Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

KAHDESKYMMENESTOINEN LUKU

Hän oli uskollinen koetuksissa

Hän oli uskollinen koetuksissa

1, 2. Mitä Pietari todennäköisesti toivoi, kun Jeesus puhui Kapernaumissa, mutta mitä kuitenkin tapahtui?

PIETARI katseli huolestuneena Jeesuksen kuulijoiden kasvoja kotikaupunkinsa Kapernaumin synagogassa. Tässä Galileanmeren pohjoisrannalla sijaitsevassa kaupungissa Pietari harjoitti kalastajan ammattiaan. Myös monet hänen ystävistään, sukulaisistaan ja liiketuttavistaan asuivat siellä. Epäilemättä hän toivoi, että hänen kotikaupunkinsa asukkaat suhtautuisivat Jeesukseen samoin kuin hän ja kokisivat, kuinka sykähdyttävää oli saada opetusta Jumalan valtakunnasta kaikkein suurimmalta opettajalta. Näin ei tuona päivänä kuitenkaan näyttänyt tapahtuvan.

2 Monet olivat lakanneet kuuntelemasta Jeesusta. Jotkut nurisivat suureen ääneen hänen sanojensa vuoksi. Eniten Pietaria kuitenkin huolestutti joidenkin Jeesuksen omien opetuslasten reaktio. Heidän kasvoiltaan ei enää heijastunut uusien asioiden ja totuuden oppimisen riemu. He näyttivät hämmentyneiltä, jopa katkerilta. Jotkut sanoivat Jeesuksen puhetta järkyttäväksi. He kieltäytyivät kuuntelemasta Jeesusta ja lähtivät synagogasta – eivätkä he enää seuranneet häntä. (Lue Johanneksen 6:60, 66.)

3. Miten usko auttoi Pietaria monissa tilanteissa?

3 Se oli koetteleva tilanne Pietarille ja toisille apostoleille. Pietari ei täysin käsittänyt, mitä Jeesus sanoi tuona päivänä. Varmasti hän kuitenkin tajusi, miksi Jeesuksen sanat kirjaimellisesti ymmärrettyinä saattoivat vaikuttaa vastenmielisiltä. Mitä Pietari tekisi? Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hänen uskollisuutensa hänen Herraansa kohtaan joutui koetukselle – eikä se jäisi viimeiseksi. Katsotaanpa, miten Pietarin usko auttoi häntä selviytymään näistä koetuksista ja pysymään uskollisena.

Uskollinen vaikka muut pettivät

4, 5. Miten Jeesus oli toiminut vastoin ihmisten odotuksia?

4 Kuunnellessaan ja tarkkaillessaan Jeesusta Pietari usein yllättyi. Yhä uudelleen hänen Herransa sanat ja teot olivat jotain aivan muuta kuin ihmiset odottivat häneltä. Vain päivää aiemmin Jeesus oli ihmeen välityksellä ruokkinut tuhansia ihmisiä. Sen jälkeen he olivat yrittäneet tehdä hänestä kuninkaan. Monet kuitenkin olivat yllättyneet, kun Jeesus oli vetäytynyt syrjään ja käskenyt opetuslastensa nousta veneeseen ja lähteä kohti Kapernaumia. Yöllä opetuslasten ollessa vielä matkalla Galileanmerellä Jeesus oli yllättänyt heidät jälleen kävelemällä myrskyävän veden pinnalla. Samalla hän oli opettanut Pietarille uskoon liittyvän tärkeän asian.

5 Aamulla he olivat huomanneet, että ihmisjoukot olivat seuranneet heitä järven toiselle puolelle. Ilmeisesti ihmiset olivat kuitenkin halunneet Jeesuksen vain antavan heille lisää ruokaa ihmeen avulla, eikä heitä kiinnostanut hengellisten totuuksien oppiminen. Jeesus oli nuhdellut heitä heidän materialistisen asenteensa vuoksi. (Joh. 6:25–27.) Keskustelu jatkui Kapernaumin synagogassa, missä Jeesus jälleen toimi vastoin odotuksia, kun hän yritti opettaa erään tärkeän mutta vaikeatajuisen totuuden.

