Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kun ei enää jaksaisi elää

Kun ei enää jaksaisi elää

Kun ei enää jaksaisi elää

JOKA päivä lähes kolmetuhatta ihmistä eri puolilla maailmaa riistää itseltään hengen. Raamattu kertoo, mistä monien epätoivo pohjimmiltaan johtuu. Siinä selitetään, että me elämme ”kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä”. Elämän paineet tuntuvat monista hyvin ahdistavilta. (2. Timoteukselle 3:1; Saarnaaja 7:7.) Kun elämän huolet käyvät ylivoimaisiksi, joku voi tuntemansa tuskan vuoksi harkita itsemurhaa. Mitä voi tehdä, jos mielessä pyörii tällaisia ajatuksia?

Et ole yksin!

Vaikka tilanteesi voi näyttää toivottomalta, muista, ettet ole yksin ja että lähes jokainen joutuu kohtaamaan jonkinlaisia ongelmia. Raamatussa sanotaan: ”Koko luomakunta on yhdessä huokaillut ja ollut jatkuvassa tuskassa.” (Roomalaisille 8:22.) Lyhyellä aikavälillä voi vaikuttaa siltä, että ongelmaasi ei ole olemassa minkäänlaista ratkaisua, mutta ajan kuluessa tilanne usein helpottuu. Mitä voit tehdä ennen sitä?

Kerro tunteistasi kypsälle, luotettavalle ystävälle. Raamatussa sanotaan: ”Tosi toveri rakastaa kaiken aikaa ja on veli, joka on syntynyt ahdingon varalle.” (Sananlaskut 17:17.) Vanhurskas mies Job, josta kerrotaan Raamatussa, purki ahdistavina aikoina sydäntään muille. Kun hän omien sanojensa mukaan ”inhosi elämäänsä”, hän totesi: ”Tahdon purkaa itseäni koskevat huoleni. Tahdon puhua sieluni katkeruudessa!” (Job 10:1.) Toisille uskoutuminen voi helpottaa oloa ja auttaa näkemään ongelmat uudesta näkökulmasta. *

Vuodata sydämesi Jumalalle rukouksessa. Jotkut ajattelevat, että rukous on vain henkinen kainalosauva, mutta Raamattu on eri mieltä. Psalmissa 65:2 Jehova Jumalaa kutsutaan ”rukouksen Kuulijaksi”, ja 1. Pietarin kirjeen 5:7:ssä hänestä sanotaan: ”Hän huolehtii teistä.” Raamatussa tähdennetään toistuvasti Jumalaan luottamisen tärkeyttä. Seuraavassa muutama esimerkki:

”Luota Jehovaan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Ota hänet huomioon kaikilla teilläsi, niin hän itse tekee polkusi suoriksi.” (SANANLASKUT 3:5, 6.)

”[Jehova] täyttää häntä pelkäävien halun ja kuulee heidän avunhuutonsa, ja hän pelastaa heidät.” (PSALMIT 145:19.)

”Tämä on se luottamus, joka meillä on häneen, että mitä pyydämmekin hänen tahtonsa mukaan, hän kuulee meitä.” (1. JOHANNEKSEN KIRJE 5:14.)

”Jehova on kaukana jumalattomista, mutta vanhurskaiden rukouksen hän kuulee.” (SANANLASKUT 15:29.)

Jos kerrot Jumalalle vaikeuksistasi, hän auttaa sinua. Hyvästä syystä Raamattu kehottaa: ”Luota häneen kaikkina aikoina – –. Vuodattakaa sydämenne hänen eteensä.” (Psalmit 62:8.)

Muuta apua

Tutkimukset osoittavat, että useimmat itsemurhan tehneet ovat poteneet masennusta. * Tämä korostaa sitä, että toisinaan on tarpeen hakea apua lääkäriltä, joka voi määrätä lääkettä tai suositella muutoksia ruokavalioon. Hoitoa voi tehostaa myös säännöllisellä liikunnalla. Pätevä lääkärinhoito on auttanut monia. *

Raamatussa on runsaasti tietoa, joka voi rohkaista ja antaa toivoa. Esimerkiksi Ilmestyksen 21:4:ssä sanotaan Jehova Jumalasta: ”Hän pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole. Entiset ovat kadonneet.” Tämä on Jumalan oma lupaus, ja sen miettiminen voi tuoda helpotusta.

Jehovan todistajat kertovat Raamattuun perustuvasta toivosta miljoonille ihmisille kautta maailman, minkä ansiosta monet saavat todellisen tulevaisuudentoivon näinä ahdistavina aikoina. Saat lisää tietoa ottamalla yhteyttä Jehovan todistajiin. Käy paikallisessa valtakunnansalissa tai kirjoita johonkin tämän lehden sivulla 5 mainittuun sopivaan osoitteeseen. Voit myös käydä verkkosivuillamme osoitteessa www.watchtower.org.

[Alaviitteet]

^ kpl 5 Jotkut ovat saaneet apua soittamalla kriisipuhelimeen tai ottamalla yhteyttä mielenterveystoimistoon.

^ kpl 13 Masennuksesta lisää: Herätkää! 7/2009 s. 3–9.

^ kpl 13 Herätkää!-lehti ei asetu minkään nimenomaisen hoidon kannalle. Jokaisen tulisi punnita vaihtoehtoja huolellisesti ennen kuin tekee henkilökohtaisen ratkaisunsa.

[Tekstiruutu s. 16]

APUA RAAMATUSTA

● ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan antakaa anomustenne tulla kaikessa rukouksen ja nöyrän pyynnön avulla kiitoksen ohella Jumalalle tunnetuiksi, niin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ajatuksen, varjelee teidän sydämenne ja mielenne Kristuksen Jeesuksen välityksellä.” (Filippiläisille 4:6, 7.)

● ”Minä kysyin Jehovalta, ja hän vastasi minulle ja vapautti minut kaikista peloistani.” (Psalmit 34:4.)

● ”Jehova on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on musertunut henki.” (Psalmit 34:18.)

● ”Hän parantaa ne, joiden sydän on särkynyt, ja sitoo heidän kipeät kohtansa.” (Psalmit 147:3.)

[Tekstiruutu s. 17, 18]

JOS SINULLA ON ITSEMURHA-AJATUKSIA. . .

. . .kerro tunteistasi luotettavalle ystävälle

. . .vuodata sydämesi Jumalalle rukouksessa

. . .käänny lääkärin puoleen

[Tekstiruutu/Kuva s. 18]

YSTÄVILLE JA PERHEENJÄSENILLE

Perheenjäsenet ja läheiset ystävät huomaavat usein ensimmäisinä, jos masentunut hautoo itsemurhaa. Ryhtymällä toimiin voit pelastaa hänen henkensä! Ole myötätuntoinen kuuntelija. Älä väheksy toisen ongelmia. Raamattu kehottaa: ”Puhukaa lohduttavasti masentuneille sieluille.” (1. Tessalonikalaisille 5:14.) Kannusta masentunutta hakemaan apua ja huolehdi tarvittaessa siitä, että hän myös saa sitä.