Pyhän Raamatun sisältö on yli-inhimillisestä lähteestä, mutta sen kirjoittajat ja sen kirjoitusten säilyttäjät ovat olleet ihmisiä. Mooses alkoi koota näitä kirjoituksia Jumalan henkeyttämänä 1513 eaa., ja apostoli Johannes kirjoitti viimeisen osuuden yli 1600 vuotta myöhemmin. Alkujaan Raamattu ei ollut yhtenä kirjana, mutta ajan mittaan sen eri kirjojen jäljennösten kysyntä kasvoi. Niitä tarvittiin esimerkiksi Babylonin pakkosiirtolaisuuden jälkeen, sillä kaikki vapautetut juutalaiset eivät palanneet Juudan maahan. Monet sen sijaan asettuivat asumaan muualle, ja kautta koko näin muodostuneen juutalaisen diasporan laajan alueen nousi synagogia. Kirjurit valmistivat Raamatun kirjoitusten jäljennöksiä näitä synagogia varten, joihin juutalaiset kokoontuivat kuuntelemaan Jumalan sanan lukemista (Ap 15:21). Myöhempinä aikoina Kristuksen seuraajien keskuudessa oli tunnollisia jäljentäjiä, jotka ahkerasti kopioivat henkeytettyjä kirjoituksia yhä lukuisampien kristillisten seurakuntien hyödyksi, niin että näitä kirjoituksia voitiin vaihtaa ja panna yleiseen kiertoon (Kol 4:16).

Ennen kuin irtokirjakkeiden käyttö painannassa yleistyi (1400-luvulta lähtien), alkuperäiset Raamatun kirjoitukset samoin kuin niiden jäljennökset olivat käsin kirjoitettuja, minkä vuoksi niitä sanotaan käsikirjoituksiksi. Raamatun käsikirjoituksella tarkoitetaan joko koko Raamatun tai sen osan käsin kirjoitettua jäljennöstä erotukseksi painetusta Raamatun tekstistä. Raamatun käsikirjoitukset tehtiin pääasiassa kääröjen ja koodeksien muotoon.

Kirjoitusmateriaalit. Raamatun käsikirjoituksia on tehty nahalle, papyrukselle ja pergamentille. Esimerkiksi Kuolleenmeren kirjakääröihin kuuluva tunnettu Jesajan kirjakäärö on nahkakäärö. Papyrukselle, erään vesikasvin kuiduista valmistetulle paperille, tehtiin Raamatun käsikirjoituksia alkukielisinä ja käännöksinä aina 300-luvulle ya. asti. Tuohon aikaan alettiin Raamatun käsikirjoituksia varten käyttää sen sijasta useammin erityisen hienolaatuista pergamenttia (veliiniä), joka oli yleensä tehty vasikan-, lampaan- tai vuohennahasta – se oli yksi edistysaskel eläimennahan käytössä kirjoitusmateriaalina. Esimerkiksi 300-luvulta peräisin olevat kuuluisat käsikirjoitukset Codex Sinaiticus ja Codex Vaticanus ovat tällaisia pergamenttikoodekseja.

Palimpsesti (lat. palimpsestus; kreik. pa·limʹpsē·stos ’uudelleen hangattu’) on sellainen käsikirjoitus, josta aiempi kirjoitus oli esim. hankaamalla poistettu uuden kirjoituksen tieltä. Yksi kuuluisa Raamatun palimpsesti on Codex Ephraemi Syri rescriptus 400-luvulta. Jos aiempi (pois hangattu) kirjoitus on palimpsestin merkittävämpi kirjoitus, tutkijat voivat usein päästä lukemaan tätä pois pyyhittyä kirjoitusta erilaisten menetelmien avulla, esim. käyttämällä kemiallisia aineita ja valokuvaamalla tekstin. Jotkin Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten käsikirjoitukset ovat lektionaarioita, jumalanpalveluksia varten valikoituja raamatunlukujaksoja.

Kirjainlajit. Kreikankieliset Raamatun käsikirjoitukset (ovatpa ne Raamatun heprealaisten kirjoitusten käännöksiä tai Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten jäljennöksiä tai kumpiakin) voidaan jakaa eli luokitella kirjainlajin mukaan. Kirjainlajeista on apua myös niiden iänmäärityksessä. Lajeista vanhempi (joka oli erityisesti käytössä aina 800-luvulle asti) on unsiaalikirjoitus, joka on kirjoitettu isoilla erillisillä erikoiskirjaimilla. Sanavälejä ei yleensä ole, ja väli- ja korkomerkkejäkin on vain harvoin. Codex Sinaiticus on tällainen unsiaalikäsikirjoitus. Kirjainlaji alkoi muuttua 500-luvulla, ja lopulta (800-luvulla) tehtiin kursiivi- eli minuskelikäsikirjoituksia, jotka on kirjoitettu pienemmillä, usein toisiinsa liitetyillä kirjaimilla sujuvasti eteneväksi kirjoitukseksi. Suurin osa nykyään jäljellä olevista Kreikkalaisten kirjoitusten käsikirjoituksista on kirjoitettu kursiivityylillä. Kursiivikäsikirjoitukset olivat muodissa kirjapainotaidon keksimiseen asti.

