Uskomus tai oppi, jonka mukaan kuolleiden ihmisten henget jäävät eloon ruumiin kuollessa ja voivat kommunikoida elävien kanssa, varsinkin sellaisen ihmisen (meedion) välityksellä, joka on erityisen altis niiden vaikutukselle. Sekä Raamattu että maallinen historia paljastavat, että spiritismiä on ollut hyvin varhaisista ajoista alkaen. Egyptin uskonto oli spiritismin kyllästämä (Jes 19:3). Myös Babylonin uskonto oli spiritististä (Babylonin kaupunki oli Assyriankin uskonnollinen keskus) (Jes 47:12, 13).

Kreikkalainen ”spiritismiä” vastaava sana on far·ma·kiʹa. Teoksessa Vine’s Expository Dictionary of Old and New Testament Words (1981, 4. osa, s. 51, 52) sanotaan tästä sanasta: ”FARMAKIA – – merkitsi alun perin lääkkeiden, huumausaineiden ja loitsujen käyttöä, sitten myrkyttämistä, sitten noituutta, Gal. 5:20, RV: ’noituus’ – –, joka mainitaan yhtenä ’lihan teoista’. Ks. myös Ilm. 9:21; 18:23. Sept[uaginta]: 2. Moos. 7:11, 22; 8:7, 18; Jes 47:9, 12. Noituudessa huumausaineiden käyttö, joko yksinkertaisten tai tehokkaiden, liittyi yleensä loitsuihin ja okkulttisille voimille esitettyihin anomuksiin, jolloin varustauduttiin erilaisilla taikakaluilla, amuleteilla jne., joiden tarkoituksena sanottiin olevan estää anojaa tai potilasta joutumasta demonien huomion kohteeksi tai vaikutuksen alaiseksi, mutta joiden tarkoitus oli todellisuudessa saada anoja vakuuttumaan noidan salaperäisistä keinoista ja voimista.”

Lähde. Suuri osa spiritismistä on sellaista, minkä väitetään olevan kommunikointia kuolleiden kanssa. Koska ”kuolleet eivät tiedä yhtään mitään”, kuolleiden ihmisten kanssa kommunikoiminen on todellisuudessa mahdotonta (Sr 9:5). Jumalan Israelille antamassa laissa kiellettiin ketään tiedustelemasta kuolleilta, ja sen mukaan spiritismin harjoittamisesta seurasi kuolemanrangaistus (3Mo 19:31; 20:6, 27; 5Mo 18:9–12; vrt. Jes 8:19). Ja Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa todetaan, että spiritismin harjoittajat ”eivät peri Jumalan valtakuntaa” (Ga 5:20, 21; Il 21:8). On siis johdonmukaista, että kaikki väitteet kommunikoinnista kuolleiden kanssa – mikäli väitteen esittäjä ei valehtele tahallaan – ovat pahasta lähteestä, lähteestä joka vastustaa Jehova Jumalaa.

Raamatussa osoitetaan selvästi, että pahat henget, demonit, ovat tuo lähde (ks. DEMONI; DEMONIEN RIIVAAMAT). Esimerkki tästä on ”eräs palvelustyttö” Filippin kaupungissa. Hän tuotti isännilleen paljon voittoa harjoittamalla ”ennustelua”, joka liittyy spiritismiin (5Mo 18:11). Kertomuksessa todetaan yksinkertaisesti, että hänen ennustustensa lähde ei ollut Jumala vaan ”ennusteludemoni”, paha henki. Niinpä kun apostoli Paavali ajoi tuon pahan hengen ulos, tyttö menetti ennustelutaitonsa. (Ap 16:16–19.) Teoksessa Vine’s Expository Dictionary of Old and New Testament Words (1. osa, s. 328) sanotaan kreikkalaisesta ilmauksesta pyʹthō·na, joka on tässä käännetty vastineella ”ennusteludemoni”: ”Python oli kreikkalaisessa mytologiassa sellaisen pytholaisen käärmeen tai lohikäärmeen nimi, joka asui Pythossa Parnassosvuoriston juurella ja vartioi Delfoin oraakkelia ja jonka Apollon surmasi. Sen jälkeen nimi siirrettiin Apollonille itselleen. Myöhemmin tuota sanaa käytettiin ennustelijoista eli selvänäkijöistä, joita pidettiin Apollonin henkeyttäminä. Koska epäjumalanpalvelus on demonien henkeyttämää (1. Kor. 10:20), Apt. 16:16:n nuori nainen oli Apollonin kulttiin yllyttävän demonin riivaama, ja tämän vuoksi hänellä oli ’ennusteluhenki’.”

