Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tähti

Tähti

Heprealaista sanaa kō·khavʹ sekä kreikkalaisia sanoja a·stērʹ ja aʹstron käytetään yleismerkityksessä mistä tahansa valoa heijastavasta taivaankappaleesta paitsi auringosta ja kuusta, joista käytetään muita nimityksiä.

Maailmankaikkeuden laajuus. Galaksin, johon Maa kuuluu ja jota yleensä sanotaan Linnunradaksi, uskotaan olevan halkaisijaltaan n. 100000 valovuotta ja sisältävän yli 100 miljardia aurinkomme kaltaista tähteä. Maata lähinnä oleva tähti, joka kuuluu Alfa Centauri -ryhmään, on yli 40 biljoonan km:n päässä. Nämä valtavat mittasuhteet tuntuvat kuitenkin suhteellisen pieniltä, kun otetaan huomioon, että kaikkeudessa on arviolta 100 miljardia galaksia, joista osapuilleen 10 miljardia voidaan havaita nykyaikaisilla kaukoputkilla.

Tähtitaivaiden valtavuus lisää äärettömästi painoa ja merkitystä Luojan sanoille, jotka on kirjoitettu Jesajan 40:26:een: ”Kohottakaa katseenne korkeuteen ja katsokaa. Kuka on nämä luonut? Hän, joka luvun mukaan tuo esiin niiden armeijan, vieläpä nimeltä kutsuu niitä kaikkia. Dynaamisen energian runsauden ansiosta ja hänen voimansa vahvuuden vuoksi ei yksikään niistä puutu.” (Vrt. Ps 147:4.) Jumalaapelkäävä psalmista puhkesi puhumaan: ”Kun näen taivaasi, sormiesi teot, kuun ja tähdet, jotka olet valmistanut, niin mikä on kuolevainen ihminen, että sinä pidät hänet mielessäsi, ja ihmisen poika, että pidät hänestä huolen?” (Ps 8:3, 4.)

Ikä. Se, että miljoonien valovuosien päässä olevista kaukaisista tähdistä ja galakseista lähteneet säteet osuvat nyt maan päällä oleviin jättiläismäisiin kaukoputkiin, osoittaa, että nuo taivaankappaleet luotiin miljoonia vuosia sitten, sillä muutoin nuo säteet eivät olisi vielä saavuttaneet planeettaamme. Tämä luominen sisältyy ilmeisesti 1. Mooseksen kirjan 1:1:n alkusanoihin: ”Alussa Jumala loi taivaat ja maan.” Jae 16 ei ole ristiriidassa tämän kanssa, kun siinä sanotaan, että neljäntenä luomispäivänä eli -jaksona ”Jumala ryhtyi tekemään – – tähtiä”. Verbi ”tehdä” (hepr. ʽa·sahʹ) ei tarkoita samaa kuin verbi ”luoda” (hepr. ba·raʼʹ). (Ks. LUOMINEN.)

Tähtien määrä. Kun Jumala puhui ihmisille, hän käytti tähtiä kuvaamaan lukematonta määrää, jota voitiin verrata meren rannalla oleviin hiekkajyväsiin (1Mo 22:17; 15:5; 2Mo 32:13; vrt. Ne 9:23; Na 3:15, 16; Hpr 11:12). Koska paljaalla silmällä selvästi nähtävien tähtien määrä on vain muutamia tuhansia, monet pitivät tätä vertailua aiemmin ontuvana. Nykyisen tiedon mukaan tähtien määrää voidaan kuitenkin todella hyvin verrata kaikkiin maapallon hiekkajyväsiin.

