Syvyyksien ihmeitä ja arvoituksia

PIENEN vedenalaisen Alvin-aluksensa suojissa kaksi tiedemiestä ja aluksen kuljettaja laskeutuivat Tyyneenmereen Ecuadorin rannikolla. Heidän päämääränään oli paikka nimeltä Galápagoksen vajoama. Mukanaan valonheittimiä, kamera ja lukuisia tutkimuslaitteita Alvin sukelsi vesimassojen läpi 2800 metrin syvyydessä sijaitsevaan ikuisen yön maailmaan, jota ihmissilmä ei ollut vielä koskaan nähnyt.

Oletko joskus miettinyt, mitä vuorten, kanjonien ja halkeamien kätköissä piilee maailman valtamerien pimeissä uumenissa? Jos olet, sinua varmasti kiinnostavat löydöt, joita alettiin tehdä vuonna 1977 edellä mainitusta Alvinin uraauurtavasta sukelluksesta lähtien. Se mitä miehistö tuolloin näki, voi hämmästyttää sinua – se oli huipputiedemiestenkin mielestä kuin kuvausta joltain toiselta planeetalta.

Alvinin tutkimusretken tavoitteena oli löytää hydrotermisiä lähteitä – merenalaisia geysirejä, jotka suihkuavat mereen kuumaa vettä. Galápagoksen vajoama oli lupaava kohde, koska se on osa erittäin tuliperäistä merenalaista halkeamaa merenpohjan vuorten suojassa. Nämä vuoret kuuluvat massiivisiin valtamerien keskiselänteisiin, jotka noin 65000 kilometriä pitkänä, lähes yhtenäisenä jonona kiertävät maapallon ympäri kuin tennispallon sauma. Jos valtameristä poistettaisiin vedet, selänteet olisivat ”helpostikin maanpinnan hallitsevin piirre, sillä ne peittävät alleen suuremman alueen kuin mantereiden kaikki tärkeimmät vuorijonot yhteensä”, kirjoittaa Jon Erickson kirjassaan Marine Geology.

Erityisen kiinnostava piirre keskiselänteissä on se, että ne muodostuvat pääasiallisesti kahdesta vierekkäin kulkevasta vuorijonosta, jotka kohoavat 3000 metrin korkeuteen merenpohjasta. Jonojen väliin jäävät maapallon suurimmat kuilut: jopa yli 20 kilometriä leveät ja 6 kilometriä syvät kanjonit. Ne ovat neljä kertaa syvempiä kuin Pohjois-Amerikan Grand Canyon! Niiden pohjalla on erittäin tuliperäisiä siirroslinjoja. Kun tiedemiehet alkoivat tutkia Atlantin keskiselännettä, heidän laitteensa kertoivat niin voimakkaasta tuliperäisestä toiminnasta, ”että tuntui siltä kuin maapallon sisukset olisivat olleet tulossa ulos”, sanoo Erickson.

Laskeuduttuaan alaspäin puolitoista tuntia Alvin jäi kellumaan merenpohjan  tuntumaan, ja miehet sytyttivät aluksen valonheittimet. On täysin ymmärrettävää, miksi nämä tiedemiehet saattoivat ajatella tulleensa vieraalle planeetalle. Valot paljastivat merenpohjassa olevan useita lämmintä vettä suihkuavia hohtavia lähteitä, vaikka normaalisti vesi on siellä lähellä jäätymispistettä. Lähistöllä näkyi jotain vielä erikoisempaa: kokonaisia eliöyhteisöjä, joissa eli aiemmin tuntemattomia lajeja. Kaksi vuotta myöhemmin Alvinin tutkijat löysivät Itä-Tyynenmeren selänteestä Meksikon rannikon edustalta äärimmäisen kuumia lähteitä, niin sanottuja savuttajia. Monet näistä lähteistä muodostivat aavemaisia piippuja, joista jotkin olivat jopa yhdeksän metrin korkuisia. Alueella eli monia samoja eläimiä, joita oli nähty Galápagoksen vajoamassakin. Seuraavassa kirjoituksessa tarkastelemme lähemmin näitä hämmästyttäviä elämänmuotoja ja sitä häkellyttävien äärimmäisyyksien maailmaa, jossa ne elävät.

[Kuvien lähdemerkintä s. 3]

KANSI ja sivu 3: OAR/National Undersea Research Program