Israelissa. Vaikka Jumala oli tiukasti kieltänyt laissaan spiritismin, Israelin maahan ilmaantui aika ajoin meedioita. He olivat luultavasti maahan tulleita ulkomaalaisia tai sellaisia, jotka israelilaiset olivat säästäneet tuholta. Kuningas Saul poisti heidät hallituskaudellaan maasta, mutta ilmeisesti jotkut meediot alkoivat jälleen harjoittaa spiritismiä hänen hallituskautensa loppupuolella. Saul osoitti, miten kauas hän  oli etääntynyt Jumalasta, kun hän meni kysymään neuvoa ’En-Dorissa olevalta naiselta, jolla oli vallassaan meedion taidot’. (1Sa 28:3, 7–10.)

Kuningas Saulin käynti meedion luona. Kun Saul meni tapaamaan tuota meediota, Jehovan henki oli jo jonkin aikaa ennemmin poistunut hänestä, ja todellisuudessa Jumala ei vastannut hänen tiedusteluihinsa unien eikä (ylimmäisen papin käyttämän) urimin eikä profeettojen kautta (1Sa 28:6). Jumala ei halunnut olla enää missään tekemisissä hänen kanssaan, eikä Jumalan profeetta Samuel ollut nähnyt Saulia pitkään aikaan, ei sen jälkeen kun Daavid oli voideltu kuninkaaksi. Sen vuoksi on epäjohdonmukaista ajatella, että Samuel olisi nyt tullut neuvomaan Saulia, vaikka hän olisi ollut vielä elossakin. Ja koska Jumala ei ollut lähettänyt Samuelia Saulin luo ennen hänen kuolemaansa, Hän ei varmastikaan olisi pannut Samuelia palaamaan kuolleista puhumaan Saulin kanssa. (1Sa 15:35.)

Se, ettei Jehova millään tavoin hyväksynyt Saulin toimintaa eikä ollut siinä mukana, käy ilmi siitä, mitä hän myöhemmin sanoi Jesajan kautta: ”Ja jos he sanoisivat teille: ’Kääntykää meedioiden tai niiden puoleen, joilla on ennusteluhenki, jotka sirkuttavat ja mumisevat’, niin eikö kansan tulisi kääntyä Jumalansa puoleen? Tulisiko kääntyä kuolleiden puoleen elävien hyväksi? Lakiin ja todistukseen!” (Jes 8:19, 20.)

Kun kertomuksessa siis sanotaan: ”Kun nainen näki ’Samuelin’, hän alkoi huutaa kovalla äänellä”, siinä selvästikin kerrotaan tapahtumasta sen meedion silmin nähtynä, jonka Samuelina esiintyvä henki petti (1Sa 28:12). Sauliin itseensä soveltui apostoli Paavalin esittämä periaate: ”Niin kuin he eivät hyväksyneet Jumalan täsmällisen tuntemuksen säilyttämistä, niin Jumala jätti heidät mielentilaan, jota ei hyväksytty, tekemään sopimattomia – –. Vaikka nämä tuntevat aivan hyvin sen Jumalan vanhurskaan säädöksen, että sellaisten harjoittajat ansaitsevat kuoleman, he eivät ainoastaan jatkuvasti tee niitä, vaan myös antavat hyväksymyksensä niiden harjoittajille.” (Ro 1:28–32.)

C. F. Keilin ja F. Delitzschin teoksessa Commentary on the Old Testament (1973, II osa, First Samuel, s. 265) viitataan kreikkalaisen Septuagintan käännökseen (Bagster) 1. Aikakirjan 10:13:sta, johon on lisätty sanat ”ja profeetta Samuel vastasi hänelle”. Tuossa teoksessa tuetaan näkemystä, johon nuo Septuagintan henkeyttämättömät sanat viittaavat, mutta siinä lisätään: ”Isät, reformistit ja varhaiskristilliset teologit kuitenkin otaksuivat harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, ettei se Samuel, joka näyttäytyi, ollut oikea vaan kuviteltu. Efraim Syyrialaisen selityksen mukaan Saulin silmille luotiin demonisin keinoin Samuelilta näyttävä kuva. Luther ja Calvin omaksuivat saman näkemyksen, ja varhaiset protestanttiteologit seurasivat heitä ja pitivät tuota ilmestystä pelkkänä paholaisen luomana aaveena, harhakuvana tai paholaisesta lähtöisin olevana aaveena, joka esitettiin Samuelin muodossa, ja Samuelin ilmoitusta pelkästään paholaisen esittämänä paljastuksena, joka annettiin Jumalan sallinnalla ja jossa totuus sekoittuu valheeseen.”