Jäljentäjät. Nykyisten tietojen mukaan yhtään alkuperäistä Raamatun käsikirjoitusta ei ole olemassa. Raamattu on kuitenkin säilynyt täsmällisessä, luotettavassa muodossa, koska Raamatun jäljentäjät pitivät Raamatun kirjoituksia Jumalan henkeyttäminä ja pyrkivät yleensä täydellisyyteen nähdessään kovasti vaivaa Jumalan sanan käsikirjoitusjäljennösten valmistamiseksi.

 Niitä miehiä, jotka jäljensivät Heprealaisia kirjoituksia Jeesuksen Kristuksen maanpäällisen palveluksen aikana ja sitä edeltäneinä vuosisatoina, sanottiin kirjureiksi tai kirjanoppineiksi (hepr. sō·ferimʹ). Yksi varhaisista kirjureista oli Esra, jota Raamatussa sanotaan ”taitavaksi jäljentäjäksi” (Esr 7:6). Myöhemmät kirjurit tekivät tahallaan joitakin muutoksia heprealaiseen tekstiin. Mutta heidän seuraajansa masoreetit huomasivat ne ja kirjasivat ne muistiin masoraan eli valmistamansa heprealaisen masoreettisen tekstin reunahuomautuksiin.

Myös Kreikkalaisten kirjoitusten jäljentäjät ponnistelivat hartaasti kopioidakseen uskollisesti Raamatun tekstin.

Miten voidaan olla varmoja siitä, ettei Raamattu ole muuttunut?

Raamatun käsikirjoitusten jäljentäjien huolellisuudesta huolimatta tekstiin pujahti joitakin pieniä kirjurinvirheitä ja muutoksia. Kaiken kaikkiaan ne ovat vähäpätöisiä, eivätkä ne vaikuta Raamatun yleiseen väärentämättömyyteen. Ne on havaittu ja korjattu siten, että tutkijat ovat vertailleet huolellisesti monia olemassa olevia käsikirjoituksia ja vanhoja käännöksiä. Raamatun heprealaisen tekstin kriittinen tutkimus alkoi 1700-luvun loppupuolella. Benjamin Kennicott julkaisi Oxfordissa (1776–80) yli 600:n masoreettisen heprealaisen käsikirjoituksen lukutavat, ja italialainen tutkija Giambernardo de Rossi julkaisi Parmassa 731 käsikirjoituksen vertailutulokset vuosina 1784–98. Heprealaisten kirjoitusten tekstijulkaisuja laativat myös saksalainen tutkija S. Baer ja myöhemmin C. D. Ginsburg. Vuonna 1906 heprean kielen tutkija Rudolf Kittel julkaisi valmistamansa Biblia Hebraican (Heprealaisen Raamatun) ensimmäisen laitoksen, jossa Raamatun tekstiä tutkittiin vertailemalla alaviitteiden avulla useita masoreettisen tekstin heprealaisia käsikirjoituksia. Hän käytti pohjatekstinä Ben Haijimin tekstiä. Mutta kun käyttöön saatiin vanhemmat ja paremmat Ben Ašerin masoreettiset tekstit, Kittel ryhtyi laatimaan aivan uutta, kolmatta laitosta, jonka hänen työtoverinsa tekivät loppuun hänen kuoltuaan.

Biblia Hebraican 7., 8. ja 9. painosta (1951–55) käytettiin pohjatekstinä, kun Heprealaisia kirjoituksia käännettiin englanniksi julkaisuun New World Translation of the Holy Scriptures, joka alun perin ilmestyi 1950–60. Heprealaisen tekstin uusi laitos, nimeltään Biblia Hebraica Stuttgartensia, ilmestyi 1977. Tätä laitosta käytettiin edellä mainitun Pyhän Raamatun Uuden maailman käännöksen vuonna 1984 julkaistun englanninkielisen viitelaitoksen alaviitetietojen saattamisessa ajan tasalle.

Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten ensimmäinen painettu laitos oli vuosina 1514–17 ilmestyneessä Complutensis-nimisessä monikielisessä eli polyglottiraamatussa (jossa teksti oli kreikaksi ja latinaksi). Vuonna 1516 hollantilainen oppinut Erasmus Rotterdamilainen sitten julkaisi Kreikkalaisten kirjoitusten kreikankielisen päätekstinsä ensimmäisen painoksen. Siinä oli monia virheitä, mutta sen tekstiä paranneltiin neljässä seuraavassa painoksessa, jotka ilmestyivät 1519–35. Myöhemmin pariisilainen kirjanpainaja ja toimittaja Robert Estienne eli Stephanus julkaisi useita kreikkalaisen ”Uuden testamentin” laitoksia, jotka perustuivat pääasiassa Erasmuksen tekstiin mutta joihin oli tehty korjauksia Complutensis-polyglottiraamatun ja 15 myöhäisen käsikirjoituksen perusteella. Stephanuksen kreikkalaisen tekstin kolmannesta laitoksesta (joka julkaistiin 1550) tulikin ”Hyväksytty teksti” (lat. textus receptus), jota käytettiin monien ensimmäisten englanninkielisten käännösten, mm. vuoden 1611 Kuningas Jaakon käännöksen, pohjana.