6. Mihin Jeesus vertasi itseään, ja miten hänen kuulijansa reagoivat?

6 Jeesus halusi, etteivät paikalla olijat pitäisi häntä vain aineellisen ravinnon lähteenä vaan ymmärtäisivät, että Jumala oli lähettänyt hänet elämään ja kuolemaan ihmisenä, jotta ihmiset voisivat saada ikuisen elämän. Niinpä hän vertasi itseään mannaan, leipään jota Mooseksen päivinä tuli alas taivaasta. Kun jotkut paheksuivat tätä, hän esitti voimakkaan vertauksen: elämän saamiseksi olisi syötävä hänen lihaansa ja juotava hänen vertaan. Tässä vaiheessa vastalauseet voimistuivat. Jotkut sanoivat: ”Tämä puhe on järkyttävää; kuka voi kuunnella sitä?” Monet Jeesuksen opetuslapsista lakkasivat seuraamasta häntä. * (Joh. 6:48–60, 66.)

7, 8. a) Mitä Pietari ei vielä ymmärtänyt Jeesuksen osasta? b) Miten Pietari vastasi Jeesuksen apostoleille esittämään kysymykseen?

7 Mitä Pietari tekisi? Jeesuksen sanat saivat varmasti hänetkin ymmälleen. Hän ei vielä ymmärtänyt, että Jeesuksen oli kuoltava toteuttaakseen Jumalan tahdon. Tunsiko Pietari kiusausta luikkia tiehensä niin kuin ne epävakaat opetuslapset, jotka jättivät Jeesuksen tuona päivänä? Ei, sillä Pietari oli erilainen eräällä tärkeällä tavalla.

8 Jeesus kääntyi apostoliensa puoleen ja sanoi: ”Ette kai tekin tahdo mennä?” (Joh. 6:67.) Hän puhutteli kaikkia kahtatoista apostolia, mutta Pietari vastasi hänelle. Näin kävi usein. Pietari saattoi olla heistä vanhin. Ainakin hän oli heistä suorapuheisin, ja vaikuttaa siltä, ettei hän yleensä epäröinyt sanoa, mitä ajatteli. Tällä kertaa hän esitti kauniit ja mieliinpainuvat sanat: ”Herra, kenen luo menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat.” (Joh. 6:68.)

9. Miten Pietari osoitti uskollisuutta Jeesusta kohtaan?

9 Eivätkö nämä olekin sydäntä koskettavat sanat? Usko Jeesukseen oli auttanut Pietaria kehittämään kallisarvoista ominaisuutta, uskollisuutta. Pietari ymmärsi selvästi, että Jeesus oli ainoa Jehovan lähettämä Pelastaja ja että Jeesus pelasti sanojensa välityksellä: opettamalla Jumalan valtakuntaa koskevia asioita. Vaikka jotkin asiat ihmetyttivät Pietaria, hän tajusi, että mikäli hän halusi saada Jumalan suosion ja ikuisen elämän, hän ei voisi mennä mihinkään muualle.

Meidän on oltava uskollisia Jeesuksen opetuksille myös silloin, kun ne eivät ole odotustemme tai mieltymystemme mukaisia.

10. Miten voimme nykyään jäljitellä Pietarin uskollisuutta?

10 Tuntuuko sinusta samalta? Valitettavasti monet väittävät nykyään rakastavansa Jeesusta, mutta eivät silti ole uskollisia hänelle. Jotta voisimme olla uskollisia Kristukselle, meidän täytyy suhtautua hänen opetuksiinsa samoin kuin Pietari. Meidän on perehdyttävä niihin, ymmärrettävä niiden merkitys ja elettävä niiden mukaan – myös silloin, kun ne eivät ole odotustemme tai mieltymystemme mukaisia. Vain jos osoittaudumme uskollisiksi, voimme toivoa ikuisen elämän lahjaa, jonka Jeesus haluaa meidän saavan. (Lue psalmi 97:10.)