Eräässä tämän teoksen alaviitteessä (First Samuel, s. 265, 266) todetaan: ”Luther sanookin – –: ’Jonkun selvänäkijän tai noidan nostattama Samuel 1. Sam. 28:11, 12:ssa oli varmasti pelkkä paholaisen luoma aave; ei ainoastaan siksi, että Raamatussa sanotaan sen aikaansaajan olleen nainen, joka oli täynnä paholaisia (sillä kuka voisi uskoa, että uskovien sielut, jotka ovat Jumalan kädessä, – – olivat paholaisen ja pelkkien ihmisten vallassa?), vaan myös siksi, että Saul ja tuo nainen tiedustelivat kuolleilta selvästikin vastoin Jumalan käskyä. Pyhä Henki ei voi itse tehdä mitään tätä vastaan, eikä Hän voi auttaa niitä, jotka toimivat sitä vastaan.’ Myös Calvin pitää tuota ilmestystä pelkkänä aaveena – –: ’On varmaa’, sanoo hän, ’että se ei ollut oikeasti Samuel, sillä Jumala ei olisi milloinkaan sallinut profeettojansa alistettavan sellaiseen paholaisesta lähtöisin olevaan manaamiseen. Sillä noitanainen kutsuu tässä kuollutta takaisin haudasta. Kuvitteleeko joku, että Jumala halusi profeettansa joutuvan näin häpeällisen teon kohteeksi, ikään kuin paholaisella olisi valtaa Hänen huostassaan oleviin pyhien ruumiisiin ja sieluihin? Pyhien sielujen sanotaan lepäävän – – Jumalassa ja odottavan onnellista ylösnousemustaan. Pitäisikö meidän sitä paitsi uskoa, että Samuel vei päällysviittansa mukanaan hautaan? Kaikista näistä syistä vaikuttaa selvältä, että tuo ilmestys oli pelkkä aave ja että tuon naisen itsensä aistit petettiin niin pahasti, että hän luuli näkevänsä Samuelin, vaikkei se todellisuudessa ollutkaan hän.’ Myös aiemmat ortodoksiteologit kiistivät tuon kuolleen Samuelin ilmestyksen todellisuuden aivan samoilla perusteilla.”

Jeesus vallitsee demoneja. Ollessaan maan päällä Jeesus todisti, että hän oli Messias, Jumalan Voideltu, ajamalla ulos demoneja  niiden riivaamista ihmisistä. Hän teki sen ilman erityisiä rituaaleja tai istuntoja tai minkäänlaista taikuutta. Hän yksinkertaisesti käski demonien tulla ulos, ja ne tottelivat hänen ääntään. Demonien oli pakko vasten tahtoaankin tunnustaa hänen auktoriteettinsa (Mt 8:29–34; Mr 5:7–13; Lu 8:28–33), niin kuin Saatanakin tunnusti Jehovan auktoriteetin, kun Jehova antoi hänen vaivata Jobia mutta kielsi häntä tappamasta tätä (Job 2:6, 7). Lisäksi Jeesus teki nämä teot ilmaiseksi (Mt 8:16, 28–32; Mr 1:34; 3:11, 12; Lu 4:41).

Kumoaa fariseusten väärät syytökset. Erään tällaisen parannusteon jälkeen Jeesuksen viholliset, fariseukset, syyttivät häntä: ”Tämä ei aja ulos demoneja muun kuin Beelsebubin, demonien hallitsijan, avulla.” Mutta kertomuksessa jatketaan: ”Koska hän tiesi heidän ajatuksensa, hän sanoi heille: ’Jokainen valtakunta, joka on jakautunut itseään vastaan, autioituu, eikä yksikään kaupunki tai talo, joka on jakautunut itseään vastaan, pysy pystyssä. Samoin jos Saatana ajaa ulos Saatanan, niin hän on jakautunut itseään vastaan; kuinka siis hänen valtakuntansa pysyy pystyssä? Sitä paitsi jos minä ajan demonit ulos Beelsebubin avulla, niin kenen avulla teidän poikanne ajavat niitä ulos? Tämän vuoksi he tulevat olemaan teidän tuomareitanne.’” (Mt 12:22–27.)

