Siirry sisältöön

Veljet ja sisaret eri puolilla maailmaa kokoontuivat viettämään muistojuhlaa

21. HUHTIKUUTA 2022
UUTISIA MAAILMALTA

Miljoonia ihmisiä kokoontui viettämään Kristuksen kuoleman muistojuhlaa

Miljoonia ihmisiä kokoontui viettämään Kristuksen kuoleman muistojuhlaa

Veljet tervehtivät toisiaan Chilessä.

Miljoonat Jehovan todistajat ja heidän kutsumansa vieraat eri puolilla maailmaa viettivät 15. huhtikuuta 2022 Kristuksen kuoleman muistojuhlaa. Tämä oli ensimmäinen kerta vuoden 2019 jälkeen, kun tilaisuus voitiin järjestää valtakunnansaleilla eikä ainoastaan virtuaalisesti. Ohjelmaa oli mahdollista seurata myös videoyhteyden välityksellä.

Kristuksen kuoleman muistojuhla on Jehovan todistajille vuoden tärkein kokous. Koronapandemian vuoksi tämä vuotuinen tilaisuus pidettiin vuosina 2020 ja 2021 videokokouksina. Vuonna 2021 muistojuhlassa oli läsnä yli 21 miljoonaa ihmistä.

Haitissa asuva Markensia Remy oli ensimmäistä kertaa muistojuhlassa valtakunnansalilla. Tämä sisar, joka kastettiin vuosi sitten, sanoi: ”Olen hyvin iloinen siitä, että olin muistojuhlassa valtakunnansalissa. En löydä sanoja kertoakseni, miten onnellinen olen. Tunnen todella kuuluvani suurenmoiseen perheeseen.”

Olemme kiitollisia Jehovalle siitä, että hän siunasi tämän vuoden muistojuhlan vieton. Erityisen kiitollisia olemme siitä suuresta rakkaudesta, jota hän ja hänen Poikansa Jeesus ovat osoittaneet meitä kohtaan (Johannes 3:16).

 

Argentiina

Bolivia

Brasilia

Kambodža

Keski-Afrikan tasavalta

Cookinsaaret (Rarotonga)

Ecuador

Indonesia

Israel

Japani

Kazakstan

Kosovo

Meksiko

Paraguay

Peru

Filippiinit

Puola

Romania

Espanja

Taiwan

Ukraina

Yhdysvallat

Venezuela