Neljäs luku

Olet ainutlaatuinen!

ONKO sinulla tapana vilkaista aamulla peiliin ennen päivän toimiin ryhtymistä tarkistaaksesi, miltä näytät? Ehkä sinulla ei ole tuolloin aikaa pysähtyä mietiskelemään. Käytä kuitenkin nyt hetki sen ihmettelemiseen, mitä tällaiseen yksinkertaiseen vilkaisuun sisältyy.

Silmiesi ansiosta näet itsesi monivärisenä, vaikka värien näkeminen ei ole elämän kannalta välttämätöntä. Korviesi sijainti saa aikaan sen, että sinulla on stereofoninen kuulo; voit siksi paikantaa äänien lähteet, esimerkiksi sen, mistä jonkun rakkaasi ääni kuuluu. Vaikka saatammekin pitää tätä itsestään selvänä asiana, eräässä ääniteknikoille tarkoitetussa kirjassa sanotaan: ”Kun ihmisen kuuloa tarkastellaan vähänkään perusteellisesti, on kuitenkin vaikea olla  päätymättä siihen ajatukseen, että sen monimutkaiset toiminnot ja rakenteet viittaavat sen suunnittelun olevan jonkun hyväntekijän kätten työtä.”

Nenäsikin ilmentää hämmästyttävää suunnittelua. Sen kautta voit hengittää ilmaa, joka pitää sinut elossa. Lisäksi siinä on miljoonia aistireseptoreita, joiden ansiosta voit erottaa noin kymmenentuhatta hajuvivahdetta. Nauttiessasi ateriaa kuvaan astuu jälleen uusi aisti. Voit aistia makuja tuhansien makusilmujen välityksellä. Eräiden kielessäsi olevien reseptorien ansiosta voit tuntea, ovatko hampaasi puhtaat.

Sinulla on tosiaan viisi aistia: näkö, kuulo, haju, maku ja tunto. Joillakin eläimillä on kyllä terävämpi hämäränäkö, herkempi hajuaisti tai tarkempi kuulo, mutta ihminen on varmasti monin tavoin etevämpi, koska hänellä nämä aistit ovat tasapainossa keskenään.

Tarkastellaanpa kuitenkin sitä, miksi me voimme hyötyä näistä kyvyistä ja ominaisuuksista. Ne kaikki ovat riippuvaisia päässämme olevasta lähes puolentoista kilon painoisesta elimestä: aivoistamme. Eläimillä on toimivat aivot. Ihmisen aivot ovat kuitenkin aivan omaa luokkaansa, mikä tekee meistä kiistattomasti ainutlaatuisia. Miten niin? Ja miten tämä ainutlaatuisuus liittyy kiinnostukseemme saada elää tarkoituksellista elämää pysyvästi?

Ihmeelliset aivosi

Ihmisen aivoja on pitkään verrattu tietokoneeseen. Viimeaikaiset havainnot kuitenkin osoittavat, että tämä rinnastus ontuu pahasti. ”Miten voi alkaa käsittää sellaisen elimen toimintaa, jossa on suurin piirtein 50 miljardia neuronia ja tuhat biljoonaa synapsia (liittymää) ja joka välittää signaaleja kaiken  kaikkiaan ehkä 10000 biljoonaa kertaa sekunnissa?” kysyi tri Richard M. Restak. Mikä on hänen vastauksensa? ”Edistyksellisimpienkin neuroverkkotietokoneiden suorituskyky – – on noin kymmenestuhannesosa huonekärpäsen älyllisestä kapasiteetista.” Ajattele, miten kauaksi tietokone siis jää ihmisaivoista, jotka ovat näin huikean paljon korkeammalla tasolla.

Mikä ihmistekoinen tietokone voi korjata itsensä, ohjelmoida itsensä uudelleen tai kehittää itseään vuosien kuluessa? Kun tietokonejärjestelmää täytyy muuttaa, ohjelmoijan täytyy kirjoittaa ja syöttää uudet  koodikieliset käskyt. Aivomme tekevät tämän työn automaattisesti niin elämän varhaisvuosina kuin vanhuusiässäkin. Ei olisi liioittelua sanoa, että pisimmällekin kehitetyt tietokoneet ovat hyvin alkeellisia aivoihin verrattuna. Tiedemiehet ovat sanoneet aivoja ”mutkikkaimmaksi tunnetuksi rakenteeksi” ja ”maailmankaikkeuden monimutkaisimmaksi esineeksi”. Harkitse joitakin havaintoja, joiden vuoksi monet ovat päätyneet siihen, että ihmisaivot ovat huolehtivan Luojan työtä.

Käytä tai menetä

Autoja, suihkukoneita ja muita hyödyllisiä keksintöjä rajoittavat pohjimmiltaan joustamattomat mekanismit ja elektroniset järjestelmät, joita ihmiset suunnittelevat ja asentavat. Aivomme sitä vastoin ovat vähintäänkin erittäin joustava biologinen mekanismi tai järjestelmä. Aivoissa voi tapahtua jatkuvasti muutoksia sen mukaan, miten hyvin tai huonosti niitä käytetään. On kaksi pääasiallista seikkaa, jotka näyttävät vaikuttavan siihen, miten aivomme kehittyvät elämämme aikana: se minkä annamme tunkeutua niihin aistiemme välityksellä, ja se mitä päätämme ajatella.

