Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Lukijoiden kysymyksiä

Lukijoiden kysymyksiä

Lukijoiden kysymyksiä

Onko toivoa sellaisen lapsen ylösnousemuksesta, joka kuolee äitinsä kohdussa?

Niiden, jotka eivät ole koskaan menettäneet syntymätöntä lasta tällä tavoin, voi olla vaikea kuvitella, miltä se tuntuu. Joillekin vanhemmille tällainen kokemus tuottaa syvää surua. Eräs äiti menetti viisi syntymätöntä lasta. Aikanaan hän sai iloita kahden terveen pojan kasvattamisesta. Silti hän muisti jokaisen menetyksen. Hän tiesi elämänsä loppuun saakka, kuinka vanhoja hänen lapsensa olisivat, jos nämä olisivat jääneet henkiin. Onko tällaisilla kristityillä perustetta toivoa, että he saisivat ylösnousemuksen välityksellä takaisin sen, mitä he ovat menettäneet?

Yksinkertaisesti sanottuna emme tiedä vastausta. Raamatussa ei suoranaisesti käsitellä kuolleina syntyneiden tai keskenmenossa menetettyjen lasten ylösnousemusta. Siinä on kuitenkin periaatteita, jotka koskevat tätä kysymystä ja saattavat tuoda jonkin verran lohdutusta.

Tarkastellaanpa kahta asiaan liittyvää kysymystä. Ensinnäkin milloin ihmiselämä Jehovan näkökulmasta alkaa: hedelmöityksessä vai syntymässä? Toiseksi millaisina Jehova pitää syntymättömiä lapsia: ainutlaatuisina yksilöinä vai pelkkinä naisen kohdussa olevina solu- ja kudosryhminä? Raamatun periaatteet antavat molempiin kysymyksiin selvät vastaukset.

Mooseksen laista kävi selvästi ilmi, että elämä ei ala vasta syntymässä vaan paljon aiemmin. Siinä osoitettiin, että sikiön tappamisesta saattoi seurata kuolemanrangaistus. Huomaa, että laki sanoi: ”Sinun on annettava sielu sielusta.” (2. Moos. 21:22, 23). * Kohdussa oleva lapsi on siis elävä yksilö, sielu. Tämän ajattoman totuuden ymmärtäminen on auttanut miljoonia kristittyjä kieltäytymään abortista, koska he tajuavat sen olevan vakava synti Jumalaa vastaan.

Syntymätön lapsi on eittämättä elävä yksilö, mutta miten paljon Jehova arvostaa tätä elämää? Edellä mainittu laki vaati, että aikuinen, joka aiheutti syntymättömän lapsen kuoleman, piti surmata. Syntymättömän lapsen elämä on selvästikin suuriarvoinen Jumalan silmissä. Lisäksi monista raamatunkohdista ilmenee, että Jumala pitää syntymättömiä lapsia erillisinä yksilöinä. Esimerkiksi kuningas Daavid henkeytettiin sanomaan Jehovasta: ”Sinä – – pidit minua suojattuna äitini kohdussa. – – Silmäsi näkivät jopa alkioni, ja kirjassasi olivat kirjoitettuina kaikki sen osat, mitä tulee päiviin, jolloin ne muodostettiin.” (Ps. 139:13–16; Job 31:14, 15.)

Jehova näkee myös, että syntymättömillä lapsilla on omat ominaispiirteensä ja että heillä saattaa olla suuria mahdollisuuksia tulevaisuudessa. Kun Iisakin vaimo Rebekka odotti kaksosia, Jehova lausui ennustuksen noista kahdesta pojasta, jotka sysivät toisiaan äitinsä kohdussa. Tämä osoitti Jehovan jo tässä vaiheessa nähneen heidän luonteenpiirteensä, joilla olisi kauaskantoiset vaikutukset. (1. Moos. 25:22, 23; Room. 9:10–13.)

Myös Johannes Kastajaan liittyvä tapaus on kiinnostava. Evankeliumikertomuksessa sanotaan: ”Kun nyt Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti pienokainen hänen kohdussaan; ja Elisabet täyttyi pyhällä hengellä.” (Luuk. 1:41.) ”Pienokaiseksi” käännetty kreikan sana, jota lääkäri Luukas tässä käytti, voisi tarkoittaa joko sikiötä tai syntynyttä lasta. Hän käytti samaa sanaa puhuessaan seimessä makaavasta Jeesus-lapsesta. (Luuk. 2:12, 16; 18:15.)