Uskollinen saadessaan oikaisua

11. Mille matkalle Jeesus lähti seuraajiensa kanssa? (Ks. myös alaviite.)

11 Pian tämän kiireisen ajan jälkeen Jeesus lähti apostoliensa ja joidenkin muiden opetuslasten kanssa pitkälle matkalle kohti pohjoista. Aivan Luvatun maan pohjoisrajalla sijaitsevan lumihuippuisen Hermoninvuoren saattoi toisinaan nähdä jopa kaukaa Galileanmeren sinisiltä vesiltä. Kun Jeesus ja opetuslapset etenivät kohoavaa maastoa pitkin, tuo vuori näytti hiljalleen kasvavan yhä korkeammaksi. Lopulta he saapuivat Filippoksen Kesarean lähellä oleviin kyliin. * Tässä kauniissa ympäristössä, josta avautui näkymä etelään päin suureen osaan Luvattua maata, Jeesus esitti seuraajilleen tärkeän kysymyksen.

12, 13. a) Miksi Jeesus halusi tietää ihmisjoukkojen näkemyksen hänestä? b) Miten Pietarin Jeesukselle lausumat sanat osoittivat aitoa uskoa?

12 ”Kenen ihmisjoukot sanovat minun olevan?” hän kysyi. Voimme vain kuvitella, miten Pietari katsoi Herransa tarkkaavaisiin silmiin ja vaistosi jälleen hänestä huokuvan ystävällisyyden ja terävä-älyisyyden. Jeesus oli kiinnostunut siitä, millaisiin johtopäätöksiin hänen kuulijansa olivat näkemänsä ja kuulemansa perusteella tulleet. Jeesuksen opetuslapset vastasivat kysymykseen toistamalla yleisiä vääriä käsityksiä siitä, kuka Jeesus oli. Mutta Jeesus halusi tietää enemmän. Oliko hänen lähimmillä seuraajillaan samanlaisia vääriä käsityksiä? ”Entä kenen te itse sanotte minun olevan?” hän kysyi. (Luuk. 9:18–20.)

13 Jälleen Pietari vastasi nopeasti. Selvästi ja rohkeasti hän puki sanoiksi sen, mihin monet olivat sydämessään päätyneet: ”Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika.” Voimme kuvitella, kuinka Jeesus hymyilee hyväksyvästi kiittäessään Pietaria lämpimästi. Hän muistutti Pietaria siitä, että Jehova Jumala, ei kukaan ihminen, oli tehnyt tämän tärkeän totuuden selväksi niille, joilla oli aito usko. Pietarin oli annettu ymmärtää yksi suurimmista Jehovan paljastamista totuuksista: kauan sitten luvatun Messiaan eli Kristuksen henkilöllisyys. (Lue Matteuksen 16:16, 17.)

14. Mitä tärkeitä tehtäviä Jeesus antoi Pietarille?

14 Eräässä kauan sitten esitetyssä ennustuksessa Kristusta oli kutsuttu kiveksi, jonka rakentajat hylkäisivät (Ps. 118:22; Luuk. 20:17). Jeesus viittasi tällaisiin ennustuksiin paljastaessaan, että Jehova perustaisi seurakunnan sen kiven eli kallion varaan, jonka Pietari oli juuri tunnistanut. Sitten hän antoi Pietarille hyvin tärkeitä tehtäviä tuossa seurakunnassa. Hän ei asettanut Pietaria toisten apostolien yläpuolelle, niin kuin jotkut ovat olettaneet, vaan uskoi hänelle vastuuta. Jeesus antoi hänelle ”valtakunnan avaimet” (Matt. 16:19). Hänen tehtävänsä olisi avata toivo päästä Jumalan valtakuntaan kolmelle eri ihmisryhmälle: ensin juutalaisille, sitten samarialaisille ja lopuksi pakanoille eli ei-juutalaisille.

15. Miksi ja miten Pietari nuhteli Jeesusta?

15 Jeesus sanoi kuitenkin myöhemmin, että ne, joille annetaan paljon, olisivat myös vastuussa paljosta. Nämä sanat osoittautuvat tosiksi Pietarin tapauksessa. (Luuk. 12:48.) Jeesus paljasti lisää Messiasta koskevia tärkeitä totuuksia, muun muassa sen, että pian hän joutuisi kärsimään ja kuolemaan Jerusalemissa. Tämän kuuleminen järkytti Pietaria. Hän vei Jeesuksen sivuun ja nuhteli tätä: ”Ole huomaavainen itseäsi kohtaan, Herra; eihän sinulle toki sellaista tapahdu.” (Matt. 16:21, 22.)

