Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten Hanna saavutti rauhan?

Miten Hanna saavutti rauhan?

Miten Hanna saavutti rauhan?

USKOLLINEN nainen rukoilee ääneen ja ylistää Jehovaa. Hänestä tuntuu, että Jumala on nostanut hänet tomusta, tuonut alakuloisuuden tilalle riemun.

Tämä nainen on Hanna. Mikä on aiheuttanut huomattavan muutoksen hänen mielialassaan? Miksi hän on nyt hyvin iloinen? Kuinka voimme hyötyä hänen kokemuksestaan? Saamme vastaukset näihin kysymyksiin tarkastelemalla Hannaa koskevaa kertomusta.

Perhe paineen alaisena

Hannan mies on nimeltään Elkana. Tällä Efraimin alueella asuvalla leeviläisellä on kaksi vaimoa. (1. Samuelin kirja 1:1, 2a; 1. Aikakirja 6:33, 34.) Vaikka Jumalan alkuperäinen tarkoitus ei ollut, että miehellä olisi useita vaimoja, Mooseksen laki sallii moniavioisuuden ja säätelee sitä. Elkanan perhe palvoo Jehovaa, mutta kuten tämän perheen elämästä nähdään, moniavioisuus aiheuttaa usein riitoja.

Hanna on hedelmätön, kun taas Elkanan toisella vaimolla Peninnalla on useita lapsia. Peninna on Hannan kilpailija. (1. Samuelin kirja 1:2b.)

Israelilaiset ajattelevat, että hedelmättömyys on naiselle häpeä ja että siitä kärsivä on arvoton jopa Jumalan silmissä. Mistään ei silti ilmene, että Hannan lapsettomuus kertoisi Jumalan epäsuosiosta. Peninna ei kuitenkaan yritä lohduttaa Hannaa vaan tekee kilpailijansa elämän viheliäiseksi käyttämällä omaa hedelmällisyyttään aseena tätä vastaan.

Matkoja Jehovan pyhäkköön

Kireistä väleistä huolimatta Elkanan perhe matkustaa vuosittain uhraamaan Jehovan pyhäkköön * Siloon. Tämä noin 60 kilometrin edestakainen matka taitetaan luultavasti jalkaisin. Nämä tilanteet ovat varmasti erityisen vaikeita Hannalle, koska Peninna ja hänen lapsensa saavat yhteysteurasuhrista monta osuutta, kun taas Hannalle annetaan vain yksi osuus. Peninna käyttää näitä tilaisuuksia hyväkseen kiusatakseen Hannaa ja saadakseen hänet hämmennyksiin, koska näyttää siltä, että Jehova on ”sulkenut hänen kohtunsa”. Piina jatkuu vuodesta toiseen ja saa aikaan sen, että Hanna itkee eikä syö. Iloisiksi tarkoitetuista matkoista tulee hänelle ahdistavia. Kaikesta huolimatta Hanna tekee nämä matkat Jehovan pyhäkköön. (1. Samuelin kirja 1:3–7.)

Huomaatko, miten Hanna näytti meille hyvää esimerkkiä? Mitä teet, kun mielesi on maassa? Eristäydytkö ja pysytkö poissa toisten uskovien seurasta? Hanna ei tehnyt niin. Hän piti tapanaan olla Jehovan palvojien keskuudessa. Meidän on syytä toimia samoin silloinkin, kun elämme koettelevia aikoja. (Psalmit 26:12; 122:1; Sananlaskut 18:1; Heprealaisille 10:24, 25.)

Elkana yrittää lohduttaa Hannaa ja rohkaisee häntä purkamaan sydäntään. ”Hanna, miksi itket ja miksi et syö, ja miksi sydämesi tuntee tuskaa?” hän kysyy. ”Enkö minä ole sinulle parempi kuin kymmenen poikaa?” (1. Samuelin kirja 1:8.) Elkana ei ehkä tiedä Peninnan ilkeydestä, ja Hanna saattaa mieluummin kärsiä hiljaa kuin valittaa asiasta. Joka tapauksessa hengellismielinen Hanna etsii rauhaa rukoilemalla Jehovaa.