Lähempänä meidän aikaamme J. J. Griesbach valmisti varsin merkittävän kreikkalaisen tekstijulkaisun. Hän hyödynsi muiden kokoamaa aineistoa, mutta kiinnitti huomiota myös kauan sitten eläneiden kirjoittajien, esim. Origeneen, Raamatusta ottamiin lainauksiin. Lisäksi Griesbach tutki eri käännösten, esim. armenialaisen, goottilaisen ja Filoksenoksen käännöksen, lukutapoja. Hän katsoi käsikirjoitusten muodostavan kolme ryhmää, bysanttilaisen, läntisen ja aleksandrialaisen, ja hän piti viimeksi mainitun lukutapoja parhaina. Hänen kreikkalaisen tekstijulkaisunsa laitoksia laskettiin liikkeelle vuosina 1774–1806, ja huomattavin hänen laatimansa koko kreikkalaisen tekstin laitos julkaistiin 1796–1806. Griesbachin tekstiä käytettiin Sharpen vuonna 1840 ilmestyneen englantilaisen käännöksen pohjana, ja tuo kreikkalainen teksti on painettu Benjamin Wilsonin vuonna 1864 ilmestyneeseen The Emphatic Diaglott -raamattulaitokseen.

Vuonna 1881 saivat Cambridgen yliopiston tutkijat B. F. Westcott ja F. J. A. Hort valmiiksi Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kreikankielisen tekstijulkaisun, joka on saanut laajalti  tunnustusta. Se oli tulos 28 vuotta kestäneestä työstä, jonka he tekivät toisistaan riippumatta, vaikkakin he vertailivat muistiinpanojaan säännöllisesti. Griesbachin tavoin he jakoivat käsikirjoitukset ryhmiin ja nojautuivat hyvin pitkälti tekstiin, jota he kutsuivat ”neutraaliksi tekstiksi” ja johon kuuluivat tunnettu Codex Sinaiticus sekä Codex Vaticanus; molemmat ovat peräisin 300-luvulta. Westcottin ja Hortin mielestä kohta, jossa nämä käsikirjoitukset olivat sopusoinnussa keskenään, oli jokseenkin kiistaton, varsinkin silloin kun muut vanhat unsiaalikäsikirjoitukset tukivat niiden lukutapaa, mutta he eivät jättäneet asiaa vain siihen. He ottivat kaikki mahdolliset tekijät huomioon pyrkiessään ratkaisemaan keskenään ristiriitaisten tekstien esiin tuomia ongelmia, ja kun jotkin kaksi lukutapaa olivat samanarvoisia, sekin tuotiin ilmi heidän tekstijulkaisussaan. Juuri Westcottin ja Hortin tekstiä käytettiin ensisijaisesti käännettäessä Uuden maailman käännökseen Kreikkalaisia kirjoituksia englanniksi. Uuden maailman käännöksen raamatunkäännöskomitea hyödynsi kuitenkin myös muita erinomaisia kreikkalaisia tekstejä, mm. Nestlen kreikkalaista tekstiä (1948).

Professori Kurt Aland kirjoitti Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten tekstin historiasta ja nykyaikaisen tekstintutkimuksen tuloksista: ”40 vuoden kokemuksen ja niiden tulosten perusteella, jotka on saatu tutkittaessa – – käsikirjoituksista 1200:aa testikohtaa, voidaan tehdä seuraava päätelmä: Uuden testamentin teksti on välittynyt erinomaisesti, paremmin kuin mikään muu antiikin kirjoitus; se mahdollisuus, että löytyy käsikirjoituksia, jotka muuttavat sen tekstiä ratkaisevasti, on olematon.” (Das Neue Testament — zuverlässig überliefert, Stuttgart 1986, s. 27, 28.)

Kristillisten Raamatun kirjoitusten olemassa olevissa (kreikan- ja muunkielisissä) käsikirjoituksissa on ns. tekstivariantteja. Tällaisia muunnelmia voi odottaa löytyvänkin, kun otetaan huomioon inhimillinen epätäydellisyys ja käsikirjoitusten jäljentäminen uudelleen ja uudelleen, varsinkin kun monet jäljentäjät eivät olleet ammattilaisia. Jos joillakin käsikirjoituksilla oli yhteinen mallikäsikirjoitus tai jos ne oli kenties tehty jostakin nimenomaisesta aikaisempien tekstien tarkistetusta versiosta tai jollakin nimenomaisella alueella, niissä on luultavasti ainakin joitain yhteisiä tekstimuunnelmia, ja siksi niiden sanotaan kuuluvan samaan ryhmään. Tällaisten eroavuuksien perusteella tutkijat ovat koettaneet luokitella tekstit ryhmiin, joiden määrä on ajan mittaan kasvanut, niin että nykyään puhutaan aleksandrialaisista, läntisistä, itäisistä (syyrialaisista ja kesarealaisista) ja bysanttilaisista teksteistä, jotka ovat havaittavissa eri käsikirjoituksissa tai lukuisten käsikirjoitusten eri kohdista löytyvissä erilaisissa lukutavoissa. Eri käsikirjoitusryhmille ominaisista muunnelmista (ja kunkin ryhmän sisäisistä muunnelmista) huolimatta meidän Raamattumme on kuitenkin pohjimmiltaan samassa muodossa kuin alkuperäiset henkeytetyt kirjoitukset. Lukutapojen vaihtelut eivät vaikuta Raamatun opetuksiin yleensä. Ja vertailututkimuksissa on merkittävät virheet saatu korjattua, niin että nykyään meillä on oikeaperäinen ja luotettava teksti.

