Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Varo tulemasta petetyksi

Varo tulemasta petetyksi

Varo tulemasta petetyksi

DON QUIJOTE on 1500-luvulla eläneen espanjalaisen kirjailijan Miguel de Cervantesin samannimisen klassikon kuvitteellinen hahmo. Romaanin sankarin Don Quijoten pään täyttävät tarut ja tarinat urheista ritareista, jotka kiiltävissä haarniskoissaan rientävät pulaan joutuneiden neitojen avuksi. Ennen pitkää Don Quijote alkaa uskoa olevansa itsekin jalo ritari. Eräässä kuuluisassa kohtauksessa hän luulee tuulimyllyjä vaarallisiksi jättiläisiksi ja nousee taistelemaan niitä vastaan. Hän on varma siitä, että surmaamalla jättiläiset hän tekee palveluksen Jumalalle, mutta joutuu lopulta kokemaan perinpohjaisen nöyryytyksen.

Don Quijote on tietenkin vain kuvitteellinen hahmo. Mutta petetyksi joutuminen on harvoin mikään naurun asia. Esimerkiksi alkoholisti ehkä uskoo voivansa juoda niin paljon kuin haluaa, mutta lopulta hän kuitenkin tuhoaa terveytensä ja pilaa perhe-elämänsä. Onneton anorektikko taas voi luulla olevansa terve ja hyvin ravittu, mutta todellisuudessa hän pikku hiljaa nälkiinnyttää itsensä kuoliaaksi.

Voisiko kuka tahansa meistä tulla petetyksi? Valitettavasti meille kaikille voisi käydä niin. Petosta saattavat olla jopa vaalimamme uskonnolliset käsitykset – ja seuraukset siitä voivat olla tuhoisat. Kuinka niin? Mitä voit tehdä, jottei sinua petettäisi?

Petetyksi tulemisen vaarat

Erään määritelmän mukaan pettäminen on sitä, että ”erehdyttää jotakuta petollisesti, johtaa harhaan tai saattaa väärään käsitykseen jostakin”. Se merkitsee myös ”väärän ajatuksen tai asian tyrkyttämistä, mikä johtaa tietämättömyyteen, hämmennykseen tai avuttomuuteen”. Perusajatuksena on johtaa joku harhaan salakavalin keinoin. Ihminen, joka ei tiedä, että hänelle syötetään tarkoituksellisesti vääriä tietoja, jotta hän pysyisi tietämättömänä, hämmentyneenä ja avuttomana, on varmasti suuressa vaarassa.

Mikä todella surullista, petetyksi tullut tai harhaan johdettu ihminen pitää usein tiukasti kiinni näkemyksestään siitä huolimatta, että voimakkaat todisteet puhuvat sitä vastaan. Hän voi kiintyä käsitykseensä niin lujasti, että hän yksinkertaisesti sulkee silmänsä ja korvansa kaikilta niiltä todisteilta, jotka saattaisivat osoittaa sen vääräksi.

Olemmeko me vaarassa?

Onko liioiteltua väittää, että me kaikki olisimme vaarassa tulla petetyiksi, kun on kyse uskonnollisista käsityksistä? Ei ole. Saatana Panettelijalla, jota Jeesus kutsui ”valheen isäksi”, on tarkoituksena johtaa harhaan meidät kaikki (Johannes 8:44). Saatanaa sanotaan Raamatussa myös ”tämän asiainjärjestelmän jumalaksi”. Kautta historian hän on ”sokaissut” miljoonien ihmisten mielet. (2. Korinttilaisille 4:4.) Nykyäänkin hän ”eksyttää koko asuttua maata” (Ilmestys 12:9).