On kiinnostavaa, että vaikka Mooses sanoi Israelin nähneen tämän Abrahamille annetun lupauksen erään täyttymyksen, niin Raamatun mainitsemat väestönlaskennat eivät milloinkaan koskeneet koko kansakuntaa (5Mo 1:10; 10:22; 28:62). Myöhemmin kerrotaan, että Daavid nimenomaan ei laskenut ”kaksikymmenvuotiaita eikä sitä nuorempia, koska Jehova oli luvannut tehdä Israelin lukuisaksi kuin taivaiden tähdet” (1Ai 27:23). Tällainen käsitys näiden taivaankappaleiden lukemattomasta määrästä tekee Raamatun kirjoitukset aivan ainutlaatuisiksi verrattuna muinaisten kansojen samanaikaisiin käsityksiin.

Järjestyksellisyys. Lisäksi näiden taivaankappaleiden järjestyksellisyyttä korostetaan eri raamatunkohdissa, joissa viitataan ”säädöksiin”, ”säännöksiin” ja ”ratoihin” (Jer 31:35–37; Tu 5:20; vrt. Ju 13). Ne suunnattomat voimat, jotka määräävät joidenkin tähtien suhteelliset asemat fysiikan lakien mukaisesti, heijastuvat Jumalan Jobille esittämissä kysymyksissä: ”Voitko solmia Kima-tähdistön siteet tai avata Kesil-tähdistön köydet? Voitko tuoda esiin Massarot-tähdistön ajallaan? Entä voitko johdattaa As-tähdistön poikineen? Tunnetko taivaita koskevat säädökset, tai voisitko panna sen vallan vaikuttamaan maahan?” (Job 38:31–33.) (Ks. AS-TÄHDISTÖ; KESIL-TÄHDISTÖ; KIMA-TÄHDISTÖ; MASSAROT-TÄHDISTÖ.) Teoksessa New Bible Dictionary (toim. J. Douglas, 1985, s. 1144) sanotaankin: ”Näin ollen väitämme, että Raamattu pitää johdonmukaisesti selvänä, että kaikkeus on täysin rationaalinen ja valtavan kokoinen, mikä on vastakohta tuon ajan tyypilliselle maailmankuvalle, jonka mukaan kaikkeus ei ollut rationaalinen eikä sen suurempi kuin pystyttiin suoranaisesti todistamaan paljailla aisteilla.”

Apostoli Paavalin sanat yksityisten tähtien välisistä eroista voidaan ymmärtää vielä paremmin nykyisen tähtitieteen valossa, joka osoittaa, että tähdet eroavat toisistaan värin, koon, säteilemänsä valon määrän, lämpötilan ja jopa suhteellisen tiheytensä suhteen (1Ko 15:40, 41).

Tähtien palvonta. Vaikka tähtien palvonta oli erittäin yleistä muinaisten Lähi-idän kansojen keskuudessa, Jumalan uskollisten palvelijoiden näkemys perustui Raamattuun, ja siksi he pitivät tähtiä yksinkertaisesti Jumalan lakien alaisina ja hänen valvonnassaan olevina aineellisina taivaankappaleina, jotka eivät vallinneet ihmisiä vaan toimivat valonlähteinä ja ajannäyttäjinä (1Mo 1:14–18; Ps 136:3, 7–9; 148:3). Varoittaessaan israelilaisia tekemästä mitään kuvaa tosi Jumalasta Jehovasta Mooses kielsi heitä antamasta vietellä itseään palvomaan aurinkoa, kuuta ja tähtiä, ”jotka Jehova, sinun Jumalasi, on jakanut kaikille kansoille koko taivaan alla” (5Mo 4:15–20; vrt. 2Ku 17:16; 21:5; 23:5; Sef 1:4, 5). Pakanakansat yhdistivät tietyt jumalansa tiettyihin tähtiin, ja siksi he suhtautuivat noihin taivaankappaleisiin kansallismielisesti. Sakkutin ja Kaivanin, jotka mainitaan Aamoksen 5:26:ssa luopioisraelilaisten palvomina jumalina, katsotaan olleen babylonialaisia nimityksiä Saturnus-planeetalle, jota Stefanos sanoo Refaniksi lainatessaan tuota raamatunkohtaa (Ap 7:42, 43). Tähtien palvonta oli erityisen huomattavaa Babylonissa, mutta se osoittautui turhaksi, kun Babylon tuhottiin (Jes 47:12–15).

