NUORET KYSYVÄT
Miten voin hallita tunteitani?
”Minulla voi yhtenä päivänä olla mahtava olo, mutta seuraavana päivänä saatan olla aivan maassa. Se mikä tuntui pikku jutulta eilen, tuntuu ylitsepääsemättömältä tänään.” (Carissa)
Tuntuuko sinusta, että tunteesi heittelehtivät ylös ja alas kuin auto kuoppaisella tiellä? a Jos tuntuu, tästä kirjoituksesta voi olla sinulle apua!
Miksi tunteita on vaikea hallita?
Se että tunteet heilahtelevat laidasta laitaan, on tavallista murrosikään kuuluvien muutosten aikana. Toisaalta nekin, joiden murrosikä on jo takanapäin, saattavat yllättyä siitä, miten ailahtelevia ja arvaamattomia heidän tunteensa joskus ovat.
Jos ailahtelevat tunteesi hämmentävät sinua, muista, että tällaiset tunteet johtuvat usein hormonaalisista muutoksista sekä epävarmuudesta, joka on normaali osa aikuiseksi kasvamista. Sinä voit kuitenkin ymmärtää omia tunteitasi ja oppia käsittelemään niitä.
Elämän tosiasia: On tärkeää, että opit hallitsemaan tunteitasi jo nuorena, koska se on taito, jota tarvitset monenlaisissa tilanteissa sitten kun olet aikuinen.
Negatiiviset tunteet ovat kuin kuoppia tiessä. Taitava kuljettaja onnistuu välttämään pahimmat kuopat niin että matka sujuu tasaisemmin.
Mikä voisi auttaa?
Puhu. Raamatussa sanotaan: ”Tosi toveri rakastaa kaiken aikaa ja on veli, joka on syntynyt ahdingon varalle.” (Sananlaskut 17:17.)
”Meillä on eräs perhetuttu, joka on minulle kuin täti. Hän oikeasti kuuntelee minua, kun puhun, ja voin vapaasti kertoa hänelle, miltä minusta tuntuu. Hän on ylpeä minusta, kun suhtaudun asioihin oikein, ja kun olen väärässä, hän neuvoo minua parhaalla mahdollisella tavalla.” (Yolanda)
Vinkki: Sen sijaan että puhuisit vain toisille nuorille – jotka saattavat käydä läpi samanlaisia tunne-elämän kuohuja kuin sinäkin – puhu isällesi tai äidillesi tai jollekin muulle aikuiselle, johon luotat.
Kirjoita. Raamattu kertoo Job-nimisestä miehestä, joka sanoi äärimmäisen epätoivoisena: ”Tahdon purkaa itseäni koskevat huoleni. Tahdon puhua sieluni katkeruudessa!” (Job 10:1.) Sen lisäksi että puhut ajatuksistasi jollekulle ääneen, voit ”puhua” tunteistasi kirjoittamalla niistä.
”Pidän aina mukana pientä vihkoa. Kun sattuu jotain sellaista, mikä huolestuttaa tai harmittaa minua, kirjoitan siitä. Kirjoittaminen on minusta uskomattoman terapeuttista.” (Iliana)
Vinkki: Pidä päiväkirjaa, johon voit kirjoittaa tunteistasi sekä siitä, mikä aiheutti nuo tunteet ja miten voisit käsitellä niitä. Tähän kirjoitukseen kuuluva suunnitelmasivu voi olla sinulle avuksi.
Rukoile. Raamatussa sanotaan: ”Heitä taakkasi Jehovalle, niin hän itse tukee sinua. Koskaan hän ei salli vanhurskaan horjua.” (Psalmit 55:22.)
”Kun olen ahdistunut, rukoilen Jehovaa jatkuvasti. Minulla on helpottunut olo aina sen jälkeen, kun olen kertonut hänelle kaiken.” (Jasmine)
Vinkki: Vaikka olisit ahdistunut, yritä miettiä kolmea asiaa elämässäsi, joista voit olla kiitollinen. Kun rukoilet, pyydä Jehovalta apua – mutta muista myös kiittää häntä siunauksista, joita olet saanut.
a Tässä kirjoituksessa käsitellään sellaisia mielialan vaihteluja, jotka ovat nuorille yleisiä. Jos sinulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö tai kärsit masennuksesta, katso kirjoitusta ”Miten selviytyä masennuksesta?”