Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Pizzan nälkä

Pizzan nälkä

Pizzan nälkä

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA ITALIASTA

KUNINGAS Ferdinand I:stä (1751–1825) kerrotaan, että hän naamioitui tavalliseksi kansalaiseksi ja kävi salavihkaa Napolin köyhälistökorttelissa. Miksi? Erään tarinan mukaan hän halusi upottaa hampaansa herkkuun, jonka kuningatar oli kieltänyt hovissa. Tuo herkku oli pizza.

Jos Ferdinand eläisi nyt, hän voisi tyydyttää pizzan nälkänsä vapaasti. Italiassa on tätä nykyä noin 30000 pizzeriaa, joiden vuodessa paistamista pizzoista riittäisi 45 jokaiselle tuon maan asukkaalle!

Vaatimaton alku

Pizzan tarina alkaa luultavasti Napolista vuonna 1720. Tuolloin se oli etupäässä köyhien ”pikaruokaa”, jota myytiin ja syötiin ulkona. Myyjät kulkivat katuja ristiin rastiin ja mainostivat tuotteitaan suureen ääneen. Pizzat pidettiin lämpimänä scudossa, kupariastiassa, jota myyjä kantoi päänsä päällä.

Lopulta kuningas Ferdinand I paljasti hoviväelle mieltymyksensä pizzaan. Ennen pitkää tämä kadulla myytävä herkku sai niin suuren suosion, että jopa varakas eliitti ja kuninkaalliset alkoivat käydä pizzerioissa. Kuninkaan pojanpoika Ferdinand II vieläpä rakennutti Capo di Monten palatsin puistoon puulämmitteisen uunin vuonna 1832, minkä ansiosta hän saattoi pitää ylhäiset vieraansa tyytyväisinä.

Ravitsevaa?

Pizza on nykyisin nuorten suosikkiruokaa. Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan. Jotta pizza olisi ravitsevaa, se tulee valmistaa terveellisistä aineksista, jotka sisältävät sopivassa suhteessa hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvoja sekä runsaasti vitamiineja, kivennäisaineita ja aminohappoja. Pizzan valmistukseen suositellaan käytettäväksi oliiviöljyä. Se auttaa elimistöä muodostamaan hyvää HDL-kolesterolia, jonka sanotaan puhdistavan verisuonia.

Lisäksi kun pizza valmistetaan hyvin, se ei tavallisesti aiheuta ruoansulatusvaivoja. Tämä johtuu muun muassa siitä, että kun taikinaa alustetaan ja nostatetaan, jauhojen sisältämiin hiilihydraatteihin yhdistyy runsaasti vettä. Sitä paitsi pitkäketjuiset hiilihydraatit aikaansaavat nopeasti kylläisyyden tunteen, minkä ansiosta innokkainkaan pizzansyöjä ei yleensä ahda itseään liian täyteen.

Kun seuraavan kerran tyydytät pizzan nälkäsi, muista sen vaatimaton alkuperä. Ole iloinen siitä, että kuningas Ferdinand I ei salaillut ihastustaan loputtomiin.

[Tekstiruutu/Kuva s. 27]

▪ Parhaat pizzat paistetaan puulämmitteisessä uunissa. Paiston aikana syntyvä savu antaa pizzalle houkuttelevan aromin, ja pohjaan tarttuva ohut tuhkakerros tuo siihen herkullista makua.

▪ Maailman suurin pyöreä pizza tehtiin vuonna 1990. Se oli halkaisijaltaan noin 37 metriä ja painoi yli 12000 kiloa.

▪ Vanha tapa pyörittää pizzataikinaa ilmassa ei ole pelkkää show’ta. Pyöritettäessä syntyvä keskipakovoima saa aikaan sen, että taikinasta tulee ohut, reunoiltaan aavistuksen verran paksumpi levy eli täydellinen pizzapohja!

[Kokosivun kuva s. 26]