Vaikka perinnölliset tekijät voivat vaikuttaa henkiseen suorituskykyyn, uudet tutkimukset osoittavat, että geenimme eivät hedelmöitymisen hetkellä määrää lopullisesti sitä, millaiset aivoistamme tulevat. ”Kukaan ei osannut aavistaa, että aivot ovat niin muuttumiskykyiset kuin tiede nykyään tietää niiden olevan”, kirjoittaa Pulitzerin kirjallisuuspalkinnon saanut Ronald Kotulak. Haastateltuaan yli kolmeasataa tutkijaa hän tuli seuraavaan tulokseen: ”Aivot eivät ole muuttumaton elin; ne ovat jatkuvasti muuttuva soluyhteyksien joukko, johon kokemuksilla on hyvin syvä vaikutus.” (Inside the Brain.)

 Aivojamme eivät kuitenkaan muokkaa vain kokemuksemme. Myös ajattelumme vaikuttaa niihin. Tiedemiehet ovat havainneet, että henkisesti vireinä pysyvien ihmisten aivoissa on jopa 40 prosenttia enemmän hermosolujen (neuronien) välisiä liittymiä (synapseja) kuin henkisesti laiskojen ihmisten aivoissa. Hermotutkijat päättelevät: aivoja on käytettävä, tai muuten niiden suorituskyky menetetään. Entä miten on iäkkäiden ihmisten laita? Näyttää siltä, että ihminen menettää vanhetessaan jonkin verran aivosoluja, ja vanhuus voi tuoda mukanaan muistihäiriöitä. Ero ei kuitenkaan ole niin suuri kuin aiemmin ajateltiin. Eräässä ihmisaivoja käsitelleessä kirjoituksessa sanottiin: ”Henkinen vireys auttaa iäkkäitä ihmisiä – – säilyttämään kyvyn luoda uusia liittymiä ja pitää yllä vanhoja.” (National Geographic.)

Viimeaikaiset havainnot aivojemme joustavuudesta pitävät yhtä Raamatun neuvojen kanssa. Tämä viisauden kirja kehottaa lukijoita ’muuttumaan mielensä uudistamisen avulla’ tai ’uudistumaan’ mieleen hankitun ’täsmällisen tiedon avulla’ (Roomalaisille 12:2; Kolossalaisille 3:10). Jehovan todistajat ovat nähneet tämän  pitävän paikkansa, kun ihmiset tutkivat Raamattua ja soveltavat sen neuvoja. Monet tuhannet – yhteiskunnallisesta asemasta ja koulutuksesta riippumatta – ovat tehneet niin. He säilyttävät yksilöllisyytensä, mutta heistä on tullut onnellisempia ja tasapainoisempia, kun he ovat ilmaisseet ominaisuutta, jota muuan ensimmäisen vuosisadan kirjoittaja sanoi ”tervemielisyydeksi” (Apostolien teot 26:24, 25). Tällaiset muutokset johtuvat suurelta osin siitä, että ihminen käyttää hyväkseen pään etupuolella olevaa aivokuoren osaa.

Otsalohkosi

Useimmat aivojen ulkokerroksen, aivokuoren, neuroneista eivät ole suoraan yhteydessä lihaksiin ja aistimiin. Ajattele esimerkiksi niitä miljardeja neuroneja, jotka muodostavat otsalohkon (ks. sivun 56 piirrosta). Aivojen kuvantamismenetelmien avulla on saatu selville, että otsalohko aktivoituu, kun ajattelet jotain sanaa tai palautat mieleesi muistoja. Aivojen etuosalla on erityinen osansa siinä, että sinä olet sinä.

”Etuotsalohko – – liittyy etupäässä ajatusten, älykkyyden, vaikuttimien ja persoonallisuuden kehittämiseen. Se yhdistelee kokemuksia, joita tarvitaan abstraktien käsitteiden luomista, harkintakykyä, kestävyyttä, suunnittelua, toisista huolehtimista ja omaatuntoa varten. – – Juuri tämän alueen kehittäminen erottaa ihmiset muista eläimistä.” (Elaine N. Marieb,  Human Anatomy and Physiology.) Tämä ero käy kiistatta ilmi siitä, mitä ihmiset ovat saaneet aikaan matematiikan, filosofian ja oikeudenkäytön aloilla, jotka liittyvät pääasiassa etuotsalohkon käyttöön.

Miksi ihmisillä on suuri, joustava etuotsalohko, joka edistää korkeampia henkisiä toimintoja, kun taas eläimillä tämä alue on alkeellinen tai sitä ei ole lainkaan? Ero on niin suuri, että biologit, jotka väittävät ihmisen olevan kehityksen tulos, puhuvat ”arvoituksellisesta aivojen koon räjähdysmäisestä kasvusta”. Kiinnitettyään huomion aivokuoremme epätavalliseen laajentumiseen biologian professori Richard F. Thompson myöntää: ”Meillä ei ole vielä täysin selvää käsitystä siitä, miksi tämä tapahtui.” Voisiko se johtua siitä, että ihmiselle luotiin tällainen vertaansa vailla oleva aivokapasiteetti?

Verraton viestintäkyky

Myös muut aivojen osat myötävaikuttavat ainutlaatuisuuteemme. Etuotsalohkon takana on päämme poikki ulottuva kaistale, motorinen aivokuori. Se  käsittää miljardeja neuroneja, jotka ovat yhteydessä lihaksiimme. Siihenkin liittyy piirteitä, joiden vuoksi me eroamme huomattavasti apinoista ja muista eläimistä. Primaarinen motorinen aivokuori antaa meille ”1) poikkeuksellisen kyvyn käyttää kättä, sormia ja peukaloa suurta näppäryyttä vaativien tehtävien suorittamiseen sekä 2) suuta, huulia, kieltä ja kasvolihaksia puhumiseen” (Arthur Guyton, Textbook of Medical Physiology).

