Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Akeldama

Akeldama

(’veriketo’).

Tätä nimeä juutalaiset käyttivät sillä ”epävanhurskauden palkalla” ostetusta maapalstasta, joka maksettiin Juudas Iskariotille Kristuksen Jeesuksen kavaltamisesta (Ap 1:18, 19). Sen on todettu olevan nykyinen Haqq ed-Damm (merk. ’veren hinta’), joka sijaitsee Hinnominlaakson eteläpuolella, ”Pahanneuvon vuorella”, tasaisella maapalstalla vähän rinnettä ylöspäin mentäessä. Tällä paikalla ovat ruumishuoneen rauniot. Hiukan kaakkoon sijaitsee Minzar Haqal Demaʼ (Akeldaman luostari), joka on pystytetty luolahautojen raunioille.

Apostolien tekojen 1:18:n maininta, jonka mukaan Juudas ’osti kedon’, viittaa siihen, että hän toimitti kedon ostamiseen tarvittavat varat tai antoi aiheen tuohon ostoon. Matteuksen 27:3–10:n kertomus osoittaa, että varsinaisen kaupan tekivät papit, jotka käyttivät siihen Juudaksen temppeliin heittämät 30 hopearahaa (jos sekeleitä, 66 dollaria), ja että tämä ”Veriketo” oli ollut aiemmin savenvalajan keto ja papit hankkivat sen ”muukalaisten hautaamista varten”. (Ks. SAVENVALAJAN KETO.) Sen otaksuttu sijaintipaikka on ollut hautausmaana jo ensimmäisiltä vuosisadoilta saakka.

Miksi Matteus sanoo Sakarjan 11:12, 13:n ennustusta Jeremian esittämäksi?

Matteuksen muistiin merkitsemä profetian täyttymys perustui siihen, ”mikä oli puhuttu profeetta Jeremian välityksellä”. Jeremia sijoitettiin luetteloissa toisinaan ensimmäiseksi ”Myöhemmistä profeetoista”, ja tämä profetioiden jakso sisälsi sen vuoksi Jeremian kirjoitusten lisäksi myös Sakarjan kirjoitukset (vrt. Lu 24:44). Matteus näyttää ottavan lainauksensa pääosin Sakarjan 11:12, 13:sta, mutta esittää sen omin sanoin ja soveltaa sen Jumalan hengen vaikutuksen alaisena niihin olosuhteisiin, joissa se täyttyi. Koska maa oli ollut savenvalajan ketona, sitä pidettiin loppuun käytettynä ja vähäarvoisena, vain orjan hinnan arvoisena.