Vanhempien ajatuksia

Monille vanhemmille lasten teini-ikä tietää uudenlaisia haasteita. Miten nuoria voisi auttaa tässä elämänvaiheessa, joka saattaa olla heille yhtä hämmentävä kuin vanhemmillekin? Seuraavassa on eri puolilla maailmaa asuvien vanhempien ajatuksia.

MUUTOKSIA

”Kun poikani oli pienempi, hän otti neuvoni vastaan mukisematta. Teinivuosina auktoriteettini näytti murenevan hänen silmissään. Hän kyseenalaisti sekä sen, mitä sanoin, että sen, miten sen sanoin.” (Frank, Kanada.)

”Poikani ei enää puhu niin paljon kuin aiemmin. Minun on kysyttävä, mitä hänellä on mielessään, sen sijaan että odottaisin hänen kertovan ajatuksiaan oma-aloitteisesti. Ei ole aivan helppoa saada häntä vastaamaan. Vastaus kyllä tulee mutta pienellä viiveellä.” (Francis, Australia.)

”On hyvin tärkeää olla kärsivällinen. Välillä lapsille tekisi mieli tiuskaista, mutta on aina parempi antaa tunteiden jäähtyä ja keskustella heidän kanssaan.” (Felicia, Yhdysvallat.)

VIESTINTÄ

”Teini-ikäinen tyttäreni asettuu toisinaan puolustuskannalle, ja joskus hän luulee, että ärsytän häntä tahallani. Minun täytyy muistuttaa häntä siitä, että rakastan häntä, että olemme samalla puolella ja että olen hänen kannustusjoukoissaan.” (Lisa, Yhdysvallat.)

”Kun lapset olivat pienempiä, he kertoivat minulle ajatuksensa auliisti. Heidät oli helppo saada avautumaan. Nyt minun on yritettävä olla ymmärtäväinen ja osoitettava, että arvostan heitä yksilöinä. Se on ainoa keino saada heidät avaamaan minulle sydämensä.” (Nan-hi, Korea.)

”Ei riitä, että teini-ikäisiä kieltää tekemästä jotain. Heille on esitettävä perusteet, ja heidän kanssaan on käytävä sisällökkäitä keskusteluja, jotka koskettavat heidän sydäntään. Jotta tämä olisi mahdollista, meidän on oltava valmiita kuuntelemaan heitä silläkin uhalla, että he sanovat jotain, mikä ei miellytä meitä.” (Dalila, Brasilia.)

”Jos minun on oikaistava tytärtäni, pyrin tekemään sen yksityisesti enkä toisten nähden.” (Edna, Nigeria.)

”Joskus, kun puhun kotona poikani kanssa, muut asiat vievät huomioni enkä keskity kuuntelemaan häntä kunnolla. Hän tietysti huomaa sen, ja luultavasti se on yksi syy siihen, ettei hän puhu kanssani kovin paljon. Minun on yritettävä keskustellessamme kiinnittää häneen enemmän huomiota, niin että hän ilmaisisi ajatuksiaan vastakin.” (Miriam, Meksiko.)

 ITSENÄISTYMINEN

”Minua on aina vähän pelottanut antaa teini-ikäisille lapsilleni vapautta, ja olemme sen takia ottaneet joskus yhteen. Keskustelin asiasta heidän kanssaan avoimesti. Selitin, miksi pelkäsin, ja sen jälkeen he selittivät, miksi halusivat olla itsenäisempiä. Onnistuimme pääsemään yhteisymmärrykseen: he saavat lisää vapautta, kunhan noudattavat asettamiani kohtuullisia rajoja.” (Edwin, Ghana.)

”Poikani halusi moottoripyörän. Vastustin ajatusta niin jyrkästi, että paasasin hänelle kaikista moottoripyörän huonoista puolista antamatta hänelle suunvuoroa. Hän suuttui ja halusi moottoripyörää entistä päättäväisemmin. Päätin kokeilla erilaista lähestymistapaa. Kehotin poikaani pohtimaan asiaa eri näkökulmista ja miettimään esimerkiksi vaaroja ja rahanmenoa sekä ajoluvan hankkimiseen ja pyörän ylläpitoon liittyviä seikkoja. Pyysin häntä myös kysymään neuvoa seurakunnan kypsiltä kristityiltä. Tajusin, että painostamisen sijaan oli parempi kannustaa häntä puhumaan avoimesti toiveistaan. Siten tavoitin hänen sydämensä.” (Hye-young, Korea.)

”Asetimme lapsille rajat, mutta annoimme heille myös vähän kerrallaan vapautta. Mitä vastuuntuntoisemmin he sitä käyttivät, sitä enemmän he sitä saivat. Annoimme heille tilaisuuden ansaita lisää vapautta ja osoitimme, että halusimmekin antaa sitä heille. He eivät kuitenkaan säästyneet seurauksilta, jos he käyttivät luottamustamme väärin.” (Dorothée, Ranska.)

