Elämäni suurten muutosten Koreassa

Kertonut Chong-il Park

”Pelkuri! Pelkäät kuolevasi etulinjassa. Yrität välttää sotapalveluksen muka omantunnonsyiden perusteella.” Näillä sanoin vastavakoilun kapteeni syytti minua seisoessani hänen edessään kesäkuussa 1953 yli 55 vuotta sitten.

EDELLÄ kuvailemani tilanne sattui Korean sodan aikana. Kapteeni veti esiin pistoolin ja laski sen pöydälle. ”Et pääsekään hengestäsi etulinjassa vaan täällä”, hän sanoi. ”Haluatko vielä harkita asiaa?”

”En halua”, vastasin lujasti. Silloin kapteeni käski erästä upseeria tekemään valmistelut minun teloittamisekseni.

Olin tässä tilanteessa, koska olin saanut kutsun asepalvelukseen mutta kieltäytynyt menemästä armeijaan. Odottaessamme sanoin kapteenille, että olin jo vihkinyt elämäni Jumalalle, joten minusta olisi väärin uhrata sitä minkään muun kuin Jumalan palveluksen puolesta. Muutama minuutti kului hiljaisuuden vallitessa. Pian upseeri palasi ja ilmoitti, että kaikki oli valmiina teloitustani varten.

Useimmat eteläkorealaiset eivät tuohon aikaan tienneet juuri mitään Jehovan todistajista, saati siitä, että omantunnonsyistä kieltäydyimme osallistumasta minkään maan sotilaalliseen toimintaan. Mutta ennen kuin kerron, mitä seuraavaksi tapahtui, selitän, miten alun alkaen olin tehnyt päätöksen, jonka ilmaisin myös vastavakoilun kapteenille.

Lapsuus ja nuoruus

Olen perheen vanhin poika, ja synnyin lokakuussa 1930 pääkaupungin Soulin lähistöllä. Isoisä oli harras kungfutselainen, ja hän opetti tuon uskonnon oppeja minullekin. Hän ei halunnut minun hankkivan koulutusta, joten menin kouluun vasta hänen kuoltuaan ollessani kymmenvuotias. Sitten vuonna 1941 Japani ja Yhdysvallat liittyivät toiseen maailmansotaan vastakkaisille puolille.

Korea oli japanilaisten hallinnassa, ja siksi oppilaiden oli osallistuttava joka aamu Japanin keisarin kunniaksi järjestettävään seremoniaan. Tädistäni ja hänen miehestään oli tullut Jehovan todistajia, ja he olivat toisen maailmansodan aikaan korealaisessa vankilassa kieltäydyttyään uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi tukemasta sotaponnisteluja. Japanilaiset kohtelivat todistajia niin raa’asti, että jotkut heistä kuolivat, tädin mies mukaan lukien. Myöhemmin täti tuli meille asumaan.

Korea vapautui Japanin herruudesta vuonna 1945. Tätini ja muiden vankilasta selviytyneiden todistajien avustamana aloin tutkia Raamattua vakavasti, ja minusta tuli kastettu Jehovan todistaja vuonna 1947. Elokuussa  1949 Souliin saapuivat Don ja Earlene Steele. He olivat ensimmäisiä Koreaan lähetettyjä Vartiotornin raamattukoulu Gileadin käyneitä lähetystyöntekijöitä. Joidenkin kuukausien kuluttua lähetystyöntekijöitä tuli lisää.

Tammikuun 1. päivänä 1950 minä ja kolme muuta korealaista aloimme palvella tienraivaajina, Jehovan todistajien kokoaikaisina sananpalvelijoina. Olimme toisen maailmansodan jälkeen ensimmäiset tienraivaajat Koreassa.

Korean sodan aikaan

Vähän myöhemmin, sunnuntaina 25. kesäkuuta 1950, Pohjois- ja Etelä-Korean välillä puhkesi sota. Koko maassa oli siihen aikaan vain yksi Soulissa kokoontuva 61 todistajan seurakunta. Yhdysvaltain suurlähetystö käski kaikkia lähetystyöntekijöitä poistumaan maasta oman turvallisuutensa vuoksi. Useimmat paikallisetkin todistajat lähtivät Soulista ja menivät eri puolille maan eteläosaa.

