Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kiistakysymys herää

Kiistakysymys herää

Kiistakysymys herää

STRATTON on Ohion osavaltiossa Yhdysvalloissa sijaitseva pieni kunta lähellä Ohiojokea, joka erottaa Ohion Länsi-Virginiasta. Se luetaan kyläksi, ja sillä on kunnanjohtaja. Tässä alle 300 asukkaan pikkukunnassa heräsi yllättäen vuonna 1999 kiistakysymys, kun paikalliset viranomaiset yrittivät velvoittaa muun muassa Jehovan todistajat hankkimaan kirjallisen luvan, ennen kuin nämä saisivat käydä paikkakunnan taloissa puhumassa ihmisille Raamatusta.

Miksi tämä on tärkeä kysymys? Kuten kertomuksemme edetessä tulee esiin, tämäntyyppiset viranomaisten laatimat järjestyssäännöt ja valvontatoimet rajoittaisivat todellisuudessa paitsi Jehovan todistajien myös kaikkien Yhdysvalloissa asuvien ihmisten sananvapautta.

Konflikti kehittyy

Strattonilaisten luona oli jo vuosikausia käynyt Wellsvillen seurakunnan Jehovan todistajia, ja näillä oli ollut talosta-taloon-palvelusta koskevia ongelmia muutaman paikallisen viranomaisen kanssa aina vuodesta 1979 lähtien. 1990-luvun alussa muuan poliisi ajoi ryhmän todistajia pois kylästä ja sanoi saatteeksi: ”En välitä oikeuksistanne tipan tippaa.”

Tilanne kärjistyi vuonna 1998, kun neljä Jehovan todistajaa joutui vastatusten Strattonin kunnanjohtajan kanssa. He olivat ajamassa autolla kylästä pois käytyään tapaamassa uudelleen sellaisia asukkaita, jotka olivat olleet kiinnostuneita raamatullisista keskusteluista. Yhden ryhmään kuuluneen naisen mukaan kunnanjohtaja sanoi, että jos he olisivat miehiä, hän heittäisi heidät vankilaan.

Uusimman yhteentörmäyksen syynä oli kylän järjestyssääntö, joka koski yksityisalueelle tulevia kaupustelijoita ja muita kutsumattomia kävijöitä ja vaati jokaista ovelta-ovelle-toimintaan osallistuvaa hankkimaan kunnanjohtajalta ilmaisen luvan. Jehovan todistajat katsoivat järjestyssäännön loukkaavan sananvapautta, uskonnon vapaata harjoittamista ja painovapautta. Niinpä kun kylä kieltäytyi muuttamasta käytäntöään järjestyssäännön soveltamisessa, todistajat veivät asian liittovaltion tuomioistuimeen.

Asia käsiteltiin 27. heinäkuuta 1999 Ohion eteläisen piirin piirioikeudessa. Tuomari katsoi kylän järjestyssäännön olevan perustuslain mukainen. Sitten 20. helmikuuta 2001 myös Yhdysvaltain kuudennen ylioikeuspiirin ylioikeus vahvisti järjestyssäännön perustuslaillisuuden.

Kysymyksen ratkaisemiseksi New Yorkissa rekisteröity Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseura sekä Jehovan todistajien Wellsvillen seurakunta anoivat, että Yhdysvaltain korkein oikeus tutkisi asian uudelleen.

[Kartta/Kuva s. 3]

(Ks. painettu julkaisu)

Los Angeles

New York

OHIO

Stratton