(mahd. ’kuukaupunki’).

Ensimmäinen Jordanin länsipuolella sijainnut kanaanilaiskaupunki, jonka israelilaiset valloittivat (4Mo 22:1; Jos 6:1, 24, 25). Se samastetaan Tell es-Sultaniin (Tel Yeriho), joka on n. 22 km Jerusalemista itäkoilliseen. Ensimmäisen vuosisadan Jerikon ajatellaan sijainneen lähellä Tulul Abu el-ʽAlayiqia. Koska Jeriko sijaitsee Jordaninlaaksossa n. 250 m merenpinnan alapuolella, siellä on subtrooppinen ilmasto. Tuolla alueella viljellään nykyään appelsiineja, banaaneja ja viikunoita, ja palmut kukoistavat siellä yhä kuten ennenkin.

Israelin valloituksen ensihedelmät. 40 vuotta kestäneen erämaavaelluksensa lopuksi israelilaiset saapuivat Moabin tasangoille. Siellä, vastapäätä Jerikoa, Mooses nousi Nebonvuorelle ja katseli Luvattua maata, johon sisältyi Jeriko eli ”palmukaupunki” ja sen tasanko. (4Mo 36:13; 5Mo 32:49; 34:1–3.)

Mooseksen kuoleman jälkeen Joosua lähetti kaksi vakoojaa Jerikoon. He eivät paljastuneet, koska Rahab piilotti heidät. Myöhemmin he pakenivat kaupungista laskeutumalla Jerikon muurin yläosassa sijainneen Rahabin talon ikkunasta köyttä pitkin. Kolme päivää nuo kaksi miestä piileskelivät läheisessä vuoristossa, minkä jälkeen he kahlasivat Jordanin poikki ja palasivat israelilaisten leiriin. (Jos 2:1–23.)

Suuri pelko on varmasti vallannut Jerikon kuninkaan ja sen asukkaat, kun he kuulivat tai näkivät, että Jordanin tulvavedet oli padottu ihmeen avulla, minkä ansiosta israelilaiset pääsivät ylittämään joen kuivaa maata myöten. Vaikka israelilaismiehet myöhemmin ympärileikattiin ja he olivat toipilasaikanaan miltei puolustuskyvyttömiä, kukaan ei rohjennut hyökätä heidän kimppuunsa Gilgalissa. Israelilaiset saivat myös viettää pesahia kaikessa rauhassa Jerikon aavikkotasangolla. (Jos 5:1–10.)

Myöhemmin Joosualle näyttäytyi Jerikon lähellä enkeliruhtinas, joka esitti pääpiirteittäin kaupungin valloitussuunnitelman. Kaupunki oli tuolloin tiukasti suljettu israelilaisten takia. Kuuden päivän ajan israelilaisten sotajoukko marssi tottelevaisesti kerran päivässä Jerikon ympäri, sotajoukkoa seurasi seitsemän pappia, jotka puhalsivat yhtenään torviin, heidän takanaan tulivat liiton arkkua kantavat papit, ja viimeisenä tuli selustavartio. Mutta seitsemäntenä päivänä he marssivat kaupungin ympäri seitsemän kertaa. Kun Jerikon ympäri viimeistä kertaa marssittaessa puhallettiin torviin, kansa nosti suuren sotahuudon ja kaupungin muurit luhistuivat maan tasalle. (Jos 5:13–6:20.)

Sitten israelilaiset ryntäsivät Jerikoon ja vihkivät tuhon omiksi sen asukkaat ja kaikki kotieläimet. Koska Rahab oli osoittanut huomaavaisuutta piilottaessaan vakoojat, hän ja hänen sukulaisensa olivat turvassa hänen talossaan, joka sijaitsi luhistumatta jääneen muurin yläosassa, ja heidät jätettiin eloon. Koko kaupunki poltettiin, mutta kulta ja hopea luovutettiin Jehovan pyhäkköön. (Jos 6:20–25.) Aakan-niminen israelilainen varasti kuitenkin kultaharkon, vähän hopeaa sekä hienon vaatteen ja kätki ne sitten telttansa alle. Tällä teollaan hän aiheutti kuoleman itselleen ja koko perheelleen. (Jos 7:20–26.)

Myöhempiä historiallisia viittauksia. Tuhottu Jerikon kaupunki liitettiin sittemmin  Benjaminin alueeseen, jonka rajanaapureita olivat Efraim ja Manasse (Jos 16:1, 7; 18:12, 21). Vähän tämän jälkeen paikalle nousi ilmeisesti jonkinlainen asutusalue. Moabin kuningas Eglon valloitti sen, ja se pysyi hänen hallinnassaan 18 vuotta (Tu 3:12–30). Kuningas Daavidin aikana Jerikossa oli edelleen asutusta (2Sa 10:5; 1Ai 19:5). Mutta vasta Ahabin hallituskaudella beteliläinen Hiel todella rakensi Jerikon uudelleen. Tuolloin täyttyi Joosuan yli 500 vuotta aiemmin lausuma profeetallinen kirous: Hiel menetti esikoisensa Abiramin, kun hän laski kaupungin perustuksen, ja nuorimpansa Segubin, kun hän pystytti sen ovet. (Jos 6:26; 1Ku 16:34.)

Näihin samoihin aikoihin Jerikossa asui joitakuita ”profeettojen poikia” (2Ku 2:4, 5). Sen jälkeen kun Jehova oli ottanut profeetta Elian pois myrskytuulessa, Elisa jäi Jerikoon joksikin aikaa ja paransi kaupungin vesivarat (2Ku 2:11–15, 19–22). ʽAin es-Sultanin veden (tätä lähdettä pidetään perinteisesti Elisan parantamana) on kerrottu olevan makeaa ja hyvää, ja sitä käytetään puutarhojen kasteluun nyky-Jerikossa.

