Ominaisuus tai mielentila, joka saa olemaan aktiivisesti kiinnostunut toisten hyvinvoinnista; ystävällisiä ja avuliaita tekoja tai palveluksia. Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa vastineella ”huomaavaisuus” käännetty sana on useimmiten khrē·stoʹtēs. Jehova Jumala ottaa johdon huomaavaisuuden osoittamisessa, ja hän on paras esimerkki sellaisesta, joka osoittaa huomaavaisuutta toisia kohtaan monin tavoin. Hän osoittaa sitä jopa kiittämättömille ja pahoille ja kannustaa heitä siten katumaan. (Lu 6:35; Ro 2:4; 11:22; Tit 3:4, 5.) Myös kristittyjä, jotka ovat Kristuksen miellyttävän ikeen alla (Mt 11:30), kehotetaan pukeutumaan huomaavaisuuteen (Kol 3:12; Ef 4:32) ja kehittämään Jumalan hengen hedelmiä, joista yksi on huomaavaisuus (Ga 5:22). Tällä tavoin he suosittelevat itseään Jumalan palvelijoina (2Ko 6:4–6). ”Rakkaus on – – huomaavainen.” (1Ko 13:4.)

”Huomaavaisuus” (tai: järkevyys; kirjm. ’joustavuus’; kreik. e·pi·eiʹki·a) on Kristuksen Jeesuksen merkittävä ominaisuus (2Ko 10:1, Rbi8, alav.). Maltan asukkaat osoittivat Paavalille epätavallista ”ihmisystävällisyyttä” (kirjm. ’kiintymystä ihmisiä kohtaan’; kreik. fi·lan·thrō·piʹa) (Ap 28:2, Rbi8, alav.).

Jumalan rakkaudellinen huomaavaisuus. Huomaavaisuus mainitaan usein sekä Raamatun kreikkalaisissa että heprealaisissa kirjoituksissa. Heprealainen sana ḥeʹsed esiintyy huomaavaisuuden merkityksessä 245 kertaa. Sen sukulaisverbi ḥa·sadʹ tarkoittaa ’toimia uskollisesti (tai: rakkaudellisen huomaavaisesti)’, ja se sisältää muutakin kuin ajatuksen hellästä huomioon ottamisesta tai rakkauden synnyttämästä huomaavaisuudesta, vaikka nämäkin piirteet kuuluvat siihen (Ps 18:25, Rbi8, alav.). Ḥeʹsed on huomaavaisuutta, joka rakkaudellisesti kiintyy kohteeseensa,  kunnes sen tarkoitus kohteensa suhteen on toteutunut. Sanakirjan Theological Dictionary of the Old Testament (toim. G. J. Botterweck ja H. Ringgren, 1986, 5. osa, s. 51) mukaan ḥeʹsed ”on aktiivista, sosiaalista ja kestävää. – – [Ḥeʹsed] ilmaisee aina ihmisen suhtautumistavan lisäksi myös tuosta suhtautumistavasta johtuvan toiminnan. Se on elämää säilyttävää tai edistävää toimintaa. Se on puuttumista asioihin jonkun sellaisen hyväksi, jota on kohdannut onnettomuus tai ahdinko. Se on ystävyyden tai kunnioituksen osoitus. Se pyrkii hyvään, ei pahaan.” Sen vuoksi ḥeʹsed on sisällökkäämmin käännettynä ”rakkaudellinen huomaavaisuus”, tai siihen liittyvän uskollisuuden, yhteenkuuluvuuden ja koetellun luotettavuuden vuoksi voisi vaihtoehtoinen käännös olla ”uskollinen rakkaus”. Monikkomuodossa se voidaan kääntää ilmauksilla ”rakkaudelliset huomaavaisuudet”, ”uskollisen rakkauden teot”, ”täysi rakkaudellinen huomaavaisuus” tai ”täysi uskollinen rakkaus” (Ps 25:6, Rbi8, alav.; Jes 55:3, Rbi8, alav.).

Rakkaudellinen huomaavaisuus on Jehova Jumalan kallisarvoinen ominaisuus, joka miellyttää häntä, ja se ilmenee aina hänen menettelyssään palvelijoittensa suhteen (Ps 36:7; 62:12; Mi 7:18). Ellei näin olisi, he olisivat tuhoutuneet jo kauan sitten (Va 3:22). Niinpä Mooses saattoi esittää anomuksia kapinallisen Israelin puolesta Jehovan suuren nimen perusteella ja siksi, että Hän on rakkaudellisen huomaavaisuuden Jumala (4Mo 14:13–19).