Sen jälkeen kun Westcott ja Hort valmistivat viimeistellyn kreikkalaisen tekstinsä, on laadittu useita Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kriittisiä laitoksia. Niiden joukosta on syytä panna merkille Yhtyneiden raamattuseurojen julkaisema The Greek New Testament, josta on ilmestynyt jo kolmas painos. Sen kanssa sanamuodoltaan yhtäpitävä on ns. Nestle–Alandin tekstin Stuttgartissa 1979 julkaistu 26. painos. (Ks. RAAMATUN KREIKKALAISET KIRJOITUKSET.)

Raamatun heprealaisten kirjoitusten käsikirjoitukset. Eri kirjastoissa on nykyään mahdollisesti 6000 käsikirjoitusta, joissa on Raamatun heprealaiset kirjoitukset joko kokonaan tai osittain. Hyvin suuri osa niistä on masoreettista tekstiä, ja ne ovat peräisin 900-luvulta tai sen jälkeiseltä ajalta. Masoreetit (ensimmäisen vuosituhannen loppupuoliskolla) pyrkivät välittämään heprealaisen tekstin uskollisesti, eivätkä he muuttaneet itse tekstin sanamuotoa. Mutta säilyttääkseen vokaalittoman konsonanttitekstin perinteisen lausumistavan he kehittivät vokaali- ja korkomerkkien järjestelmiä. Lisäksi he kiinnittivät masorassaan eli reunahuomautuksissaan huomiota tekstin erikoispiirteisiin ja esittivät korjattuja lukutapoja, silloin kun he pitivät sitä tarpeellisena. Juuri masoreettinen teksti on painettu nykyisiin heprealaisiin Raamattuihin.

Juutalaisissa synagogissa käytetyt, vahingoittuneet Heprealaisten kirjoitusten käsikirjoitukset korvattiin oikeiksi osoitetuilla jäljennöksillä, ja kuluneet tai vahingoittuneet käsikirjoitukset varastoitiin genisaan (synagogan varastohuoneeseen). Kun se lopulta täyttyi, käsikirjoitukset vietiin pois ja haudattiin juhlallisesti. Epäilemättä  tällä tavoin tuhoutui monia vanhoja käsikirjoituksia. Vanhan Kairon synagogan genisan sisältö kuitenkin säästyi luultavasti siksi, että tuo genisa muurattiin umpeen ja unohdettiin sadoiksi vuosiksi. Kun synagogaa restauroitiin vuonna 1890, sen genisan käsikirjoituksia tutkittiin uudelleen, ja sieltä kulkeutui eri kirjastoihin lähes täydellisiä Heprealaisten kirjoitusten käsikirjoituksia ja katkelmia (joista joidenkin sanotaan olevan peräisin 500-luvulta).

Yksi vanhimmista säilyneistä raamatunkohtia sisältävistä fragmenteista on Papyrus Nash, joka on löytynyt Egyptistä ja joka on säilytteillä Cambridgessa Englannissa. Tämä katkelma on ilmeisesti osa opetustarkoituksiin tehdystä kokoelmasta, ja se on peräisin toiselta tai ensimmäiseltä vuosisadalta eaa. Se koostuu vain neljästä katkelmasta, joissa on 24 riviä kymmenen käskyn ja joidenkin 5. Mooseksen kirjan 5. ja 6. luvun jakeiden esimasoreettisesta tekstistä.

Vuodesta 1947 lähtien on useista Kuolleenmeren länsipuolella sijaitsevista paikoista löydetty monia raamatullisia ja ei-raamatullisia kirjakääröjä, joista käytetään yleensä nimitystä Kuolleenmeren kirjakääröt. Eräistä Wadi Qumranissa (Nahal Qumeran) ja sen ympäristössä olevista luolista löydetyt käsikirjoitukset ovat erittäin merkityksellisiä. Ne tunnetaan myös Qumranin teksteinä, ja ilmeisesti ne kuuluivat aikoinaan juutalaiselle uskonnolliselle yhteisölle, jonka keskuspaikka oli lähistöllä sijaitsevassa Khirbet Qumranissa (Horvat Qumeran). Ensimmäisen löydön teki eräs beduiini n. 15 km Jerikon eteläpuolella sijaitsevasta luolasta, josta hän löysi ikivanhoja käsikirjoituksia sisältäviä saviruukkuja. Yksi käsikirjoituksista oli nykyään kuuluisa Jesajan kirjakäärö (1QIs^a), hyvin säilynyt nahkakäärö, jossa oli muutamia puuttuvia kohtia lukuun ottamatta koko Jesajan kirja (kuva, 1. osa, s. 322). Tämä esimasoreettisella heprean kielellä tehty teksti on peräisin toisen vuosisadan loppupuolelta eaa. Se on näin ollen noin tuhat vuotta vanhempi kuin masoreettisen tekstin vanhin olemassa oleva käsikirjoitus. Vaikka joitakin oikeinkirjoitukseen ja kieliopilliseen rakenteeseen liittyviä eroavuuksia löytyykin, opillisesti se ei kuitenkaan eroa masoreettisesta tekstistä. Qumranin alueelta löytyneiden tekstien joukossa on yli 170 kirjakäärön fragmentteja, jotka sisältävät osia kaikista Heprealaisten kirjoitusten kirjoista Esterin kirjaa lukuun ottamatta, ja joistakin kirjoista on useampia kuin yksi jäljennös. Näiden käsikirjoituskääröjen ja -katkelmien kirjoitusajan uskotaan vaihtelevan vuoden 250 eaa. tienoilta yleisen ajanlaskun ensimmäisen vuosisadan puolivälin paikkeille, ja niiden joukosta löytyy näytteitä useammasta kuin yhdentyyppisestä heprealaisesta tekstistä, esim. protomasoreettisesta tekstistä tai kreikkalaisen Septuagintan pohjana olleesta tekstistä. Aineiston tutkimukset ovat yhä käynnissä.

