Siirry sisältöön

NUORET KYSYVÄT

Mitä jos minulla on terveysongelmia? (Osa 1)

Mitä jos minulla on terveysongelmia? (Osa 1)

 Tunnetko jonkun nuoren, jolla on vakava terveysongelma? Onko sinulla itselläsi sairaus tai vamma, joka estää sinua tekemästä jotain, mitä muut nuoret tekevät?

 Jos on, sinun on pelkästään luonnollista tuntea olosi aika ajoin lannistuneeksi. Raamatussa on kuitenkin kaksi erittäin lohduttavaa ajatusta.

 Lukemattomat nuoret, joilla on terveysongelmia, ovat huomanneet, että usko Jumalaan ja hänen lupauksiinsa auttaa heitä kestämään. Seuraavassa neljä esimerkkiä.

 YEIMY

 Jo 11-vuotiaana tarvitsin liikkumiseen pyörätuolia. En pysty suoriutumaan yksinkertaisistakaan tehtävistä, kuten kevyiden tavaroiden nostamisesta.

 Minulla todettiin viisivuotiaana lihassurkastumatauti, rappeuttava sairaus, joka rajoittaa elämää monin tavoin. Toisinaan tunnen itseni masentuneeksi, sillä en pysty tekemään samoja asioita kuin muut ikäiseni. Vanhempani ja seurakuntaan kuuluvat kuitenkin antavat minulle käytännön apua ja tukevat minua henkisesti ja hengellisesti. Olen kokoaikainen sananpalvelija, ja usein joku toinen kristitty tulee mukaani, kun menen tutkimaan Raamattua kiinnostuneiden kanssa.

 Jeesus sanoi, että jokaisella päivällä on omat huolensa (Matteus 6:34). Yritän siksi elää päivän kerrallaan ja asettaa realistisia tavoitteita, jotka pystyn myös saavuttamaan. Odotan aikaa, jolloin voin Jumalan uudessa maailmassa nauttia ”todellisesta elämästä” ilman tätä rappeuttavaa sairautta (1. Timoteukselle 6:19).

 Mieti: Yeimy on huomannut, että on hyvä ”asettaa realistisia tavoitteita”. Miten sinä voit toimia samoin? (1. Korinttilaisille 9:26.)

 MATTEO

 Selkäkipuni alkoivat, kun olin kuusivuotias, ja aluksi lääkärit sanoivat niiden olevan pelkkiä kasvukipuja. Vuoden kuluttua selkärangastani löytyi kasvain.

 Minut leikattiin, mutta kasvaimesta saatiin poistetuksi vain noin 40 prosenttia. Jo parin kuukauden kuluttua se oli kasvanut entiseen kokoonsa. Olen sen jälkeen käynyt monissa tutkimuksissa ja hoidoissa ja kokenut lukuisia pettymyksiä.

 Kasvaimen aiheuttama kipu tuntuu välillä siltä kuin minua pisteltäisiin puukolla joka puolelle, mutta enimmäkseen kipu tuntuu selässä ja rinnassa. Yritän kuitenkin estää sairautta hallitsemasta elämääni. Muistutan itselleni, että muillakin on ollut hirvittäviä koettelemuksia mutta he ovat silti säilyttäneet myönteisyytensä. Eniten positiivisen asenteen säilyttämisessä auttaa luottamus siihen, että jonain päivänä Jehova Jumala täyttää lupauksensa poistaa kaikki kärsimykset (Ilmestys 21:4).

 Mieti: Miten se, että ajattelet Jumalan lupausta lopettaa kärsimykset, voi auttaa sinua kestämään, aivan kuten se on auttanut Matteota? (Jesaja 65:17.)

 BRUNA

 Sairauteni ei näy ulospäin, joten jotkut voivat pitää minua laiskana. Todellisuudessa mikä tahansa voi olla minulle vaikeaa – kotitöiden tekeminen, tutkiminen ja jopa vuoteesta nouseminen.

 Minulla todettiin 16-vuotiaana multippeliskleroosi, etenevä ja rappeuttava sairaus, joka on paitsi vaikuttanut työkykyyni myös estänyt minua osallistumasta seurakunnan toimintaan siinä määrin kuin haluaisin. Luin usein 1. Pietarin kirjeen 5:7:n, jossa kehotetaan heittämään kaikki huolet Jumalalle, sillä hän huolehtii meistä. Sain voimaa siitä ajatuksesta, että Jehova huolehtii meistä kaikista henkilökohtaisesti. Tuo ajatus voimistaa minua edelleen.

 Mieti: Miten voit hyötyä siitä, että Brunan tavoin heität huolesi Jehovalle? (Psalmit 55:22.)

 ANDRÉ

 Jotkut kohtelevat minua kuin kymmenvuotiasta lasta, mutta eipä heitä voi siitä syyttääkään, sillä juuri sellaiselta minä näytän.

 Minulla todettiin kaksivuotiaana harvinainen syöpä, joka sai alkunsa selkäytimestä ja levisi sieltä aivoihin. Lääkärit saivat taudin hallintaan, mutta hoidot vaikuttivat kasvuuni. Olen tätä nykyä vain 137 senttimetrin pituinen, minkä vuoksi monet luulevat minun valehtelevan, kun sanon olevani 18-vuotias.

 Kristillisessä seurakunnassa minua kohdellaan arvokkaasti. Kukaan ei tee minulle lapsellisia kepposia, kuten koulukaverini tekivät. Yritän suhtautua tilanteeseeni myönteisesti. Olenhan kokenut parasta, mitä kukaan ihminen voi kokea: olen oppinut tuntemaan Jehovan! Täytyypä minun kestää mitä tahansa, olen varma siitä, että Jehova Jumala on kanssani jatkuvasti. Hänen lupaamansa suurenmoisen uuden maailman miettiminen auttaa minua säilyttämään myönteisen asenteen (Jesaja 33:24).

 Mieti: Miksi se, että oppii tuntemaan Jehovan, on ”parasta, mitä kukaan ihminen voi kokea”, kuten André sanoo? (Johannes 17:3.)