Saatana alkoi pettää ihmisiä jo heti ihmiskunnan historian alussa. Hän petti esimerkiksi Eevan uskottelemalla, ettei tämä ollut Luojansa lakien alainen vaan että tämä voisi ”olla niin kuin Jumala” ja ”tietää hyvän ja pahan”, toisin sanoen päättää itse, mikä oli hyvää ja mikä pahaa. (1. Mooseksen kirja 3:1–5.) Se oli ensimmäinen suuri petos, sillä vaikka ihmisille annettiin vapaus valita, mitä he tekisivät, heille ei annettu kykyä päättää itse, mikä on oikein ja mikä väärin. Tämä oikeus ja valta on yksin Jumalalla, sillä hän on Luoja ja Suvereeni. (Jeremia 10:23; Ilmestys 4:11.) Kuinka petollista olisikaan luulla, että oikeus valita hyvän ja pahan välillä tarkoittaisi oikeutta päättää, mikä on hyvää ja mikä pahaa! Valitettavasti monet epätäydelliset ihmiset lankeavat helposti juuri tähän ansaan.

Voisiko sinulle käydä niin?

Vaalimasi uskonnolliset käsitykset ovat saattaneet olla olemassa jo satoja vuosia, ja ne ovat ehkä välittyneet sukupolvelta toiselle. Se ei kuitenkaan välttämättä merkitse, että ne olisivat tosia. Kuinka niin? Raamattu kertoo, että pian Kristuksen apostolien kuoleman jälkeen kristillisen seurakunnan keskuudesta nousi petollisia miehiä, jotka opettivat ”vääristeltyjä asioita vetääkseen opetuslapset mukaansa” (Apostolien teot 20:29, 30). He johtivat varsin taitavasti ihmisiä harhaan ”suostuttelevilla puheilla” sekä ”filosofialla ja tyhjällä petoksella ihmisten perinteen mukaan” (Kolossalaisille 2:4, 8).

Onko tilanne muuttunut? Ei oikeastaan, sillä apostoli Paavali varoitti, että ”viimeisinä päivinä” – aikana jota nyt elämme – olosuhteet muuttuisivat entistä pahemmiksi. ”Pahat ihmiset ja petkuttajat menevät yhä huonompaan suuntaan eksyttäen ja eksyen”, hän kirjoitti. (2. Timoteukselle 3:1, 13.)

Siksi on viisasta suhtautua vakavasti apostoli Paavalin varoitukseen: ”Varokoon siis se, joka luulee seisovansa, ettei hän kaadu.” (1. Korinttilaisille 10:12.) Paavali puhui tässä tietenkin Jumalan edessä seisomisesta. Olisi paha virhe ajatella, ettei Saatana voisi koskaan pettää sinua. Kukaan ei ole täysin suojassa Saatanan ”viekkailta teoilta” (Efesolaisille 6:11, alaviite). Juuri tämän vuoksi Paavali sanoi pelkäävänsä toisten kristittyjen puolesta, että ”jotenkin, niin kuin käärme vietteli Eevan viekkaudellaan, – – [heidän] mielensä saattaisi turmeltua pois siitä vilpittömyydestä ja siitä siveellisestä puhtaudesta, jotka kuuluvat Kristukselle” (2. Korinttilaisille 11:3).

Miten voit välttyä joutumasta petoksen uhriksi?

Miten sitten voit välttyä joutumasta Saatanan pettämäksi? Miten voit varmistautua siitä, että palvot Jumalaa ”hengessä ja totuudessa”? (Johannes 4:24.) Käytä hyväksesi sitä, mitä Jehova Jumala on antanut sinulle. Hän on ensiksikin antanut sinulle ”älyllisen kyvyn”, niin että voit erottaa totuuden valheesta (1. Johanneksen kirje 5:20). Hän on myös tehnyt mahdolliseksi tunnistaa Saatanan suunnitelmat (2. Korinttilaisille 2:11). Hän on antanut sinulle kaiken, mitä tarvitset tehdäksesi tehottomiksi Saatanan yritykset eksyttää sinut (Sananlaskut 3:1–6; Efesolaisille 6:10–18).

