Kohtuuton, kyltymätön halu, himo. Sekä heprealaisen verbin ḥa·madʹ että kreikkalaisen verbin e·pi·thy·meʹō merkitys on ’haluta’ (Ps 68:16; Mt 13:17). Joskus nämä sanat voivat tekstiyhteyden mukaan tarkoittaa pahaa, itsekästä halua, himoitsemista (2Mo 20:17; Ro 7:7). Kreikkalainen sana ple·o·ne·ksiʹa tarkoittaa kirjaimellisesti ’halua saada lisää’, ja sitä käytetään Raamatussa, kun puhutaan ”ahneudesta” ja ”himoitsemisesta” (Ef 4:19; 5:3, Rbi8, alav.; Kol 3:5).

Ahneus voi ilmetä rahan rakkautena, vallan tai hyödyn tavoitteluna tai kyltymättömänä ruoan, juoman, seksin tai minkä tahansa aineellisen haluamisena. Raamattu varoittaa kristittyjä tästä turmelevasta ominaisuudesta ja käskee heitä karttamaan jokaisen sellaisen itseään kristityksi ”veljeksi” kutsuvan seuraa, joka on ahne (1Ko 5:9–11). Ahneet luetaan haureellisten, epäjumalanpalvelijoiden, avionrikkojien, luonnottomia tarkoituksia varten pidettyjen miesten, varkaiden, juoppojen, herjaajien ja kiristäjien joukkoon, ja ahneet ihmiset yleensä harjoittavatkin joitakin näistä paheista. Jos joku ei käänny pois ahneudestaan, hän ei peri Jumalan valtakuntaa. (1Ko 6:9, 10.)

Tuomitessaan tyhmän puheen ja rivon leikinlaskun apostoli Paavali kieltää: ”Haureutta ja minkäänlaista epäpuhtautta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne.” Tämä voi merkitä sitä, että sen lisäksi, ettei kristittyjen tule harjoittaa sellaista, heidän ei pidä edes keskustella sellaisista asioista tyydyttääkseen lihaansa. (Ef 5:3; vrt. Fil 4:8.)

Ilmenee teoissa. Ahneus ilmenee jossakin tahallisessa teossa, joka paljastaa ihmisen väärän ja kohtuuttoman halun. Raamatunkirjoittaja Jaakob kertoo, että kun väärä halu on hedelmöitynyt, se synnyttää synnin (Ja 1:14, 15). Ahne ihminen voidaan siis tunnistaa teoistaan. Apostoli Paavali toteaa, että ahneus merkitsee epäjumalanpalvelusta (Ef 5:5). Sellainen ihminen tekee ahneudessaan halunsa kohteesta jumalan asettamalla sen Luojan palvelemisen ja palvonnan yläpuolelle (Ro 1:24, 25).

Vieraannuttaa Jumalasta. Kristityt ovat tulleet maailmasta, joka on täynnä kaikenlaista pahuutta. Paavali osoittaa, että sitä ei pelkästään harjoiteta vaan että sitä tavoitellaan ahneesti, himoitaan. Pahuutta harjoittavat ovat ”vieraantuneita Jumalalle kuuluvasta elämästä”.  Ne joista tulee kristittyjä, huomaavat, että Kristus, heidän Esimerkkinsä, ei harjoittanut mitään pahaa, ja siksi heidän täytyy uudistaa mielensä ja pukea ylleen uusi, kristillinen persoonallisuus. (Ef 4:17–24; Ro 12:2.) He elävät kuitenkin kaiken aikaa tämän maailman ahneiden ihmisten keskellä, joten heidän täytyy olla valppaita, jotta he pysyisivät puhtaina valaisijoina maailmassa (1Ko 5:9, 10; Fil 2:14, 15).

Epärehellisen voiton ahnehtiminen tekisi miehen kelpaamattomaksi toimimaan avustavana palvelijana kristillisessä seurakunnassa (1Ti 3:8). Koska näiden miesten tulee olla esimerkkejä seurakunnalle, voidaan päätellä, että tämä periaate soveltuu kaikkiin seurakunnan jäseniin (1Pi 5:2, 3). Tämä ilmenee erityisen selvästi Paavalin sanoista, joiden mukaan ahneet eivät peri Valtakuntaa (Ef 5:5).

Ahneuden tai himoitsemisen kohteena voi olla myös jokin toiselle kuuluva. Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa käytetään samaa kreikkalaista sanaa sekä ”ahneudesta” että ”himoitsemisesta”. Jeesus Kristus sanoi, että ahnehtiminen saastuttaa ihmisen (Mr 7:20–23), ja hän varoitti siitä. Tämän varoituksen jälkeen hän esitti kuvauksen ahneesta rikkaasta miehestä, joka kuoltuaan ei enää voinut hyötyä rikkauksistaan eikä valvoa niitä ja joka oli lisäksi siinä surkeassa asemassa, että hän ei ollut ”rikas Jumalalle” (Lu 12:15–21). Kristityille sanotaan, että heidän elämänsä on ”kätkettynä Kristuksen kanssa” ja että heidän tulee sen vuoksi kuolettaa ruumiinjäsenensä ahneuteen, vahingolliseen haluun ja kaikkeen epäpuhtauteen katsoen (Kol 3:3, 5).