksessa Kristuksen ruumiin kaltaisen kuolemattoman, turmeltumattoman ruumiin. (Ro 6:3–5; 1Ko 15:50–57; 2Ko 5:1–3.) Apostoli Paavali selittää, että ruumista ei herätetä kuolleista, ja hän vertaa heidän kokemustaan sen sijaan siemenen kylvämiseen ja orastamiseen sillä tavoin, että ”Jumala antaa sille varren, niin kuin hän on tahtonut” (1Ko 15:35–40). Ylösnousemuksen saa sielu, persoona, siihen ympäristöön sopivassa ruumiissa, johon Jumala herättää hänet kuolleista.

Jeesus Kristus antoi ihmiselämänsä ihmiskuntaa hyödyttäväksi lunastusuhriksi. Heprealaiskirjeen henkeytetty kirjoittaja soveltaa psalmin 40 häneen, kun hän kuvailee Jeesuksen sanovan tullessaan ”maailmaan” Jumalan Messiaana: ”Teurasuhria ja uhrilahjaa sinä et tahtonut, mutta sinä valmistit minulle ruumiin.” (Hpr 10:5.) Jeesus itse sanoi: ”Todellakin se leipä, jonka minä tulen antamaan, on minun lihani maailman elämän puolesta.” (Joh 6:51.) Näin ollen Kristus ei voinut ottaa ruumistaan takaisin ylösnousemuksessa, koska hän olisi silloin ottanut takaisin Jumalalle ihmiskunnan puolesta esitetyn uhrin. Kristuksen ei myöskään ollut enää määrä jäädä maan päälle. Hänen ’kotinsa’ on taivaissa hänen Isänsä luona, joka ei ole lihaa vaan henki (Joh 14:3; 4:24). Sen vuoksi Jeesus Kristus sai loistoisan kuolemattoman, turmeltumattoman ruumiin, sillä ”hän on hänen [Jehovan] kirkkautensa heijastuma ja hänen olemuksensa tarkka kuva ja ylläpitää kaikkea hänen voimansa sanalla, ja suoritettuaan puhdistuksen syntiemme edestä hän istui Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa. Niinpä hänestä on tullut enkeleitä [jotka ovat itsekin mahtavia henkipersoonia] parempi siinä määrin, että hän on perinyt nimen, joka on oivallisempi kuin heidän.” (Hpr 1:3, 4; 10:12, 13.)

Kristuksen uskolliset veljet, jotka liittyvät häneen taivaissa, luopuvat ihmiselämästä. Apostoli Paavali osoittaa, että heidän täytyy saada uusi ruumis, joka on muovattu uudelleen heidän uutta ympäristöään varten: ”Mutta meidän kansalaisuutemme on taivaissa, mistä myös hartaasti odotamme pelastajaa, Herraa Jeesusta Kristusta, joka muovaa uudelleen meidän nöyryytetyn ruumiimme loistoisan ruumiinsa mukaiseksi sen voiman vaikutuksella”, joka hänellä on. (Fil 3:20, 21.)

Taivaallisen ylösnousemuksen aika. Kristuksen perijätovereiden taivaallinen ylösnousemus alkaa sen jälkeen, kun Jeesus Kristus palaa taivaallisessa kirkkaudessa kiinnittääkseen ensin huomiota hengellisiin veljiinsä. Kristusta itseään sanotaan ”ensi hedelmäksi niistä, jotka ovat nukahtaneet pois”. Sitten Paavali sanoo, että kukin saa ylösnousemuksen omassa luokassaan, ”Kristus ensi hedelmänä, sen jälkeen Kristukselle kuuluvat hänen läsnäolonsa aikana”. (1Ko 15:20, 23.) Vuoden 33 helluntaina perustetun ”Jumalan huoneen” jäseninä he ovat olleet tuomittavina koko kristillisen elämänkulkunsa ajan (1Pi 4:17). He ovat ”eräs – – ensi hedelmä” (Ja 1:18; Il 14:4). Jeesusta Kristusta voidaan verrata ohran ensi hedelmiin, jotka israelilaiset uhrasivat 16. nisankuuta (”Kristus ensi hedelmänä”), ja hänen hengellisiä veljiään voidaan ”ensi hedelmänä”  (’eräänä ensi hedelmänä’) verrata vehnän ensi hedelmiin, jotka uhrattiin helluntaipäivänä, 50. päivänä nisankuun 16. päivästä laskettuna (3Mo 23:4–12, 15–20).

Nämä ovat olleet tuomittavina, joten Kristuksen paluun yhteydessä on aika antaa heille, hänen uskollisille voidelluilleen, palkka, kuten hän lupasi 11 uskolliselle apostolilleen kuolemaansa edeltäneenä iltana: ”Olen menossa valmistamaan teille sijaa. Ja – – tulen jälleen ja otan teidät kotiin luokseni, jotta tekin olisitte siellä, missä minä olen.” (Joh 14:2, 3; Lu 19:12–23; vrt. 2Ti 4:1, 8; Il 11:17, 18.)

”Karitsan häät”. Heitä sanotaan ryhmänä hänen (tulevaksi) ’morsiamekseen’ (Il 21:9), heidät on luvattu hänelle avioliittoon, ja heidät täytyy herättää kuolleista taivaisiin, jotta he voisivat osallistua ”Karitsan häihin” (2Ko 11:2; Il 19:7, 8). Apostoli Paavali odotti innokkaasti taivaallista ylösnousemustaan (2Ti 4:8). Kristuksen ”läsnäolon” aikaan maan päällä on vielä elossa joitakin hänen hengellisiä veljiään, ”jotka on kutsuttu Karitsan hääillalliselle”, mutta niihin heistä, jotka ovat jo kuolleet, kiinnitetään ensin huomiota ylösnousemuksen välityksellä (Il 19:9). Tätä selitetään 1. Tessalonikalaiskirjeen 4:15, 16:ssa: ”Sillä tämän sanomme teille Jehovan sanan perusteella, että me elossa olevat, jotka säilymme Herran läsnäoloon, emme millään tavoin tule edeltämään niitä, jotka ovat nukahtaneet pois, sillä Herra itse laskeutuu taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan trumpetin kuuluessa, ja ne, jotka ovat kuolleita Kristuksen yhteydessä, nousevat ensin.”

