Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten muinaiset käsikirjoitukset ajoitetaan?

Miten muinaiset käsikirjoitukset ajoitetaan?

Miten muinaiset käsikirjoitukset ajoitetaan?

VUONNA 1844 raamatunoppinut Konstantin von Tischendorf vieraili Pyhän Katariinan luostarissa Siinainvuoren juurella Egyptissä. Tutkiessaan sen kirjastoja hän löysi kiinnostavia pergamentteja. Paleografiaan * perehtyneenä hän huomasi, että lehdet kuuluivat Septuagintaan, Raamatun heprealaisten kirjoitusten eli niin sanotun Vanhan testamentin kreikankieliseen käännökseen. ”En ollut nähnyt mitään arviolta niin vanhaa kuin nämä Siinailta löytyneet sivut”, hän kirjoitti.

Nuo pergamentit olivat osa teosta, joka sai myöhemmin nimen Codex Sinaiticus, ja ne on ajoitettu 300-luvulle. Tämä koodeksi on vain yksi niistä Raamatun heprealaisten ja kreikkalaisten kirjoitusten tuhansista käsikirjoituksista, joissa oppineilla riittää tutkittavaa.

Kreikkalaisen paleografian kehitys

Perustan kreikankielisten käsikirjoitusten järjestelmälliselle tutkimiselle loi benediktiiniläismunkki Bernard de Montfaucon (1655–1741). Myöhemmin toiset oppineet veivät tutkimusta eteenpäin. Tischendorf otti urakaksi luetteloida Euroopan kirjastoissa olevat Raamatun vanhimmat kreikankieliset käsikirjoitukset. Lisäksi hän teki useita matkoja Lähi-itään, tutki satoja asiakirjoja ja julkaisi tutkimustuloksiaan.

1900-luvulla paleografit saivat käyttöönsä uusia työvälineitä. Yksi niistä oli Marcel Richardin laatima hakemisto noin 900 luettelosta, joissa mainitaan 820 julkisen ja yksityisen kirjaston kokoelmiin kuuluvat 55000 kreikkalaista raamatullista tai maallista käsikirjoitusta. Tämä laaja aineisto on hyödyksi kääntäjille ja auttaa myös paleografeja käsikirjoitusten ajoituksen tarkentamisessa.

Kirjoitusajankohdan jäljillä

Kuvitellaanpa, että olet siivoamassa vanhan talon ullakkoa ja löydät sieltä käsin kirjoitetun, kellastuneen kirjeen. Haluaisit tietää, milloin se on kirjoitettu, mutta siinä ei ole päiväystä. Sitten silmiisi osuu toinen vanha kirje. Tekstin yleinen tyyli, kirjainten muoto, välimerkit ja muut yksityiskohdat ovat samanlaiset kuin ensimmäisessä kirjeessä, mutta mikä mukavinta, toisessa kirjeessä on myös päiväys. Nyt sinulla on käyttökelpoinen johtolanka päiväämättömän kirjeen summittaiseen ajoittamiseen, joskaan tarkkaa vuotta et pysty määrittämään.

Useimmat muinaiset kirjurit eivät merkinneet jäljentämiinsä Raamatun käsikirjoituksiin ajankohtaa, jolloin he saivat työnsä valmiiksi. Voidakseen ajoittaa ne likimääräisesti tutkijat vertaavat niitä muihin teksteihin – myös vanhoihin maallisiin asiakirjoihin, joiden kirjoitusajankohta tunnetaan – ja tekevät päätelmiä kirjainten muodon, välimerkkien, lyhenteiden ynnä muun sellaisen perusteella. Päivättyjä kreikkalaisia käsikirjoituksia on löydetty useita satoja noin vuosien 510 ja 1593 väliseltä ajalta.

