Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Valtakunnan sanoma ”kuullaan” Brasiliassa

Valtakunnan sanoma ”kuullaan” Brasiliassa

Valtakunnan julistajat kertovat

Valtakunnan sanoma ”kuullaan” Brasiliassa

JULISTAAKSEEN Valtakunnan hyvää uutista kuurojen keskuudessa monet Jehovan todistajat Brasiliassa ovat ottaneet vastaan haasteen opetella brasilialaista viittomakieltä. Heidän ponnistelunsa tuottavat erinomaisia tuloksia, kuten seuraavat kokemukset osoittavat.

Eva, * São Paulossa asuva kuuro nainen, alkoi opetella viittomakieltä muutettuaan kolmen lapsensa kanssa kuuron miehen luo. Ostoskeskuksessa Eva ja hänen poikaystävänsä tapasivat ryhmän kuuroja todistajia, ja heidät kutsuttiin kokoukseen valtakunnansaliin. He ottivat kutsun vastaan ajatellen, että kyse olisi jostain seuranpitotilaisuudesta.

Koska Evan viittomakielentaito oli puutteellinen, hän ei ymmärtänyt paljoakaan kokouksen ohjelmasta. Jälkeenpäin muutamat todistajat kutsuivat hänet kotiinsa syömään jotain pientä. Kirjasen Nauti elämästä maan päällä ikuisesti! kuvien avulla he kertoivat Evalle Jumalan lupaamasta tulevasta maallisesta paratiisista. Eva piti oppimastaan ja alkoi käydä säännöllisesti kokouksissa.

Pian tämän jälkeen hän jätti poikaystävänsä elääkseen Raamatun normien mukaan. Perheensä ankarasta vastustuksesta huolimatta hän jatkoi hengellistä edistymistään ja kävi kasteella vuonna 1995. Puoli vuotta myöhemmin Eva aloitti tienraivauksen eli alkoi julistaa Valtakuntaa koko ajallaan. Hän on sittemmin auttanut neljää kuuroa edistymään, niin että nämä ovat vihkiytyneet ja menneet kasteelle.

Carlos syntyi kuurona. Hänen ollessaan vielä lapsi hänen elämäänsä tulivat huumeet, moraalittomuus ja varastelu. Kun erään kilpailevan jengin jäsenet uhkailivat häntä, hän pakeni São Pauloon ja muutti asumaan joksikin aikaa João-nimisen miehen luo. Myös João oli kuuro ja vietti riehakasta elämää.

Joitakin vuosia myöhemmin Carlos sai kuulla Valtakunnan sanoman, ja se kannusti häntä korjaamaan elämänsä ja laillistamaan avioliittonsa. Kun hän täytti raamatulliset vaatimukset, hän meni kasteelle vertauskuvaksi vihkiytymisestään Jehovalle. Tällä välin myös João oli Carloksen tietämättä tutustunut hyvään uutiseen, ja hänkin oli tehnyt suuria muutoksia elämässään. Opittuaan, että Jehova ei hyväksy uskonnollisten kuvien käyttöä, hän heitti kaikki pyhimyksensä pois. Hylättyään entisen elämäntapansa hänkin meni kasteelle.

Miten äärettömän iloisia Carlos ja João olivatkaan tavatessaan toisensa valtakunnansalissa ja nähdessään, millaisia muutoksia kumpikin oli tehnyt! Molemmat ovat nyt vastuuntuntoisia perheenpäitä ja palvelevat innokkaina Valtakunnan julistajina.

Brasiliassa on tätä nykyä 30 viittomakielistä seurakuntaa ja 154 ryhmää. Niissä on yhteensä yli 2500 julistajaa, joista noin 1500 on kuuroja. Kuuroille tarkoitetuissa vuoden 2001 ”Jumalan sanan opettajien” piirikonventeissa oli Brasiliassa läsnä yli 3000 henkeä ja 36 kävi kasteella. Toivottavasti monet muutkin kuurot ottavat vielä vastaan Valtakunnan sanoman Jehovan siunauksen ansiosta.

[Alaviite]

^ kpl 4 Nimet on muutettu.