Tarkastellaanpa lyhyesti, miten motorinen aivokuori vaikuttaa puhekykyyn. Yli puolet siitä säätelee viestimiseen  liittyviä elimiä. Tämä osaltaan selittää, miksi ihmisillä on verraton viestintäkyky. Vaikka käsillämme on oma osansa viestinnässä (kirjoittaminen, tavanomaiset eleet, viittomakieli), tärkeintä osaa näyttelee yleensä suu. Ihmisen puhe – pienokaisen ensimmäisestä sanasta vanhuksen kielenkäyttöön asti – on kiistämättä ihme. Noin sata kielen, huulten, leuan, kurkun ja rintakehän lihasta tuottaa yhdessä lukemattoman määrän ääniä. Pane merkille seuraava vastakohtaisuus: yksi aivosolu voi säädellä 2000:ta urheilijan pohjelihaksen syytä, mutta kurkunpäätä  säätelevät aivosolut saattavat keskittyä vain kahteen tai kolmeen lihassyyhyn. Eikö tämä viittaa siihen, että aivomme soveltuvat erityisesti viestintään?

Jokaista lausumaasi lyhyttä ilmausta varten tarvitaan erityinen lihasliikkeiden kuvio. Yksittäisen ilmauksen merkitykseen voi vaikuttaa se, miten suuria lukuisten eri lihasten liikkeet ovat ja miten ne ajoittuvat sekunnin murto-osan tarkkuudella. Puheasiantuntija tri William H. Perkins selittää: ”Voimme lausua vaivattomasti noin 14 äännettä sekunnissa. Kun säätelemme kieltämme, huuliamme, leukojamme tai mitä tahansa puhemekanismimme osaa erikseen, niiden liikuttelu käy meiltä puolet hitaammin. Mutta kun ne yhdistetään tuottamaan puhetta, ne toimivat kuin ammattitaitoisen konekirjoittajan tai konserttipianistin sormet. Niiden osittain samanaikaisista liikkeistä muodostuu täydellisesti ajoitettu sinfonia.”

Yksinkertaisen kysymyksen ”Mitä kuuluu?” esittämiseen tarvittava tieto on varastoituna Brocan alueeksi kutsutussa otsalohkosi osassa, jota jotkut pitävät puhekeskuksenasi. Nobelin palkinnon saanut hermotutkija  Sir John Eccles kirjoitti, että Brocan puhealuetta vastaavaa aluetta ei ole tunnistettu apinoilla. Vaikka eläimiltä löydettäisiinkin jossain määrin samanlainen alue, tosiasia on se, että tiedemiehet eivät voi saada apinoita tuottamaan enempää kuin muutamia alkeellisia puheessa käytettäviä äänteitä. Sinä kuitenkin voit puhua monimutkaista kieltä. Näin tehdessäsi yhdistelet sanoja toisiinsa kielesi kieliopin mukaisesti. Brocan alue auttaa sinua tämän tekemisessä, onpa sitten kyse puhumisesta tai kirjoittamisesta.

Et voi tietenkään saada aikaan puheen ihmettä, ellet osaa ainakin yhtä kieltä ja ymmärrä, mitä sen sanat merkitsevät. Tähän liittyy jälleen erityinen aivojesi osa, jota sanotaan Wernicken alueeksi. Siellä miljardit neuronit tunnistavat puhutun tai kirjoitetun sanan  merkityksen. Wernicken alue auttaa sinua käsittämään sen, mitä sanotaan, ja ymmärtämään sen, mitä kuulet tai luet; tämän ansiosta voit ottaa vastaan tietoa ja vastata järkevästi.

Sujuvaan puheeseesi liittyy muutakin. Valaisemme asiaa. Sana ”hei” voi välittää monenlaisia viestejä. Äänensävysi ilmaisee, oletko iloinen, jännittynyt, ikävystynyt, kiireinen, harmistunut, surullinen tai peloissasi, ja se voi jopa paljastaa tällaisten tunteiden voimakkuuden. Lisäksi aivoissasi on alue, joka antaa tietoa puheeseen liittyvistä tunteista. Lukuisat aivojesi osat ovat siis kuvassa mukana, kun kommunikoit toisten kanssa.

Simpansseille on opetettu rajallisessa määrin elekieltä, mutta sen käyttö rajoittuu niillä vain ruoan pyytämiseen tai muihin perusasioihin. Sen jälkeen kun tri David Premack oli työskennellyt simpanssien parissa opettaakseen niille yksinkertaista sanatonta viestintää, hän teki seuraavan päätelmän: ”Ihmiskieli on evoluutioteorialle hankala ongelma, koska se on suunnattoman paljon ilmaisukykyisempi kuin voidaan selittää.”

 Saatamme tuumia: miksi ihmisillä on tämä ihmeellinen kyky viestiä ajatuksia ja tunteita, kysellä ja vastata? Eräässä tietosanakirjassa sanotaan, että ihmisen ”puhe on ainutlaatuista”, ja myönnetään, että ”esiasteiden etsiminen eläinten viestinnästä ei juuri auta ylittämään sitä valtavaa kuilua, joka erottaa kielen ja puheen ei-inhimillisestä käyttäytymisestä” (The Encyclopedia of Language and Linguistics). Professori Ludwig Koehler kiteyttää eron seuraavasti: ”Ihmisen puhe on salaisuus; se on Jumalan lahja, ihme.”

Millainen ero vallitseekaan apinoiden käyttämien merkkien ja lasten puhuman monimutkaisen kielen välillä! Useimmat meistä ovat havainneet saman seikan kuin Sir John Eccles. Hän viittasi kykyyn, jota ”kolmivuotiaat lapsetkin ilmentävät, kun ne esittävät tulvimalla kysymyksiä halutessaan ymmärtää ympärillään olevaa maailmaa”. Hän lisäsi: ”Apinat sitä vastoin eivät esitä kysymyksiä.” Tosiaankin vain ihmiset muodostavat kysymyksiä, jotka koskevat muun muassa elämän tarkoitusta.