Etelä-Korean hallitus ei kuitenkaan päästänyt minunlaisiani kutsuntaiässä olevia nuoria miehiä lähtemään kaupungista. Yhtäkkiä Souliin marssivat kommunistijoukot ja kaupunki joutui kommunistiarmeijan valvontaan. Minun oli tuolloin piileskeltävä kolme kuukautta pienessä huoneessa. Saatoin siitä huolimatta todistaa toisille Jumalan valtakunnasta. Tapasin muun muassa erään opettajan, joka niin ikään oli kommunisteja paossa. Hän tuli asumaan samaan paikkaan kuin minä, ja tutkin hänen kanssaan Raamattua joka päivä. Aikanaan hänetkin kastettiin Jehovan todistajaksi.

Lopulta Pohjois-Korean kommunistit keksivät piilopaikkamme. Kerroimme olevamme raamatuntutkijoita ja selitimme, mitä Raamattu opettaa Jumalan valtakunnasta. Yllätykseksemme he eivät pidättäneet meitä vaan osoittivat kiinnostusta Raamatun sanomaa kohtaan. Jotkut heistä jopa tulivat tapaamaan meitä muutamia kertoja, sillä he halusivat kuulla lisää Jumalan valtakunnasta. Tämä kokemus vahvisti uskoamme Jehovan suojelukseen.

Kun sitten YK:n joukot ottivat Soulin hallintaansa, sain erikoisluvan matkustaa Taegun kaupunkiin maaliskuussa 1951. Saatoin saarnata sikäläisten todistajien kanssa useita kuukausia. Ennen sodan päättymistä Don Steele palasi Koreaan marraskuussa 1951.

Autoin häntä saarnaamistyön uudelleenorganisoinnissa. Vartiotorni ja Tiedonantaja, jossa todistajille annettiin saarnaamistyötä koskevia ohjeita, oli käännettävä koreaksi, kirjoitettava puhtaaksi koneella ja monistettava. Sen jälkeen aineisto lähetettiin seurakuntiin, joita oli tuolloin useissa kaupungeissa. Toisinaan Don ja minä kävimme yhdessä rohkaisemassa seurakuntia.

Tammikuussa 1953 sain riemukseni kutsun lähetysvalmennukseen Gilead-kouluun New Yorkin osavaltioon. Lentoni oli jo varattu, kun sain valtionvirastosta käskyn ilmoittautua sotapalvelukseen.

Uhkaava tilanne

Kutsuntatoimistossa selitin eräälle virkailijalle puolueetonta kantaani ja päätöstäni kieltäytyä sotapalveluksesta. Hän luovutti minut vastavakoilun käsiin, jotta saataisiin selville, olinko kommunisti. Juuri tuolloin kohtasin uhkaavan tilanteen, josta kerroin aiemmin. Kapteeni ei kuitenkaan ampunut minua vaan nousi äkkiä seisomaan, ojensi eräälle upseerille paksun kepin ja käski  tämän piestä minut. Kokemus oli äärimmäisen tuskallinen, mutta olin onnellinen siitä, että kestin sen.

Vastavakoilusta minut lähetettiin takaisin kutsuntatoimistoon, jossa vakaumukseni jätettiin huomiotta. Virkailijat antoivat minulle sotilastunnuksen ja siirsivät minut sotilaskoulutuskeskukseen Chejun saareen Korean mantereen lähistölle. Tulokkaiden, myös minun, oli määrä vannoa seuraavana aamuna sotilasvala. Kieltäydyin valasta, minkä vuoksi jouduin sotaoikeuteen ja sain kolme vuotta vankeutta.

Tuhansia nuhteettomuuden säilyttäjiä

Sinä päivänä, jona minun oli ollut tarkoitus lähteä lähetyskouluun, näin koneen lentävän taivaalla; juuri sillä lennolla minunkin olisi pitänyt olla. En kuitenkaan murehtinut sitä, etten päässyt Gileadiin. Tunsin sen sijaan syvää tyydytystä siitä, että olin säilyttänyt nuhteettomuuteni Jehovan edessä. Enkä ole ainoa korealainen todistaja, joka on kieltäytynyt sotapalveluksesta. Kaikkiaan yli 13000 todistajaa on minun jälkeeni toiminut samoin. He ovat olleet Korean vankiloissa yhteensä yli 26000 vuotta.

Kun olin kärsinyt kolmivuotisesta vankeusrangaistuksestani kaksi vuotta, minut armahdettiin vuonna 1955 esimerkillisen käytökseni vuoksi ja pääsin vapaaksi. Jatkoin kokoaikaista palvelusta, ja myöhemmin, lokakuussa 1956, minut kutsuttiin Jehovan todistajien Etelä-Korean-haaratoimistoon. Vuonna 1958 sain jälleen kutsun Gileadiin. Valmistumiseni jälkeen minut lähetettiin takaisin Koreaan.

