Ilmestys 8:1–13

8  Kun Karitsa+ avasi seitsemännen sinetin,+ taivaassa syntyi hiljaisuus, joka kesti noin puoli tuntia.  Minä näin seitsemän enkeliä,+ jotka seisoivat Jumalan edessä, ja heille annettiin seitsemän trumpettia.  Vielä tuli yksi enkeli. Hänellä oli kultainen suitsukeastia,* ja hän asettui seisomaan alttarin+ luo. Hänelle annettiin paljon suitsuketta,+ niin että hän uhraisi sitä kultaisella alttarilla+ valtaistuimen edessä kaikkien pyhien rukoillessa.  Enkelin kädessä olevan suitsukkeen savu nousi pyhien rukousten+ mukana Jumalan eteen.  Sitten enkeli otti suitsukeastian, täytti sen alttarin tulella ja heitti tulen maahan. Kuului ukkosenjyrinää ja ääniä, ja tuli salamoita+ ja maanjäristys.  Ne seitsemän enkeliä, joilla oli seitsemän trumpettia,+ valmistautuivat puhaltamaan niihin.  Ensimmäinen puhalsi trumpettiinsa. Silloin tuli verensekaista raesadetta ja tulta, ja ne heitettiin maahan.+ Kolmasosa maasta paloi, kolmasosa puista paloi, ja kaikki vihreä kasvillisuus paloi.+  Toinen enkeli puhalsi trumpettiinsa. Silloin jokin suuren palavan vuoren kaltainen heitettiin mereen.+ Kolmasosa merestä muuttui vereksi,+  kolmasosa meressä olevista elävistä olennoista* kuoli,+ ja kolmasosa laivoista haaksirikkoutui. 10  Kolmas enkeli puhalsi trumpettiinsa. Silloin taivaasta putosi suuri tähti, joka paloi kuin lamppu, ja se putosi kolmasosaan joista ja vesien lähteisiin.+ 11  Tähden nimi oli Koiruoho. Kolmasosa vesistä muuttui koiruohoksi, ja monet ihmiset kuolivat veden takia, koska siitä oli tullut kitkerää.+ 12  Neljäs enkeli puhalsi trumpettiinsa. Silloin lyötiin kolmasosa auringosta,+ kolmasosa kuusta ja kolmasosa tähdistä, jotta kolmasosa niistä pimenisi+ ja kolmasosa päivästä ja yöstä olisi vailla valoa. 13  Minä näin kotkan, joka lensi keskitaivaalla, ja kuulin sen sanovan kuuluvalla äänellä: ”Voi, voi, voi+ maan päällä asuvia jäljellä olevien trumpetinsoittojen takia! Ne kuuluvat, kun kolme enkeliä pian puhaltavat trumpetteihinsa.”+

Alaviitteet

Tai ”suitsutusastia”.
Tai ”olevista luomuksista, joilla on sielu”.

Tutkimisviitteet

Media