Mikä tärkeintä, Jumala on antanut sinulle jotain, jonka avulla voit ehdottoman varmasti suojella itseäsi. Se on jotain, johon myös apostoli Paavali kannusti toveriaan Timoteusta luottamaan uskontoa koskevissa kysymyksissä. Varoitettuaan ”pahoista ihmisistä ja petkuttajista” apostoli Paavali kehotti Timoteusta vastustamaan heitä perustamalla kaikki uskonkäsitykset ”pyhiin kirjoituksiin”, toisin sanoen Jumalan pyhään Sanaan, Raamattuun (2. Timoteukselle 3:15).

Jotkut voivat tietysti sanoa, että jokainen, joka uskoo Jumalaan ja pitää Raamattua hänen henkeytettynä Sananaan, on harhaan johdettu. Mutta harhaan johdettuja ovat todellisuudessa juuri ne, jotka itsepintaisesti sivuuttavat kaikki Luojan olemassaoloa tukevat todisteet samoin kuin todisteet siitä, että Raamattu on Jumalan henkeytetty Sana. * (Roomalaisille 1:18–25; 2. Timoteukselle 3:16, 17; 2. Pietarin kirje 1:19–21.)

Älä anna sen, mitä ”valheellisesti nimitetään ’tiedoksi’ ”, pettää itseäsi, vaan käytä Jumalan sanaa totuuden selvittämiseen (1. Timoteukselle 6:20, 21). Ole niiden jalomielisten miesten ja naisten kaltainen, joille apostoli Paavali saarnasi Beroiassa. He ”ottivat sanan vastaan erittäin alttiisti”. Sen lisäksi että he uskoivat auliisti siihen, mitä Paavali heille opetti, he myös ”tutkivat huolellisesti päivittäin Raamatun kirjoituksista, olivatko nämä asiat niin”. (Apostolien teot 17:11.)

Uskonkäsitystensä tutkimisessa tällä tavoin ei ole mitään pelättävää. Raamattu kannustaakin ennen asioiden hyväksymistä ”varmistautumaan kaikesta” (1. Tessalonikalaisille 5:21). Ensimmäisen vuosisadan loppupuolella apostoli Johannes kehotti toisia kristittyjä: ”Rakkaat, älkää uskoko jokaista henkeytettyä ilmausta, vaan koetelkaa henkeytetyt ilmaukset nähdäksenne, ovatko ne Jumalasta.” (1. Johanneksen kirje 4:1.) Vaikka jokin nimenomainen uskonnollinen opetus vaikuttaisi ”henkeytetyltä” – eli olevan lähtöisin Jumalasta – ennen sen hyväksymistä on silti viisasta varmistaa asia Raamatusta (Johannes 8:31, 32).

Toimi oppimasi mukaan

Vaaditaan toki muutakin. Opetuslapsi Jaakob kirjoitti: ”Tulkaa – – sanan tekijöiksi eikä vain kuulijoiksi, niin että pettäisitte itsenne väärällä järkeilyllä.” (Jaakobin kirje 1:22.) Ei riitä, että vain tietää, mitä Raamattu opettaa. Opittua täytyy soveltaa käytäntöön. Miten? Tekemällä sitä, mitä Jumala käskee tekemään, ja pidättymällä tekemästä sitä, minkä hän kieltää.

Ajatellaanpa vaikka moraalin luhistumista kaikkialla ympärillämme. Eikö se osoita Saatanan onnistuneen pettämään ihmiset niin, että he uskovat voivansa ilman seurauksia jättää huomiotta Jumalan moraalilait? Tämän vuoksi apostoli Paavali varoitti kristittyjä suorin sanoin: ”Älkää eksykö: Jumalaa ei voida pitää pilkkana. Sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” (Galatalaisille 6:7.)

Älä ole sen ”tyhmän miehen” kaltainen, josta Jeesus sanoi, että hän ”kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan”. Cervantesin Don Quijoten tavoin – jonka hänen oma vilkas mielikuvituksensa petti – tuo mies tuli petetyksi, koska hän luuli voivansa rakentaa vakaan, turvallisen talon hiekalle, huteralle perustukselle. Ole sen sijaan kuin mies, joka ”rakensi talonsa kalliolle”. Jeesus sanoi häntä ”ymmärtäväiseksi”, koska hän kuulee Jeesuksen sanat ”ja tekee niiden mukaan”. (Matteus 7:24–27.)

