Helpotusta uutisnälkään

”KAIKILLA ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla vierasmaalaisilla oli – – tapana käyttää vapaa-aikansa pelkästään jonkin kertomiseen tai jonkin uuden kuuntelemiseen”, kertoi parituhatta vuotta sitten historiankirjoittaja Luukas (Apostolien teot 17:21). Sata vuotta aiemmin Rooman hallitus oli huomannut ihmisten uutisnälän ja alkanut panna huomattavilla paikoilla esille päivittäisiä tiedonantoja, joista käytettiin nimitystä Acta diurna.

600-luvulla painoivat kiinalaiset maailman ensimmäistä sanomalehteä nimellä Dibao (Pao). Euroopassa monet olivat tuolloin vielä lukutaidottomia, ja siellä tietoa sodista, onnettomuuksista, rikoksista ja muista asioista levittivät kiertävät tarinankertojat. Myöhemmin näistä asioista alettiin kertoa käsinkirjoitetuissa, puupiirroksin kuvitetuissa uutiskirjeissä, joita myytiin toreilla ja markkinoilla.

Aikanaan kauppahuoneet alkoivat lisätä liikekirjeisiinsä tärkeitä uutisia. Lopulta uutiset alkoivat ilmestyä erillisellä arkilla, joka voitiin panna kiertämään.

Sanomalehtien synty

1600-luvun alkupuolella alettiin julkaista säännöllisesti kahta saksalaista sanomalehteä. Strasbourgissa alkoi ilmestyä vuonna 1605 Relation (selostus), ja Wolfenbüttelissä ruvettiin vuonna 1609 julkaisemaan lehteä nimeltä Avisa Relation oder Zeitung (tiedonanto). Ensimmäinen eurooppalainen päivälehti oli Einkommende Zeitungen (uutiskirjelmä), joka alkoi ilmestyä Saksassa Leipzigissa vuonna 1650.

Tässä leipzigilaisessa päivälehdessä oli neljä taskukokoista sivua. Uutiset esitettiin sattumanvaraisessa järjestyksessä. Irtonumerot olivat melko halpoja, mutta vuositilaus maksoi hyvätuloiselle työntekijälle koko kuukauden palkan. Silti sanomalehtien kysyntä kasvoi nopeasti. Vuoden 1700 paikkeilla  yksistään Saksassa ilmestyi säännöllisesti 50–60 sanomalehteä, joilla oli satojatuhansia lukijoita.

Uutislähteitä olivat aluksi kirjeet, toiset sanomalehdet, postikonttorien päälliköt, jotka jäljensivät postitse saamiaan uutisia, tai pelkät juorut, joita lehtimiehet kuulivat julkisilla paikoilla. Kilpailun kiristyessä kustantajat pyrkivät kuitenkin lisäämään uutisten määrää ja parantamaan niiden laatua. Palkattiin ensimmäiset ammattitoimittajat. Koska useimmilla kustantajilla ei ollut varaa ylläpitää laajaa uutislähteiden ja toimittajien verkkoa, uutisnälkää tyydyttämään muodostettiin uutistoimistoja, jotka keräsivät ja levittivät uutisia niitä tilanneille kustantajille.

Välttämättömiä keksintöjä

Sanomalehtiala ei olisi ollut mahdollinen ilman joitakin tärkeitä keksintöjä, varsinkaan ilman Johannes Gutenbergin painamismenetelmää, jossa hyödynnettiin irtokirjakkeita. Jotkin muut keksinnöt tekivät sanomalehtien tuotannosta tehokasta ja kannattavaa. Esimerkiksi 1860-luvulla keksittiin rullarotaatiokone, jonka ansiosta voitiin painaa arkkien sijasta suoraan rullalta tulevalle paperille. Pian sen jälkeen tulivat käyttöön rivilatomakoneet, joilla valettiin kirjasinrivejä painamiseen tarvittavia sivuladelmia varten. Sitten 1900-luvun jälkipuoliskolla kallis käsityö korvattiin tietokoneladonnalla.

Sillä välin itse uutiset alkoivat kulkea entistä nopeammin. 1840-luvulla otettiin yleiseen käyttöön lennätin, ja 1870-luvulla tulivat käyttöön kirjoituskoneet ja suunnilleen samoihin aikoihin puhelimet. Melko äskettäin, miljoonien nykyään elävien ihmisten elinaikana, sanomalehtialalla ovat yleistyneet tietokoneet, sähköpostit ja faksit. Toimittajat pääsevät juttunsa tapahtumapaikalle aina vain nopeammin – junalla, autolla tai lentokoneella. Ja nopeilla kuljetusvälineillä toimitetaan perille yhä enemmän sanomalehtiä.

Mikä pääsee lehteen?

Alati kutistuvassa maailmassamme ei useinkaan ole vaikea saada riittävästi uutisia. ”Ongelmana on päättää, mitä valita valtavasta, loputtomasta uutisvirrasta”, sanovat Frankfurter Allgemeine Zeitungin toimittajat. Uutistoimistoista tulee päivittäin Saksan sanomalehdille parisentuhatta uutista. Sanomalehtien toimitukseen tulvii lisää uutisia reporttereilta, kirjeenvaihtajilta, uutislähetyksistä ja muista lähteistä.

