Siirry sisältöön

Tuhannet vierailevat Keski-Amerikan haaratoimistossa

Tuhannet vierailevat Keski-Amerikan haaratoimistossa

Vuonna 2015 Jehovan todistajien Keski-Amerikan-haaratoimistossa Meksikossa kävi kiertokäynnillä lähes 175000 vierailijaa – keskimäärin 670 joka arkipäivä! Monet vierailijoista tulivat suurina ryhminä, ja he olivat matkustaneet tilausbusseilla useita päiviä. Jotkut olivat tehneet matkasuunnitelmansa jo kuukausia etukäteen.

”Betel-projekti”

Vierailu haaratoimistoon, Beteliin, merkitsi joillekin uhrauksia. Esimerkiksi Veracruzin osavaltiossa Meksikossa on seurakunta, jossa useimmilla ei ollut varaa 550 kilometrin bussimatkaan. Niinpä he laativat suunnitelman, joka sai nimekseen ”Betel-projekti”. He muodostivat ryhmiä, jotka valmistivat ja myivät aterioita. Lisäksi he palauttivat muovipulloja. Kolmen kuukauden kuluttua he olivat hankkineet tarpeeksi rahaa matkaa varten.

Oliko kaikki vaivan arvoista? Ehdottomasti! Matkalle osallistunut nuori mies nimeltä Lucio kirjoittaa: ”Vierailumme Beteliin sai minut asettamaan hengellisiä tavoitteita, ja nyt työskentelen aiempaa enemmän seurakuntani hyväksi.” 18-vuotias Elizabeth puolestaan sanoo: ”Betelissä näin ja koin sen aidon rakkauden, joka on ominaista Jehovan palvelijoille. Se motivoi minua antamaan enemmän aikaa ja voimia Jumalalle, joten aloin kertoa Raamatun sanomasta toisille koko ajallani.”

Tuhansittain vieraita

Toisinaan kiertokäynneille saapuu samana päivänä tuhansia vierailijoita. Haaratoimiston työntekijät, jotka huolehtivat kiertokäynneistä, näkevät paljon vaivaa, jotta kaikki tuntisivat olevansa tervetulleita. ”On innostavaa nähdä niin monien tulevan”, sanoo Lizzy. ”Nähdessäni, miten arvostavia vierailijat ovat, ja kuullessani uhrauksista, joita he ovat haaratoimistovierailun takia tehneet, uskoni vahvistuu.”

Tuhansista vieraista pystytään huolehtimaan, kun oppaina toimivat myös ne, jotka työskentelevät muissa Betelin tehtävissä. Heistä on mukavaa ottaa vieraita vastaan, vaikka se merkitseekin ylimääräistä työtä. Juan sanoo: ”Vierailijoiden iloiset ilmeet kiertokäynnin jälkeen kertovat minulle, ettei työni ole mennyt hukkaan.”

”Lapset ovat aivan innoissaan”

Myös lasten mielestä Betelissä on kivaa. Noriko, joka työskentelee tietokoneosastolla, kertoo: ”Kysyn lapsilta kiertokäynnillä, haluaisivatko he tehdä Betel-työtä. Kaikki vastaavat: ’Kyllä!’” Yksi lasten suosikkipaikoista on ”Leevin nurkkaus”. Siellä he voivat ottaa itsestään kuvia luonnollista kokoa olevien Leevin ja Sofian kanssa, jotka on leikattu pahvista. Nämä animaatiohahmot esiintyvät Voit olla Jehovan ystävä -videosarjassa. ”Lapset ovat aivan innoissaan”, Noriko sanoo.

Monet lapset osoittavat arvostavansa Betelissä tehtävää työtä hyvin paljon. Esimerkiksi meksikolainen pikkupoika Henry keräsi rahaa säästöpossuun. Hän halusi antaa ne lahjoituksena tullessaan Beteliin. Lahjoituksen mukana oli Henryn kirjoittama viesti, jossa luki: ”Valmistattehan näillä rahoilla lisää julkaisuja. Kiitos, että teette työtä Jehovalle.”

Olet tervetullut

Jehovan todistajat järjestävät ilmaisia kiertokäyntejä toimistoissaan ja painotiloissaan eri puolilla maailmaa. Jos haluaisit vierailla jossakin haaratoimistossamme, olet lämpimästi tervetullut. Tulet epäilemättä nauttimaan vierailustasi. Lisätietoja kiertokäynneistä on osiossa TIETOA MEISTÄ > TOIMISTOT & KIERTOKÄYNNIT.