Sitten Paavali lisää: ”Jälkeenpäin meidät elossa olevat, jotka säilymme, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan ilmaan, ja näin me tulemme aina olemaan Herran kanssa.” (1Te 4:17.) Kun nuo jäljelle jääneet, jotka on kutsuttu ”Karitsan hääillalliselle”, siis päättävät maallisen vaelluksensa uskollisina kuollessaan, heidät herätetään välittömästi eloon, jotta he voivat liittyä morsian-luokan muiden jäsenten seuraan taivaassa. He eivät ”nukahda kuolemaan” siinä mielessä, että he odottaisivat apostolien tavoin pitkässä unessa, vaan kun he kuolevat, heidät ”muutetaan, tuokiossa, silmänräpäyksessä, viimeisen trumpetin aikaan. Sillä trumpetti soi, ja kuolleet herätetään turmeltumattomina, ja meidät muutetaan.” (1Ko 15:51, 52.) Ilmeisesti ”Karitsan häät” vietetään kuitenkin vasta sen jälkeen, kun ”Suuren Babylonin” tuomio on pantu täytäntöön (Il 18). Tämän ”suuren porton” tuhon kuvauksen jälkeen Ilmestyksen 19:7:ssä sanotaan: ”Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme hänelle kunnia, sillä Karitsan häät ovat tulleet ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.” Häät voivat alkaa, kun kaikki 144000 on lopullisesti hyväksytty ja ’sinetöity’ uskollisiksi ja herätetty kuolleista taivaisiin.

Ensimmäinen ylösnousemus. Ilmestyksen 20:5, 6:ssa niiden ylösnousemusta, jotka tulevat hallitsemaan Kristuksen kanssa, sanotaan ”ensimmäiseksi ylösnousemukseksi”. Apostoli Paavali sanoo tämän ensimmäisen ylösnousemuksen olevan myös ”varhaisempi ylösnousemus kuolleista [kirjm. ”pois-ylösnousemus pois kuolleista”]” (Fil 3:11, UM, Ro, Int). Robertsonin Word Pictures in the New Testament (1931, IV osa, s. 454) sanoo Paavalin tässä käyttämästä ilmauksesta: ”Ilmeisesti Paavali ajattelee tässä vain uskovien ylösnousemusta kuolleista ja siitä johtuu kaksinkertainen eks [= ek ’pois’] (tēn eksanastasin tēn ek nekrōn). Paavali ei tällä kielenkäytöllä kiellä yleistä ylösnousemusta vaan korostaa uskovien ylösnousemusta.” Charles Ellicottin Commentaries (1865, II osa, s. 87) toteaa Filippiläiskirjeen 3:11:stä: ”’Ylösnousemus kuolleista’, ts. tekstiyhteyden perusteella ensimmäinen ylösnousemus (Ilm. 20:5), jolloin Herran saapuessa Hänessä kuolleet nousevat ensin (1. Tess. 4:16) ja elävät temmataan Häntä vastaan pilvissä (1. Tess. 4:17); vrt. Luukas 20:35. Ensimmäisessä ylösnousemuksessa on vain aitoja uskovia, ja se edeltää selvästikin ajallisesti toista, ei-uskovien ja epäilijöiden ylösnousemusta – – Se, että tässä viitattaisiin pelkästään eettiseen ylösnousemukseen (Cocceius), ei tule kysymykseenkään.” Yksi sanan e·ksa·naʹsta·sis perusmerkityksistä on vuoteesta nouseminen aamulla, joten se voi hyvin edustaa aikaisin tapahtuvaa ylösnousemusta, jota muualla sanotaan ”ensimmäiseksi ylösnousemukseksi”. Rotherhamin käännös Filippiläiskirjeen 3:11:stä kuuluu: ”Jos minä jotenkin edistyisin varhaisempaan ylösnousemukseen, joka tapahtuu kuolleitten joukosta.”

Maallinen ylösnousemus. Kun Jeesus riippui paalussa, toinen hänen rinnallaan olleista pahantekijöistä havaitsi, ettei Jeesus ansainnut rangaistusta, ja pyysi: ”Jeesus, muista minua, kun pääset valtakuntaasi.” Jeesus vastasi: ”Totisesti minä sanon sinulle tänään: sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa.” (Lu 23:42, 43.) Oikeastaan Jeesus sanoi: ”Tänä synkkänä päivänä, kun näyttää ulkonaisesti erittäin epätodennäköiseltä, että valtakuntaa koskeva vaatimukseni toteutuisi, sinä ilmaiset uskoa.  Kun tosiaan pääsen valtakuntaani, minä varmasti muistan sinua.” (Ks. PARATIISI.) Tämä edellyttäisi pahantekijän ylösnousemusta. Tuo mies ei ollut Jeesuksen Kristuksen uskollinen seuraaja. Hän oli toiminut väärin, rikkonut lakia tavalla, josta seurasi kuolemantuomio. (Lu 23:40, 41.) Näin ollen hän ei voinut toivoa kuuluvansa niihin, jotka saisivat ensimmäisen ylösnousemuksen. Lisäksi hän kuoli 40 päivää ennen kuin Jeesus nousi taivaaseen ja näin ollen ennen helluntaita, joka oli 10 päivää tuon taivaaseen nousemisen jälkeen ja jolloin Jumala Jeesuksen välityksellä voiteli ensimmäiset niistä, jotka saavat taivaallisen ylösnousemuksen (Ap 1:3; 2:1–4, 33).

Jeesus sanoi, että pahantekijä tulisi olemaan paratiisissa. Tuo sana tarkoittaa ’puistoa tai puistomaista puutarhaa’. 1. Mooseksen kirjan 2:8:ssa käytetty ’puutarhaa’ tarkoittava heprealainen sana (gan) käännettiin Septuagintassa kreikkalaisella sanalla pa·raʹdei·sos. Paratiisi, jossa tuo pahantekijä tulee olemaan, ei voi olla se ”Jumalan paratiisi”, joka Ilmestyksen 2:7:ssä luvataan ”sille, joka voittaa”, sillä tuo pahantekijä ei ollut Jeesuksen Kristuksen tavoin voittanut maailmaa (Joh 16:33). Tuo pahantekijä ei siis tulisi olemaan taivaallisessa Valtakunnassa sen jäsenenä (Lu 22:28–30), vaan hän olisi tuon Valtakunnan alamainen, kun nuo ”ensimmäisen ylösnousemuksen” saaneet istuisivat Jumalan ja Kristuksen kuninkaina valtaistuimilla hallitsemassa Kristuksen kanssa tuhat vuotta (Il 20:4, 6).