Yksi huomattavista Raamatun heprealaisten kirjoitusten hepreankielisistä pergamenttikäsikirjoituksista on Kairon karaiittien profeettakoodeksi. Se sisältää masoran ja vokaalimerkit, ja sen kolofonissa eli loppukirjoituksessa tuodaan ilmi, että kuuluisa tiberialainen masoreetti Moše ben Ašer sai sen valmiiksi noin vuonna 895. Vielä yksi merkittävä käsikirjoitus (vuodelta 916) on jälkimmäiset profeettakirjat käsittävä Pietarin profeettakoodeksi. Aleppon sefardien koodeksi, jota aikaisemmin säilytettiin Aleppossa Syyriassa ja joka nykyään on Israelissa, sisälsi viime aikoihin asti Heprealaiset kirjoitukset kokonaan. Aharon ben Ašer, Moše ben Ašerin poika, korjasi sen alkuperäistä konsonanttitekstiä ja lisäsi siihen vokaali- ym. lukumerkit sekä masoran noin vuonna 930. Vanhin koko Heprealaisten kirjoitusten hepreankielinen päivätty käsikirjoitus on Leningradin käsikirjoitus nro B 19^A, joka on säilytteillä Pietarin yleisessä kirjastossa. Se jäljennettiin vuonna 1008 ”korjatuista, selvistä kirjoista, jotka on valmistanut mestari Aharon ben Moše ben Ašer”. Eräs huomionarvoinen heprealainen käsikirjoitus on myös Pentateukki-koodeksi, jota säilytetään British Libraryssa (Codex Oriental 4445). Sen teksti ulottuu 1. Mooseksen kirjan 39:20:stä 5. Mooseksen kirjan 1:33:een (paitsi 4Mo 7:46–73:a ja 9:12–10:18:aa, jotka puuttuvat tai jotka joku on lisännyt myöhemmin), ja se on luultavasti 900-luvulta.

Monet Raamatun heprealaisten kirjoitusten käsikirjoitukset kirjoitettiin kreikaksi. Yksi huomionarvoinen niistä on Fouad-papyruskokoelmaan kuuluva käsikirjoitus (luettelointinumeroltaan 266; Société Egyptienne de Papyrologien omistuksessa Kairossa), joka sisältää osia 1. Mooseksen kirjasta ja 5. Mooseksen kirjan jälkipuoliskosta Septuagintan mukaan. Se on ensimmäiseltä vuosisadalta eaa., ja siinä on useissa kohdissa Jumalan nimi kirjoitettuna heprealaisin neliökirjaimin kreikkalaisen tekstin joukkoon. Toiselta vuosisadalta eaa. peräisin olevassa Papyrus Rylands Greek iii. 458:ssa on katkelmia 5. Mooseksen kirjan luvuista 23–28; tuota  papyruskäsikirjoitusta säilytetään Manchesterissa Englannissa. Eräässä tärkeässä Septuagintan käsikirjoituksessa on katkelmia Joonan, Miikan, Habakukin, Sefanjan ja Sakarjan kirjoista. Tässä ensimmäisen vuosisadan loppupuolelle ya. ajoitetussa nahkakäärössä Jumalan nimi on Tetragrammina, joka on kirjoitettu vanhoilla heprealaisilla kirjaimilla. (Ks. Rbi8, liite 1C.)

Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten käsikirjoitukset. Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset kirjoitettiin koineekreikaksi. Vaikka yhtään alkuperäistä käsikirjoitusta ei tiettävästi ole olemassa nykyään, niin erään arvion mukaan näistä kreikankielisistä Raamatun kirjoituksista on säilynyt noin 5000 kokonaista tai osittaista käsikirjoitusjäljennöstä.

Papyruskäsikirjoitukset. Egyptistä noin vuonna 1930 löydettyjen papyruskoodeksien joukossa oli erittäin tärkeitä Raamattu-papyruksia; niiden ostamisesta tiedotettiin vuonna 1931. Joissakin näistä kreikankielisistä koodekseista (jotka ovat peräisin 100–300-luvuilta) on osia kahdeksasta Heprealaisten kirjoitusten kirjasta (1. Mooseksen kirja, 4. Mooseksen kirja, 5. Mooseksen kirja, Jesaja, Jeremia, Hesekiel, Daniel ja Ester), ja kolmessa on osia 15:stä Kreikkalaisten kirjoitusten kirjasta. Useimmat näistä Raamattu-papyruksista osti amerikkalainen käsikirjoitusten keräilijä A. Chester Beatty, ja niitä säilytetään nykyään Dublinissa Irlannissa. Loput hankkivat omistukseensa Michiganin yliopisto ja jotkut muut.

