Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kun linnut törmäävät rakennuksiin

Kun linnut törmäävät rakennuksiin

Kun linnut törmäävät rakennuksiin

TIKKA lensi keskellä päivää suoraan vasten pilvenpiirtäjää ja syöksyi maahan. Se ei nähnyt lasia. Ystävällinen jalankulkija löysi pökerryksissä olevan linnun ja huolehti siitä toivoen sen toipuvan. Pian hänen toiveensa toteutui, kun lintu äännähti, nousi jaloilleen, pöyhisti höyheniään ja lensi pois. *

Surullista kyllä kaikki linnut eivät selviä tämänkaltaisista törmäyksistä vahingoitta. Todellisuudessa noin puolet kaikista rakennuksiin törmäävistä linnuista kuolee. Lintujen suojelujärjestön Audubon Societyn mukaan tutkimukset osoittavat, että yksin Yhdysvalloissa kuolee vuosittain enemmän kuin sata miljoonaa lintua törmättyään erilaisiin rakennuksiin. Jotkut tutkijat uskovat luvun olevan lähempänä miljardia. Mutta miksi linnut lentävät päin rakennuksia? Entä onko mitään tehtävissä, jotta ne voisivat lentää turvallisemmin?

Vaaratekijät: lasi ja valo

Lasi merkitsee linnuille vaaraa. Ikkunoiden ollessa puhtaat ja kirkkaat ne näkevät yleensä vain sen, mitä on niiden toisella puolella. Siellä saattaa näkyä vihreää kasvillisuutta ja taivasta, jolloin pahaa aavistamattomat linnut lentävät joskus täydellä vauhdilla suoraan päin lasia. Ne saattavat myös nähdä koristekasveja lasiauloissa tai kodeissa ja yrittää laskeutua niihin.

Myös pinnoitettu, heijastava lasi voi olla linnuille vaarallinen. Joissakin olosuhteissa ne voivat nähdä lasin sijasta ainoastaan heijastuman ympäröivästä alueesta tai taivaasta. Lintuja kuolee jopa erilaisilla suojelualueilla luontokeskusten ja lintutornien laseihin. Ornitologi ja biologian professori Daniel Klem jr. uskoo, että ikkunalasit aiheuttavat lintukuolemia enemmän kuin mikään muu ihmisen toiminnasta johtuva tekijä, paitsi ehkä elinalueiden tuhoutuminen.

Jotkin linnut ovat erityisen alttiita törmäyksille. Esimerkiksi suurin osa muuttavista laululinnuista lentää kohti määränpäätään yöllä ja suunnistaa ainakin osittain tähtien avulla. Tästä johtuen ne voivat hämääntyä korkeiden rakennusten kirkkaista valoista. Linnut ovat toisinaan menettäneet suuntavaistonsa niin perusteellisesti, että ne ovat lentäneet ympäriinsä päämäärättä, kunnes ovat lopen uupuneina pudonneet maahan. Toisenlainen vaara vaanii lintuja sateisina ja pilvisinä öinä. Linnut lentävät tällöin matalammalla, mikä lisää niiden riskiä törmätä korkeisiin rakennuksiin.

Vaikutus lintukantoihin

Erään yhdysvaltalaisen raportin mukaan vain yksi korkea rakennus Chicagossa aiheutti linnuille muuttokauden aikana keskimäärin 1480 todettua kuolemaa. Siten 14 perättäisen vuoden aikana tuo rakennus aiheutti noin 20700 linnun kuoleman. Todellinen kuolleisuus oli epäilemättä vielä paljon suurempi. Sitä paitsi nämä linnut ”eivät ole puluja, lokkeja tai hanhia, vaan ne kuuluvat uhanalaisiin lajeihin”, sanoo Michael Mesure, lintujensuojelujärjestön Fatal Light Awareness Programin johtaja Torontosta Kanadasta.