Hanna tekee juhlallisen lupauksen

Yhteysteurasuhreja syötiin Jehovan pyhäkössä. Lähdettyään ruokailuhuoneesta Hanna rukoilee Jumalaa. (1. Samuelin kirja 1:9, 10.) ”Oi armeijoiden Jehova”, hän anoo, ”jos todella katsot orjattaresi ahdistusta ja muistat minua etkä unohda orjatartasi ja annat orjattarellesi miespuolisen jälkeläisen, niin minä annan hänet Jehovalle kaikiksi elinpäivikseen eikä partaveitsi kosketa hänen päätään.” (1. Samuelin kirja 1:11.)

Hannan rukous on yksityiskohtainen. Hän pyytää poikalasta ja lupaa juhlallisesti, että tämä saa palvella koko ikänsä Jehovaa nasiirina (4. Mooseksen kirja 6:1–5). Astuakseen voimaan Hannan lupaus vaatii hänen miehensä Elkanan hyväksynnän, ja tämä osoittaakin toiminnallaan myöntyvänsä rakkaan vaimonsa lupaukseen (4. Mooseksen kirja 30:6–8).

Tapa, jolla Hanna rukoilee, saa ylimmäisen papin Eelin ajattelemaan, että hän on juovuksissa. Hannan huulet värähtelevät, mutta sanoja Eeli ei kuule, sillä Hanna puhuu sydämessään. Rukous on hyvin harras. (1. Samuelin kirja 1:12–14.) Voimme vain kuvitella, miltä Hannasta tuntuu, kun Eeli syyttää hänen olevan juovuksissa. Silti Hanna vastaa ylimmäiselle papille kunnioittavasti. Kun Eeli tajuaa, että Hanna on rukoillut ”huolensa ja mielipahansa runsaudesta”, hän sanoo: ”Myöntyköön Israelin Jumala anomukseesi.” (1. Samuelin kirja 1:15–17.) Silloin Hanna menee pois ja syö, ”eivätkä hänen kasvonsa enää näytä huolestuneilta” (1. Samuelin kirja 1:18).

Mitä voimme oppia tästä kaikesta? Puhuessamme huolistamme Jehovalle voimme kertoa, miltä meistä tuntuu, ja esittää hänelle sydämestä lähteviä pyyntöjä. Jos olemme tehneet voitavamme ongelman ratkaisemiseksi, meidän tulisi jättää asia hänen käsiinsä. Se on parasta mitä voimme tehdä. (Sananlaskut 3:5, 6.)

Rukoiltuaan hartaasti Jehovan palvelijat mitä todennäköisimmin tuntevat samanlaista rauhaa kuin Hanna tunsi. Apostoli Paavali kirjoitti rukoilemisesta: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan antakaa anomustenne tulla kaikessa rukouksen ja nöyrän pyynnön avulla kiitoksen ohella Jumalalle tunnetuiksi, niin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ajatuksen, varjelee teidän sydämenne ja mielenne Kristuksen Jeesuksen välityksellä.” (Filippiläisille 4:6, 7.) Kun heitämme taakkamme Jehovalle, meidän täytyy antaa hänen huolehtia siitä. Silloin voimme Hannan tavoin lakata olemasta huolissamme. (Psalmit 55:22.)

Poika lainataan Jehovalle

Jumala kääntää nyt huomionsa Hannaan, joka tuleekin raskaaksi ja synnyttää pojan (1. Samuelin kirja 1:19, 20). Tämä on yksi niistä harvoista Raamatussa mainituista tapauksista, joissa Jumala ottaa vastuun sellaisen lapsen syntymästä, josta tulee hänen palvelijansa. Elkanan ja Hannan pojasta Samuelista on määrä tulla Jehovan profeetta, ja hänellä tulee olemaan tärkeä osa Israelin kuningaskunnan perustamisessa.

Hanna alkaa epäilemättä kertoa Jehovasta Samuelille jo pienestä pitäen. Mutta unohtaako hän juhlallisen lupauksensa? Ei tosiaankaan. ”Heti kun poika on vieroitettu, minun täytyy viedä hänet, ja hänen on ilmaannuttava Jehovan eteen ja asuttava siellä ajan hämärään asti”, Hanna sanoo. Kun Samuel on ehkä kolmivuotiaana tai hiukan vanhempana vieroitettu, Hanna vie hänet asumaan Jehovan pyhäkköön, kuten hän on juhlallisesti luvannut. (1. Samuelin kirja 1:21–24; 2. Aikakirja 31:16.)