Kirjainten kertomaa

Paleografit luokittelevat muinaiset kreikkalaiset käsikirjoitukset kirjoitustyylin perusteella kahteen pääryhmään: muodollinen tyyli on taidokasta, sääntöjen mukaista kirjoitusta, kursiivi puolestaan sujuvasti etenevää kirjoitusta, jota käytettiin arkisissa teksteissä. Kreikkalaisten tekstien jäljentäjät käyttivät myös erilaisia kirjainlajeja: majuskeleja (suuraakkosia), unsiaaleja (tietyntyyppisiä suuraakkosia), kursiiveja (yhteen kirjoitettuja kirjaimia) ja minuskeleja (pienaakkosia). Muodolliseen tyyliin kuuluvaa unsiaalikirjoitusta käytettiin 300-luvulta eaa. aina 700–800-luvulle jaa. Minuskelit esiintyvät muodollisessa tyylissä 700–800-luvulta 1400-luvun puoliväliin asti, jolloin irtokirjakkeilla painaminen keksittiin Euroopassa. Minuskeleilla voitiin kirjoittaa nopeammin ja tiiviimmin, mikä säästi sekä aikaa että pergamenttia.

Paleografeilla on omat suosikkimenetelmänsä käsikirjoitusten ajoittamisessa. Useimmiten kirjaimistoon luodaan ensin yleissilmäys, minkä jälkeen sitä aletaan tutkia tarkemmin erittelemällä yksittäisiä kirjaimia. Tavallisesti kesti pitkän aikaa, ennen kuin yleisessä kirjoitustyylissä tapahtui merkittäviä muutoksia, ja siksi kirjainten huolellinen tutkiminen tarjoaa hyödyllisyydestään huolimatta vain väljiä viitteitä kirjoitusajankohdasta.

Onneksi aikahaarukkaa voidaan kaventaa muilla menetelmillä. Yksi keino on panna merkille eri kirjoitustapoja ja selvittää, milloin ne tulivat käyttöön. Esimerkiksi vuoden 900 jälkeen kirjurit alkoivat käyttää kreikkalaisissa teksteissä yhä enemmän ligatuureja eli kahden tai useamman kirjaimen yhdistelmiä. Lisäksi jotkin kreikkalaiset kirjaimet alettiin kirjoittaa niin, että ne jatkuivat rivin alapuolelle, ja tekstiin lisättiin ääntämisen avuksi henkäysmerkkejä.

Ihmisen käsiala pysyy yleensä samanlaisena koko eliniän, minkä vuoksi tekstejä ei useinkaan voida ajoittaa 50:tä vuotta tarkemmin. Lisäksi kirjurit ottivat toisinaan mallia varhaisemmista käsikirjoituksista, jolloin jäljennökset näyttivät todellista ikäänsä vanhemmilta. Monista haasteista huolimatta useiden tärkeiden Raamatun käsikirjoitusten ikä on voitu määrittää.

Keskeisten Raamatun kreikkalaisten käsikirjoitusten ajoitus

Raamatun tärkeimmistä käsikirjoituksista ensimmäisenä tuli tutkijoiden käyttöön Codex Alexandrinus, jota säilytetään nykyään British Libraryssa. Se sisältää suurimman osan Raamatusta, ja se on kirjoitettu kreikaksi unsiaalikirjaimin veliinille, hienolle pergamentille. Koodeksi on ajoitettu 400-luvun alkuun ennen kaikkea niiden muutosten perusteella, joita unsiaalikirjoituksessa tapahtui 400- ja 500-lukujen välillä ja jotka käyvät ilmi päivätystä asiakirjasta nimeltä Wienin Dioskorides. *

