Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Luvatun maan ”vuorista louhit kuparia”

Luvatun maan ”vuorista louhit kuparia”

Arkeologien ryhmä oli Juudean erämaassa koluamassa rotkoja ja onkaloita, kun se havaitsi korkealla jyrkässä kallioseinämässä luolan. Olisiko siellä jotain arvokasta, ehkä muinaisesineitä tai Kuolleenmeren kirjakääröjen kaltaisia vanhoja käsikirjoituksia? Suureksi yllätyksekseen he löysivät sieltä todellisen aarrekätkön, joka myöhemmin nimettiin Nahal Mishmarin aarteeksi.

AARRE löytyi maaliskuussa 1961 ruokomattoon käärittynä kallionhalkeamasta, ja siihen kuului runsaat 400 esinettä, joista valtaosa oli valmistettu kuparista. Joukossa oli erilaisia kruunuja, valtikoita ja työkaluja sekä nuijia ja muita aseita. Löytö on hyvin kiinnostava Raamattua lukeville siksi, että 1. Mooseksen kirjan 4:22:ssa mainitaan Tubal-Kain, ”kaikenlaisten kuparisten ja rautaisten työkalujen takoja”.

Tuon arvokkaan esineistön alkuperään ja taustaan liittyy vielä paljon avoimia kysymyksiä, mutta sen löytyminen osoittaa joka tapauksessa, että kuparia louhittiin, sulatettiin ja valettiin Raamatun maissa jo hyvin varhaisina aikoina.

KUPARIESIINTYMIÄ

Kun israelilaiset olivat astumaisillaan Luvattuun maahan, Mooses sanoi heille, että sen ”vuorista louhittaisiin kuparia” (5. Mooseksen kirja 8:7–9). Arkeologit ovat löytäneet Israelista ja Jordaniasta lukuisia ikivanhoja kaivoksia ja sulattoja muun muassa Feinanista, Timnasta ja Khirbat en-Nahasista. Mitä nuo paikat kertovat?

Feinanin ja Timnan seudulla maanpinnassa on kaikkialla matalia painaumia, joiden kohdalta kuparia kaivettiin ainakin parintuhannen vuoden ajan. Alueella voi vielä nykyäänkin nähdä kiviä, joissa kupari erottuu vihreinä täplinä. Muinaiset louhijat hakkasivat kalliota uutterasti kivisillä työkaluilla irrottaakseen tuon metallin näkyvistä suonista. Kun kaikki kupari ehtyi niistä, he menivät metallityökaluilla syvemmälle laajentaen onkaloita ja kovertaen syviä kuiluja ja tunneleita. Raamatussa Jobin kirjassa kuvaillaan tällaista kaivostoimintaa (Job 28:2–11). Louhiminen oli kovaa ruumiillista työtä. 200–400-luvulla roomalaiset lähettivätkin paatuneita rikollisia ja muita vankeja Feinanin kuparikaivoksille pakkotyöhön.

Khirbat en-Nahasissa (nimi merkitsee ’kupariraunioita’) on valtavia kuonakasoja, jotka osoittavat, että kuparia sulatettiin siellä teollisessa mitassa. Tutkijat arvelevat, että malmia tuotiin paikalle läheisistä kaivoksista Feinanista, Timnasta ja muualta. Hiililämmitteiset uunit kuumennettiin  puhallusputkien ja palkeiden avulla noin 1 200 asteeseen, ja niissä kupari erottui malmista 8–10 tunnin aikana. Viidestä kilosta malmia saatiin yleensä kilo kuparia, ja kupariharkoista voitiin sitten valaa erilaisia esineitä.

KÄYTTÖ MUINAISESSA ISRAELISSA

Siinainvuorella Jehova Jumala ohjeisti kansan käyttämään tuota paikallista, hohtavaa metallia tabernaakkelin rakentamisessa, ja saman mallin mukaan rakennettiin myöhemmin Jerusalemin temppeli (2. Mooseksen kirja, luku 27). Israelilaiset osasivat ehkä tehdä metallitöitä jo ennen kuin he menivät Egyptiin, tai sitten he oppivat taitonsa siellä. Egyptistä lähdön aikaan he kuitenkin pystyivät muotoilemaan valetun vasikan. Heidän käsissään valmistuivat myös tabernaakkelipalveluksessa tarvittavat monet esineet – suuri allas sekä padat, pannut, lapiot ja haarukat. (2. Mooseksen kirja 32:4.)

Myöhemmin erämaavaelluksen aikana – kenties lähellä Punonia (todennäköisesti nykyinen Feinan), jonka ympäristössä on runsaasti kuparia – israelilaiset valittivat mannasta ja vedenpuutteesta. Rangaistukseksi Jehova lähetti heidän keskuuteensa myrkkykäärmeitä, ja monia kuoli niiden puremiin. Kun kansa katui, Mooses puhui sen puolesta ja Jehova käski hänen valmistaa kuparikäärmeen ja kiinnittää sen korkealle paaluun. Raamatussa kerrotaan: ”Tapahtui, että jos käärme oli purrut miestä ja hän katsoi kiinteästi kuparikäärmettä, niin hän pysyi elossa.” (4. Mooseksen kirja 21:4–10; 33:43.)

KUNINGAS SALOMON KUPARI

Jerusalemin temppelin rakentamisessa käytettiin paljon kuparia.

Kuningas Salomo käytti paljon kuparia rakentaessaan Jerusalemin temppeliä. Suuren osan siitä oli hankkinut hänen isänsä Daavid Syyrian-sotaretkillään (1. Aikakirja 18:6–8). ”Valettu meri”, suuri kupariallas, jossa papit peseytyivät, veti noin 66 000 litraa ja painoi ehkä lähes 30 tonnia (1. Kuninkaiden kirja 7:23–26, 44–46). Temppelin sisäänkäynnin luona oli kaksi valtavaa kuparipylvästä, joiden korkeus oli noin 8 metriä ja joissa oli vielä 2,2 metriä korkea yläosa. Pylväät olivat onttoja, ja niiden halkaisija oli noin 1,7 metriä ja seinämien paksuus 7,5 senttimetriä. (1. Kuninkaiden kirja 7:15, 16; 2. Aikakirja 4:17.) Jo pelkästään altaan ja pylväiden rakentamiseen tarvittiin suunnattomasti kuparia.

Noihin aikoihin kuparista valmistettiin lisäksi monia tarvikkeita, kuten sotavarusteita, kahleita, soittimia ja ovia (1. Samuelin kirja 17:5, 6; 2. Kuninkaiden kirja 25:7; 1. Aikakirja 15:19; Psalmit 107:16). Jeesus puhui rahakukkaroon pantavasta ”kuparista”, ja apostoli Paavali mainitsi ”kupariseppä Aleksandroksen” (Matteus 10:9; 2. Timoteukselle 4:14).

Arkeologeilla ja historiantutkijoilla on vielä paljon selvitettävää Raamatun aikojen kupariesineiden alkuperästä ja Nahal Mishmarin aarteesta. Varmaa on kuitenkin se, että kuten Raamattu osoittaa, israelilaiset saivat perinnökseen ”hyvän maan”, jonka vuorista he saattoivat ”louhia kuparia” (5. Mooseksen kirja 8:7–9).