Kaksi kolmasosaa uutisista on juttuja, jotka pohjautuvat lehdistötiedotteisiin tai käsittelevät erilaisia tilaisuuksia ja tapahtumia, kuten konsertteja, urheilutapahtumia ja kokouksia. Toimittajien on tunnettava markkina-alueensa, jotta he voisivat antaa tietoa paikallisesti kiinnostavista aiheista, esimerkiksi satotuloksista, vuosipäivistä ja juhlista.

Sanomalehtien suosittuja osastoja ovat urheilupalstat, sarjakuvasivut, poliittiset pilapiirrokset ja pääkirjoitukset. Erikoisartikkelit, reportaasit vieraista maista sekä huomattavien henkilöiden ja asiantuntijoiden haastattelut voivat olla niin valaisevia kuin viihdyttäviäkin.

 Sanomalehti kriisissä

”Saksan sanomalehtiala on historiansa pahimmassa kriisissä”, kerrottiin vuonna 2002 Die Zeit -sanomalehdessä. Sveitsin lehdistöliitto ilmoitti, että vuonna 2004 kokonaislevikki oli alhaisin kymmeneen vuoteen. Mitä sanomalehtien kysynnälle on tapahtunut?

Ensinnäkin maailmantalous on ollut laskusuunnassa, ja se taas on vähentänyt ilmoittelua, josta monet lehdet saavat kaksi kolmasosaa tuloistaan. Vuosina 2000–04 amerikkalaislehti Wall Street Journal menetti ilmoitustuloistaan 43 prosenttia. Palaako ilmoittelu ennalleen, kun talouselämä kääntyy nousuun? Suuri osa kiinteistöjä, työpaikkoja ja autoja koskevista ilmoituksista on menetetty Internetiin. Sanomalehdet kilpailevat nykyään sähköisen median – radion, television ja Internetin – kanssa.

Toisaalta ihmisten uutisnälkä on ennallaan. Mediatalouden professori Axel Zerdick sanoi eräälle frankfurtilaiselle sanomalehdelle: ”Kriisi ei ole aivan niin paha kuin toimittajat luulevat.” Erään saksalaisen päivälehden paikallistoimituksen päätoimittaja sanoi samansuuntaisesti: ”Alueellisella sanomalehdellä menee edelleen hyvin.”

Vaikka myönnettäisiin, ettei mikään voita sanomalehtiä uutisoinnin perusteellisuudessa ja kyvyssä herättää julkista keskustelua, jäljelle jäävät kysymykset: Voimmeko luottaa siihen näkökulmaan, josta ne uutisia tarkastelevat? Miten voimme hyötyä niiden lukemisesta eniten?

[Tekstiruutu/Kuva s. 6]

TOIMITTAJAN VAATIVA TYÖ

Joku saattaisi kadehtia toimittajia. ”Kun toimittajan nimi on esillä viestimissä, hän voi tuntea olevansa kuuluisa”, tunnusti muuan pitkäaikainen ranskalainen toimittaja. Toimittajantyö voi kuitenkin olla myös turhauttavaa: kilpailija voi viedä jutun nenän edestä, haastattelupyyntö voidaan torjua, jotain tapahtumaa voi joutua odottamaan tuntikausia turhaan.

Muuan puolalainen naistoimittaja nosti esiin erään ongelman. ”Emme tiedä, milloin voimme pitää vapaata ja milloin täytyy tehdä töitä”, hän sanoi. ”Joskus yksityiselämämme kärsii ja työtempo voi häiritä perhe-elämää.” Eräs entisessä Neuvostoliitossa työskennellyt toimittaja kohdisti huomion kenties suurimpaan pettymykseen: ”Tein kovasti työtä, mutta silti juttua ei koskaan julkaistu.”

Muuan Alankomaiden suurimman sanomalehden urheilutoimittaja paljasti: ”Minulle sanotaan usein, etten ole perillä asioista. Jotkut lukijoista suuttuvat tai pettyvät, ja koska tunteet käyvät toisinaan urheilussa kuumina, ihmiset ovat jopa uhanneet tappaa minut.” Mikä saa toimittajat pysymään työssään?

Joillekuille syynä on tietysti palkka, mutta ei kaikille. Erään ranskalaislehden palveluksessa oleva toimittaja sanoi rakastavansa kirjoittamista. Muuan meksikolainen toimittaja sanoi: ”Ainakin pystyy kertomaan jotain tietämisen arvoista.” Eräs japanilainen vanhempi toimittaja, joka työskentelee maailman toiseksi suurimman päivälehden toimituksessa, totesi: ”Minulle tuottaa iloa, kun tunnen auttaneeni ihmisiä ja kun oikeus tapahtuu.”

Sanomalehden palveluksessa on toimittajien lisäksi tietysti muitakin työntekijöitä. Henkilökuntaan kuuluu kustantamon koon ja rakenteen mukaan päätoimittajia, korjauslukijoita, tietojen tarkistajia, arkistonhoitajia ja monia muita, jotka tekevät nimettöminä kovasti töitä, jotta saisimme lehtemme.

[Kuvat s. 4]

Varhainen saksalainen sanomalehti ja nykyaikainen lehtiteline

[Lähdemerkintä]

Alkuaikojen saksalaisia sanomalehtiä: Bibliothek für Kunst – und Antiquitäten-Sammler, 21. vuosik., Flugblatt und Zeitung, 1922