Fariseusten oli pakko myöntää, että demonien pois ajamiseen tarvittiin yli-inhimillisiä voimia. He halusivat kuitenkin estää ihmisiä uskomasta Jeesukseen. Sen vuoksi he sanoivat hänen saaneen voimansa Panettelijalta. Jeesus korosti sitten heidän väitteensä seurauksia osoittamalla, mitä tuollainen väite johdonmukaisesti merkitsisi. Hän sanoi, että jos hän oli Panettelijan edustaja, joka peruutti sen, mitä Saatana oli tehnyt, niin Saatana todellakin toimi itseään vastaan (mitä kukaan ihmiskuningas ei tekisi) ja kukistuisi ennen pitkää. Lisäksi hän kiinnitti huomiota heidän ’poikiinsa’ eli opetuslapsiinsa, jotka myös väittivät ajavansa pois demoneja. Jos fariseusten väite, jonka mukaan demoneja pois ajava teki niin Saatanan antamalla voimalla, olisi pitänyt paikkansa, niin heidän omat opetuslapsensa olisivat toimineet tämän voiman vaikutuksesta, mitä fariseukset eivät tietenkään halunneet myöntää. Jeesus sanoi, että siitä syystä heidän omat ’poikansa’ olivat tuomareita, jotka tuomitsivat heidät ja heidän väitteensä. Sitten Jeesus totesi: ”Mutta jos minä Jumalan hengellä ajan demonit ulos, niin Jumalan valtakunta on todellakin tavoittanut teidät.” (Mt 12:28.)

Lopuksi Jeesus osoitti, ettei kukaan voinut mennä voimakkaan miehen (Saatanan) taloon ja anastaa hänen tavaroitaan, ellei hänellä ollut voimaa sitoa tuota voimakasta miestä. Fariseusten väärä syytös sai hänet varoittamaan synnistä pyhää henkeä vastaan, koska Jeesus ajoi ulos demoneja nimenomaan Jumalan hengellä, ja kun fariseukset puhuivat tätä työtä vastaan, he eivät ainoastaan ilmaisseet vihaavansa Jeesusta vaan puhuivat myös ilmiselvää Jumalan pyhän hengen toimintaa vastaan. (Mt 12:29–32.)

Sen, mitä Jeesus Kristus sanoi demonien ulos ajamisesta, ei tule ymmärtää tarkoittavan sitä, että fariseusten ”pojat” ja kaikki muut, jotka väittivät ajavansa ulos demoneja, olivat ilman muuta Jumalan välikappaleita. Jeesus kertoi, että jotkut ihmiset kysyisivät: ”Herra, Herra, emmekö me profetoineet sinun nimessäsi ja ajaneet ulos demoneja sinun nimessäsi ja tehneet monia voimatekoja sinun nimessäsi?” Mutta hän vastaisi heille: ”En ole koskaan tuntenut teitä! Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät.” (Mt 7:22, 23.) Koska nuo laittomuuden tekijät eivät olleet Jeesuksen Kristuksen tosi opetuslapsia, he olivat Panettelijan lapsia (vrt. Joh 8:44; 1Jo 3:10). Näin ollen he eivät toimineet Jumalan välikappaleina vaan Panettelijan edustajina, kun he väitteensä mukaan ajoivat ulos demoneja. Käyttäessään ihmisiä manaajina, jopa Jeesuksen nimessä (vrt. Skeuaan seitsemän pojan yritykseen, josta on kerrottu Ap 19:13–16:ssa), Saatana ei olisi jakautunut itseään vastaan. Sen sijaan hän muuttaisi itseään ”valon enkeliksi” tällä hyvältä näyttävällä teolla eli demonien riivaamien vapauttamisella ja käyttäisi näin voimaansa ja vaikutusvaltaansa niihin, joita hän pettäisi (2Ko 11:14).