”Tähti” joka nähtiin Jeesuksen syntymän jälkeen. ”Itäisiltä seuduilta” eli Babylonin lähistöltä tulleet ”tähdistäennustajat”, joiden käynti kuningas Herodeksen luona Jeesuksen syntymän jälkeen johti kaikkien Betlehemissä olleiden poikalasten surmaamiseen, eivät selvästikään olleet tosi Jumalan palvelijoita tai palvojia (Mt 2:1–18; ks. TÄHDISTÄENNUSTAJAT). Heidän näkemästään ”tähdestä” (kreik. a·stērʹ) on esitetty monenlaisia arvioita, joiden mukaan se on ollut komeetta, meteori, supernova tai yleisemmän näkemyksen mukaan planeettojen konjunktio. Johdonmukaisesti ajatellen mikään niistä ei kuitenkaan olisi voinut ’pysähtyä sen paikan yläpuolelle, missä lapsukainen oli’, ilmaisemaan siten sen Betlehemin kaupungissa olleen talon, josta lapsi löytyi. On myös merkittävää, että vain nämä pakanalliset tähdistäennustajat ’näkivät’ tähden. Koska he harjoittivat tuomittavaa tähdistäennustelua ja heidän käynnistään oli vahingolliset seuraukset, sillä se saattoi vaaraan tulevan Messiaan hengen, on tosiaankin aiheellista ja jopa viisasta ottaa huomioon se mahdollisuus, että heitä ohjasi jokin Jumalan luvattua Messiasta koskevien tarkoitusten vastainen voima. On varmasti järkevää kysyä, eikö hän, joka ”muuttaa jatkuvasti itseään valon enkeliksi”, jonka vaikutukseen liittyy ”kaikkia voimatekoja ja valheellisia tunnusmerkkejä ja ennusmerkkejä”, joka sai aikaan sen, että käärme näytti puhuvan, ja jonka Jeesus sanoi olleen ”tappaja alusta asti”, olisi voinut saada myös nuo tähdistäennustajat ’näkemään’ jonkin tähden kaltaisen, joka ei johdattanut heitä ensin Betlehemiin vaan Jerusalemiin, missä asui luvatun Messiaan verivihollinen (2Ko 11:3, 14; 2Te 2:9; 1Mo 3:1–4; Joh 8:44).

Kuvaannollista käyttöä. Tähtiä käytetään Raamatussa kuvaannollisessa merkityksessä ja kielikuvissa tai vertauksissa edustamaan ihmisiä, kuten Joosefin unessa, jossa aurinko ja kuu edustivat hänen vanhempiaan ja 11 tähteä hänen 11:tä veljeään (1Mo 37:9, 10). Jobin 38:7:ssä rinnastetaan ”aamutähdet”, jotka riemuitsivat maata luotaessa, Jumalan enkelipoikiin. Kuolleista herätetty ja korotettu Jeesus sanoi olevansa ”kirkas aamutähti”, ja hän lupasi antaa voittoisille seuraajilleen ”aamutähden”, mikä viittasi ilmeisesti siihen, että he jakaisivat hänen kanssaan hänen taivaallisen asemansa ja kirkkautensa (Il 22:16; 2:26, 28; vrt. 2Ti 2:12; Il 20:6). Kristuksen oikeassa kädessä olevat seitsemän tähteä kuvaavat niiden seurakuntien seitsemää ”enkeliä”, joille toimitetaan kirjallisia sanomia (Il 1:16, 20; 2:1; 3:1). Myös ”syvyyden enkeliä”, jonka nimi on Abaddon, edustaa tähti (Il 9:1, 11; ks. ABADDON).

