Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

 APUA PERHEILLE | AVIOLIITTO

Miten lopettaa mykkäkoulu?

Miten lopettaa mykkäkoulu?

HAASTE

Miten on mahdollista, että kaksi ihmistä, jotka ovat luvanneet rakastaa toisiaan, kieltäytyvät edes puhumasta toisilleen moneen tuntiin – tai jopa moneen päivään? He saattavat järkeillä, että ainakaan he eivät riitele. Ongelmaa ei kuitenkaan ole ratkaistu, eikä kumpikaan tunne oloaan mukavaksi.

SYITÄ

Kostonhalu. Joillekuille mykkäkoulu on keino kostaa. Kuvitellaan esimerkiksi, että aviomies tekee viikonloppusuunnitelmia keskustelematta niistä vaimonsa kanssa. Kun vaimo saa tietää asiasta, hän suuttuu ja syyttää miestä ajattelemattomuudesta. Tämä puolestaan sanoo vaimon olevan yliherkkä. Vaimo ryntää tiehensä ja alkaa murjottaa. Hänen viestinsä on: sinä loukkasit minua, joten maksan samalla mitalla takaisin.

Oman tahdon läpi ajaminen. Jotkut pitävät mykkäkoulua saadakseen tahtonsa läpi. Otetaan esimerkki: Pariskunta suunnittelee matkaa, ja vaimo haluaisi ottaa vanhempansa mukaan. Mies esittää vastalauseensa ja toteaa, että hän on naimisissa vaimon, ei tämän vanhempien, kanssa. Sitten hän aloittaa mykkäkoulun siinä toivossa, että vaimo antaa periksi ja muuttaa mielensä.

Lyhyt aikalisä voi tietenkin suoda tunteille aikaa tasaantua, kun tilanne uhkaa karata käsistä. Tällöin puhumattomuus voi olla hyväksi. Raamattukin sanoo, että on ”aika pysyä hiljaa” (Saarnaaja 3:7). Toisaalta silloin kun vaitiololla pyritään kostamaan tai saamaan oma tahto läpi, se paitsi pitkittää erimielisyyttä myös jäytää puolisoiden keskinäistä kunnioitusta. Miten voitte estää tätä tapahtumasta teille?

 MITÄ VOIT TEHDÄ?

Mykkäkoulun lopettamiseksi on tärkeää tajuta, että se ei tuo todellista ratkaisua. Puhumattomuudella puoliso voi tosin tyydyttää kostonhaluaan tai saada toisen taipumaan tahtoonsa. Miksi kukaan kuitenkaan haluaisi kohdella tällä tavoin ihmistä, jota on luvannut rakastaa? Ristiriitojen ratkaisemiseen on olemassa parempiakin keinoja.

Ole tarkkanäköinen. Raamatussa sanotaan, että rakkaus ”ei ärsyynny” (1. Korinttilaisille 13:4, 5). Ei siksi pidä ylireagoida, kun toinen sanoo tuohduksissaan esimerkiksi: ”Sinä et koskaan kuuntele” tai: ”Olet aina myöhässä.” On pyrittävä havaitsemaan sanojen taakse kätkeytyvä todellinen viesti. Esimerkiksi syytös ”sinä et koskaan kuuntele” voi todellisuudessa tarkoittaa ”minusta tuntuu, että minun mielipiteeni ei ole sinulle tärkeä”. (Raamatun periaate: Sananlaskut 14:29.)

Pidä puolisoasi pikemmin joukkuetoverina kuin vastustajana.

Älä korota ääntäsi. Jatkuessaan riita helposti pahenee. Kipakkaa sananvaihtoa voi kuitenkin estää muuttumasta kiihkeäksi riidaksi. Miten? Kirjassa Fighting for Your Marriage sanotaan: ”Pehmeällä äänellä puhuminen ja kumppanin näkökannan huomioon ottaminen ovat hyviä keinoja lievittää jännitystä ja estää riitaa pahenemasta. Useinkaan ei vaadita muuta.” (Raamatun periaate: Sananlaskut 26:20.)

Älä keskity vain itseesi. Raamattu sanoo: ”Älköön kukaan etsikö omaa etuaan, vaan jatkuvasti toisen etua.” (1. Korinttilaisille 10:24.) Jos pidät puolisoasi pikemmin joukkuetoverina kuin vastustajana, loukkaantumisen, riitelyn ja mykkäkoulun todennäköisyys pienenee. (Raamatun periaate: Saarnaaja 7:9.)

Mykkäkoulu on ristiriidassa Efesolaiskirjeen 5:33:ssa olevan Raamatun neuvon kanssa: ”Rakastakoon – – kukin teistä henkilökohtaisesti vaimoaan niin kuin itseään; vaimolla taas tulee olla syvä kunnioitus miestään kohtaan.” Voisitteko te tehdä yhteisen sopimuksen siitä, että mykkäkoulu ei kuulu teidän avioliittoonne?