Esimerkiksi Australiassa törmäyksissä kuoli hiljattain vuoden aikana noin 30 tasmaniankaijaa, joita on jäljellä enää 2000 yksilöä. Yhdysvalloissa monet museoissa olevista surukerttuleista on kerätty törmäyksien jäljiltä erään majakan ympäriltä Floridasta. Nykyään surukerttuli on mahdollisesti kuollut sukupuuttoon.

Suuri osa törmäyksistä selviävistä linnuista loukkaantuu tai heikentyy. Tämä voi olla erityisen vaarallista muuttolinnuille. Jos ne loukkaantuvat ja putoavat tiheästi rakennetulle alueelle, ne voivat kuolla nälkään tai joutua muiden eläinten saaliiksi. Jotkin eläimet ovatkin oppineet hyödyntämään tätä satunnaista ravintolähdettä.

Voidaanko törmäyksiä estää?

Jotta linnut voivat välttyä lentämästä päin lasia, niiden täytyy nähdä se ja tunnistaa se kiinteäksi kohteeksi. Jotkut ovatkin uhranneet hieman näköalaansa kiinnittämällä siirtokuvia, tarroja tai muita helposti näkyviä materiaaleja kotinsa ikkunoiden ulkopintaan. Klemin mukaan olennaista ei ole se, millaisia itse piirrokset tai tarrat ovat, vaan niiden sijoittelu suhteessa toisiinsa. Hänen tutkimuksensa osoittavat, että näkyvät kuvat eivät saisi olla enempää kuin viiden senttimetrin päässä toisistaan vaakasuorassa ja kymmenen senttimetrin päässä pystysuorassa.

Miten voidaan auttaa yöllä lentäviä muuttolintuja? ”Yölliset törmäykset rakennuksiin ovat suurelta osin vältettävissä valojen sammuttamisella”, sanoo ekologian tutkimuskonsultti Lesley J. Evans Ogden. Joissakin kaupungeissa pilvenpiirtäjien ylimääräiset valot himmennetään tai sammutetaan nykyään tiettyyn aikaan illasta erityisesti lintujen muuttokauden aikana. Myös verkkoja on asennettu korkeiden rakennusten ikkunoihin, jotta linnut eivät erehtyisi luulemaan heijastuksia taivaaksi.

Tällaiset toimet saattavat vähentää lintukuolemien määrää jopa 80 prosenttia, mikä säästäisi miljoonia lintuja vuosittain. Perusongelma ei kuitenkaan luultavasti häviä, koska ihmiset pitävät valoista ja lasista. Siksi lintujen suojeluun keskittyneet organisaatiot, kuten Audubon Society, yrittävät saada arkkitehdit ja rakentajat ottamaan paremmin huomioon luonnon tarpeet.

[Alaviite]

^ kpl 2 Loukkaantuneita lintuja voi olla vaarallista käsitellä, koska ne eivät tiedä, että niitä yritetään auttaa. Jotkin linnut voivat myös kantaa taudinaiheuttajia, jotka saattavat siirtyä ihmisiin. Jos siis haluat auttaa loukkaantunutta lintua, pidä käsineitä ja pese kätesi jälkeenpäin. Jos epäilet terveytesi tai turvallisuutesi olevan vaarassa, älä mene lähelle lintua. Voit kutsua paikalle asiantuntijan, jos se näyttää tarpeelliselta.

[Tekstiruutu s. 10]

MINNE LINNUT OVAT KADONNEET?

Arviot ihmisten aiheuttamien lintukuolemien vuosittaisista määristä Yhdysvalloissa

▪ tietoliikennemastot: 40 miljoonaa

▪ torjunta-aineet: 74 miljoonaa

▪ kotikissat ja villiintyneet kissat: 365 miljoonaa

▪ lasi-ikkunat: 100 miljoonaa – 1 miljardi

▪ elinalueiden häviäminen: ei tiedetä, mutta mahdollisesti kaikkein haitallisin tekijä

[Kuva s. 10]

Yhdysvalloissa kuolee vuosittain yli sata miljoonaa lintua törmättyään ikkunoihin.

[Lähdemerkintä]

© Reimar Gaertner/age fotostock