Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Jerusalem ja Salomon temppeli

Jerusalem ja Salomon temppeli

SITÄ sanottiin ”kauneuden täydellisyydeksi” ja ”Suuren Kuninkaan kaupungiksi” (Ps 48:2; 50:2; Va 2:15). Jerusalem oli Jumalan kansan pääkaupunki (Ps 76:2). Kun Daavid oli vallannut sen jebusilaisilta ja tehnyt siitä pääkaupunkinsa, sitä sanottiin ”Daavidin kaupungiksi” tai pelkästään ”Siioniksi” (2Sa 5:7).

Vaikka Jerusalem ei sijainnutkaan erityisen strategisella paikalla, siitä tuli kuuluisa, koska Jumala oli liittänyt siihen nimensä (5Mo 26:2). Se oli kansakunnan uskonnollinen ja hallinnollinen keskus.

Jerusalem sijaitsee Juudan vuoriston keskiosissa 750 metrin korkeudessa. Raamattu sanoo, että se oli ’korkeudessa’ ja että palvojat ’nousivat’ sinne (Ps 48:2; 122:3, 4). Tuota muinaista kaupunkia ympäröivät laaksot: lännessä ja etelässä Hinnominlaakso ja idässä Kidronin purolaakso (2Ku 23:10; Jer 31:40). Puhdasta vettä sai Kidroninlaaksossa sijainneesta Gihonin lähteestä a ja eteläpuolella olevasta En-Rogelista, millä oli suuri merkitys vihollisen hyökkäyksen aikana (2Sa 17:17).

Daavidin kaupunki on merkitty  sivun 21 kaavioon punaisella. Daavidin ja Salomon hallituskausien aikana kaupunki laajeni pohjoiseen ja sulki sisäänsä Ofelin (vihreällä) ja Morianvuoren (sinisellä) (2Sa 5:7–9; 24:16–25). Salomo rakensi tuolle korkeammalle harjanteelle upean temppelin Jehovalle. Kuvittele, miten palvojia virtasi joukoittain ”Jehovan vuorelle” vuotuisiin juhliin! (Sak 8:3.) Matkantekoa helpotti tieverkko, josta on esitys sivulla 17.

Kullalla ja kallisarvoisilla kivillä koristeltu Salomon temppeli on kalleimpia rakennuksia, mitä koskaan on rakennettu. Merkittävää on se, että sen rakennussuunnitelma oli saatu Jehovalta. Kuten maalauksesta voi nähdä, temppelin ympärillä oli suuria esipihoja ja hallintorakennuksia. Temppelin yksityiskohtiin kannattaa perehtyä (1Ku 6:1–7:51; 1Ai 28:11–19; Hpr 9:23, 24).

[Alaviite]

a Kuningas Hiskia tukki lähteen ja rakensi tunnelin, joka johti kaupungin länsipuolella olevaan lammikkoon (2Ai 32:4, 30).

 [Kaavio/Kuva s. 21]

(Ks. painettu julkaisu)

Jerusalem ja Salomon temppeli

TEMPPELIALUE SALOMON PÄIVINÄ

Temppelin kaavio

1. Kaikkeinpyhin

2. Pyhä

3. Eteishalli

4. Boas

5. Jakin

6. Kuparialttari

7. Valettu meri

8. Siirtovaunut

9. Sivukammiot

10. Ruokailuhuoneet

11. Sisempi esipiha

TEMPPELIALUE

Morianvuori

Ruokailuhuoneet

Siirtovaunut

Sivukammiot

Kaikkeinpyhin

Boas

Pyhä

Eteishalli

Kuparialttari

Jakin

Sisempi esipiha

Siirtovaunut

Valettu meri

Ofel

Tori?

Vesiportti?

DAAVIDIN KAUPUNKI

Siioninvuori

Daavidin palatsi

Lähdeportti

Manassen muuri?

Hananelin torni

Meantorni

Lammasportti

Vartioportti

Tarkastusportti

Hevosportti

KIDRONINLAAKSO

Alempi muuri?

Gihon

Myöhempi vesitunneli

TYROPOIONINLAAKSO

Tuhkakasojenportti (Ruukunsirujenportti) (Lantaportti)

En-Rogel

Laaksoportti

HINNOMINLAAKSO

Kulmaportti

Leivinuunitorni

Leveämuuri

Efraiminportti

Tori

Vanhankaupunginportti

Vanha pohjoismuuri

TOINEN KAUPUNGINOSA

Kalaportti

[Kuva]

Ofel

Faraon tyttären talo

Salomon palatsi

Libanoninmetsätalo

Pylväshalli

Valtaistuinhalli

Morianvuori

Suuri esipiha

Temppeli

[Kuva s. 20]

”Daavidin kaupunki” sijaitsi etualalla. Temppeli oli kuvassa taustalla näkyvällä tasaisella alueella

[Kuva s. 20]

Tietokonekuva muinaisesta ”Daavidin kaupungista” ja Salomon temppelistä