Raamattu-papyrusten kansainvälisenä tunnuksena on iso P-kirjain, jonka perässä on pieni korotettu numero. Chester Beatty -papyrus nro 1 (P⁴⁵) sisältää osia sellaisen koodeksin 30 lehdestä, jossa aikoinaan oli luultavasti noin 220 lehteä. P⁴⁵:ssä on osia neljästä evankeliumista ja Apostolien teoista. Chester Beatty -papyrus nro 3 (P⁴⁷) on Ilmestyskirjan katkelmia sisältävä koodeksi, jossa on kymmenen melko vahingoittunutta lehteä. Näiden kahden papyruksen uskotaan olevan peräisin 200-luvulta. Varsin huomionarvoinen on Chester Beatty -papyrus nro 2 (P⁴⁶), jonka ajatellaan olevan noin vuodelta 200. Siinä on 86 melko vahingoittunutta lehteä sellaisesta koodeksista, jossa oli alun perin luultavasti 104 lehteä, ja siinä on edelleen yhdeksän Paavalin henkeytettyä kirjettä: Roomalaiskirje, Heprealaiskirje, 1. Korinttilaiskirje, 2. Korinttilaiskirje, Efesolaiskirje, Galatalaiskirje, Filippiläiskirje, Kolossalaiskirje ja 1. Tessalonikalaiskirje. On huomionarvoista, että Heprealaiskirje on mukana tässä vanhassa koodeksissa. Koska Heprealaiskirjeessä ei ole kirjoittajan nimeä, on usein kiistetty, että Paavali olisi kirjoittanut sen. Mutta se, että tämä kirje sisällytettiin P⁴⁶:een, jossa oli ilmeisesti yksinomaan Paavalin kirjeitä, ilmaisee varhaiskristittyjen hyväksyneen vuoden 200 tienoilla Heprealaiskirjeen apostoli Paavalin henkeytetyksi kirjoitukseksi. Tässä koodeksissa on myös kirje efesolaisille, mikä osoittaa vääräksi ne väitteet, joiden mukaan Paavali ei kirjoittanut tätä kirjettä.

John Rylandsin kirjastossa Manchesterissa Englannissa on pieni papyrusfragmentti Johanneksen evankeliumista (joitakin jakeita 18. luvusta). Se on luetteloitu nimellä Papyrus Rylands Greek 457, ja sen kansainvälinen tunnusnumero on P⁵². Se on vanhin olemassa oleva Kreikkalaisten kirjoitusten käsikirjoituskatkelma, sillä se on kirjoitettu 100-luvun alkupuoliskolla, mahdollisesti noin vuonna 125, ts. vain noin 25 vuotta Johanneksen kuoleman jälkeen. Se, että Johanneksen evankeliumin jäljennös ilmeisesti kiersi Egyptissä (mistä fragmentti löydettiin) tuohon aikaan, osoittaa, että Johanneksen evankeliumi todellakin kirjoitettiin ensimmäisellä vuosisadalla ja että sen kirjoitti Johannes itse eikä joku tuntematon kirjoittaja myöhään 100-luvulla, Johanneksen kuoleman jälkeen, kuten jotkut kriitikot joskus väittivät.

Tärkein lisäys Raamattu-papyrusten kokoelmaan Chester Beatty -papyrusten löytymisen jälkeen oli Bodmer-papyrusten hankinta; ne julkaistiin vuosina 1956–61. Erityisen huomattavia ovat Papyrus Bodmer II (P⁶⁶) ja Papyrus Bodmer XIV, XV (P⁷⁵), jotka molemmat on kirjoitettu noin vuonna 200. Papyrus Bodmer II sisältää suuren osan Johanneksen evankeliumia, kun taas Papyrus Bodmer XIV, XV sisältää pitkähkön jakson Luukkaasta ja Johanneksesta, ja sen teksti muistuttaa hyvin suuresti Codex Vaticanuksen tekstiä.

Pergamenttikäsikirjoitukset. Pergamentille tehdyissä Raamatun käsikirjoituksissa on toisinaan sekä Raamatun heprealaisten kirjoitusten että Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten jaksoja, mutta joissakin on vain Kreikkalaisten kirjoitusten osia.

Codex Bezae Cantabrigiensis, jonka tunnuksena käytetään kirjainta ”D”, on arvokas käsikirjoitus 400-luvulta. Sen alkuperä on tuntematon, mutta se hankittiin Ranskasta vuonna 1562. Se sisältää evankeliumit, Apostolien teot ja muutamia muita jakeita ja on unsiaalikäsikirjoitus, jossa  kreikkalainen teksti on vasemmanpuoleisilla sivuilla ja vastaava latinalainen teksti oikeanpuoleisilla sivuilla. Tätä koodeksia säilytetään Cambridgen yliopistossa Englannissa, jonne sen lahjoitti Theodore Beza vuonna 1581.