’Vanhurskaat ja epävanhurskaat’. Apostoli Paavali sanoi eräille juutalaisille, jotka myös toivoivat saavansa ylösnousemuksen, että ”tulee olemaan ylösnousemus, sekä vanhurskaiden että epävanhurskaiden” (Ap 24:15).

Raamatussa ilmaistaan selvästi, keitä ”vanhurskaat” ovat. Ensinnäkin ne, joiden on määrä saada taivaallinen ylösnousemus, julistetaan vanhurskaiksi (Ro 8:28–30).

Raamatussa sanotaan vanhurskaiksi myös sellaisia vanhan ajan uskollisia kuin Abraham (1Mo 15:6; Ja 2:21). Monia näistä ihmisistä luetellaan Heprealaiskirjeen 11. luvussa, ja sen kirjoittaja sanoo heistä: ”Ja vaikka nämä kaikki saivat todistuksen uskonsa välityksellä, he eivät saaneet lupauksen täyttymystä, koska Jumala näki ennalta meille [Paavalin kaltaisille hengestä siinneille, voidelluille kristityille] jotakin parempaa, jotta heitä ei tehtäisi täydellisiksi ilman meitä.” (Hpr 11:39, 40.) Heidät tehdään siis täydellisiksi sen jälkeen, kun ne, joilla on osa ”ensimmäisessä ylösnousemuksessa”, on tehty täydellisiksi.

Lisäksi on Ilmestyksen 7. luvussa kuvattu ”suuri joukko”, jonka jäsenet eivät kuuluu 144000 ’sinetöidyn’ joukkoon ja joilla sen vuoksi ei ole hengen ”ennakkovakuutta” siitä, että he olisivat hengestä siinneitä (Ef 1:13, 14; 2Ko 5:5). Heidän kuvaillaan tulevan elävinä ”suuresta ahdistuksesta”, minkä perusteella tämän ryhmän kokoaminen näyttäisi ajoittuvan viimeisiin päiviin vähän ennen tuota ahdistusta. He ovat vanhurskaita uskonsa perusteella, sillä heidät on puettu pitkiin valkoisiin vaatteisiin, jotka on valkaistu Karitsan veressä. (Il 7:1, 9–17.) Heitä ei tarvitse luokkana herättää kuolleista, mutta tähän ryhmään kuuluvat uskolliset, jotka kuolevat ennen suurta ahdistusta, herätetään kuolleista Jumalan määräaikana.

On myös monia ”epävanhurskaita”, jotka on haudattu Šeoliin (Haadekseen), ihmiskunnan yhteiseen hautaan, tai ”mereen” eli vesihautaan. Näiden ja maan päälle herätettävien ”vanhurskaiden” tuomiota kuvaillaan Ilmestyksen 20:12, 13:ssa: ”Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjakääröt avattiin. Mutta avattiin vielä yksi kirjakäärö; se on elämän kirjakäärö. Ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjakääröihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja kuolema ja Haades antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin kukin tekojensa mukaan.”

Maallisen ylösnousemuksen aika. Tämä tuomio on Raamatussa sijoitettu kuvaukseen siitä, mitä tapahtuu Kristuksen hallitessa kuningas- ja pappistovereineen tuhatvuotisen hallituskautensa aikana. Kuten apostoli Paavali totesi, he ”tulevat tuomitsemaan maailman” (1Ko 6:2). ”Suuret ja pienet”, kaikilta elämänaloilta olevat ihmiset, tuomitaan silloin puolueettomasti. Heidät tuomitaan ”sen perusteella, mitä [silloin avattaviin] kirjakääröihin oli kirjoitettu”. Tämä ei voi tarkoittaa heidän entistä elämäänsä koskevia muistiinmerkintöjä eikä säännöstöä, joka tuomitsee heidät heidän entisen elämänsä perusteella. Koska ”synnin palkka on kuolema”, he ovat kuolemansa kautta saaneet menneisyydessä tekemiensä syntien palkan (Ro 6:7, 23). Nyt heidät herätetään kuolleista, jotta he voivat ilmaista asenteensa Jumalaa kohtaan ja osoittaa, haluavatko he turvautua Jeesuksen Kristuksen kaikkien puolesta antamaan lunastusuhriin (Mt 20:28; Joh 3:16). Vaikka heitä ei enää vaaditakaan tilille menneistä synneistään, he tarvitsevat  lunastusta saavuttaakseen täydellisyyden. Heidän täytyy uudistaa mielensä saattamalla elämänsä ja ajattelutapansa sopusointuun Jumalan tahdon ja hänen maata ja sen asukkaita koskevien säännöstensä kanssa. Näin ollen ”kirjakääröissä” ilmeisesti esitetään heitä tuon tuomiopäivän aikana koskeva Jumalan tahto ja laki, ja tuomion perustana on heidän uskonsa ja tottelevaisuutensa niitä kohtaan, ja sen perusteella heidän nimensä myös kirjoitetaan lopulta lähtemättömästi ”elämän kirjakääröön”.

Elämän ja tuomion ylösnousemus. Jeesus esitti ihmiskunnalle lohduttavan vakuutuksen: ”Tulee hetki, ja se on nyt, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja ne, jotka ovat ottaneet vaarin, tulevat elämään. – – Älkää ihmetelkö tätä, sillä tulee hetki, jolloin kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa harjoittaneet tuomion ylösnousemukseen.” (Joh 5:25–29.)

Tuomion ylösnousemus. Jeesuksen tässä käyttämä sana ”tuomio” on käännetty kreikkalaisesta sanasta kriʹsis. Parkhurstin mukaan tällä sanalla on Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa seuraavat merkitykset: ”I. Tuomio. – – II. Tuomio, oikeus. Matt. 23:23. Vrt. 12:20. – – III. Langettava tuomio, kirous. Mark. 3:29. Joh. 5:24, 29. – – IV. Langettavan tuomion tai rangaistuksen syy tai peruste. Joh. 3:19. V. Jokin nimenomainen juutalaisten tuomioistuin, – – Matt. 5:21, 22.” (A Greek and English Lexicon to the New Testament, Lontoo 1845, s. 342.)