Muisti ja jotain vielä enemmän!

Kun katsahdat peiliin, saatat ajatella, miltä näytit nuorempana, ja jopa verrata sitä siihen, miltä saatat näyttää vuosien kuluttua tai miltä näyttäisit meikkauksen jälkeen. Vaikka nämä ajatukset voivat herätä lähes tiedostamatta, tuolla hetkellä tapahtuu jotain hyvin erikoista, jotain sellaista mitä yksikään eläin ei voi kokea.

 Toisin kuin eläimet, joiden elämää ja toimia ohjaavat tämänhetkiset tarpeet, ihmiset voivat miettiä menneisyyttä ja suunnitella tulevaisuutta. Tähän vaikuttaa ratkaisevasti aivojen lähes rajaton muistikapasiteetti. Eläimetkin kykenevät muistamaan joitakin asioita, ja siksi ne osaavat palata kotiin tai muistavat, mistä voi löytyä ruokaa. Ihmisen muisti on paljon suurenmoisempi. Muuan tiedemies arvioi, että ihmisaivoihin mahtuva tietomäärä ”täyttäisi parikymmentä miljoonaa teosta, maailman suurimpien kirjastojen kirjamäärän”. Jotkut hermotutkijat arvioivat, että ihminen käyttää keskimääräisen eliniän aikana aivojensa kapasiteetista vain prosentin sadasosan verran. Voitaisiin hyvinkin kysyä, miksi meillä on tällaiset aivot, joissa on niin paljon kapasiteettia, että me käytämme siitä tuskin murto-osaakaan normaalin eliniän aikana.

Eivätkä aivomme ole vain jokin valtava supertietokoneen kaltainen tiedon varastopaikka. Biologian professorit Robert Ornstein ja Richard F. Thompson kirjoittivat: ”Ihmismielen kyky oppia – varastoida ja muistaa tietoa – on huomattavin ilmiö biologian maailmassa. Kaikki se mikä tekee meistä ihmisiä – kieli, ajattelu, tieto ja kulttuuri – on seurausta tästä epätavallisesta kyvystä.”

 Lisäksi sinulla on tiedostava mieli. Tämä toteamus voi tuntua perusasialta, mutta siinä kiteytyy jotain sellaista, mikä tekee sinusta kiistatta poikkeuksellisen. Mieltä on kuvailtu ”vaikeasti määriteltäväksi kokonaisuudeksi, jossa piilevät älykkyys, päätöksenteko, käsityskyky, tajunta ja tietoisuus omasta itsestä”. Aivan kuten purot, joet ja virrat juoksevat mereen, samoin muistoja, ajatuksia, mielikuvia, ääniä ja tunteita virtaa jatkuvasti mieleemme tai sen läpi. Erään määritelmän mukaan tietoisuus on ”sen tajuamista, mitä liikkuu ihmisen omassa mielessä”.

Nykyajan tiedemiehet ovat edistyneet hyvää vauhtia aivojen fyysisen rakenteen ja joidenkin niissä tapahtuvien sähkökemiallisten prosessien ymmärtämisessä. He osaavat myös selittää, millainen on pitkälle kehitetyn tietokoneen piirikaavio ja miten tällainen  tietokone toimii. Aivojen ja tietokoneen välillä on kuitenkin valtava ero. Aivojesi ansiosta sinä olet tietoinen olento ja tajuat olevasi olemassa, mutta tämä ei missään tapauksessa pidä paikkaansa tietokoneesta. Mistä ero johtuu?

Suoraan sanoen on arvoitus, miten ja miksi aivoissamme tapahtuvat prosessit synnyttävät tietoisuuden. ”En ymmärrä, miten mikään tieteenhaara voisi selittää sen”, sanoi muuan neurobiologi. Myös professori James Trefil huomautti: ”Mitä se täsmällisesti sanoen tarkoittaa, että ihminen on tietoinen olento, – – on ainoa tärkeä tieteellinen kysymys, jota emme osaa edes muotoilla.” Yhtenä syynä tähän on se, että tiedemiehet yrittävät aivojen avulla ymmärtää aivoja. Eikä pelkkä  aivojen toiminnan tutkiminen ehkä riitä. Tietoisuus on ”syvällisimpiä olemassaolon arvoituksia”, huomautti tri David Chalmers, ”mutta – – [tiedemiehet] eivät ehkä pysty ratkaisemaan sitä yksistään aivojen tuntemuksen avulla”.

Jokainen meistä on kuitenkin tietoinen olento. Esimerkiksi elävät muistomme menneistä tapahtumista eivät ole vain tietokoneen biteissä olevien tietojen kaltaisia tallennettuja tosiasioita. Voimme miettiä kokemuksiamme, oppia niistä ja muovata niiden avulla tulevaisuuttamme. Kykenemme harkitsemaan erilaisia tulevaisuudensuunnitelmia ja arvioimaan, millaisia seurauksia niistä kustakin voi aiheutua. Meillä on kyky eritellä, luoda, arvostaa ja rakastaa. Voimme käydä miellyttäviä keskusteluja, jotka liittyvät menneisyyteen, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Meillä on käyttäytymistä koskevat moraaliarvot, ja voimme käyttää niitä tehdessämme ratkaisuja, olipa näistä ratkaisuista välitöntä hyötyä tai ei. Taiteessa ja moraalissa meitä vetää puoleensa kauneus. Voimme mielessämme muokata ja parannella ideoita sekä arvioida, miten muut ihmiset suhtautuisivat, jos toteuttaisimme ne.

