Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kissa jolla on hassut korvat

Kissa jolla on hassut korvat

Kissa jolla on hassut korvat

LAMMASPAIMEN William Ross oli kiinnostunut rotukissoista. Eräänä päivänä vuonna 1961 hän piipahti naapuritilalla Perthshiressä Skotlannissa ja näki siellä perheen kissan Susien. Se ei näyttänyt tavalliselta kotikissalta. Se oli valkoinen ja sekarotuinen, mutta sen korvat taittuivat suunnilleen puolestavälistä eteen- ja alaspäin, minkä vuoksi se näytti varsin huvittavalta. Ross innostui tapauksesta niin, että hankki Susien noin vuoden kuluttua synnyttämästä pentueesta naaraspennun, jolla oli samanlaiset korvat.

Seuraavaksi Ross otti yhteyttä lontoolaiseen eläinten kasvattajaan, joka oli kiinnostunut kissojen perimästä, ja yhdessä he suunnittelivat jalostusohjelman Susien jälkeläisiä varten. Rotu sai luonnollisestikin nimekseen Scottish Fold (”skottilainen taitos”), ja siitä on tullut hyvin suosittu. Brittiläiset kissayhdistykset eivät kuitenkaan ole hyväksyneet rekisteriinsä tähän rotuun kuuluvia kissoja, foldeja. Jotkut ovat olleet huolissaan siitä, että niillä saattaa olla alttius joihinkin terveysongelmiin, jotka juontaisivat juurensa taitoksen tuottavasta geenistä. Tämä ei ole estänyt foldien rekisteröintiä Yhdysvalloissa, missä niiden jalostaminen alkoi 1970-luvun alussa. Siellä näistä kissoista oli 70-luvun loppuun mennessä tullut näyttelyvoittajia.

Mistä luppakorvaisuus johtuu?

”Mitä sinun kissasi korville on tapahtunut?” ihmiset kyselevät usein nähdessään foldin ensi kertaa. Korvien taitos johtuu niin sanotun vallitsevan geenin mutaatiosta. Pentu perii tämän ominaisuuden, vaikka se saisi geenin vain toiselta vanhemmaltaan.

Taittuneisuuden aste vaihtelee huomattavasti. Korva ei välttämättä taitu ollenkaan, tai sitten se taittuu korvalehden puolestavälistä, juuresta tai siltä väliltä. Susiella, Scottish Fold -rodun kantaemolla, löysä taitos sijaitsi korvan puolessavälissä. Näyttelykissoilla taitos on yleensä korvan juuressa, jolloin korvat makaavat litteinä pitkin päätä. Kaikilla pennuilla on syntyessään pystykorvat, mutta kun pentue on noin kolmen viikon ikäinen, kasvattajat alkavat nähdä, mitkä pennut saavat luppakorvat.

Huolimaton jalostus voi tuottaa terveysongelmia. Jos esimerkiksi sekä uroksella että naaraalla on luppakorvat, jälkeläisille voi tulla jokin perinnöllinen vika, kuten synnynnäinen luunkasvuhäiriö, joka johtaa luiden epämuodostumiin. Sen vuoksi hyvämaineiset kasvattajat risteyttävät jatkuvasti foldeja ja muunrotuisia, pystykorvaisia kissoja. Nämä ovat usein brittiläisiä ja amerikkalaisia lyhytkarvarotuja.

Yksi terveysriski liittyy korvien puhtauteen, varsinkin jos taitos sijaitsee korvan juuressa. Korvalehdet nimittäin likaantuvat helposti sisäpuolelta, koska ne ovat niin lähellä päätä. Eräässä kissakirjassa suositellaan, että omistajat puhdistavat taitokset varovasti sisäpuolelta kostealla vanutupolla (The Illustrated Encyclopedia of Cat Breeds). Myönteistä taas on se, että terveet kissat ”eivät kovin herkästi saa korvatulehduksia tai korvapunkkeja, kuten joitakin vuosia sitten luultiin”, sanotaan kissanomistajille tarkoitetuilla verkkosivuilla The Cat Site.

Rakastettavia seuralaisia

Foldeja pidetään rauhallisina, ystävällisinä ja älykkäinä. Ne elävät noin 15-vuotiaiksi ja näyttävät nauttivan mukavasta kotielämästä yli kaiken. ”Scottish Fold -rodun kissat ovat lempeitä, rauhallisia ja seurallisia, ja ne pitävät niin ihmisistä kuin muista lemmikkieläimistäkin”, sanotaan edellä mainitussa kissakirjassa. Niillä on pehmeä, kirkas ääni, jota ne käyttävät harvoin. Nälkäisenäkin ne usein vain katsoa tapittavat omistajaansa, kunnes ne saavat ruokaa.

Foldien karvan väri, kuvio ja pituus vaihtelevat kuten muillakin roduilla. Kasvavan suosion syynä ovat kuitenkin luppakorvat, pallomainen pää, lyhyt kaula ja pöllömäiset kasvot, joissa on suuret, pyöreät silmät. Foldit kuuluvat nykyään maailman halutuimpiin rotuihin. Ostajien on usein odotettava pentua vähintään puoli vuotta. Jos heillä on erityistoivomuksia karvan pituuden ja värin sekä pennun sukupuolen suhteen, odotusaika voi venyä vielä pitemmäksi.

Kun William Ross näki Susien vuonna 1961, hänellä ei luultavasti ollut aavistustakaan siitä, että tuon vaatimattoman maalaiskissan jälkeläisistä tulisi näin haluttuja, varsinkaan kun rodun suosio ei piile missään synnynnäisessä paremmuudessa vaan geenimutaatiossa, joka ilmenee lähinnä korvissa.