Jos Jeesus olisi tuomiosta puhuessaan tarkoittanut oikeudenkäyntiä, jonka tuloksena voisi olla elämä, niin tämän ja ”elämän ylösnousemuksen” välillä ei olisi mitään eroa. Näin ollen tekstiyhteys osoittaa, että Jeesus tarkoitti ”tuomiolla” langettavaa tuomiota.

”Kuolleet” jotka kuulivat Jeesuksen puhuvan maan päällä. Tarkastellessamme Jeesuksen sanoja, havaitsemme, että kun Jeesus puhui, jotkut ”kuolleet” kuulivat hänen äänensä. Pietari käytti samanlaista kieltä, kun hän sanoi: ”Tätä vartenhan hyvä uutinen julistettiin kuolleillekin, jotta heidät tuomittaisiin lihaan nähden ihmisten näkökannalta, mutta jotta he eläisivät henkeen nähden Jumalan näkökannalta.” (1Pi 4:6.) Tämä johtui siitä, että ne, jotka kuulivat Kristusta, olivat ennen tuota kuulemista ’kuolleita hairahduksissa ja synneissä’, mutta he alkaisivat ’elää’ hengellisesti, kun he uskoisivat hyvään uutiseen (Ef 2:1; vrt. Mt 8:22; 1Ti 5:6).

Johanneksen 5:29:ssä viitataan tuomintakauden päättymiseen. Sen määrittämistä, mitä aikaa Jeesus tarkoitti puhuessaan ’elämän ylösnousemuksesta ja tuomion ylösnousemuksesta’, helpottaa merkittävästi, kun katsotaan, mitä hän sanoi aiemmin samassa tekstiyhteydessä niistä tuolloin eläneistä, jotka olivat hengellisesti kuolleita (kuten on selitetty edempänä väliotsikon ’Siirtyminen kuolemasta elämään’ alla): ”Tulee hetki, ja se on nyt, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja ne, jotka ovat ottaneet vaarin [kirjm. ”ne, jotka ovat kuulleet”], tulevat elämään.” (Joh 5:25, Int.) Tämä osoittaa, ettei hän puhunut vain joistakuista, jotka kuulivat hänen äänensä, vaan sellaisista, jotka ”ovat kuulleet”, nimittäin niistä, jotka kuultuaan hyväksyvät kuulemansa totuudeksi. Sanoja ”kuulla” ja ”kuunnella” käytetään Raamatussa hyvin usein merkityksessä ’ottaa vaarin’ tai ’totella’ (ks. TOTTELEVAISUUS). Ne, jotka osoittautuvat tottelevaisiksi, saavat elää. (Vrt. tuon saman kreikkalaisen verbin [a·kouʹō] ”kuulla” tai ”kuunnella” käyttöä Joh 6:60:ssä, 8:43, 47:ssä ja 10:3, 27:ssä.) Heitä ei tuomita sen perusteella, mitä he tekivät ennen hänen äänensä kuulemista, vaan sen perusteella, mitä he tekevät sen jälkeen, kun he ovat kuulleet sen.

Ilmeisesti Jeesus siis katsoi aikaa tästä samasta näkökulmasta, kun hän puhui ”hyvää tehneistä” ja ”pahaa harjoittaneista”, ts. hän katsoi tuomintakauden lopusta taaksepäin ja tarkasteli näiden kuolleista herätettyjen toimintaa sen jälkeen, kun he olivat saaneet tilaisuuden totella tai rikkoa sitä, ”mitä kirjakääröihin oli kirjoitettu”. Vasta tuomintakauden päätyttyä kävisi ilmi, ketkä olivat tehneet hyvää ja ketkä pahaa. ”Hyvää tehneet” (ts. sen mukaan, ”mitä kirjakääröihin oli kirjoitettu”) palkittaisiin elämällä, ja ”pahaa harjoittaneet” saisivat langettavan tuomion. Ylösnousemus olisi osoittautunut joko elämäksi tai langettavaksi tuomioksi.

Raamatussa on yleistä tarkastella asioita jälkikäteen eli puhua niistä lopputuloksen näkökulmasta, ikään kuin ne olisivat jo päättyneet. Jumalahan ”kertoo alusta asti lopun ja muinaisuudesta saakka sen, mitä ei vielä ole tehty” (Jes 46:10). Juudas omaksuu saman näkökulman, kun hän puhuu seurakuntaan pujahtaneista turmeltuneista miehistä: ”Voi heitä, sillä he ovat kulkeneet Kainin tietä ja ovat rynnänneet Bileamin harhapolulle palkan tähden ja ovat tuhoutuneet [kirjm. ”tuhonneet itsensä”] Korahin kapinalliseen puheeseen!” (Ju 11.) Myös joissakin  profetioissa käytetään samanlaista kieltä (vrt. Jes 40:1, 2; 46:1; Jer 48:1–4).

Johanneksen 5:29:n näkökulma ei siis ole sama kuin Apostolien tekojen 24:15:n, missä Paavali puhuu ”sekä vanhurskaiden että epävanhurskaiden” ylösnousemuksesta. Paavali tarkoittaa selvästikin niitä, joilla on ollut vanhurskas tai epävanhurskas asema Jumalan edessä tämän elämän aikana ja jotka tullaan herättämään kuolleista. Heitä sanotaan ”muistohaudoissa oleviksi” (Joh 5:28; ks. MUISTOHAUTA). Johanneksen 5:29:ssä Jeesus puhuu ihmisistä sen jälkeen, kun he ovat tulleet muistohaudoista, ja sen jälkeen, kun he ovat Jeesuksen Kristuksen ja hänen kuningas- ja pappistovereittensa hallituskauden aikana toimintatavallaan osoittautuneet joko tottelevaisiksi ja saaneet palkakseen ikuisen ”elämän” tai tottelemattomiksi ja ansainneet siten Jumalan ”[langettavan] tuomion”.