”En koskaan madaltanut normejani. Olin kuitenkin valmis myönnytyksiin, kun lapset olivat tottelevaisia. Silloin tällöin esimerkiksi joustin kotiintuloajasta. Mutta jos he rikkoivat kotiintuloaikaa useammin kuin kerran, he saivat kantaa seuraukset.” (Il-hyun, Korea.)

”Mitä tunnollisempi ja luotettavampi työntekijä on, sitä paremmin esimies ottaa hänet huomioon. Vastaavasti poikani voi havaita, että mitä tunnollisemmin hän kunnioittaa asettamiamme rajoja, sitä enemmän hän vähitellen saa vapautta. Poikani tietää, että aivan kuten työntekijä joutuu kärsimään velvollisuuksiensa laiminlyömisestä, hän voi menettää ansaitsemansa vapauden, jollei hän suhtaudu siihen vastuuntuntoisesti.” (Ramón, Meksiko.)

[Huomioteksti s. 22]

”Opeta lapsille, miten heidän tulisi elää, niin he muistavat sen koko elämänsä.” (Sananlaskut 22:6, Good News Translation.)

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 23]

PERHE-ELÄMÄÄ

”Teini-ikäisten vanhempana olo on palkitsevaa”

Joseph: Kaksi vanhinta tytärtäni ovat teini-iässä, ja minusta on tärkeää kuunnella heitä ja ottaa huomioon heidän näkemyksensä. Se että myönnän rehellisesti omat virheeni ja puhun tyttärilleni kunnioittavasti, auttaa pitämään viestintäkanavat avoimina. Kaiken kaikkiaan minusta tuntuu, että teini-ikäisten vanhempana olo on palkitsevaa. Siitä on kiittäminen ohjausta, jota saamme Jumalan sanasta Raamatusta.

Lisa: Kun vanhin tyttäremme tuli teini-ikään, hän kaipasi huomiotani entistä enemmän. Vietin hänen kanssaan paljon aikaa – kuunnellen, puhuen ja rohkaisten. Mieheni ja minä haluamme tyttäriemme tietävän, että he voivat puhua meille avoimesti ja että me kunnioitamme heidän tunteitaan. Yritän soveltaa Jaakobin kirjeen 1:9:n neuvoa ”olla nopea kuulemaan, hidas puhumaan”.

Victoria: Äiti on paras ystäväni. En ole koskaan tavannut toista niin ihanaa ja huolehtivaa ihmistä, ja hän on sellainen kaikkia kohtaan. Mielestäni parhaiten häntä kuvailee sana ”aito”. Hän on korvaamaton.

Olivia: Isä on huolehtiva ja antelias. Hän on aina valmis antamaan omastaan muille, vaikka meillä itsellämme ei ole paljoa. Hän osaa olla vakava, mutta hän totisesti tietää myös, miten pitää hauskaa. Hän on vertaansa vailla, ja olen iloinen siitä, että hän on minun isäni!

”Emme ehdi ikävystyä!”

Sonny: Jos tytöillä on jokin ongelma, keskustelemme asiasta perheenä. Olemme aina avoimia toisillemme ja teemme päätökset Raamatun periaatteiden pohjalta. Ynez ja minä yritämme lisäksi huolehtia siitä, että tytöillä on hyvää, kypsää seuraa. Meidän ystävämme ovat heidän ystäviään ja päinvastoin.

Ynez: Olemme aktiivisia ja teemme kaikenlaista perheenä. Koska olemme Jehovan todistajia, käytämme aikaa sananpalvelukseen, Raamatun tutkimiseen yksin ja yhdessä sekä katastrofiavun antamiseen, valtakunnansalien rakentamiseen ja muuhun vapaaehtoistyöhön. Toisaalta käytämme aikaa myös rentoutumiseen. Emme ehdi ikävystyä!

Kellsie: Isä on hyvä kuuntelija, ja hän keskustelee aina koko perheen kanssa ennen tärkeän päätöksen tekemistä. Äiti on aina käytettävissä, kun tarvitsen apua – tai vain jonkun jolle puhua.

Samantha: Äiti saa minut tuntemaan itseni erityislaatuiseksi, rakastetuksi ja tärkeäksi hänen aina edes tajuamatta sitä. Hän kuuntelee ja välittää. En vaihtaisi ystävyyttämme mihinkään.

[Kuvat]

Camerojen perhe: Joseph, Lisa, Victoria, Olivia ja Isabella.

Zapatojen perhe: Kellsie, Ynez, Sonny ja Samantha.

[Kuva s. 22]

Vanhemmat voivat antaa lapsille jonkin verran vapautta, mutta he asettavat myös kohtuulliset rajat.