Raamattu osoittaa, että Jehovan rakkaudellinen huomaavaisuus eli uskollinen rakkaus ilmenee monin eri tavoin ja erilaisissa olosuhteissa, esimerkiksi siten, että hän vapauttaa jonkun tai pitää jonkun hengissä (Ps 6:4; 119:88, 159), varjelee ja suojelee jotakuta (Ps 40:11; 61:7; 143:12) tai huojentaa jonkun vaikeuksia (Ru 1:8; 2:20; Ps 31:16, 21). Ihminen voi sen ansiosta saada anteeksi syntinsä (Ps 25:7), saada tukea ja pysyä pystyssä (Ps 94:18; 117:2). Sen avulla autetaan Jumalan valittuja (Ps 44:26). Jumalan rakkaudellisen huomaavaisuuden suuruus ilmeni Lootin (1Mo 19:18–22), Abrahamin (Mi 7:20) ja Joosefin tapauksissa (1Mo 39:21). Se tunnustettiin myös Iisakin vaimon valinnan yhteydessä (1Mo 24:12–14, 27).

Jehovan liittoon sisältyvän rakkaudellisen huomaavaisuuden suuruus ilmeni edelleen Israelin kansakunnan muodostuessa ja sen jälkeen (2Mo 15:13; 5Mo 7:12). Tämä piti paikkansa Daavidin (2Sa 7:15; 1Ku 3:6; Ps 18:50) sekä Esran ja hänen kanssaan olleiden (Esr 7:28; 9:9) samoin kuin ”tuhansien” muiden tapauksessa (2Mo 34:7; Jer 32:18). Daavidin kanssa tekemänsä valtakuntaliiton vahvistukseksi Jehova jatkoi rakkaudellisen huomaavaisuutensa osoittamista vielä Jeesuksen kuoleman jälkeenkin, sillä hän herätti tämän ”uskollisen” kuolleista seuraavan profetian täyttymykseksi: ”Minä annan teille Daavidille ilmaistut rakkaudelliset huomaavaisuudet, jotka ovat luotettavat.” (Ps 16:10; Ap 13:34; Jes 55:3.)

Tämä Jehovan rakkaudellinen huomaavaisuus vetää ihmisiä hänen puoleensa (Jer 31:3). He luottavat siihen (Ps 13:5; 52:8), asettavat siihen toivonsa (Ps 33:18, 22), rukoilevat sitä (Ps 51:1; 85:7; 90:14; 109:26; 119:41), ja se lohduttaa heitä (Ps 119:76). He myös kiittävät Jehovaa hänen rakkaudellisesta huomaavaisuudestaan (Ps 107:8, 15, 21, 31), siunaavat ja ylistävät häntä sen vuoksi (Ps 66:20; 115:1; 138:2) ja puhuvat siitä toisille (Ps 92:2). Daavidin tavoin heidän ei tule milloinkaan yrittää salata sitä (Ps 40:10), sillä se on hyvää (Ps 69:16; 109:21), ja se on suuri ilon lähde (Ps 31:7). Tämä Jumalan rakkaudellinen huomaavaisuus on todellakin kuin polku, jota on miellyttävä kulkea (Ps 25:10).

Muissa raamatunkohdissa korostetaan Jumalan rakkaudellisen huomaavaisuuden runsautta (Ps 5:7; 69:13; Jn 4:2), suuruutta (4Mo 14:19) ja pysyvyyttä (1Ku 8:23). Se on yhtä korkea kuin taivaat (Ps 36:5; 57:10; 103:11; 108:4), se täyttää maan (Ps 33:5; 119:64), ja sitä ulotetaan tuhanteen sukupolveen (5Mo 7:9) ja ”ajan hämärään asti” (1Ai 16:34, 41; Ps 89:2; Jes 54:8, 10; Jer 33:11). Psalmin 136 kaikissa 26 jakeessa toistetaan lause: ’Jehovan rakkaudellinen huomaavaisuus kestää ajan hämärään asti.’