Sielu palaa Šeolista. Israelin kuningas Daavid kirjoitti: ”Olen asettanut Jehovan alati eteeni. Koska hän on oikealla puolellani, minua ei horjuteta. – – Myös oma lihani saa asua turvassa. Sillä sinä et jätä sieluani Šeoliin. Sinä et salli uskollisesi nähdä hautakuoppaa.” (Ps 16:8–11.) Helluntaipäivänä vuonna 33 apostoli Pietari sovelsi tämän psalmin Jeesukseen Kristukseen julistaessaan juutalaisille totuutta Kristuksen ylösnousemuksesta (Ap 2:25–31). Sekä Heprealaiset että Kreikkalaiset kirjoitukset siis osoittavat, että nimenomaan Jeesuksen Kristuksen ”sielu” herätettiin kuolleista. Jeesus Kristus ”saatettiin kuolemaan lihassa mutta tehtiin eläväksi hengessä” (1Pi 3:18). Apostoli Paavali sanoi, ”ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa” (1Ko 15:50). Tämä sulkee pois myös lihan ja luut. Lihassa ja luissa ei ole elämää, ellei niissä ole verta, sillä veri sisältää ”sielun” eli on välttämätöntä lihaa olevan luomuksen elämälle (1Mo 9:4).

Kautta Raamatun käy ilmi, ettei ole olemassa ruumiista erillään olevaa ”aineetonta sielua”. Sielu kuolee, kun ruumis kuolee. Jopa Jeesuksesta Kristuksesta sanotaan, että ”hän vuodatti sielunsa kuolemaan”. Hänen sielunsa oli Šeolissa. Tuona aikana häntä ei ollut olemassa sieluna eli persoonana. (Jes 53:12; Ap 2:27; vrt. Hes 18:4; ks. SIELU.) Sielua ja ruumista ei siis yhdistetä uudelleen ylösnousemuksessa. Mutta saapa yksilö ylösnousemuksen taivaaseen tai maan päälle, hänellä täytyy olla ruumis tai elimistö, sillä kaikilla persoonilla, sekä taivaassa että maan päällä olevilla, on ruumis. Jotta kuolleesta voisi jälleen tulla persoona, hänellä täytyy olla joko aineellinen ruumis tai henkiruumis. Raamatussa sanotaan: ”Jos on aineellinen ruumis, on myös hengellinen.” (1Ko 15:44.)

Mutta kootaanko vanha ruumis ylösnousemuksessa uudelleen? Tai onko se tarkka jäljennös aiemmasta ruumiista, tehty aivan samanlaiseksi kuin se oli ihmisen kuollessa? Raamatussa vastataan kieltävästi, kun siinä käsitellään Kristuksen voideltujen veljien ylösnousemusta elämään taivaissa: ”Kuitenkin joku sanoo: ’Miten kuolleet herätetään? Millaisessa ruumiissa he oikein tulevat?’ Sinä järjetön! Sitä, minkä sinä kylvät, ei tehdä eläväksi, ellei se ensin kuole, ja mitä tulee siihen, mitä kylvät, niin et kylvä sitä vartta, joka sitten kehittyy, vaan paljaan jyvän, kenties vehnän tai minkä muun tahansa, mutta Jumala antaa sille varren, niin kuin hän on tahtonut, ja kullekin siemenistä sen oman varren.” (1Ko 15:35–38.)

Ne, joiden ylösnousemus tapahtuu taivaaseen, saavat henkiruumiin, sillä Jumala tahtoo heidän saavan ruumiin, joka sopii heidän taivaalliseen ympäristöönsä. Mutta millaisen ruumiin Jumala antaa niille, jotka hän haluaa herättää kuolleista maan päälle? Se ei voi olla sama ruumis, joka koostuu täsmälleen samoista atomeista. Jos ihminen kuolee ja hänet haudataan, hänen ruumiinsa hajoaa mätänemisprosessissa aineksiksi, joita kasvit voivat imeä itseensä. Ihmiset voivat syödä noita kasveja. Silloin tuon alkuperäisen ihmisen alkuaineet, atomit, hajaantuvat moniin ihmisiin. On selvää, etteivät samat atomit voi ylösnousemuksessa olla samanaikaisesti sekä tuossa alkuperäisessä ihmisessä että noissa kaikissa muissa.

Kuolleista herätetyn ruumiin ei tarvitse myöskään välttämättä olla täsmällinen kopio siitä ruumiista, joka ihmisellä oli kuollessaan. Jos ihmisen ruumis oli vammautunut tai silpoutunut ennen hänen kuolemaansa, palaako hän samanlaisena? Se olisi järjetöntä, sillä silloin hän ei ehkä pystyisi edes kuulemaan eikä tekemään sitä, ’mitä kirjakääröihin on kirjoitettu’ (Il 20:12). Entä jos ihminen kuoli esim. siihen, että hänen verensä vuoti kuiviin, palaisiko hän verettömänä? Ei, sillä hän ei pystyisi elämään maallisessa ruumiissa ilman verta (3Mo 17:11, 14). Sen sijaan hänelle annettaisiin sellainen ruumis kuin Jumala tahtoo. Koska on Jumalan tahto, että kuolleista herätetyn täytyy totella sitä, ’mitä kirjakääröihin on kirjoitettu’, hänen ruumiinsa on oltava terve, täysin toimintakykyinen. (Vaikka Lasaruksen ruumis  oli jo osittain lahonnut, Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista ehjässä, terveessä ruumiissa [Joh 11:39].) Vain siten voidaan ihmistä pitää sopivasti ja oikeudenmukaisesti vastuullisena teoistaan tuon tuomintakauden kuluessa. Ihminen ei kuitenkaan ole täydellinen, kun hänet herätetään, sillä hänen täytyy uskoa Kristuksen lunnaisiin ja saada Kristuksen ja hänen ’kuninkaallisen papistonsa’ papillisten palvelusten hyöty (1Pi 2:9; Il 5:10; 20:6).