”Se, joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme.” Apostoli Johannes sanoi kerran Jeesukselle: ”Opettaja, me näimme erään miehen ajavan ulos demoneja käyttämällä sinun nimeäsi, ja me yritimme estää häntä, koska hän ei seurannut meitä.” Ilmeisesti tämä mies pystyi ajamaan ulos demoneja, sillä Jeesus sanoi: ”Ei ole ketään, joka tekee voimateon minun nimeni perusteella ja joka voi tuota pikaa herjata minua.” Sen vuoksi Jeesus kielsi heitä estämästä häntä, ”sillä se, joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme”. (Mr 9:38–40.) Kaikki, jotka uskoivat Jeesukseen, eivät suinkaan olleet itse mukana hänen ja hänen apostoliensa palveluksessa. Lakiliitto oli tuolloin voimassa Jumalan tahdosta, eikä Jumala ollut vielä Jeesuksen  Kristuksen välityksellä vihkinyt uutta liittoa eikä pannut alulle kutsuttujen kristillistä seurakuntaa. Vasta vuoden 33 helluntaista lähtien, kun Jeesus oli uhrinsa kautta poistanut Lain, Kristuksen nimessä palvelevien oli tarpeen olla tämän seurakunnan yhteydessä, jonka jäsenet kastettiin Kristukseen (Ap 2:38–42, 47; Ro 6:3). Sen jälkeen Jumala ei enää ollut tekemisissä lihallisen Israelin kansakunnan kanssa, kuten hän oli ollut siihen saakka, vaan hän tunnusti kristillisen seurakunnan ’pyhäksi kansakunnakseen’ (1Pi 2:9; 1Ko 12:13).

Lihan teko. Vaikka spiritismi voi sen harjoittajien mielestä olla ”hengellistä”, sitä ei sanota Jumalan sanassa hengen teoksi tai osaksi hengen hedelmää, vaan lihan teoksi. Pane merkille, minkä inhottavuuksien joukossa se mainitaan: ”Haureus, epäpuhtaus, irstaus, epäjumalanpalvelus, spiritismin harjoittaminen [kirjm. ”lääke- ja huumausaineiden käyttö”], vihollisuudet, riita, mustasukkaisuus, vihanpuuskat, kinastelut, jakaumat, lahkot, kateus, juopottelu, mässäilyt ja muut näiden kaltaiset.” Se vetoaa syntisen lihan haluihin, ei hengen asioihin, ja apostoli varoittaa, että ”ne, jotka harjoittavat sellaisia, eivät peri Jumalan valtakuntaa”. (Ga 5:19–21, Int.)

Tuottaa harjoittajilleen ikuisen tuhon. Ilmestyskirjassa esitetään yksi niistä synneistä, joista Suurta Babylonia, joka on määrä heittää mereen, niin ettei sitä löydetä enää koskaan, syytetään: ”Sinun spiritismin harjoittamisellasi eksytettiin kaikki kansakunnat.” (Il 18:23.) Ilmestyskirjassa sanotaan spiritismin harjoittajien ikuisesta tuhosta: ”Pelkureiden ja epäuskoisten ja iljettävän saastaisten ja murhaajien ja haureellisten ja spiritismiä harjoittavien [kirjm. ”lääke- ja huumausaineiden käyttäjien”] ja epäjumalanpalvelijoiden ja kaikkien valehtelijoiden osa tulee olemaan siinä järvessä, joka palaa tulesta ja rikistä. Tämä tarkoittaa toista kuolemaa.” (Il 21:8, Int.)

Taikuus, sukua spiritismille. Spiritismille sukua on taikuus. Efesoksessa monet uskoivat Paavalin saarnaamisen johdosta, ja ’useat taikuutta harjoittaneista toivat kirjansa kokoon ja polttivat ne kaikkien edessä’ (Ap 19:19). ”Taikuutta”, ”taikakeinoja”, vastaava kreikkalainen sana on pe·riʹer·ga, kirjm. ”työn ympärillä olevia asioita” ja siksi turhia asioita, ts. niiden keinoja, jotka urkkivat kiellettyjä asioita pahojen henkien avulla (Int; Vine’s Expository Dictionary of Old and New Testament Words, 1. osa, s. 261).

Profetia Jerusalemia vastaan. Jehova sanoi julistuksessa, jonka hän esitti Jerusalemia vastaan sen uskottomuuden takia: ”Ja sinä olet tuleva alhaiseksi, niin että puhut aivan maasta, ja kuin tomusta kuuluu hiljaa, mitä sanot. Ja äänesi on tuleva kuin meedioksi, niin, maasta, ja tomusta sirkuttavat sinun sanasi.” (Jes 29:4.) Tämä viittasi aikaan, jolloin viholliset tulisivat Jerusalemia vastaan ja kukistaisivat sen hyvin alas, painaisivat sen ikään kuin maan rakoon. Niinpä kaikki Jerusalemin asukkaiden puhe tulisi syvältä heidän alennustilastaan, ikään kuin meedio puhuisi tavalla, josta saisi sellaisen vaikutelman, että matala, hiljainen, vaimea ja heikko ääni kuuluisi maan tomusta. Mutta kuten Jesajan 29:5–8:ssa osoitetaan, Jerusalem tultaisiin vapauttamaan.