Tämä Jehovan suurenmoinen ominaisuus, hänen rakkaudellinen huomaavaisuutensa, yhdistetään usein muihin erinomaisiin ominaisuuksiin: Jumalan armoon, suosiollisuuteen, totuudellisuuteen, anteeksiantavaisuuteen, vanhurskauteen, rauhaan ja  oikeudenmukaisuuteen (2Mo 34:6; Ne 9:17; Ps 85:10; 89:14; Jer 9:24).

Ihmisen rakkaudellinen huomaavaisuus. Edellä esitetystä ilmenee, että niiden, jotka haluavat saada Jumalan hyväksymyksen, täytyy ’rakastaa huomaavaisuutta’ sekä ’osoittaa toisilleen rakkaudellista huomaavaisuutta ja armoa’ (Mi 6:8; Sak 7:9). Sananlasku sanookin: ”Haluttavaa ihmisessä on hänen rakkaudellinen huomaavaisuutensa”, ja sen vuoksi hänet palkitaan runsaasti (San 19:22; 11:17). Jumala muisti sen rakkaudellisen huomaavaisuuden, jota Israel oli nuoruudessaan osoittanut, ja se miellytti häntä (Jer 2:2). Mutta kun siitä tuli ”kuin aamupilvet ja kuin varhain haihtuva kaste”, se ei miellyttänyt Jehovaa, joka sanoo: ”Rakkaudelliseen huomaavaisuuteen minä olen mieltynyt enkä teurasuhriin.” (Ho 6:4, 6.) Israelia ojennettiin sen rakkaudellisen huomaavaisuuden puutteen vuoksi, ja tuo ojennus oli todellisuudessa Jumalan rakkaudellista huomaavaisuutta (Ho 4:1; Ps 141:5). Israelia neuvottiin myös palaamaan Jumalan luo ilmaisemalla rakkaudellista huomaavaisuutta ja oikeutta (Ho 12:6). Jos joku haluaa hankkia suosiota Jumalan ja ihmisten silmissä, hänen tulee ilmentää näitä piirteitä kaiken aikaa (Job 6:14; San 3:3, 4).

Raamatussa mainitaan useita esimerkkejä tilanteista, joissa ihmiset osoittivat rakkaudellista huomaavaisuutta toisia kohtaan. Esimerkiksi Saara osoitti sellaista uskollista rakkautta aviomiestään kohtaan, kun he olivat vihollisen alueella ja hän suojeli miestään sanomalla, että tämä oli hänen veljensä (1Mo 20:13). Jaakob pyysi Joosefia osoittamaan sitä häntä kohtaan siten, että hän lupaisi olla hautaamatta häntä Egyptiin (1Mo 47:29; 50:12, 13). Rahab pyysi, että israelilaiset osoittaisivat hänelle rakkaudellista huomaavaisuutta jättämällä hänen huonekuntansa eloon, olihan hän kohdellut samalla tavoin israelilaisvakoojia (Jos 2:12, 13). Boas kiitti Ruutia tämän ominaisuuden osoittamisesta (Ru 3:10), ja Jonatan pyysi Daavidia osoittamaan sitä häntä ja hänen huonekuntaansa kohtaan (1Sa 20:14, 15; 2Sa 9:3–7).

Vaikuttimet ja olosuhteet, jotka saavat ihmiset osoittamaan huomaavaisuutta tai rakkaudellista huomaavaisuutta, vaihtelevat melkoisesti. Satunnaiset huomaavaisuuden teot voivat heijastaa tavanmukaista vieraanvaraisuutta tai luontaista lämminsydämisyyttä, mutteivät ole välttämättä jumalisuuden osoituksia (vrt. Ap 27:1, 3; 28:1, 2). Erästä Betelistä kotoisin olevaa miestä kohtaan osoitettu huomaavaisuus oli todellisuudessa korvaus palveluksista, joita häneltä vuorostaan odotettiin (Tu 1:22–25). Toisinaan joku saattoi vaikeuksissa ollessaan pyytää rakkaudellisen huomaavaisuuden tekoja sellaisilta, joille hän oli aikaisemmin tehnyt palveluksia (1Mo 40:12–15). Joskus ihmiset kuitenkin jättivät korvaamatta tällaiset rakkaudellisen huomaavaisuuden teot (1Mo 40:23; Tu 8:35). Kuten sananlasku sanoo, monet julistavat rakkaudellista huomaavaisuuttaan, mutta harvat ovat uskollisia ja osoittavat sitä käytännössä (San 20:6). Sekä Saul että Daavid muistivat toisten osoittaman rakkaudellisen huomaavaisuuden (1Sa 15:6, 7; 2Sa 2:5, 6), ja vaikuttaa siltä, että Israelin kuninkailla oli hyvä maine rakkaudellisen huomaavaisuuden osoittajina (1Ku 20:31), ehkä verrattuna pakanahallitsijoihin. Kerran Daavidin rakkaudellinen huomaavaisuus kuitenkin torjuttiin, koska hänen vaikuttimensa tulkittiin väärin (2Sa 10:2–4).