16. Miten Jeesus oikaisi Pietaria, ja minkä käytännöllisen neuvon meille kaikille Jeesuksen sanat sisältävät?

16 Pietari tarkoitti varmasti hyvää, joten Jeesuksen vastaus epäilemättä yllätti hänet. Jeesus käänsi hänelle selkänsä, katsoi muita opetuslapsia, joilla varmaankin oli samanlaisia ajatuksia, ja sanoi: ”Väisty taakseni, Saatana! Sinä olet minulle kompastuskivi, koska sinä et ajattele Jumalan ajatuksia, vaan ihmisten.” (Matt. 16:23; Mark. 8:32, 33.) Nämä Jeesuksen sanat sisältävät käytännöllisen neuvon meille kaikille. On helppo sallia inhimillisten ajatusten syrjäyttää Jumalan ajatukset. Jos näin kävisi meille, voisimme tahtomattamme edistää Saatanan, emme Jumalan, tarkoitusperiä – vaikka aikomuksemme olisikin auttaa. Entä miten Pietari reagoi saamaansa neuvoon?

17. Mitä Jeesus tarkoitti käskiessään Pietaria ”väistymään taakseen”?

17 Pietari varmasti tajusi, ettei Jeesus sanonut häntä Saatana Panettelijaksi kirjaimellisessa merkityksessä. Eihän Jeesus edes puhunut hänelle samalla tavalla, kuin hän oli puhunut Saatanalle. Saatanalle Jeesus oli sanonut: ”Mene pois”, mutta Pietarille hän sanoi: ”Väisty taakseni.” (Matt. 4:10.) Jeesus ei ajanut tätä apostolia, jossa hän näki paljon hyvää, pois luotaan, vaan ainoastaan korjasi hänen ajatteluaan. On helppo ymmärtää, ettei Pietarin pitänyt olla Herransa edessä kompastuskivenä vaan mennä hänen taakseen ja tukea häntä hänen seuraajanaan.

Vain jos otamme kurin nöyrästi vastaan ja opimme siitä, voimme päästä lähemmäksi Jeesusta Kristusta ja hänen Isäänsä Jehova Jumalaa.

18. Miten Pietari ilmaisi uskollisuutta, ja miten voimme jäljitellä häntä?

18 Suuttuiko Pietari, tai alkoiko hän väittää vastaan tai murjottaa? Ei, vaan hän otti oikaisun nöyrästi vastaan. Näin hän ilmaisi jälleen uskollisuutta. Kaikki Kristuksen seuraajat tarvitsevat toisinaan oikaisua. Vain jos otamme kurin nöyrästi vastaan ja otamme siitä opiksemme, voimme päästä yhä lähemmäksi Jeesusta Kristusta ja hänen Isäänsä Jehova Jumalaa. (Lue Sananlaskujen 4:13.)

Pietari pysyi uskollisena silloinkin, kun häntä täytyi oikaista.

Uskollisuus palkitaan

19. Mitä hätkähdyttävää Jeesus sanoi, ja mitä Pietari ehkä mietti?

19 Pian Jeesus sanoi taas jotain hätkähdyttävää: ”Totisesti minä sanon teille, että tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät lainkaan maista kuolemaa, ennen kuin he ensin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakunnassaan.” (Matt. 16:28.) Nämä sanat herättivät Pietarissa varmasti suurta uteliaisuutta. Mitä Jeesus mahtoi tarkoittaa? Ehkä Pietari mietti, merkitsikö hänen juuri saamansa ankara nuhde sitä, että tällaiset etuoikeudet jäisivät häneltä väliin.

20, 21. a) Kuvaile näkyä, jota Pietari oli todistamassa. b) Miten näyn hahmojen käymä keskustelu korjasi Pietarin ajattelua?