Uhrattuaan teurasuhrin Jehovalle Hanna ja hänen miehensä vievät Samuelin Eelin luo. Hanna pitää todennäköisesti pientä poikaansa kädestä sanoessaan Eelille: ”Anteeksi, herrani! Sielusi elämän kautta, herrani, minä olen se nainen, joka seisoin kanssasi tässä paikassa rukoillakseni Jehovaa. Juuri tätä poikaa tarkoitin rukoillessani, että Jehova myöntyisi anomukseeni, jonka hänelle esitin. Ja minä puolestani olen lainannut hänet Jehovalle. Kaikiksi päiviksi, jotka hän on olemassa, hän on Jehovalle anottu.” Näin alkaa Samuelin elinikäinen erikoispalvelus. (1. Samuelin kirja 1:25–28; 2:11.)

Vuosien vieriessä Hanna ei tietenkään unohda Samuelia. Raamatussa kerrotaan: ”Vuosittain hänen äitinsä teki hänelle pienen hihattoman vaatteen ja toi sen hänelle tullessaan miehensä kanssa uhraamaan vuotuista teurasuhria.” (1. Samuelin kirja 2:19.) Hanna varmaankin rukoilee jatkuvasti Samuelin puolesta. Vuotuisilla käynneillään hän epäilemättä kannustaa Samuelia palvelemaan uskollisesti Jumalaa.

Erään tällaisen käynnin aikana Eeli siunaa Samuelin vanhempia ja sanoo Elkanalle: ”Suokoon Jehova sinulle jälkeläisen tästä vaimosta sen lainatun sijaan, joka lainattiin Jehovalle.” Näiden sanojen mukaisesti Hannaa ja Elkanaa siunataan niin, että he saavat vielä kolme poikaa ja kaksi tytärtä. (1. Samuelin kirja 2:20, 21.)

Elkana ja Hanna ovat erinomaisia esimerkkejä kristityille vanhemmille. Monet äidit ja isät ovat olleet halukkaita ikään kuin lainaamaan poikiaan ja tyttäriään Jehovalle ja kannustaneet näitä palvelemaan kokoaikaisesti jossakin tehtävässä kaukana kotoa. Tällaisia rakastavia vanhempia on syytä kiittää heidän uhrauksistaan. Ja Jehova palkitsee heidät.

Hannan iloinen rukous

Hanna, joka oli kerran hedelmätön, on nyt todella onnellinen. Vaikka Raamatussa ei ole montaakaan naisten esittämää rukousta, siellä on kaksi Hannan rukousta. Ensimmäinen kertoo, millaista ahdistusta hän tunsi, kun häntä kiusattiin, ja toinen on riemullinen kiitosrukous. ”Sydämeni riemuitsee Jehovassa”, Hanna aloittaa. Hän iloitsee siitä, että ”hedelmätönkin on synnyttänyt”, ja ylistää Jehovaa, ”Korottajaa, Häntä joka kohottaa alhaisen tomusta, tuhkakuopasta nostaa köyhän”. (1. Samuelin kirja 2:1–10.)

Hannaa koskeva henkeytetty kertomus osoittaa, että toisten puutteet ja ilkeys voivat loukata meitä. Meidän ei tule kuitenkaan antaa tällaisten koettelemusten riistää meiltä Jehovan palvelemisen iloa. Hän on suuri rukouksen Kuulija, joka vastaa uskollisten palvelijoittensa huutoihin, vapauttaa heidät ahdistuksesta ja antaa heille runsaan rauhan ja muita siunauksia (Psalmit 22:23–26; 34:6–8; 65:2).

[Alaviite]

^ kpl 9 Raamattu sanoo tätä tosi palvonnan keskusta Jehovan ”temppeliksi”, vaikka Israelin historian tässä vaiheessa liiton arkku on yhä teltassa eli tabernaakkelissa. Ensimmäinen pysyvä temppeli rakennetaan Jehovalle kuningas Salomon hallituskaudella. (1. Samuelin kirja 1:9; 2. Samuelin kirja 7:2, 6; 1. Kuninkaiden kirja 7:51; 8:3, 4.)

[Kuva s. 17]

Hanna lainasi Samuelin Jehovalle.