Paavali sanoo, että laki ei ollut vanhurskaita vaan pahoja ihmisiä varten, jotka olivat mm. vailla rakkaudellista huomaavaisuutta (1Ti 1:9). Kreikkalainen sana a·noʹsi·os, joka on tässä käännetty ”vailla rakkaudellista huomaavaisuutta”, sisältää myös ajatuksen ’uskottomuudesta’ (2Ti 3:2).

Ansaitsematon hyvyys. Kreikkalainen sana khaʹris esiintyy Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa yli 150 kertaa, ja se käännetään eri tavoin asiayhteyden mukaan. Kaikissa tapauksissa on kuitenkin säilytetty khaʹris-sanan keskeinen ajatus: se mikä on mieluista (1Pi 2:19, 20) ja miellyttävää (Lu 4:22). Laajemmassa merkityksessä se viittaa joissakin tapauksissa huomaavaiseen lahjaan (1Ko 16:3; 2Ko 8:19) tai huomaavaiseen antamiseen (2Ko 8:4, 6). Toisinaan se sisältää viittauksen velkaan tai kiitollisuuteen, joka aiheutuu jostakin erityisen huomaavaisesta teosta (Lu 6:32–34; Ro 6:17; 1Ko 10:30; 15:57; 2Ko 2:14; 8:16; 9:15; 1Ti 1:12; 2Ti 1:3).

Useimmissa suomenkielisissä Raamatuissa  sana khaʹris on käännetty vastineella ”armo”. Sanalla ”armo” on kuitenkin monta merkitystä eikä se khaʹris-sanan vastineena välitä useimmille lukijoille tämän kreikkalaisen sanan sisältämiä ajatuksia. Esimerkiksi Johanneksen 1:14:ssä sanotaan vuoden 1992 kirkkoraamatun mukaan: ”Sana tuli lihaksi – – täynnä armoa ja totuutta.” Mitä tämä tarkoittaa? Tarkoittaako se ’armahtavaisuutta’ tai ’sääliä’ vai ’suosiota’ vai jotain muuta?

Tutkija R. C. Trench sanoo teoksessa Synonyms of the New Testament (Lontoo 1961, s. 158), että khaʹris tarkoittaa ”ilman vaatimuksia tai vastapalveluksen odotusta auliisti tehtyä palvelusta, joten tuo sana oli jo valmis vastaanottamaan uuden painotuksensa [joka sille annettiin Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa], – – ilmaisemaan Jumalan ihmisiä kohtaan osoittaman rakkaudellisen huomaavaisuuden koko rajattoman runsauden. Niinpä Aristoteles sanaa – – [khaʹris] määritellessään panee koko painon juuri sille, että sitä jaetaan auliisti ilman vastapalveluksen odotusta ja että sen ainoana vaikuttimena on antajan anteliaisuus ja avokätisyys.” Joseph H. Thayer sanoo sanakirjassaan: ”Sana – – [khaʹris] sisältää ajatuksen huomaavaisuudesta, joka suo jollekulle sellaista, mitä tämä ei ole ansainnut – – UT:n kirjoittajat käyttävät sanaa – – [khaʹris] ylivoimaisesti eniten siitä huomaavaisuudesta, jota Jumala osoittaa ollessaan suopea myös niitä kohtaan, jotka eivät sitä ansaitse, antaessaan syntisille anteeksi heidän rikkomuksensa ja pyytäessään heitä vastaanottamaan iankaikkisen pelastuksen Kristuksen välityksellä.” (A Greek-English Lexicon of the New Testament, 1889, s. 666.) Khaʹris on läheistä sukua eräälle toiselle kreikkalaiselle sanalle khaʹri·sma, josta todetaan William Barclayn sanakirjassa: ”Sanan [khaʹri·sma] koko perusajatus on ilmainen ja ansaitsematon lahja, jokin mikä annetaan ihmiselle ansiotta.” (New Testament Wordbook, 1956, s. 29; vrt. 2Ko 1:11, Int.)