Jesajan 14. luvun sananlaskumaisessa lausumassa Babylonin kerskailevan ja kunnianhimoisen kuninkaan (ts. Nebukadnessarin edustaman babylonialaisen kuningassuvun), jota sanotaan ”loistavaksi” (hepr. hē·lelʹ; ”Lucifer”, KJ), kuvaillaan aikovan korottaa valtaistuimensa ”Jumalan tähtien yläpuolelle” (Jes 14:4, 12, 13; ks. ”LOISTAVA”). Daavidin sukuhaaraan kuuluvia Juudan kuninkaita kuvataan profeetallisesti ”tähdellä” (4Mo 24:17), ja Raamatun historia osoittaa, että babylonialainen hallitsijasuku tosiaan nousi joksikin aikaa noiden Juudan kuninkaiden yläpuolelle valloittamalla Jerusalemin. Danielin 8. luvussa kuvaillaan samantapaisessa profetiassa, kuinka jonkin tulevan vallan pieni ”sarvi” tallaa joitakin ”taivaiden armeijan” tähtiä ja nousee armeijan Ruhtinasta ja hänen pyhäkköään vastaan (Da 8:9–13); Danielin 12. luvussa taas sanotaan vertauskuvallisesti ”ymmärtäväisten”, jotka saattavat monet vanhurskauteen, loistavan ”kuin tähdet” ”lopun aikana” (Da 12:3, 9, 10). Sitä vastoin moraalittomien totuudesta poikkeavien sanotaan olevan ”tähtiä, joilla ei ole vakiintunutta rataa” (Ju 13).

Tähtien – samoin kuin auringon ja kuun – pimenemistä käytetään usein kielikuvana profeetallisissa varoituksissa, jotka koskevat Jumalan tuomiosta johtuvaa tuhoa (Jes 13:10; Hes 32:7; Il 6:12, 13; 8:12; vrt. Job 9:6, 7). Tällaisten valonlähteiden himmenemistä käytetään myös Saarnaajan 12:1, 2:ssa kuvailemaan ikääntyvän ihmisen loppuvuosia. Muualla kerrotaan, että tähdet putoavat tai ne heitetään maan päälle (Mt 24:29; Il 8:10; 9:1; 12:4). Auringossa, kuussa ja tähdissä olevien ”tunnusmerkkien” ennustetaan olevan todisteita lopun ajasta (Lu 21:25).

”Kointähti”. Ilmaus ”kointähti” (kreik. fō·sfoʹros) esiintyy vain kerran, 2. Pietarin kirjeen 1:19:ssä, ja sillä on sama merkitys kuin ”aamutähdellä”. Tiettyinä vuodenaikoina ne ovat viimeisiä tähtiä itäisellä taivaanrannalla ennen auringon ilmaantumista, joten ne ennakoivat uuden päivän koittoa. Pietarin edellä esittämä maininta näystä, jossa Jeesuksen muoto muuttui suurenmoisessa kirkkaudessa, yhdistää tämän Jeesuksen tulemiseen kuninkaallisessa vallassaan ”Daavidin juurena ja jälkeläisenä, sinä kirkkaana aamutähtenä [tähti = a·stērʹ]”. (Il 22:16; 2:26–28.)

’Tähdet taistelivat Siseraa vastaan.’ Tuomarien 5:20:n kertomus on herättänyt keskustelua seuraavista sanoista: ”Tähdet taistelivat taivaalta, radoiltaan ne taistelivat Siseraa vastaan.” Jotkut pitävät tätä vain runollisena viittauksena Jumalan apuun (vrt. Tu 4:15; Ps 18:9). Toisten mielestä se viittaa meteoriittisateeseen tai siihen, että Sisera turvautui astrologisiin ennustuksiin, jotka osoittautuivat vääriksi. Koska Raamatussa ei täsmennetä sitä, miten nuo tähdet ”taistelivat”, riittänee, että näiden sanojen katsotaan viittaavan jonkinlaiseen Jumalan yliluonnolliseen toimintaan Israelin armeijan hyväksi.