Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Sinut on ”tehty pelottavan ihmeellisesti”!

Sinut on ”tehty pelottavan ihmeellisesti”!

Sinut on ”tehty pelottavan ihmeellisesti”!

TUNNETKO toisinaan pienen kateuden pistoksen, kun mietit eläinten hämmästyttäviä kykyjä? Kenties haluaisit liidellä kuin albatrossi, uida kuin delfiini, nähdä kuin kotka tai juosta kuin gepardi.

Eläimillä on tosiaan ihmeellisiä kykyjä. Mutta niin on ihmisilläkin! Ihmiskehoa on kuvailtu täydelliseksi koneeksi, vaikka tuokaan vertaus ei tee meille oikeutta. Olemme luovia, uteliaita, kekseliäitä ja meillä on mielikuvitusta, minkä ansiosta voimme suunnitella koneita, joilla puolestaan pystymme tekemään melkein mitä vain haluamme. Voimme lentää, jopa ääntä nopeammin, kulkea suunnattomien valtamerien halki joko veden pinnalla tai pinnan alla, nähdä avaruuteen 14 miljardin valovuoden päähän, tutkia elävää solua ja suunnitella lääkkeitä, hoitomuotoja ja tekniikoita, jotka auttavat sairauksien diagnosoinnissa ja hoidossa.

Myös ilman tällaisia apuvälineitä terveet ihmiset pystyvät valmennusta saatuaan tekemään ällistyttäviä asioita. Esimerkiksi olympialaisissa voimistelijat, uimahyppääjät, luistelijat, hiihtäjät ja muut urheilijat yltävät huimiin suorituksiin, ja heidän notkeutensa, taitonsa, luovuutensa ja sulavaliikkeisyytensä saavat yleisön haukkomaan henkeään.

Arvostatko sinä niitä erityislahjoja, joita meillä ihmisillä on? Et tosin ehkä ole olympiaurheilija, mutta sinulla on monia lahjoja, joista voit olla kiitollinen. Kiitollisuus sai erään kauan sitten eläneen raamatunkirjoittajan laulamaan Jumalalle: ”Minä kiitän sinua siksi, että minut on tehty pelottavan ihmeellisesti.” * (Psalmit 139:14.) Pidä nämä sanat mielessäsi lukiessasi seuraavia sivuja. Perehdymme tarkemmin joihinkin ihmiskehon ihmeisiin ja muihin vielä paljon tärkeämpiin piirteisiin, jotka tekevät meistä aivan ainutlaatuisia.

[Alaviite]

^ kpl 5 Sitä, onko elämä luomisen vai evoluution tulos, käsitellään kirjasissa Onko elämä luotu? ja Elämän alkuperä – viisi tärkeää kysymystä. Voit saada ne paikallisilta Jehovan todistajilta tai tämän lehden julkaisijoilta.

[Tekstiruutu s. 3]

ENERGIAA SÄÄSTÄVÄ ASENTO

Ihmisen pystyasento kuluttaa vain vähän energiaa, sillä se ei vaadi paljonkaan lihastyötä. Hermotutkija John R. Skoyles sanoo, että seistessään ihminen kuluttaa energiaa ainoastaan 7 prosenttia enemmän kuin makuulla ollessaan. Koira puolestaan kuluttaa energiaa neljällä jalalla seistessään noin 70 prosenttia enemmän kuin maatessaan.