Codex Claromontanus (D₂) sisältää samoin kreikkalaisen tekstin vasemmalla ja latinalaisen oikealla sivulla. Siinä on Paavalin kanoniset kirjeet, myös Heprealaiskirje, ja sen ajatellaan olevan peräisin 500-luvulta. Se löytyi tiettävästi Clermontin luostarista Ranskasta, ja sen hankki Theodore Beza, mutta nykyään sen säilytyspaikkana on Pariisin Bibliothèque Nationale.

Lähempänä meidän aikaamme löydettyihin Kreikkalaisten kirjoitusten pergamenttikäsikirjoituksiin kuuluu Codex Washingtonianus I, jossa on evankeliumit kreikaksi (ns. läntisessä järjestyksessä: Matteus, Johannes, Luukas ja Markus). Se hankittiin vuonna 1906 Egyptistä, ja sen säilytyspaikkana on Freer Gallery of Art Washingtonissa (D.C.). Tämän koodeksin kansainvälinen symboli on ”W”, ja sen kirjoitusaikana pidetään 400-lukua; tosin osa Johanneksen evankeliumista on vahingoittumisen vuoksi kirjoitettu uudelleen ilmeisesti 600-luvulla. Codex Washingtonianus II, jonka symboli on ”I”, on myös Freerin kokoelmassa, ja se sisältää osia Paavalin kanonisista kirjeistä, joiden joukossa on Heprealaiskirje. Yleensä uskotaan, että tämä koodeksi kirjoitettiin 400-luvulla.

Raamatun heprealaiset ja kreikkalaiset kirjoitukset. Tärkeimmät ja täydellisimmät olemassa olevat kreikankieliset Raamatun käsikirjoitukset tehtiin pergamentille unsiaalikirjaimin.

Codex Vaticanus. Tämä Vatikaanin käsikirjoitus nro 1209, jonka kansainvälinen tunnus on kirjain ”B”, on 300-luvulla mahdollisesti Aleksandriassa tehty unsiaalikoodeksi, ja alun perin se käsitti koko Raamatun kreikaksi. Joku myöhempi korjaaja selvensi kirjaimia – alkuperäinen kirjoitus oli kenties haalistunut – mutta hän jätti väliin sellaisia kirjaimia ja sanoja, joita hän piti väärinä. Alkujaan tässä koodeksissa oli luultavasti noin 820 lehteä, joista 759 on jäljellä. Suurin osa 1. Mooseksen kirjasta on kadonnut ja myös osa Psalmeista, Heprealaiskirjeen 9:14–13:25 sekä jotkin kirjeet (1. ja 2. Timoteukselle, Titukselle ja Filemonille) ja Ilmestyskirja kokonaan. Codex Vaticanusta säilytetään Vatikaanin kirjastossa Roomassa, ja sen tiedetään olleen siellä aina 1400-luvulta asti. Vatikaanin kirjaston virkailijat tekivät kuitenkin tutkijoille tämän käsikirjoituksen tarkastelemisen äärimmäisen hankalaksi ja julkaisivat koko koodeksin valokuvatun näköispainoksen vasta vuosina 1889–90.

Codex Sinaiticus. Myös tämä Siinain koodeksi on 300-luvulta, mutta Codex Vaticanus voi olla hieman vanhempi. Codex Sinaiticuksen symbolina on א (ʼaʹlef, heprealaisten aakkosten ensimmäinen kirjain). Vaikka se aivan ilmeisesti  sisälsi joskus koko Raamatun kreikaksi, osa Heprealaisista kirjoituksista on kadonnut. Siinä on kuitenkin kaikki Kreikkalaiset kirjoitukset. Tässä koodeksissa oli todennäköisesti alkujaan ainakin 730 lehteä, mutta nykyään vain 393:n on vahvistettu olevan jäljellä kokonaan tai osittain. Sen löysi (osan vuonna 1844 ja lisää 1859) Raamatun tutkija Konstantin von Tischendorf Pyhän Katariinan luostarista Siinainvuoren juurelta. 43 tämän koodeksin lehteä on Leipzigissä, osia kolmesta lehdestä on Pietarissa, ja 347 lehteä on säilytteillä British Libraryssa Lontoossa. Vuonna 1975 kerrotaan samasta luostarista löydetyn 8–14 uutta lehteä.

Codex Alexandrinus. Tämä Aleksandrian koodeksi, jonka tunnus on ”A”, on kreikkalainen unsiaalikäsikirjoitus, jossa on suurin osa Raamatusta, myös Ilmestyskirja. Mahdollisesti 820 alkuperäisestä lehdestä on säilynyt 773. Tämän koodeksin ajatellaan yleisesti olevan peräisin 400-luvun alkupuoliskolta, ja sitäkin säilytetään British Libraryssa. (Kuva, 2. osa, s. 336.)