Toinen tutkijoiden käytettävissä oleva tärkeä käsikirjoitus on Codex Sinaiticus, jonka Tischendorf löysi Pyhän Katariinan luostarista. Se on kirjoitettu pergamentille kreikaksi unsiaalikirjaimin, ja se sisältää osan Raamatun heprealaisista kirjoituksista kreikkalaisen Septuaginta-käännöksen mukaan sekä kaikki Kreikkalaiset kirjoitukset. Koodeksista 43 sivua on Leipzigissa, 347 sivua British Libraryssa Lontoossa ja 3 epätäydellistä sivua Pietarissa. Käsikirjoitus on ajoitettu 300-luvun loppupuoliskolle. Määritystä tukevat evankeliumien kohdalla olevat marginaalitaulukot, jotka tiedetään 300-luvulla eläneen historioitsijan Eusebios Kesarealaisen laatimiksi. *

Kolmas merkittävä käsikirjoitus on Codex Vaticanus, kreikankielinen koodeksi, joka alun perin sisälsi koko Raamatun. Se näkyy Vatikaanin kirjaston luettelossa ensimmäisen kerran vuonna 1475. Koodeksi on kirjoitettu kreikaksi unsiaalikirjaimin 759 veliinilehdelle, ja se sisältää suuren osan Raamatusta lukuun ottamatta valtaosaa 1. Mooseksen kirjasta, eräitä psalmeja ja joitakin osia Kreikkalaisista kirjoituksista. Käsikirjoitus on ajoitettu 300-luvun alkuun sillä perusteella, että kirjoitustyyli on samanlainen kuin Codex Sinaiticuksessa, joka on 300-luvulta. Vaticanusta pidetään kuitenkin yleisesti hieman vanhempana. Siitä muun muassa puuttuvat Eusebioksen kaanonien rinnakkaispaikkaviitteet.

Aarre roskakasasta

Manchesterissa Englannissa oleva John Rylandsin kirjasto sai vuonna 1920 haltuunsa papyruksia, jotka oli hieman aikaisemmin löydetty Egyptistä muinaisesta roskakasasta. Tutkiessaan noita papyruksia, joiden joukossa oli kirjeitä, kuitteja ja väestönlaskentaan liittyviä asiakirjoja, tutkija Colin Roberts näki tekstikatkelman, jonka sanat hän tunnisti – siinä oli muutama jae Johanneksen 18. luvusta. Se oli varhaisin Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten katkelma, joka siihen mennessä oli tunnistettu.

Katkelma sai nimekseen John Rylands Papyrus Greek 457, kansainväliseltä tunnukseltaan P52. Kirjoitus on kreikkalaista unsiaalitekstiä, ja se on ajoitettu 100-luvun alkuun – vain muutaman vuosikymmenen päähän Johanneksen evankeliumin alkuperäisestä kirjoitusajankohdasta! Teksti on lähes täsmälleen sama kuin paljon myöhempien käsikirjoitusten teksti.

Vanha mutta tarkka!

Brittiläinen tekstikriitikko Sir Frederic Kenyon kirjoitti Raamatun kreikkalaisista kirjoituksista: ”Sekä Uuden testamentin kirjojen oikeaperäisyyttä että yleistä väärentämättömyyttä voidaan pitää lopullisesti vahvistettuna.” (The Bible and Archæology.) Tutkija William H. Green on puolestaan sanonut Heprealaisten kirjoitusten muuttumattomuudesta: ”Voidaan huoleti sanoa, että mitään muuta vanhan ajan teosta ei ole välitetty edelleen yhtä täsmällisesti.”

Nämä päätelmät tuovat mieleen apostoli Pietarin sanat: ”Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen loisto on kuin ruohon kukinta; ruoho kuihtuu, ja kukka varisee, mutta Jehovan sana pysyy ikuisesti.” (1. Pietarin kirje 1:24, 25.)

[Alaviitteet]

^ kpl 2 Paleografia on ”vanhan ajan ja keskiajan käsikirjoitusten tutkimista. Tutkimuskohteena ovat pääasiassa papyrukselle, pergamentille, paperille ja muille tuhoutuville materiaaleille tehdyt kirjoitukset.” (The World Book Encyclopedia.)