’Siirtyminen kuolemasta elämään’. Jeesus puhui niistä, joilla ”on ikuinen elämä” siksi, että he kuulevat hänen sanansa uskoen ja totellen ja sitten uskovat Isään, joka on lähettänyt hänet. Hän sanoi heistä jokaisesta: ”Eikä hän tule tuomiolle, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään. Totta totisesti minä sanon teille: tulee hetki, ja se on nyt, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja ne, jotka ovat ottaneet vaarin, tulevat elämään.” (Joh 5:24, 25.)

Ne, jotka olivat ’siirtyneet kuolemasta elämään nyt’, eivät voineet olla niitä, jotka olivat kirjaimellisesti kuolleet ja olivat todellisissa haudoissa. Siihen aikaan, kun Jeesus puhui, koko ihmiskunta oli kuolemantuomion alainen Jumalan, kaikkien Tuomarin, edessä. Niinpä ihmiset, joista Jeesus puhui, olivat selvästikin maan päällä eläviä ihmisiä, jotka olivat olleet hengellisessä mielessä kuolleita. Jeesuksen on täytynyt tarkoittaa tuollaisia hengellisesti kuolleita, kun hän sanoi juutalaismiehelle, joka halusi mennä ensin kotiin hautaamaan isänsä: ”Seuraa jatkuvasti minua ja anna kuolleiden haudata kuolleensa.” (Mt 8:21, 22.)

Ne, joista tulee tosi kristittyjä, kuuluivat aikanaan maailman hengellisesti kuolleisiin ihmisiin. Apostoli Paavali muistutti seurakuntaa tästä: ”Jumala on tehnyt eläviksi teidät, vaikka olitte kuolleita hairahduksissanne ja synneissänne, joissa kerran vaelsitte tämän maailman asiainjärjestelmän mukaan – –. Mutta Jumala, jolla on runsaasti armoa, suuren rakkautensa vuoksi, jolla hän rakasti meitä, teki meidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa, vieläpä kun me olimme kuolleita hairahduksissa – ansaitsemattomasta hyvyydestä teidät on pelastettu – ja hän herätti meidät yhdessä ja asetti meidät istumaan yhdessä taivaallisiin Kristuksen Jeesuksen yhteydessä.” (Ef 2:1, 2, 4–6.)

Koska he eivät siis enää vaeltaneet Jumalan vastaisissa hairahduksissa ja synneissä ja koska he uskoivat Kristukseen, Jehova poisti heiltä langettavan tuomionsa. Hän herätti heidät hengellisestä kuolemasta ja antoi heille ikuisen elämän toivon. (1Pi 4:3–6.) Apostoli Johannes kuvailee tätä siirtymistä rikkomusten ja syntien aiheuttamasta kuoleman tilasta hengelliseen elämään näin: ”Älkää ihmetelkö, veljet, että maailma vihaa teitä. Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, koska rakastamme veljiä.” (1Jo 3:13, 14.)

Jumalan ansaitsematonta hyvyyttä. Ihmiskunnan ylösnousemus on todella Jehova Jumalan ansaitsematonta hyvyyttä, sillä hänellä ei ollut mitään velvollisuutta tehdä ylösnousemusta mahdolliseksi. Rakkaus ihmismaailmaa kohtaan sai hänet antamaan ainosyntyisen Poikansa, jotta miljoonat, jopa miljardit, jotka ovat kuolleet ilman todellista Jumalan tuntemusta, saisivat tilaisuuden tutustua häneen ja rakastaa häntä ja jotta tämä toivo voisi rohkaista niitä, jotka rakastavat ja palvelevat häntä, kestämään uskollisesti aina kuolemaan asti (Joh 3:16). Apostoli Paavali lohduttaa kristittyjä tovereitaan ylösnousemustoivolla kirjoittaessaan Tessalonikan seurakunnalle niistä seurakunnan jäsenistä, jotka olivat kuolleet ja joilla oli taivaallisen ylösnousemuksen toivo: ”Lisäksi, veljet, emme tahdo teidän olevan tietämättömiä niistä, jotka nukkuvat kuolemassa, jottette surisi niin kuin muut, joilla ei ole toivoa. Sillä jos uskomme, että Jeesus kuoli ja nousi jälleen, niin samoin Jumala tuo myös Jeesuksen kautta poisnukahtaneet hänen ohellaan.” (1Te 4:13, 14.)

Kristittyjen ei tulisi surra niin kuin muut, joilla ei ole toivoa, myöskään niiden Jumalalle uskollisten takia, jotka ovat kuolleet toiveenaan saada elää maan päällä Jumalan messiaanisen valtakunnan alaisuudessa, eikä niiden muiden takia, jotka eivät ole tulleet tuntemaan Jumalaa. Kun Šeol (Haades) avataan, siellä olevat tulevat esiin. Raamatussa mainitaan monia sinne menneitä, mm. muinaisen Egyptin, Assyrian, Elamin, Mesekin, Tubalin, Edomin ja Sidonin asukkaita (Hes 32:18–31). Jeesus osoitti, että ainakin joitakuita aiemmin katumattomia Betsaidan, Korasinin ja Kapernaumin asukkaita tulisi olemaan läsnä tuomiopäivänä. Vaikka heidän olisi aikaisemman asenteensa vuoksi hyvin vaikea katua, heille annettaisiin mahdollisuus siihen. (Mt 11:20–24; Lu 10:13–15.)

Lunnaita sovelletaan kaikkiin, joiden puolesta ne annettiin. Koska se Jumalan rakkaus ja ansaitsematon hyvyys, jota hän osoitti antaessaan Poikansa, jotta ’häneen uskovilla olisi elämä’, oli niin suurta ja laajaa, ei olisi  mahdollista, että lunnaiden soveltaminen rajoittuisi vain niihin, jotka Jumala valitsee taivaalliseen kutsumiseen (Joh 3:16). Todellisuudessa Jeesuksen Kristuksen lunastusuhria ei sovellettaisi täysin, jos se rajoittuisi niihin, joista tulee taivasten valtakunnan jäseniä. Se ei täyttäisi kokonaan sitä tarkoitusta, jota varten Jumala sen järjesti, koska Jumalan tarkoitus oli, että tuolla Valtakunnalla olisi maallisia alamaisia. Jeesus Kristus ei ole pelkästään kanssaan toimivien alipappien Ylimmäinen Pappi vaan myös sen ihmismaailman, joka on elossa, kun hänen toverinsakin hallitsevat kuninkaina ja pappeina hänen kanssaan (Il 20:4, 6). Hänet on ”koeteltu kaikissa suhteissa samoin kuin meidätkin [hänen hengelliset veljensä], mutta ilman syntiä”. Sen vuoksi hän voi suhtautua myötätuntoisesti niiden ihmisten heikkouksiin, jotka yrittävät tunnollisesti palvella Jumalaa, ja hänen kuningas- ja pappistoverinsa on koeteltu samalla tavoin. (Hpr 4:15, 16; 1Pi 4:12, 13.) Keiden puolesta he voisivat toimia pappeina, elleivät ihmiskunnan puolesta, mukaan luettuna ne, jotka herätetään kuolleista tuhatvuotiskauden ja tuomintakauden kuluessa?