Kun sanaa khaʹris käytetään edellä mainitussa merkityksessä tarkoittamaan huomaavaisuutta jotakuta kohtaan, joka ei sitä ansaitse – mikä pitää paikkansa Jehovan osoittamasta huomaavaisuudesta – ”ansaitsematon hyvyys” on sopiva suomenkielinen vastine tälle kreikkalaiselle ilmaukselle (Ap 15:40; 18:27; 1Pi 4:10; 5:10, 12).

Työntekijällä on oikeus saada se, minkä vuoksi hän on tehnyt työtä, nimittäin palkkansa. Hänellä on oikeus odottaa sitä; se on hänelle maksettava velka, ei mikään lahja eikä erityinen ansaitsemattoman hyvyyden osoitus (Ro 4:4). Mutta syntisille, jotka ovat kuolemantuomion alaisia (ja mehän olemme kaikki syntyneet sellaisiksi), on tuosta tuomiosta vapautuminen ja vanhurskaaksi julistaminen todella täysin ansaitsematonta hyvyyttä (Ro 3:23, 24; 5:17). Jotkut väittävät, että lakiliittojärjestelyn alaisuudessa syntyneet olivat suuremman kuolemantuomion alaisuudessa, koska tuo liitto osoitti heidät syntisiksi, mutta on myös syytä muistaa, että juutalaisia kohtaan osoitettiin suurempaa ansaitsematonta hyvyyttä siinä, että pelastusta tarjottiin ensiksi heille (Ro 5:20, 21; 1:16).

Tämä Jumalan erityinen ansaitsemattoman hyvyyden ilmaus ihmiskuntaa kohtaan yleensä oli vapautus tuomiosta lunnaiden perusteella Jehovan rakkaan Pojan, Kristuksen Jeesuksen, veren kautta (Ef 1:7; 2:4–7). Tämän ansaitsemattoman hyvyyden välityksellä Jumala tuo pelastuksen kaikenlaisille ihmisille (Tit 2:11), niin kuin profeetat olivat puhuneet (1Pi 1:10). Paavalin pohdiskelu ja todistelu on sen vuoksi järkevää: ”Mutta jos se johtuu ansaitsemattomasta hyvyydestä, se ei enää johdu teoista; muutoin ansaitsematon hyvyys ei enää osoittaudu ansaitsemattomaksi hyvyydeksi.” (Ro 11:6.)

Paavali mainitsi Jumalan ansaitsemattoman hyvyyden useammin kuin kukaan muu kirjoittaja: yli 90 kertaa 14 kirjeessään. Hän mainitsee Jumalan tai Jeesuksen ansaitsemattoman hyvyyden jokaisen kirjeensä alkutervehdyksessä Heprealaiskirjettä lukuun ottamatta, ja hän puhuu siitä jälleen poikkeuksetta jokaisen kirjeensä loppusanoissa. Jotkut toisetkin raamatunkirjoittajat mainitsevat sen kirjojensa alussa ja lopussa. (1Pi 1:2; 2Pi 1:2; 3:18; 2Jo 3; Il 1:4; 22:21.)

Paavalilla oli hyvä syy korostaa Jehovan ansaitsematonta hyvyyttä, sillä hän oli aikaisemmin ollut ”rienaaja ja vainooja ja röyhkeä mies”. Hän selittää: ”Minulle osoitettiin kuitenkin armoa, koska olin tietämätön ja toimin  epäuskossa. Mutta Herramme ansaitsematon hyvyys oli tavattoman runsas uskon ja rakkauden ohella, joka on Kristuksen Jeesuksen yhteydessä.” (1Ti 1:13, 14; 1Ko 15:10.) Paavali ei ylenkatsonut tätä ansaitsematonta hyvyyttä, niin kuin jotkut ovat tyhmästi tehneet (Ju 4), vaan hän otti sen iloiten ja kiittäen vastaan ja pyysi hartaasti, etteivät toisetkaan, jotka ottavat sen vastaan, ’jättäisi huomioon ottamatta sen tarkoitusta’ (Ap 20:24; Ga 2:21; 2Ko 6:1).