Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Menestyksekkäitä uusperheitä

Menestyksekkäitä uusperheitä

Menestyksekkäitä uusperheitä

EI ENÄÄ PELKKIÄ ASUINTOVEREITA

Philipin 20-vuotias tytär Elise asui kotona ja huolehti monista kotiaskareista. Sitten Philip avioitui Louisen kanssa. Voisivatko äiti- ja tytärpuoli rakentaa hyvän suhteen?

Louise: Alku oli tosi hankala. Olen koti-ihminen ja halusin, että kodinhoito olisi minun vastuullani.

Elise: Louise pani koko talon uuteen uskoon ja heitti pois monia meidän tavaroitamme. Kerran siivotessani laitoin joitakin tavaroita väärään paikkaan, koska en enää tiennyt, mihin ne kuuluivat. Louise hermostui siitä. Meille tuli sanaharkkaa, enkä pystynyt puhumaan hänelle viikkoon.

Louise: Jossain vaiheessa sanoin Eliselle, etten tiennyt, miten jatkaisimme tästä eteenpäin, mutten pystyisi elämään sellaisessa ilmapiirissä. Hän tuli myöhemmin samana iltana pyytämään anteeksi. Halasin häntä, ja me molemmat itkimme.

Elise: Louise jätti joitakin kuviani seinälle, eikä isä siirtänyt pois lamppuja, jotka toin olohuoneeseen. Saattaa kuulostaa pikkujutulta, mutta se, että nämä tavarat saivat jäädä paikoilleen, sai minut tuntemaan, että kodistani oli vielä jotain jäljellä. Olen myös kiitollinen siitä, miten Louise huolehtii pikkuveljestäni silloin kun tämä on luonamme. Nyt on kulunut kaksi vuotta, ja alan pitää häntä oikeana perheenjäsenenä.

Louise: Minusta tuntuu, että Elise ja minä emme ole enää pelkkiä asuintovereita vaan myös hyviä ystäviä.

”PERHESOPU ON TÄRKEÄMPI”

Anton ja Marelize avioituivat kuusi vuotta sitten. Molemmilla oli ennestään kolme lasta.

Anton: Teemme perheenä muun muassa telttaretkiä ja vietämme aikaa jokaisen lapsen kanssa erikseen. Sopeutuminen vei muutaman vuoden, mutta nyt useimmat ongelmat on selvitetty.

Marelize: Meistä on tärkeää ajatella, että lapset ovat ”meidän”, eivät ”sinun ja minun”. Muistan, miten kerran nostin suuren metelin, kun Anton läksytti poikaani mielestäni epäoikeudenmukaisesti ja antoi tyttärensä istua autossa suositulla paikalla. Olen oppinut, että perhesopu on tärkeämpi kuin paikka etupenkillä. Yritämme olla tasapuolisia, vaikkemme voikaan kohdella kaikkia täsmälleen samalla tavoin.

Koetan lisäksi olla kertomatta entisen perheen mukavista hetkistä, sillä se voisi saada muut tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi. Ilmaisen sen sijaan kiitollisuuteni nykyisestä perheestämme.

”YRITÄMME ENSIN KIITTÄÄ”

Francis ja Cecelia menivät naimisiin neljä vuotta sitten. Perheeseen kuuluu Cecelian kolme aikuista lasta ja Francisin teini-ikäinen poika.

Francis: Yritän olla helposti lähestyttävä ja välttää loukkaantumasta herkästi. Syömme säännöllisesti yhdessä perheenä ja keskustelemme samalla eri asioista. Kannustan lisäksi jokaista huolehtimaan joistakin kotitöistä, sillä se hyödyttää koko perhettä.

Cecelia: Käytän aikaa jokaisen lapsemme kanssa ja kuuntelen, kun he kertovat peloistaan ja turhautumisen aiheistaan. Ollessamme yhdessä perheenä yritämme ensin kiittää ja vasta sitten esittää parannusehdotuksia. Kun teen virheitä, tunnustan ne ja pyydän vilpittömästi anteeksi.

ISÄ- JA ÄITIPUOLEN KASVATTAMA

20-vuotias Yuki on nähnyt biologisen isänsä viimeksi viisivuotiaana. Hänen äitinsä meni myöhemmin naimisiin Tomonorin kanssa mutta kuoli Yukin ollessa kymmenen. Viiden vuoden kuluttua Yukin isäpuoli Tomonori avioitui Mihokon kanssa, minkä jälkeen Yukilla oli sekä isä- että äitipuoli.

Yuki: Kun isäpuoleni päätti mennä uudelleen naimisiin, ajattelin, etten tarvitse äitipuolta. Perheessäni oli tapahtunut jo kylliksi muutoksia. En suostunut hyväksymään tilannetta ja olin kylmäkiskoinen Mihokoa kohtaan.

Mihoko: Mieheni ei painostanut minua rakastamaan poikapuoltaan Yukia samalla tavalla kuin hän, mutta päätin yrittää rakentaa suhteen tähän. Yritimme parhaamme mukaan säilyttää pojan entiset rutiinit, joihin kuuluivat hengellinen toiminta, rentoutuminen ja jokailtainen yhteinen ateria, jonka jälkeen keskustelimme yhdessä. Ymmärsin häntä paljon paremmin sen jälkeen, kun puhuimme hänen kanssaan hänen äitinsä kuolemasta.

Kun tulin raskaaksi, olimme huolissamme Yukista ja halusimme hänen tuntevan, että hänen asemansa perheessä pysyisi muuttumattomana. Annoimme Yukin vaihtaa vaippoja ja syöttää ja kylvettää vauvaa ja kiittelimme hänen avuliaisuuttaan toisten kuullen. Pikku Itsuki-poika on kovin kiintynyt Yukiin. Ennen kuin hän oppi sanomaan ”isä” tai ”äiti”, hän osasi sanoa niinii – ’isoveli’!

Yuki: Lapsipuolen on luonnollista tuntea itsensä yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Omaa tilannetta voi koettaa selittää muille, mutta he eivät tunnu ymmärtävän. Onneksi toiset kristityt ovat kuitenkin olleet suureksi avuksi. En enää suhtaudu äitipuoleeni varauksellisesti. Hän antaa minulle hyviä neuvoja, ja voin puhua hänelle avoimesti.

[Huomioteksti s. 9]

Ole kärsivällinen! Uusperheet voivat olla onnellisia ja menestyksekkäitä.