Jumalan palvelijat ovat innokkaasti odottaneet päivää, jolloin ylösnousemus saa työnsä päätökseen. Toteuttaessaan tarkoituksiaan Jumala on asettanut sitä varten täsmälleen oikean ajan, jolloin hänen viisautensa ja pitkämielisyytensä saatetaan täysin kunniaan (Sr 3:1–8). Hän ja hänen Poikansa, jotka kumpikin pystyvät herättämään kuolleista ja haluavat tehdä niin, saattavat ylösnousemuksen päätökseen tuona määräaikana.

Jehova odottaa ylösnousemusta iloiten. Jehova ja hänen Poikansa odottavat tuon työn täydellistä toteuttamista varmasti suuresti iloiten. Jeesus ilmaisi tämän halukkuutensa ja tahtonsa, kun muuan spitaalinen pyysi häneltä hartaasti: ”’Jos vain haluat, niin sinä voit puhdistaa minut.’ Tällöin hän [Jeesus] liikuttui säälistä, ja hän ojensi kätensä, kosketti häntä ja sanoi hänelle: ’Minä haluan. Puhdistu.’ Ja heti spitaali hävisi hänestä, ja hän puhdistui.” Kolme evankeliuminkirjoittajaa merkitsi muistiin tämän liikuttavan tapauksen, joka kertoo Kristuksen rakkaudellisesta huomaavaisuudesta ihmiskuntaa kohtaan. (Mr 1:40–42; Mt 8:2, 3; Lu 5:12, 13.) Jehovan rakkauden ja halukkuuden auttaa ihmiskuntaa voimme puolestaan todeta palauttamalla mieleemme uskollisen Jobin sanat: ”Jos voimakas mies kuolee, voiko hän elää uudelleen? – – Sinä kutsut, ja minä vastaan sinulle. Sinä ikävöitset kättesi työtä.” (Job 14:14, 15.)

Jotkut eivät saa ylösnousemusta. Vaikka Kristuksen lunastusuhri annettiinkin ihmiskunnan puolesta yleensä, Jeesus osoitti, että sen varsinaista soveltamista kuitenkin rajoitettaisiin, kun hän sanoi: ”Niin kuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan sielunsa lunnaiksi vastaamaan monia.” (Mt 20:28.) Jehova Jumalalla on oikeus kieltäytyä hyväksymästä lunnaita kenenkään sellaisen puolesta, jonka hän katsoo arvottomaksi. Kristuksen lunnaat peittävät synnit, joita ihminen tekee siksi, että hän on syntisen Aadamin lapsi, mutta ihminen voi lisätä syntisyyttään tahallisella, harkitulla synnin tekemisellä, ja hän voi siten kuolla noiden syntien vuoksi, joita lunnaat eivät peitä.

Synti pyhää henkeä vastaan. Jeesus Kristus sanoi, että sille, joka tekee syntiä pyhää henkeä vastaan, ei anneta anteeksi tässä asiainjärjestelmässä eikä tulevassa (Mt 12:31, 32). Ihminen, jonka Jumala on tuominnut synnistä pyhää henkeä vastaan nykyisessä asiainjärjestelmässä, ei näin ollen hyötyisi ylösnousemuksesta, koska hänen syntejään ei anneta koskaan anteeksi, minkä vuoksi ylösnousemus olisi hänelle hyödytön. Jeesus lausui tuomion Juudas Iskariotia vastaan nimittäessään häntä ”tuhon pojaksi”. Lunnaat eivät soveltuisi häneen, ja koska hänen tuhonsa oli jo laillisesti langetettu tuomio, hän ei saisi ylösnousemusta. (Joh 17:12.)

Jeesus sanoi vastustajilleen, juutalaisten uskonnollisille johtajille: ”Kuinka te pakenisitte Gehennan [ikuisen tuhon vertauskuva] tuomiota?” (Mt 23:33; ks. GEHENNA.) Hänen sanansa viittaavat siihen, että jos nuo ihmiset eivät kääntyisi Jumalan puoleen ennen kuolemaansa, he joutuisivat kohtaamaan lopullisen epäsuotuisan tuomion. Siinä tapauksessa ylösnousemuksesta ei olisi heille mitään hyötyä. Tämä näyttäisi pitävän paikkansa myös ”laittomuuden ihmisestä” (2Te 2:3, 8; ks. LAITTOMUUDEN IHMINEN).

Paavali sanoo sellaisten, jotka ovat tunteneet totuuden, olleet osallisia pyhästä hengestä ja sitten luopuneet, joutuneen tilaan, missä heitä on mahdotonta ”elvyttää jälleen katumukseen, koska he itse panevat Jumalan Pojan uudelleen paaluun ja saattavat hänet julkisen häpeän alaiseksi”. Lunnaat eivät voisi enää auttaa heitä, joten he eivät saisi ylösnousemusta. Apostoli jatkaa vertaamalla heitä peltoon, joka kasvaa vain orjantappuroita ja ohdakkeita ja joka sen vuoksi  hylätään ja lopulta poltetaan. Tämä kuvaa heidän tulevaisuuttaan: täydellistä tuhoa. (Hpr 6:4–8.)