[Alaviite]

^ kpl 18 Aiheesta lisää kirjoissa Onko Luojaa joka välittää sinusta? ja Raamattu – Jumalan vai ihmisen sana?; julk. Jehovan todistajat.

[Tekstiruutu/Kuva s. 12, 13]

Näetkö asiat sellaisina kuin ne todella ovat?

1930-luvulla tulivat tunnetuiksi ruotsalaisen taiteilijan Oscar Reutersvärdin piirtämät niin sanotut mahdottomat kuviot. Vasemmalla on nykyaikainen esimerkki tällaisesta kuviosta. Pikaisesti katsottuna tällaiset piirrokset näyttävät tekevän uskottavaa sellaisesta, mikä on selvästi terveen järjen vastaista. Kun niitä tutkitaan tarkemmin, huomataan kuitenkin, että ne ovat taiteilijan keksimiä nerokkaita trikkikuvia, joiden tarkoituksena on hämätä tai pettää katsojan silmää ja mieltä.

On olemassa muutakin, mikä vaikuttaa erilaiselta kuin se todella on. Parituhatta vuotta sitten Raamattu varoitti: ”Olkaa varuillanne: saattaa kenties olla joku, joka vie teidät saaliikseen filosofialla ja tyhjällä petoksella ihmisten perinteen mukaan, maailman alkeisasioiden mukaan eikä Kristuksen mukaan.” (Kolossalaisille 2:8.)

Tälle varoitukselle antaa lisäpainoa se, että sen kirjoittaja oli itse joutunut petoksen uhriksi. Koska hän oli saanut uskonnollista opetusta yhden aikansa huomattavimman opettajan jalkojen juuressa ja hänellä oli yhteyksiä korkeassa asemassa oleviin, ei ollut kovinkaan todennäköistä, että hän olisi tullut petetyksi (Apostolien teot 22:3).

Tämä mies oli tarsolainen Saul, ja hänet oli saatu uskomaan, että jokainen, joka ei noudattanut samoja uskonnollisia perinteitä ja tapoja kuin hän, ansaitsi tulla tuomituksi. Juutalaisten uskonnollisten johtajien valtuuttamana hän katsoi saaneensa Jumalalta tehtävän asettaa syytteeseen jokaisen, joka ei suostunut kieltämään uskoaan. Hän jopa antoi tukensa erään sellaisen maanmiehensä murhalle, jota syytettiin väärin jumalanpilkasta. (Apostolien teot 22:4, 5, 20.)

Aikanaan Saulia autettiin näkemään, mikä ero on oikealla ja väärällä, mitä Jumala hyväksyy ja mitä ei. Tajuttuaan olleensa väärässä tämä palavan innokas mies muutti menettelyään, ja hän tuli tunnetuksi Paavalina, Jeesuksen Kristuksen apostolina. Paavali ei ollut enää petoksen uhri, vaan hän oli löytänyt oikean tavan palvoa Jumalaa. (Apostolien teot 22:6–16; Roomalaisille 1:1.)

Paavalin tavoin monet vilpittömät ihmiset ovat aikoinaan olleet sellaisten opetusten pettämiä, joita voitaisiin verrata mahdottomiin kuvioihin: nämä uskonkäsitykset vaikuttavat päällisin puolin luotettavilta, mutta ne eivät perustu Jumalan sanaan (Sananlaskut 14:12; Roomalaisille 10:2, 3). Sitten heitä autettiin näkemään, millaisia heidän uskontonsa opetukset ja hedelmät todella olivat (Matteus 7:15–20). Kun he saivat täsmällistä tietoa Raamatusta, he muuttivat käsityksiään ja elämäntapaansa saadakseen Jumalan hyväksynnän.

Haluaisitko seurata apostoli Paavalin esimerkkiä ja tutkia uskonkäsityksiäsi Jumalan sanan Raamatun valossa? Jehovan todistajat auttavat sinua mielellään.

[Kuvan lähdemerkintä s. 10]

Kaiverrokset: Doré