^ kpl 16 Wienin Dioskorides kirjoitettiin Juliana Anicialle, joka kuoli joko vuonna 527 tai 528. Se on ”varhaisin esimerkki veliinille tehdystä unsiaalikirjoituksesta, jonka likimääräinen kirjoitusajankohta voidaan määrittää” (E. M. Thompson, An Introduction to Greek and Latin Palaeography).

^ kpl 17 Nämä niin sanotut Eusebioksen kaanonit ovat joukko rinnakkaispaikkaviitteitä sisältäviä taulukoita, jotka ”osoittavat, mitkä kohdat kustakin evankeliumista ovat rinnakkaisia muissa evankeliumeissa oleville kohdille” (Bruce M. Metzger, Manuscripts of the Greek Bible).

[Huomioteksti s. 21]

Päiväystä vailla olevat tekstit voidaan ajoittaa tutkimalla huolellisesti päivättyjä käsikirjoituksia.

[Tekstiruutu s. 20]

Jesaja-käärön ajoitus

Ensimmäisiin Kuolleenmeren kirjakääröihin kuuluva Raamatun Jesajan kirja löytyi vuonna 1947. Teksti on kirjoitettu nahalle heprean kielellä tyylillä, jota käytettiin ennen masoreettien * aikaa, ja sen uskotaan olevan peräisin 100-luvun lopulta eaa. Miten tähän tulokseen päädyttiin? Tutkijat vertasivat kirjoitusta muihin heprealaisiin teksteihin ja piirtokirjoituksiin ja määrittivät sen paleografiseksi ajankohdaksi vuodet 125–100 eaa. Lisätodisteita antoi radiohiiliajoitus.

Kun Kuolleenmeren kääröjä on verrattu masoreettien satoja vuosia myöhemmin valmistamiin käsikirjoituksiin, tekstin sisällössä ei ole havaittu mitään opillisia muutoksia. Erot liittyvät suurelta osin pelkästään oikeinkirjoitukseen ja kielioppiin. Huomionarvoista on myös se, että Jesaja-käärössä esiintyy johdonmukaisesti Tetragrammi, neljä heprean konsonanttia, joista muodostuu Jumalan nimi Jehova.

[Alaviite]

^ kpl 33 Masoreetit olivat noin 500–900-luvuilla eläneitä juutalaisia käsikirjoitusten jäljentäjiä, jotka tekivät erittäin tarkkaa työtä.

[Taulukko/Kuvat s. 20, 21]

(Ks. painettu julkaisu)

Kreikkalainen kirjoitustyyli

Unsiaalikirjoitukset

300-luvulta eaa. 700–800-luvulle jaa.

Minuskelikirjoitukset

700–800-luvulta 1400-luvulle

Tärkeitä käsikirjoituksia

400

200

Kuolleenmeren kirjakäärö

100-luvun jälkipuolisko eaa.

eaa.

jaa.

100

John Rylands Papyrus Greek 457

125 jaa.

300

Codex Vaticanus

300-luvun alku

Codex Sinaiticus

300-luku

400

Codex Alexandrinus

400-luvun alku

500

700

800

[Kuvat s. 19]

Yllä: Konstantin von Tischendorf

Oikealla: Bernard de Montfaucon

[Lähdemerkintä]

© Réunion des Musées Nationaux/Art Resource, NY

[Kuvan lähdemerkintä s. 20]

Kuolleenmeren kirjakäärö: Shrine of the Book, Israel Museum, Jerusalem

[Kuvien lähdemerkinnät s. 21]

Typografinen jäljennös Codex Vaticanuksesta: kirjasta Bibliorum Sacrorum Graecus Codex Vaticanus, 1868; Codex Sinaiticuksen jäljennös: 1. Timoteuksen kirjeen 3:16 koodeksissa olevassa muodossa, 300-luku; Codex Alexandrinus: teoksesta The Codex Alexandrinus in Reduced Photographic Facsimile, 1909, British Libraryn luvalla