Codex Ephraemi Syri rescriptus. Tämä koodeksi (Codex Ephraemi), jonka kansainvälisenä symbolina on kirjain ”C”, on yleisen käsityksen mukaan myös 400-luvulta. Se on kirjoitettu kreikkalaisin unsiaalikirjaimin pergamentille, ja se on uudelleen kirjoitettu koodeksi, palimpsestikäsikirjoitus. Alkuperäinen kreikankielinen teksti poistettiin, ja joihinkin lehtiin kirjoitettiin sitten Efraim Syyrialaisen puheita, jotka oli käännetty kreikaksi. Tämä tehtiin luultavasti 1100-luvulla, jolloin pergamenttia oli niukalti. Alla oleva teksti on kuitenkin saatu tulkittua. Vaikka ”C” sisälsi aikoinaan ilmeisesti koko Raamatun kreikaksi, jäljellä on vain 209 lehteä, joista 145:ssä on Kreikkalaisten kirjoitusten tekstiä. Niinpä tässä koodeksissa on nykyään vain osia Heprealaisten kirjoitusten kirjoista ja osia kaikista Kreikkalaisten kirjoitusten kirjoista 2. Tessalonikalaiskirjettä ja 2. Johanneksen kirjettä lukuun ottamatta. Sitä säilytetään Bibliothèque Nationalessa Pariisissa.

Raamatun tekstin luotettavuus. Arvostus Raamatun luotettavuutta kohtaan kasvaa suuresti, kun tajuaa, että siihen verrattuna antiikin klassikoiden teosten käsikirjoituksia on hyvin vähän jäljellä, eivätkä mitkään niistä ole alkuperäisiä. Vaikka nämä jäljennökset on tehty satoja vuosia kirjoittajien kuoleman jälkeen, nykyajan tutkijat pitävät näitä myöhäisiä jäljennöksiä riittävinä todisteina tekstin oikeaperäisyydestä.

Olemassa olevat hepreankieliset Raamatun käsikirjoitukset valmistettiin hyvin huolellisesti. Tutkija W. H. Green huomautti Heprealaisten kirjoitusten tekstistä: ”Voidaan huoleti sanoa, että mitään muuta vanhan ajan teosta ei ole välitetty edelleen yhtä täsmällisesti.” (J. P. Free, Archaeology and Bible History, 1964, s. 5.) Edesmennyt Raamatun tekstin tutkija Sir Frederic Kenyon esitti seuraavan luottamusta herättävän lausunnon seitsenosaisen teoksensa The Chester Beatty Biblical Papyri esipuheessa: ”Ensimmäinen ja tärkein, tyydyttävä johtopäätös, joka voidaan tehdä niiden [papyrusten] tutkimisesta, on se, että ne vahvistavat olemassa olevien tekstien olennaisen luotettavuuden. Mitään huomattavaa tai perustavaa muunnosta ei ole ilmennyt Vanhassa eikä Uudessa testamentissa. Mitään tärkeitä kohtia ei puutu eikä ole lisätty, ei ole myöskään muunnelmia, jotka vaikuttaisivat tärkeisiin tosiasioihin tai oppeihin. Tekstimuunnelmat koskevat toisarvoisia seikkoja, kuten sanajärjestystä tai nimenomaisten sanojen käyttöä. – – Mutta niiden [papyrusten] olennainen tärkeys on siinä, että koska ne ovat peräisin tähän asti käytettävissä olleita tekstejä varhaisemmilta ajoilta, ne vahvistavat olemassa olevien tekstiemme väärentämättömyyden. Tässä suhteessa niiden hankinnalla on käänteentekevä arvo.” (Lontoo 1933, Fasciculus I, s. 15.)

Raamatun kreikkalaisista kirjoituksista Sir Frederic Kenyon sanoi: ”Alkuperäisen kirjoitusajankohdan ja vanhimman säilyneen todistusaineiston välinen aika supistuukin siksi merkityksettömän lyhyeksi, ja viimeinenkin peruste sille epäilylle, että Raamattu ei olisi säilynyt olennaisesti sellaisena kuin se on kirjoitettu, on nyt raivattu pois. Sekä Uuden testamentin kirjojen oikeaperäisyyttä että yleistä väärentämättömyyttä voidaan pitää lopullisesti vahvistettuna.” (The Bible and Archaeology, 1940, s. 288, 289.)

Satoja vuosia sitten Jeesus Kristus, ”uskollinen ja totuudellinen todistaja” (Il 3:14), vahvisti toistuvasti ja painokkaasti Heprealaisten kirjoitusten aitouden, ja samoin tekivät hänen apostolinsa (Lu 24:27, 44; Ro 15:4). Lisäksi olemassa olevat käännökset puhuvat säilyneiden Heprealaisten kirjoitusten tarkkuuden puolesta. Kreikkalaisten kirjoitusten käsikirjoitukset ja käännökset todistavat vastaansanomattomasti, että tuo Jumalan sanan osuus on säilynyt ihmeellisellä tavalla ja että se on välittynyt täsmällisesti. Voimme sen vuoksi olla iloisia siitä, että meillä on nyt oikeaperäinen, täysin luotettava Raamatun teksti. Pyhän Raamatun säilyneiden käsikirjoitusten syvällinen  tarkastelu todistaa selvästi, että Raamattu on säilynyt muuttumattomana, mikä tuo lisäpainoa henkeytetyille sanoille: ”Vihreä ruoho on kuivunut, kukka on kuihtunut, mutta ajan hämärään asti pysyy Jumalamme sana.” (Jes 40:8; 1Pi 1:24, 25.)