20 Suunnilleen viikon päästä Jeesus otti Jaakobin, Johanneksen ja Pietarin mukaansa ”korkealle vuorelle”, kenties Hermonille, joka sijaitsi kohtalaisen lähellä. Todennäköisesti silloin oli yö, sillä nämä kolme miestä taistelivat unta vastaan. Mutta Jeesuksen rukoillessa tapahtui jotakin, mikä karisti unet heidän silmistään. (Matt. 17:1; Luuk. 9:28, 29, 32.)

21 Jeesuksen ulkonäkö alkoi muuttua heidän silmiensä edessä. Hänen kasvonsa alkoivat loistaa, kunnes ne olivat yhtä kirkkaat kuin aurinko. Myös hänen vaatteensa tulivat hohtavan valkoisiksi. Seuraavaksi Jeesuksen viereen ilmaantui kaksi hahmoa, joista toinen edusti Moosesta ja toinen Eliaa. He keskustelivat hänen kanssaan ”hänen poislähdöstään, joka hänen oli määrä saattaa täytäntöön Jerusalemissa” – ilmeisesti hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Pietari oli selvästi ollut väärässä ajatellessaan, ettei Jeesusta odottaisi tällainen tuskallinen kokemus. (Luuk. 9:30, 31.)

22, 23. a) Miten Pietarista heijastui innokkuus ja lämminhenkisyys? b) Millä muulla tavalla Pietaria, Jaakobia ja Johannesta siunattiin tuona yönä?

22 Pietarista tuntui, että hänen oli jotenkin osallistuttava tähän poikkeukselliseen näkyyn – ja kenties pitkitettävä sitä. Näytti siltä, että Mooses ja Elia olivat lähtemässä Jeesuksen luota. Niinpä Pietari sanoi: ”Opettaja, on hyvä, että olemme täällä, joten pystytetään kolme telttaa, yksi sinulle ja yksi Moosekselle ja yksi Elialle.” Nuo näyssä esiintyneet kaksi Jehovan palvelijaa olivat kuolleet jo kauan sitten, joten eivät he tietenkään tarvinneet telttoja. Pietari puhui ennen kuin ajatteli. Eikö hänen innokkuutensa ja lämminhenkisyytensä silti vedä meitä puoleensa? (Luuk. 9:33.)

Pietaria, samoin kuin Jaakobia ja Johannesta, siunattiin sykähdyttävällä näyllä.

23 Pietaria, Jaakobia ja Johannesta siunattiin tuona yönä vielä eräällä tavalla. Vuorella heidän ylleen muodostui pilvi, josta kuului Jehova Jumalan ääni! Jehova sanoi: ”Tämä on minun Poikani, se valittu. Kuunnelkaa häntä.” Sitten näky päättyi, ja apostolit olivat vuorella vain Jeesuksen seurassa. (Luuk. 9:34–36.)

24. a) Miten kirkastusnäky hyödytti Pietaria? b) Miten me voimme hyötyä kirkastusnäystä?

24 Millainen lahja kirkastusnäky olikaan Pietarille – ja meille! Vuosikymmeniä myöhemmin hän kirjoitti, että hänellä oli tuona yönä etuoikeus saada ennakkovälähdys Jeesuksesta loistoisana taivaallisena Kuninkaana ja olla yksi hänen ”valtasuuruutensa silminnäkijöistä”. Tämä näky vahvisti monia Jumalan sanan profetioita ja lujitti Pietarin uskoa tulevia koetuksia varten. (Lue 2. Pietarin kirjeen 1:16–19.) Se voi vahvistaa myös meidän uskoamme, jos Pietarin tavoin pysymme uskollisina Herrallemme, jonka Jehova on asettanut valvomaan meitä, ja jos kuuntelemme hänen opetustaan, otamme häneltä vastaan kuritusta ja oikaisua ja seuraamme häntä nöyrästi päivästä toiseen.

^ kpl 6 Synagogassa olleen väkijoukon suhtautuminen Jeesuksen puheeseen oli epäjohdonmukaista, koska he olivat juuri edellisenä päivänä innoissaan julistaneet Jeesuksen olevan Jumalan profeetta (Joh. 6:14).

^ kpl 11 Matka Galileanmeren rannalta noihin kyliin – 210 metristä merenpinnan alapuolelta noin 350 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle – oli noin 50 kilometriä, ja matkan varrella oli luonnonkauniita paikkoja.