Tällaisista seikoista syntyy tietoisuus, joka erottaa ihmisen muista maapallon eliömuodoista. Koira, kissa tai lintu katsoo peiliin ja reagoi ikään kuin se näkisi toisen lajiinsa kuuluvan. Mutta kun sinä katsot peiliin, sinä tiedostat olevasi elävä olento, jolla on edellä mainittuja kykyjä. Voit pohtia pulmallisia kysymyksiä, esimerkiksi sitä, miksi jotkin kilpikonnat elävät 150 vuotta ja jotkin puut yli tuhat vuotta, mutta älykkäästä ihmisestä tulee päivän puheenaihe, kun hän elää satavuotiaaksi. Tri Richard Restak sanoo: ”Ihmisaivoilla, ja vain ihmisaivoilla, on kyky astua taustalle, tarkastella omaa toimintaansa ja saavuttaa siten jotain  ylimaallista. Kykymme muuttaa toimintasuunnitelmaamme ja määrittää asemamme maailmassa uudelleen tosiaankin erottaa meidät kaikista muista maailman elävistä olennoista.”

Ihmisen tietoisuus hämmentää joitakuita. Vaikka eräässä kirjassa puolletaankin pelkkää biologista selitystä, siinä myönnetään: ”Joudumme ymmälle, kun kysymme, miten sellainen tapahtumasarja [evoluutio], joka on kuin häviäjilleen hirvittäviä rangaistuksia aiheuttava uhkapeli, olisi voinut saada aikaan sellaisia ominaisuuksia kuin kauneuden ja totuuden rakkautta, sääliä, vapautta ja ennen kaikkea ihmisen hengen laajuutta. Mitä enemmän pohdimme henkisiä kykyjämme, sitä syvempää on ihmetyksemme.” (Life Ascending.) Juuri niin asia on. Voisimmekin täydentää näkemystämme ihmisen ainutlaatuisuudesta tarkastelemalla muutamaa tietoisuutemme ilmentymää, jotka havainnollistavat sitä, miksi monet ovat vakuuttuneita siitä, että täytyy olla olemassa älykäs Suunnittelija, Luoja, joka välittää meistä.

Taide ja kauneus

”Miksi ihmiset harrastavat taidetta niin intohimoisesti?” kysyi professori Michael Leyton kirjassa Symmetry, Causality, Mind. Kuten hän huomauttaa, monet saattaisivat sanoa, että matemaattisten kysymysten pohdiskelusta ja muusta senkaltaisesta henkisestä toiminnasta on selvästikin hyötyä ihmisille, mutta mitä etua on taiteesta? Leyton valaisee asiaa sanomalla, että ihmiset matkustavat hyvin kaukaa taidenäyttelyihin ja konsertteihin. Mistä sisäisestä vaistosta on kyse? Samoin ihmiset panevat kaikkialla maailmassa viehättäviä kuvia tai maalauksia kotinsa tai toimistonsa seinille. Tai ajatellaanpa musiikkia. Useimmat ihmiset kuuntelevat mielellään jonkin tyylistä musiikkia  kotonaan tai autossaan. Miksi? Se ei varmaankaan johdu siitä, että musiikki edisti aikoinaan elinkelpoisimman eloon jäämistä. Leyton sanoo: ”Taide on luultavasti selittämättömin ihmislajiin liittyvä ilmiö.”

Silti me kaikki tiedämme, että taiteesta ja kauneudesta nauttiminen vaikuttaa osaltaan siihen, että me tunnemme olevamme ihmisiä. Eläin voi istua kukkulalla ja katsella värikästä taivasta, mutta vetääkö kauneus itsessään sitä puoleensa? Me katsomme auringonpaisteessa kimmeltävää vuoripuroa, katselemme silmät pyöreinä eliöiden hämmästyttävää monimuotoisuutta trooppisessa sademetsässä, annamme silmiemme levätä palmujen reunustamassa merenrannassa tai ihastelemme sametinmustalla taivaalla tuikkivia tähtiä. Eikö tämä herätäkin meissä usein syvää kunnioitusta? Tällainen kauneus saa sydämemme hehkumaan ja kohottaa mielialaamme. Miksi?

 Miksi me kaipaamme luonnostaan asioita, jotka eivät todellisuudessa vaikuta olennaisesti elossa säilymiseemme? Mistä kauneusarvot ovat peräisin? Jos emme ota lukuun Tekijää, joka sai aikaan nämä arvot ihmisen luomisen yhteydessä, nämä kysymykset jäävät vaille tyydyttäviä vastauksia. Tämä pätee myös moraalin kauneuteen.

Moraaliarvot

Jotkut pitävät ylevimpänä kauneuden muotona jaloja tekoja. Esimerkiksi se, että pysyy uskollisena periaatteille kohdatessaan vainoa, toimii epäitsekkäästi lievittääkseen toisten kärsimyksiä ja antaa anteeksi itseään loukanneelle, vetoaa ajattelevien ihmisten moraalitajuun kaikkialla. Juuri tällaisesta kauneudesta puhutaan ikivanhassa Raamatun sananlaskussa: ”Ihmisen ymmärtäväisyys hillitsee hänen suuttumuksensa, ja hänen on kaunista sivuuttaa rikkomus.” Eräässä toisessa sananlaskussa sanotaan: ”Haluttavaa ihmisessä on hänen rakkaudellinen huomaavaisuutensa.” (Sananlaskut 19:11, 22.)