Antaako Raamattu ylipäätään perustetta tehdä suurta eroa kohdussa olevan lapsen ja ensimmäisen henkäyksensä vetäneen lapsen välillä? Ei näytä siltä. Ja tämä on sopusoinnussa nykytieteen havaintojen kanssa. Tutkijat ovat esimerkiksi saaneet selville, että kohdussa oleva lapsi kykenee aistimaan ulkoisia ärsykkeitä ja reagoimaan niihin. Ei siksi ole yllättävää, että raskaana olevan äidin ja hänen sisällään kasvavan lapsen välille muodostuu läheinen suhde.

Kun lapsi vihdoin tulee maailmaan, syntymän ajankohta voi tuntua melko sattumanvaraiselta. Ajatellaanpa seuraavaa esimerkkiä. Äiti synnyttää ennenaikaisesti lapsen, joka kuolee muutaman päivän kuluttua. Toinen äiti synnyttää normaalipituisen raskauden jälkeen lapsen, joka oli kuitenkin kuollut juuri ennen syntymää. Olisiko ensimmäisellä äidillä toivo saada lapsi takaisin ylösnousemuksen välityksellä vain sen vuoksi, että hän sattui synnyttämään ennenaikaisesti, kun taas toisella äidillä tällaista toivoa ei olisi?

Mitä Raamattu siis opettaa? Se esittää selvästi, että elämä alkaa hedelmöitymisestä ja että syntymätön lapsi on Jehovan silmissä ainutlaatuinen, arvokas yksilö. Jotkut voisivat näiden raamatullisten tosiseikkojen valossa pitää epäjohdonmukaisena sellaista päätelmää, että syntymättömällä lapsella, joka kuolee, ei olisi ylösnousemustoivoa. Tällainen päätelmä veisi heidän mielestään pohjan pois abortinvastaiselta raamatulliselta kannaltamme, joka perustuu etupäässä juuri noihin tosiseikkoihin.

Vartiotornissa on aiemmin herätetty joitakin käytännön kysymyksiä, jotka voisivat saada epäilemään sitä mahdollisuutta, että ennen syntymää kuolleet lapset saisivat ylösnousemuksen. Esimerkiksi istuttaisiko Jumala vain osittain kehittyneen alkionkin naisen kohtuun paratiisissa? Tutkittuaan asiaa lisää ja mietittyään sitä rukouksen hengessä hallintoelin on kuitenkin tullut siihen tulokseen, että tällaiset näkökohdat eivät vaikuta ylösnousemustoivoon. Jeesus sanoi: ”Jumalalle on kaikki mahdollista.” (Mark. 10:27.) Jeesuksen oma kokemus osoitti nämä sanat todeksi. Hänen elämänsä siirrettiin taivaasta nuoren neitsyen kohtuun, mikä oli ihmisen näkökulmasta varmasti sula mahdottomuus.

Tarkoittaako tämä kaikki sitten sitä, että Raamatun opetuksen mukaan lapset, jotka kuolevat ennen syntymäänsä, saavat ylösnousemuksen? On korostettava, että Raamattu ei vastaa tähän kysymykseen suoraan, joten asian suhteen ei ole syytä olla dogmaattinen. Tämä aihe voi herättää lähes loputtomasti erilaisia kysymyksiä. Olisi kuitenkin parasta välttää spekulointia. Sen tiedämme, että asia on Jehova Jumalan käsissä ja että hän on runsas rakkaudellisessa huomaavaisuudessa ja armossa (Ps. 86:15). Hänen harras halunsa on tehdä kuolema tyhjäksi ylösnousemuksen välityksellä (Job 14:14, 15). Voimme luottaa siihen, että hän toimii aina oikein. Ohjatessaan rakkaudellisesti Poikaansa ”murskaamaan Panettelijan työt” hän parantaa samalla ne monet haavat, joita elämä tässä pahassa asiainjärjestelmässä on meille aiheuttanut (1. Joh. 3:8).

[Alaviite]

^ kpl 6 Joistakin näiden jakeiden käännöksistä saa sen käsityksen, että vain äidin kuolemasta seuraisi kuolemanrangaistus. Alkuperäinen heprealainen teksti kuitenkin osoittaa, että laki puhui kohtalokkaasta vahingosta, joka aiheutui joko äidille tai hänen syntymättömälle lapselleen.

[Kuva s. 13]

Jehova parantaa kaikista tuskallisista kokemuksista aiheutuneet haavat.