Paavali sanoo edelleen niistä, jotka ’tahallaan harjoittavat syntiä saatuaan totuuden täsmällisen tuntemuksen’, että ”ei ole enää jäljellä uhria syntien edestä, vaan tietty pelottava tuomion odotus ja tulinen kiivaus, joka kuluttaa ne, jotka ovat vastaan”. Sitten hän valaisee asiaa: ”Jokainen, joka on hylännyt Mooseksen lain, kuolee säälittä kahden tai kolmen henkilön todistuksen perusteella. Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen luulette sen ansaitsevan, joka on tallannut jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitänyt tavallisen arvoisena liiton veren, jolla hänet pyhitettiin, ja häväissyt ylenkatseellisesti ansaitsemattoman hyvyyden henkeä? – – On pelottavaa joutua elävän Jumalan käsiin.” Tuo tuomio on ankarampi siten, että heitä ei pelkästään surmata ja haudata Šeoliin, kuten Mooseksen lain rikkojille tehtiin. He menevät Gehennaan, josta ei ole ylösnousemusta. (Hpr 10:26–31.)

Pietari kirjoittaa veljilleen ja tähdentää, että he ovat ”Jumalan huoneena” tuomittavina, minkä jälkeen hän lainaa Sananlaskujen 11:31:tä (LXX) ja varoittaa heitä tottelemattomuuden vaarasta. Hän viittaa tässä siihen, että heidän nykyinen tuomintansa voi päättyä heidän tuomitsemiseensa ikuiseen tuhoon, kuten Paavali oli kirjoittanut. (1Pi 4:17, 18.)

Apostoli Paavali kertoo myös joistakuista, jotka ”joutuvat kärsimään ikuisen tuhon rangaistustuomion pois Herran edestä ja hänen voimansa kirkkaudesta siihen aikaan, jolloin hän tulee kirkastettavaksi pyhiensä yhteydessä” (2Te 1:9, 10). Nämä eivät siis säilyisi elossa Kristuksen tuhatvuotiskaudelle, ja koska heidän tuhonsa on ”ikuinen”, he eivät saisi ylösnousemusta.

Ylösnousemus 1000 vuoden aikana. Ihmisillä ei ole tarkkaa tietoa niiden ihmisten määrästä, jotka tähän mennessä ovat eläneet maan päällä. Mutta vaikka asian valaisemiseksi oletettaisiin, että Jehova herättäisi kuolleista 20 miljardia ihmistä, heidän elintilansa ja ravintonsa järjestäminen ei olisi suinkaan mahdotonta. Maapallon maapinta-ala on nykyään n. 148000000 km² eli n. 14800000000 ha. Vaikka puolet siitä pantaisiin muuhun käyttöön, niin jäljelle jäisi vielä runsas hehtaarin kolmannes henkeä kohti. Maapallon ravinnontuotantokyvyn ansiosta hehtaarin kolmasosa tuottaa todellisuudessa yllin kyllin yhtä ihmistä kohden, varsinkin kun, kuten Jumala osoitti Israelin kansakunnan tapauksessa, ravintoa on runsaasti Jumalan siunauksen vuoksi (1Ku 4:20; Hes 34:27).

Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön mukaan maapallon ravinnontuotantokyky on sellainen, että vain kohtuullisilla maatalousmenetelmien parannuksilla maa voisi kehitysalueillakin ruokkia vaivatta jopa yhdeksän kertaa suuremman väestömäärän kuin se, minkä tiedemiehet olivat arvioineet olevan olemassa vuonna 2000 (Land, Food and People, Rooma 1984, s. 16, 17).

Miten noista miljardeista sitten pystyttäisiin riittävästi huolehtimaan ottaen huomioon, että useimmat heistä eivät menneisyydessä tunteneet Jumalaa ja että heidän täytyy oppia mukautumaan hänen heitä koskeviin lakeihinsa? Ensinnäkin Raamatussa todetaan, että maailman valtakunnasta tulee ”meidän Herramme ja hänen Kristuksensa valtakunta, ja hän tulee hallitsemaan kuninkaana aina ja ikuisesti” (Il 11:15). Raamatussa esitetään myös periaate: ”Kun sinun [Jehovan] tuomiosi kohtaavat maata, oppivat tuottoisan maan asukkaat vanhurskauden.” (Jes 26:9.) Kun koittaa Jumalan määräaika, jolloin hänen palvelijansa tarvitsevat tuota tietoa, hän paljastaa, miten hän on päättänyt huolehtia tästä tehtävästä (Am 3:7).

Miten on mahdollista herättää kuolleista ja kouluttaa 1000 vuoden aikana miljardeja nyt haudassa lepääviä?

Muuan kuvaus paljastaa, että se mitä Jehovalla on mielessään ihmiskuntaa varten on varsin yksinkertaista ja käytännöllistä. Olettakaamme, ei profeetallisesti vaan pelkästään kuvauksena, että niiden vanhurskaiden ihmisten ”suuri joukko”, ”jotka tulevat” elävinä tätä asiainjärjestelmää kohtaavasta ”suuresta ahdistuksesta” (Il 7:9, 14), olisi määrältään n. 6 miljoonaa (n. ¹/1000 maapallon nykyisestä väestömäärästä). Jos sitten heidän valmentamiseensa ja maapallon ’alistamiseen’ ainakin osittain (1Mo 1:28) varattaisiin vaikkapa 100 vuotta ja Jehovan tarkoitus olisi sen jälkeen herättää eloon kolme prosenttia tuosta määrästä, niin jokaisesta uudesta tulokkaasta olisi huolehtimassa 33 valmennettua ihmistä. Koska kolmen prosentin vuotuinen lisäys yhteen laskettuna kaksinkertaistaisi  kuolleista herätettyjen määrän joka 24. vuosi, niin kaikki 20 miljardia voitaisiin herättää kuolleista ennen kuin Kristuksen tuhatvuotista valtakuntaa olisi kulunut 400 vuotta, ja niiden kuluessa jäisi runsaasti aikaa kuolleista herätettyjen opettamiseen ja tuomitsemiseen häiritsemättä maapallon rauhaa ja järjestystä. Näin Jumala pystyy kaikkivaltiaassa voimassaan ja viisaudessaan saattamaan tarkoituksensa loistoisaan päätökseen täysin niiden lakien ja järjestelyjen mukaisesti, jotka hän on tehnyt ihmiskuntaa varten alusta alkaen ja joihin hän on ansaitsemattomasta hyvyydestään lisännyt ylösnousemuksen (Ro 11:33–36).