Me kaikki tiedämme, että jotkin ihmiset ja jopa ryhmät sivuuttavat tai polkevat jalkoihinsa korkean moraalin, mutta enemmistö ei tee niin. Mistä käytännöllisesti katsoen kaikilla alueilla ja kaikkina aikoina ilmenneet moraaliarvot ovat peräisin? Jos moraalisuudella ei ole Lähdettä, Luojaa, kävikö niin, että ihminen, ihmisyhteiskunta, yksinkertaisesti keksi oikean ja väärän? Harkitse seuraavaa esimerkkiä. Useimpien yksilöiden ja ryhmien mielestä murhaaminen on väärin. Joku voisi kuitenkin kysyä, mihin verrattuna se on väärin. Yleisesti ajatellen ihmisyhteiskunnan taustalla on selvästi jonkinlainen moraalitaju, joka on sisällytetty monien maiden lakeihin. Mikä on tämän moraalimittapuun lähde? Eikö se voisi olla älykäs Luoja, jolla  on moraaliarvoja ja joka istutti omantunnon kyvyn eli moraalitajun ihmisiin? (Vrt. Roomalaisille 2:14, 15.)

Voit ajatella tulevaisuutta ja suunnitella sitä

Eräs ihmisen tietoisuuden piirre on kyky miettiä tulevaisuutta. Kun professori Richard Dawkinsilta kysyttiin, onko ihmisillä sellaisia ominaisuuksia, joita ei ole eläimillä, hän myönsi, että ihmisellä on tosiaankin ainutlaatuisia ominaisuuksia. Mainittuaan ”kyvyn suunnitella tietoisen, mielikuvituksellisen kaukokatseisuuden avulla” Dawkins lisäsi: ”Evoluutiossa on aina ollut merkitystä vain lyhyellä aikavälillä saatavasta hyödystä; pitkän ajan kuluttua saatavalla hyödyllä ei ole koskaan ollut merkitystä. Mitään ei ole koskaan voinut kehittyä, ellei siitä ole ollut yksilölle välitöntä hyötyä. Ensimmäistä kertaa ainakin joidenkin ihmisten on mahdollista sanoa: ’Unohtakaa se, että te voitte hyötyä lyhyellä aikavälillä tämän metsän kaatamisesta. Hyödyttääkö se pitkällä aikavälillä?’ Minusta tämä on todella jotain uutta ja ainutlaatuista.”

Toiset tutkijat vahvistavat sen, että ihmisen kyky tehdä tietoisia, kauaskantoisia suunnitelmia on vailla vertaa. Neurofysiologi William H. Calvin sanoo: ”Kun ei oteta lukuun hormonien laukaisemaa valmistautumista talvea tai parittelua varten, eläimet osoittavat hämmästyttävän vähän merkkejä muutamaa minuuttia pitemmälle tähtäävästä suunnittelusta.” Eläimet saattavat varastoida ruokaa ennen kylmää vuodenaikaa, mutta ne eivät harkitse asioita perusteellisesti ja tee suunnitelmia. Ihmiset sitä vastoin miettivät  tulevaisuutta, jopa kaukaista tulevaisuutta. Jotkut tiedemiehet pohtivat sitä, mitä maailmankaikkeudelle tapahtuu miljardien vuosien kuluttua. Oletko koskaan halunnut tietää, miksi eläimistä suuresti poikkeava ihminen kykenee ajattelemaan tulevaisuutta ja laatimaan suunnitelmia?

Raamattu sanoo ihmisistä: ”Myös määräämättömän ajan hän [Luoja] on pannut heidän sydämeensä.” Vuoden 1938 kirkkoraamattu kääntää tämän jakeen: ”Iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä.” (Saarnaaja 3:11.) Me käytämme tätä ihmiselle tunnusomaista kykyä päivittäin, niinkin tavanomaisessa tilanteessa kuin katsoessamme peiliin ja ajatellessamme, miltä näytämme 10 tai 20 vuoden kuluttua. Ja me  vahvistamme todeksi sen, mitä Saarnaajan 3:11:ssä sanotaan, kun me ajattelemme vain ohimennenkin ajan ja avaruuden äärettömyyttä tai vastaavia käsitteitä. Pelkästään se, että meillä on tämä kyky, pitää yhtä sen kanssa, että Luoja on pannut iankaikkisuuden ihmisten sydämeen.

Luoja vetää ihmisiä puoleensa

Monet eivät kuitenkaan ole täysin tyytyväisiä siihen, että he nauttivat kauneudesta, tekevät hyvää lähimmäisilleen ja ajattelevat tulevaisuutta. Professori C. Stephen Evans sanoo: ”Kummallista kyllä onnellisimpina ja arvokkaimpina hetkinäkin, joina saamme osaksemme rakkautta, meistä usein tuntuu, että jotain puuttuu. Havaitsemme haluavamme enemmän mutta emme tiedä, mitä se enemmän voisi olla.” Tiedostavalla ihmisellä – toisin kuin eläimillä, joiden kanssa jaamme tämän planeetan – on tosiaan vielä eräs tarve.

”Uskonnollisuus on juurtunut syvälle ihmisluontoon, ja sitä tuntevat kaikenlaiset ihmiset taloudellisesta asemasta ja koulutustaustasta riippumatta.” Professori Alister Hardy tuli lyhyesti sanottuna tähän tulokseen tutkimuksessa, jota hän käsitteli kirjassa The Spiritual Nature of Man. Tämä vahvistaa sen, mitä lukuisissa muissa tutkimuksissa on saatu selville: ihminen on Jumala-tietoinen. Vaikka yksilöt saattavat olla ateisteja, kokonaiset kansat eivät ole. Eräässä kirjassa huomautetaan: ”Uskonnollinen merkityksen – – etsintä – – on ollut yhteistä kaikille kulttuureille kaikkina aikoina sen jälkeen, kun ihmiskunta tuli olemassaoloon.” (Is God the Only Reality?)

