1. Johanneksen kirje 3:1–24

3  Katsokaa, millaista rakkautta Isä on osoittanut meille:+ meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi!+ Ja sellaisia me olemme. Maailma ei kuitenkaan tunne meitä,+ koska se ei ole oppinut tuntemaan häntä.+  Rakkaat, me olemme nyt Jumalan lapsia,+ mutta vielä ei ole tehty ilmeiseksi, mitä meistä tulee.+ Tiedämme kyllä, että kun hänet tehdään ilmeiseksi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä tulemme näkemään hänet sellaisena kuin hän on.  Jokainen, jolla on tämä häneen kohdistuva toivo, puhdistaa itsensä,+ koska hän on puhdas.  Jokainen, joka tekee jatkuvasti syntiä, rikkoo jatkuvasti myös lakia,* sillä synti merkitsee lain rikkomista.  Tiedätte myös, että hänet tehtiin ilmeiseksi, jotta hän ottaisi pois syntimme,+ eikä hänessä ole syntiä.  Kukaan hänen yhteydessään pysyvä ei tee jatkuvasti syntiä.+ Kukaan, joka tekee jatkuvasti syntiä, ei ole nähnyt häntä eikä ole oppinut tuntemaan häntä.  Rakkaat lapset, älkää antako kenenkään eksyttää teitä. Se joka toimii jatkuvasti oikein,* on oikeamielinen,* niin kuin hän on oikeamielinen.*  Se joka jatkaa synnin tekemistä, on Paholaisesta,* sillä Paholainen on tehnyt syntiä alusta asti.*+ Jumalan Poika tehtiin ilmeiseksi sitä varten, että hän murskaisi* Paholaisen työt.+  Yksikään Jumalasta syntynyt ei tee jatkuvasti syntiä,+ koska Jumalan siemen* pysyy hänessä. Hän ei voi tehdä jatkuvasti syntiä, koska hän on syntynyt Jumalasta.+ 10  Tästä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä Paholaisen* lapsia: kukaan, joka ei toimi jatkuvasti oikein,* ei ole Jumalasta, eikä se, joka ei rakasta veljeään.+ 11  Tämän sanoman olette kuulleet alusta asti: meidän tulee rakastaa toisiamme+ 12  eikä olla sellaisia kuin Kain, joka oli Paholaisesta* ja tappoi veljensä.+ Miksi hän tappoi hänet? Siksi että hänen omat tekonsa olivat pahoja+ mutta hänen veljensä teot oikeita.*+ 13  Veljet, älkää ihmetelkö sitä, että maailma vihaa teitä.+ 14  Me tiedämme, että olemme siirtyneet kuolemasta elämään,+ koska rakastamme veljiä.+ Se joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa.+ 15  Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja,*+ ja te tiedätte, ettei kenelläkään murhaajalla ole ikuista elämää, joka pysyisi hänessä.+ 16  Me olemme oppineet tuntemaan rakkauden siitä, että hän antoi elämänsä* meidän puolestamme,+ ja meillä on velvollisuus antaa elämämme* veljiemme puolesta.+ 17  Jos jollain on riittävästi aineellista ja hän näkee veljensä kärsivän puutetta mutta kieltäytyy osoittamasta hänelle myötätuntoa, miten rakkaus Jumalaan pysyy hänessä?*+ 18  Rakkaat lapset, meidän ei tule rakastaa sanoin ja puheessa+ vaan teoin+ ja totuudessa.+ 19  Näin tiedämme, että olemme totuuden puolella. Me saamme sydämeemme varmuuden hänen edessään,* 20  sillä vaikka sydämemme tuomitsisi meidät jostain, Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaiken.+ 21  Rakkaat, jos sydämemme ei tuomitse meitä, me puhumme Jumalalle arkailematta,+ 22  ja pyydämmepä mitä tahansa, me saamme sen häneltä,+ koska noudatamme hänen käskyjään ja teemme sitä, mikä miellyttää häntä. 23  Tämä onkin hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen+ ja rakastaa toisiamme,+ niin kuin hän on käskenyt meitä. 24  Lisäksi se, joka noudattaa hänen käskyjään, pysyy Jumalan yhteydessä ja Jumala hänen yhteydessään.+ Sen hengen avulla, jonka hän on antanut meille, me tiedämme, että hän pysyy meidän yhteydessämme.+

Alaviitteet

Tai ”harjoittaa myös laittomuutta”. ”Laittomuus” viittaa usein Jumalan lakien halveksimiseen.
Tai ”harjoittaa vanhurskautta”. Ks. sanasto, ”Vanhurskaus”.
Tai ”vanhurskas”.
Tai ”vanhurskas”.
Kreik. diábolos ’panettelija’. Ks. sanasto.
Tai ”siitä asti kun hän aloitti”.
Tai ”tuhoaisi”.
Ts. siemen, joka voi tuottaa hedelmää. Viittaa tässä pyhään henkeen.
Kreik. diábolos ’panettelija’. Ks. sanasto.
Tai ”harjoita vanhurskautta”.
Kreik. ponērós. Ks. sanasto.
Tai ”vanhurskaita”.
Tai ”tappaja”.
Tai ”sielunsa”.
Tai ”sielumme”.
Tai ”miten hän voi rakastaa Jumalaa”.
Tai ”taivutamme sydämemme hänen edessään”, ”vakuutamme sydämemme hänen rakkaudestaan”.

Tutkimisviitteet

Media