Juudan pahan kuninkaan Ahasin aikana Jehova salli kuningas Pekahin johtaman israelilaisarmeijan aiheuttaa nöyryyttävän tappion uskottomalle Juudalle: 120000 tapettiin ja 200000 otettiin vangeiksi. Jehovan profeetta Oded tapasi kuitenkin sotaretkeltä palaavat voittajat ja kielsi heitä orjuuttamasta vankeja. Sen jälkeen kun vangit oli puettu ja ruokittu, heidät vietiin takaisin Jerikoon ja päästettiin vapaaksi. (2Ai 28:6–15.)

Jerusalemin kukistuttua 607 eaa. kuningas Sidkia pakeni Jerikon suuntaan, mutta babylonialaiset tavoittivat hänet Jerikon aavikkotasangoilla ja ottivat hänet kiinni (2Ku 25:5; Jer 39:5; 52:8). Babylonin pakkosiirtolaisuudesta vapautumisen jälkeen 345 ’Jerikon poikaa’ oli niiden joukossa, jotka palasivat Serubbabelin kanssa 537 eaa., ja he asettuivat asumaan ilmeisesti Jerikoon (Esr 2:1, 2, 34; Ne 7:36). Myöhemmin jotkut Jerikon miehet auttoivat rakentamaan uudelleen Jerusalemin muuria (Ne 3:2).

Jeriko mainitaan Jeesuksen palveluksen yhteydessä, kun hän on vuonna 33 menossa Jerusalemiin viettämään pesahia. Tämän kaupungin lähellä Jeesus Kristus palautti sokean Bartimaioksen ja tämän toverin näön. (Mr 10:46; Mt 20:29; Lu 18:35; ks. BARTIMAIOS.) Jerikossa Jeesus tapasi myös Sakkeuksen ja vieraili sen jälkeen hänen kodissaan (Lu 19:1–7). Kun Jeesus oli aiemmin Juudeassa ollessaan esittänyt kuvauksensa lähimmäistään rakastavasta  samarialaisesta, hän viittasi Jerusalemista Jerikoon kulkevaan tiehen (Lu 10:30). Muinaiset historialliset todisteet osoittavat, että tällä tiellä liikuskeli paljon ryöstäjiä.

Ovatko arkeologit löytäneet todisteita Joosuan päivinä tapahtuneesta Jerikon tuhosta?

Professori John Garstang johti erästä englantilaista retkikuntaa, joka teki tutkimuksia Tell es-Sultanissa 1929–36, ja löysi kaupungin – hänen mielestään yksi tuolle paikalle rakennetuista kaupungeista – joka oli joutunut rajujen tulipalojen kohteeksi ja jonka muurit olivat sortuneet. Hän samasti tämän kaupungin Joosuan ajan Jerikoon ja määritti sen tuhoutumisajankohdaksi n. 1400 eaa. Jotkut tutkijat hyväksyvät vielä nykyäänkin Garstangin päätelmät, mutta toiset tulkitsevat todisteet eri tavoin. Arkeologi G. Ernest Wright kirjoittaa: ”Vanhan kaupungin huippua ympäröineiden kahden muurin, joiden Garstang – – uskoi tuhoutuneen Joosuan ajan maanjäristyksessä ja tulipalossa, havaittiin olevan peräisin kolmannelta vuosituhannelta ja edustavan vain kahta noin 14 erilaisesta muurista tai muurin osasta, jotka rakennettiin perättäin tuolla aikakaudella.” (Biblical Archaeology, 1962, s. 79, 80.) Monet ajattelevat, että Joosuan aikaisesta Jerikosta on vain vähän jäljellä, jos kerrassaan mitään, ja että paikalla tehdyissä aiemmissa kaivauksissa on hävinnyt sekin, mitä sen tuhon ajoilta on saattanut säilyä. Professori Jack Finegan huomauttaakin: ”Sen vuoksi paikalla ei ole nyt käytännössä mitään todisteita, joiden perusteella voitaisiin yrittää päätellä, milloin Joosua on mahdollisesti vallannut Jerikon.” (Light From the Ancient Past, 1959, s. 159.)

Tästä syystä monet tutkijat määrittävät Jerikon tuhon ajankohdan aihetodisteiden nojalla, ja ehdotetut ajankohdat sijoittuvat parinsadan vuoden jaksolle. Kun otetaan huomioon asiaan liittyvä epävarmuus, professori Merrill F. Unger huomauttaa osuvasti: ”Tutkijoiden täytyy olla myös äärimmäisen varovaisia, etteivät he anna tarpeetonta arvovaltaa arkeologien ajankohta-arvioille ja aineistoa koskeville tulkinnoille. Pätevien asiantuntijoiden väliset jyrkät mielipide-erot osoittavat selvästi, että ajankohtien määrittäminen ja päätelmien tekeminen arkeologisten löytöjen perusteella riippuvat usein subjektiivisista seikoista.” (Archaeology and the Old Testament, 1964, s. 164.)

Ei ole siksi syytä huolestua, vaikka arkeologien tulkinnat eivät pidäkään yhtä Raamatun ajanlaskun kanssa, jonka mukaan Jerikon tuho tapahtui 1473 eaa. Garstangin ja muiden arkeologien erilaiset näkemykset Jerikosta valaisevat sitä, että arkeologisia todisteita on hyväksyttävä varoen, näyttäisivätpä ne vahvistavan Raamatun kertomusta ja sen ajanlaskua tai olevan ristiriidassa niiden kanssa.