Mistä tämä kaikesta päättäen synnynnäinen tietoisuus Jumalasta on peräisin? Jos ihminen olisi vain nukleiinihappojen ja valkuaisainemolekyylien sattumanvarainen ryhmittymä, miksi nämä molekyylit  kehittäisivät rakkautta taiteeseen ja kauneuteen, muuttuisivat uskonnollisiksi ja pohtisivat ikuisuutta?

Sir John Eccles tuli siihen tulokseen, että kehitysopillinen selitys ihmisen olemassaolosta ”jää erittäin merkittävällä tavalla puutteelliseksi. Se ei kykene selittämään meidän itse kunkin olemassaoloa ainutlaatuisina itsestään tietoisina olentoina.” Mitä enemmän opimme aivojemme ja mielemme toiminnasta, sitä helpompi meidän on ymmärtää, miksi miljoonat ihmiset ovat tulleet siihen tulokseen, että ihmisen tietoinen olemassaolo on osoitus Luojasta, joka välittää meistä.

Seuraavassa luvussa näemme, miksi ihmiset kaikilta elämänaloilta ovat havainneet, että tämän järkevän päätelmän pohjalta voi löytää tyydyttävät vastaukset elintärkeisiin kysymyksiin, miksi olemme täällä ja minne olemme menossa.

[Tekstiruutu s. 51]

Šakkimestari ja tietokone vastakkain

Kun pitkälle kehitetty Deep Blue -tietokone voitti šakin maailmanmestarin, heräsi kysymys: ”Eikö meidän ole pääteltävä, että Deep Bluella on mieli?”

Yalen yliopiston professori David Gelernter vastasi: ”Ei. Deep Blue on pelkkä kone. Sillä ei ole mieltä niin kuin ei kukkaruukullakaan ole mieltä. – – sen tärkein merkitys on tämä: ihmiset ovat mestarillisia koneen rakentajia.”

Professori Gelernter kiinnitti huomion seuraavaan tärkeään eroon: ”Aivot ovat kone, joka kykenee luomaan ’minän’. Aivot voivat loihtia olemassaoloon henkisiä maailmoja, mutta tietokoneet eivät voi.”

Hän päätteli: ”Ihmisen ja – – [tietokoneen] välinen juopa on pysyvä, eikä se koskaan umpeudu. Koneet tulevat edelleen tekemään elämästä helpompaa, terveellisempää, rikkaampaa ja arvoituksellisempaa. Ja ihmiset tulevat viime kädessä olemaan kiinnostuneita samoista asioista kuin aina ennenkin: itsestään, toisistaan ja monet Jumalasta. Tässä suhteessa koneissa ei ole koskaan tapahtunut muutosta. Eikä koskaan tule tapahtumaan.”

[Tekstiruutu s. 53]

Supertietokone etanan tasolla

”Nykypäivän tietokoneet eivät ole lähelläkään nelivuotiaan ihmisen tasoa, kun ajatellaan hänen kykyään nähdä, puhua, liikkua tai käyttää järkeä. Yhtenä syynä tähän on tietenkin pelkkä laskentakyky. On arvioitu, että tehokkainkin supertietokone on tietojenkäsittelykyvyltään etanan hermoston tasolla – tämä on pienen pieni murto-osa [ihmisen] pään sisällä olevan supertietokoneen suorituskyvystä.” (Steven Pinker, joka johtaa kognitiivisen hermotutkimuksen keskusta Massachusettsin teknillisessä korkeakoulussa.)

[Tekstiruutu s. 54]

”Ihmisen aivot koostuvat lähes yksinomaan aivokuoresta. Esimerkiksi simpanssien aivoissa on myös aivokuori, mutta se on mittasuhteiltaan huomattavasti pienempi. Aivokuori mahdollistaa sen, että me voimme ajatella, muistaa ja kuvitella. Me olemme ihmisiä pohjimmiltaan aivokuoremme ansiosta.” (Edoardo Boncinelli, molekyylibiologisen tutkimuksen johtaja Milanossa Italiassa.)

[Tekstiruutu s. 55]

Hiukkasfysiikasta aivoihin

Professori Paul Davies pohti aivojen kykyä käsitellä matematiikan abstraktia alaa. ”Matematiikka ei ole mitään sellaista, mitä voit löytää takapihaltasi. Se on ihmismielen tuote. Mutta kun pohditaan sitä, mihin matematiikka soveltuu parhaiten, havaitsemme, että tällaisia aloja ovat hiukkasfysiikka ja astrofysiikka, tieteen perusalat, jotka ovat hyvin kaukana jokapäiväisistä asioista.” Mihin tämä viittaa? ”Minulle se kertoo siitä, että tietoisuus ja kykymme pohtia matematiikkaa eivät ole pelkkää sattuman tulosta, yhdentekevä pikkuseikka, merkityksetön evoluution sivutuote.” (Are We Alone?)

[Tekstiruutu/Kuvat s. 56, 57]

(Ks. painettu julkaisu)

Otsalohko

Etuotsalohko

Brocan alue

Wernicken alue

Motorinen aivokuori

● Aivokuori on aivojen pintakerros, joka on hyvin voimakkaasti yhteydessä älykkyyteen. Jos ihmisen aivokuori levitettäisiin tasaiseksi pinnaksi, se peittäisi neljän konekirjoituspaperin suuruisen alueen; simpanssin aivokuori peittäisi vain yhden sivun ja rotan aivokuori postimerkin suuruisen alueen. (Scientific American.)

