Tiesitkö?

Miksi juutalaiset olivat hyvin kiinnostuneita sukuluetteloistaan?

▪ Sukuluettelot olivat välttämättömiä sukujen ja heimojen suhteiden selvittämiseksi, ja lisäksi niitä tarvittiin maan jakamisessa ja perintöosien määrittämisessä. Erityisen tärkeä oli luvatun Messiaan sukuhaara, sillä juutalaiset olivat varsin hyvin perillä siitä, että hänen täytyi tulla Juudan heimoon kuuluvasta Daavidin sukuhaarasta (Johannes 7:42).

Lisäksi ”koska pappien ja leeviläisten virat periytyivät – – oli erittäin tärkeää, että sukuhaara säilyi tahrattoman puhtaana”, sanoo tutkija Joachim Jeremias. Pappissukuihin naitettavien israelilaisnaisten piti esittää sukuluettelonsa, jotta pappeus olisi säilynyt ”turmeltumattomana ja puhtaana”. Nehemian päivinä kokonaisia leeviläissukuja hylättiin, kun ne ”etsivät luetteloaan vahvistaakseen julkisesti sukuperänsä, mutta sitä ei löytynyt” (Nehemia 7:61–65).

Lisäksi Mooseksen laissa määrättiin, ettei ”kukaan avioton poika” eikä ”kukaan ammonilainen tai moabilainen – – saa tulla Jehovan seurakuntaan” (5. Mooseksen kirja 23:2, 3). Jeremias jatkaakin: ”Saadakseen kansalaisoikeudet miehen oli pystyttävä todistamaan syntyperänsä puhtaus, ja tämä vahvistaa sen päätelmän – – että jokainen tavallinenkin israelilainen tiesi lähimmät esi-isänsä ja saattoi osoittaa, mihin kahdestatoista heimosta hän kuului.”

Miten juutalaiset kokosivat ja säilyttivät sukuluettelonsa?

▪ Evankeliuminkirjoittajat Matteus ja Luukas merkitsivät muistiin yksityiskohtaiset sukuluettelot Jeesuksen esi-isistä (Matteus 1:1–16; Luukas 3:23–38). Muitakin sukuluetteloja on säilynyt. Esimerkiksi juutalaisessa midraš-kommentaarissa sanotaan Jeesuksen aikana eläneestä rabbi Hillelistä: ”Jerusalemista löytyi sukuluettelo, jonka mukaan Hillel polveutui Daavidista.” Ensimmäisellä vuosisadalla elänyt juutalainen historioitsija Flavius Josefus väitti omaelämäkerrassaan, että hänen esi-isänsä olivat pappeja ja että äidin puolelta hän oli ”kuninkaallista sukua”. Nämä tiedot hän sanoi löytäneensä ”julkisista luetteloista”.

Teoksessaan ”Apionia vastaan” Josefus sanoo, että hänen kansansa antoi pappissukuja koskevien luettelojen hallussapidon ”miehistä jaloluonteisimmille”. Tietosanakirjassa The Jewish Encyclopedia selitetään: ”Nämä luettelot uskottiin nähtävästi erityisen virkamiehen haltuun, ja Jerusalemiin oli perustettu lautakunta, jolta niitä koskevia asioita voitiin tiedustella.” Ei-papillisiin heimoihin kuuluvat juutalaiset olivat kirjoilla isiensä kaupungissa (Luukas 2:1–5). Evankeliuminkirjoittajat käyttivät ilmeisesti hyväkseen näin syntyneitä julkisia arkistoja, ja lisäksi suvuilla oli nähtävästi hallussaan omia yksityisiä luetteloja.