Jonkin aikaa paluuni jälkeen tapasin uskollisen todistajan In-hyun Sungin. Menimme naimisiin toukokuussa 1962. Hän oli kasvanut buddhalaisperheessä ja kuullut todistajista koulutoveriltaan. Avioliittomme kolmena ensimmäisenä vuonna vierailimme viikoittain Korean seurakunnissa vahvistaaksemme niihin kuuluvia hengellisesti. Vuodesta 1965 lähtien olemme työskennelleet todistajien Korean-haaratoimistossa, joka sijaitsee tätä nykyä noin 60 kilometrin päässä Soulista.

Katsaus muutoksiin

Kun katson ajassa taaksepäin, minua hämmästyttää se, miten paljon muutoksia Koreassa on tapahtunut. Toisen maailmansodan ja Pohjois-Koreaa vastaan käydyn sodan jälkeen Etelä-Korea oli miltei tyystin maan tasalla. Kaupungit ja tiet olivat raunioina. Sähkön- ja lämmönjakelu toimi parhaimmillaankin vain aika ajoin. Maan talous oli heikoissa kantimissa. Seuraavina 50 vuotena Etelä-Korea toipui tästä kaikesta hämmästyttävällä tavalla.

Nykyään maa on 11:nneksi merkittävin talousmahti maailmassa. Se tunnetaan moderneista kaupungeistaan, suurnopeusjunistaan, elektroniikastaan ja asiantuntemuksestaan autoteollisuuden saralla. Maa on tätä nykyä maailman viidenneksi suurin autojen valmistaja. Minulle tärkeintä ovat kuitenkin olleet ne edistysaskeleet, joita Etelä-Koreassa on otettu kansalaisten ihmisoikeuksien kunnioittamisessa.

Kun jouduin sotaoikeuteen vuonna 1953, Korean hallitus ei tajunnut, mistä aseistakieltäytymisessä on kyse. Joitakin meistä pidettiin kommunisteina, ja muutamia todistajia piestiin hengiltä. Monet, jotka olivat nuoruudessaan vankilassa aseistakieltäytymisen vuoksi, ovat nähneet poikiensa ja jopa lastenlastensa joutuvan vankilaan samasta syystä.

Viime vuosina tiedotusvälineissä on yleensä puhuttu myönteiseen sävyyn tapauksista, joissa Jehovan todistajat ovat omantunnonsyistä  kieltäytyneet ottamasta osaa minkään maan sotilaallisiin asioihin. Muuan lakimies, joka oli toiminut syyttäjänä erään asepalveluksesta kieltäytyneen todistajan oikeudenkäynnissä, kirjoitti jopa avoimen kirjeen, jossa hän pyysi anteeksi toimintaansa. Kirje julkaistiin eräässä tunnetussa lehdessä.

Toivon, että monien muiden maiden tapaan aseistakieltäytyjien oikeuksia tullaan kunnioittamaan myös Etelä-Koreassa. Rukoilen, että maamme viranomaiset ottaisivat huomioon kaikki, joilla on samantyyppinen vakaumus kuin minulla, eivätkä enää passittaisi aseistakieltäytyjiä vankilaan, niin että ”saisimme – – viettää rauhallista ja hiljaista elämää” (1. Timoteukselle 2:1, 2).

Jumalamme Jehovan palvelijoina pidämme suuressa arvossa sitä, että saamme kannattaa hänen oikeuttaan olla Hallitsijamme (Apostolien teot 5:29). Haluamme vilpittömästi ilahduttaa hänen sydämensä pysymällä uskollisina hänelle (Sananlaskut 27:11). Olen onnellinen siitä, että saan olla niiden miljoonien ihmisten joukossa, jotka ovat päättäneet oman ymmärryksensä sijasta ”luottaa Jehovaan kaikesta sydämestään” (Sananlaskut 3:5, 6).

[Huomioteksti s. 13]

”Yllätykseksemme he eivät pidättäneet meitä vaan osoittivat kiinnostusta Raamatun sanomaa kohtaan.”

[Huomioteksti s. 14]

Korealaistodistajat ovat olleet sotapalveluksesta kieltäytymisen vuoksi vankilassa yhteensä yli 26000 vuotta.

[Kuva s. 12]

Sotilasvankilassa vuonna 1953.

[Kuva s. 15]

Vierailin Don Steelen kanssa seurakunnissa sodan aikana, 1952.

[Kuva s. 15]

Ennen häitämme vuonna 1961.

[Kuva s. 15]

Matkavalvojan tulkkina vuonna 1956.

[Kuva s. 15]

In-hyun Sungin kanssa nykyään.