[Tekstiruutu s. 58]

Jokaisella kansalla on yksi

Läpi historian on ollut niin, että kun kaksi kansaa on kohdannut toisensa, kumpikin on havainnut toisen puhuvan jotain kieltä. Eräässä kirjassa sanotaan: ”Koskaan ei ole löydetty mykkää heimoa, eikä ole todisteita siitä, että jokin alue olisi palvellut kielen ’kehtona’, josta kieli olisi levinnyt sellaisiin ryhmiin, jotka eivät ennestään puhuneet jotain kieltä. – – Monimutkaisen kielen yleismaailmallisuus on havainto, joka täyttää kielitieteilijät syvällä kunnioituksella, ja se on tärkein syy olettaa, että kieli on – – erityisen ihmisellä olevan vaiston tuote.” (The Language Instinct.)

[Tekstiruutu s. 59]

Kieli ja älykkyys

Miksi ihminen on paljon älykkäämpi kuin eläimet, esimerkiksi apinat? Avain on se, että me yhdistämme äänteitä sanoiksi ja rakennamme sanoista lauseita. Teoreettista neurofysiologiaa tutkiva tri William H. Calvin selittää:

”Luonnonvaraiset simpanssit käyttävät noin kolmea tusinaa eri äännähdystä välittääkseen noin kolme tusinaa eri viestiä. Ne saattavat toistaa jonkin äännähdyksen korostaakseen sen merkitystä, mutta ne eivät liitä yhteen kolmea äännähdystä lisätäkseen uuden sanan sanavarastoonsa.

Me ihmisetkin käytämme noin kolmea tusinaa äännettä, joita sanotaan foneemeiksi. Mutta vain niiden yhdistelmillä on sisältö: me yhdistämme merkityksettömiä äänteitä merkityksellisiksi sanoiksi.” Tri Calvin mainitsi, että ”kukaan ei ole vielä selittänyt”, miten harpattiin eläinten ”yhden merkityksen sisältävistä äännähdyksistä” ainoastaan meillä ihmisillä olevaan kykyyn rakentaa lauseita.

[Tekstiruutu s. 60]

Me emme pelkästään raapustele

”Kykeneekö vain ihminen, Homo sapiens, viestimään kielellä? Vastaus riippuu selvästikin siitä, mitä ’kielellä’ tarkoitetaan, sillä ei ole epäilystäkään siitä, että kaikki kehittyneet eläimet viestivät hyvin monenlaisilla merkeillä, esimerkiksi eleillä, hajuilla, huudoilla ja lauluilla sekä mehiläiset jopa tanssilla. Toisin kuin ihmisillä eläimillä ei kuitenkaan näytä olevan jäsentynyttä kieliopillista kieltä. Ja sillä voi olla erittäin suuri merkitys, etteivät eläimet piirrä luonnonmukaisia kuvia. Parhaimmillaankin ne vain raapustelevat.” (Professorit R. S. ja D. H. Fouts.)

[Tekstiruutu s. 61]

”Kun käännämme huomiomme ihmismieleen, löydämme myös hämmästyttävän monimutkaisia rakennelmia”, sanoo professori A. Noam Chomsky. ”Kieli on hyvä esimerkki mutta ei ainoa. Ajatellaanpa kykyä käsitellä lukujärjestelmän abstrakteja käsitteitä, – – [tämä kyky näyttää olevan] vain ihmisillä.”

[Tekstiruutu s. 62]

Meille on ”annettu” kyky kysyä

Fyysikko Lawrence Krauss kirjoitti maailmankaikkeutemme tulevaisuudesta: ”Me rohkenemme esittää kysymyksiä asioista, joita emme ehkä koskaan tule omakohtaisesti kokemaan, koska kykenemme esittämään nämä kysymykset. Lapsemme tai lapsenlapsemme vastaavat jonain päivänä niihin. Meille on annettu mielikuvitus.”

[Tekstiruutu s. 69]

Jos maailmankaikkeuden olemassaolo ja se, että me elämme siinä, johtuu sattumasta, elämällämme ei voi olla pysyvää tarkoitusta. Mutta jos elämämme maailmankaikkeudessa johtuu suunnittelusta, sillä täytyy olla tyydyttävä tarkoitus.

[Tekstiruutu s. 72]

Peräisin sapelihammastiikereiden väistelystä?

John Polkinghorne Englannin Cambridgen yliopistosta sanoi:

”Teoreettista fysiikkaa tutkiva Paul Dirac keksi niin sanotun kvanttikenttäteorian, jonka pohjalta voimme ymmärtää fyysistä maailmaa. En voi uskoa, että Diracin kyky keksiä tämä teoria tai Einsteinin kyky keksiä yleinen suhteellisuusteoria on eräänlainen sivutuote siitä, että esi-isiemme täytyi väistellä sapelihammastiikereitä. Jotain paljon syvällisempää, paljon arvoituksellisempaa on meneillä. – –

Kun tarkastelemme eksaktien tieteiden paljastamaa fyysisen maailman johdonmukaista järjestystä ja silmiinpistävää kauneutta, näemme maailman, joka on täynnä merkkejä älystä. Uskovan ihmisen mielestä tämä äly kuuluu Luojalle, joka voidaan havaita tällä tavalla.” (Commonweal.)

[Kuva s. 63]

Vain ihmiset muodostavat kysymyksiä. Jotkin kysymykset koskevat elämän tarkoitusta

[Kuva s. 64]

Toisin kuin eläimet ihmiset ovat tietoisia omasta itsestään ja tulevaisuudesta

[Kuva s. 70]

Vain ihmiset arvostavat kauneutta, ajattelevat tulevaisuutta ja tuntevat vetoa Luojaan