Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Kirjojen vastainen kirja

Kirjojen vastainen kirja

Kirjojen vastainen kirja

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA ITALIASTA

MIKSI monilla ihmisillä on ennakkoluuloja Raamattua kohtaan? Joissakin maissa tämä voi juontaa juurensa välineestä, jolla aikoinaan yritettiin torjua niin sanottua kerettiläisyyttä: kiellettyjen kirjojen luettelosta Index librorum prohibitorum.

Katolinen kirkko oli hyvin innostunut kirjapainotaidon keksimisestä. Muutamat paavit jopa ylistivät tuota ”jumalallista taitoa”, joksi sitä pappien keskuudessa kutsuttiin. Pian kirkonmiehet kuitenkin huomasivat, että sitä käytettiin katolisuuden vastaisten ajatusten levittämiseen, joten painotoimintaa alettiin useissa Euroopan hiippakunnissa rajoittaa 1400-luvun lopulla. Käyttöön otettiin kirkon myöntämä painolupa, imprimatur, ja vuonna 1515 viides lateraanikonsiili antoi painamista koskevia määräyksiä. Sääntöjen rikkomisesta voitiin julistaa pannaan. Varsinkaan uskonpuhdistuksen käynnistyttyä tämä ei kuitenkaan pysäyttänyt niiden painotuotteiden leviämistä, joita kirkko piti uskolle ja moraalille vaarallisina. 1500-luvun loppupuolella Vatikaanissa jo toivottiin, ”että painaminen loppuisi vuosikausiksi”.

Pysäyttääkseen ”saastuneiden kirjojen liejuisen tulvan”, kuten muuan italialainen jesuiitta asian ilmaisi vielä vuonna 1951, kirkko halusi tehdä luettelon, joka pätisi kaikkiin katolilaisiin. Rooman inkvisitio perustettiin vuonna 1542. Ilmeisesti ensimmäisenä julkisena tekonaan se laati käskykirjeen, joka rajoitti painovapautta uskonnollisella saralla. Kun entisestä suurinkvisiittorista Gian Pietro Carafasta tuli paavi Paavali IV vuonna 1555, hän nimitti heti toimikunnan kokoamaan luettelon kielletyistä kirjoista. Ensimmäinen koko katolista maailmaa sitova indeksi julkaistiin vuonna 1559.

Millaiset kirjat kiellettiin?

Kiellettyjen kirjojen luettelo oli kolmiosainen. Ensimmäisessä osassa lueteltiin kirjoittajat, joiden kaikki kirjat olivat kiellettyjä aiheesta riippumatta. Toisessa osassa nimettiin yksittäiset kielletyt teokset, joiden kirjoittajia ei muuten tuomittu. Kolmannessa osassa oli pitkä lista teoksia, joiden tekijä oli tuntematon. Indeksi sisälsi kaikkiaan 1107 teosta ja kirjoittajaa niin uskonnollisen kuin muunkintyyppisen kirjallisuuden alalta. Liitteenä oli kiellettyjen raamatunlaitosten luettelo, jossa tuomittiin kaikki kansankieliset käännökset.

Kieltoja oli saatettu voimaan jo aiemmin paikallisesti, mutta ”nämä kaikkia katolilaisia koskevat määräykset olivat kirkon ensimmäinen virallinen julkilausuma kansankielisen Raamatun painamista, lukemista ja hallussapitoa vastaan”, kirjoittaa Gigliola Fragnito, joka opettaa nykyhistoriaa Parman yliopistossa Italiassa. Luetteloa vastustivat kiivaasti niin kirjakauppiaat ja painajat kuin valtiovaltakin, jotka kaikki hyötyivät painamisesta. Muun muassa tästä syystä luettelosta laadittiin uusi laitos, joka julkaistiin Trenton kirkolliskokouksen jälkeen vuonna 1564.

Vuonna 1571 luettelon tarkistustyötä varten perustettiin nimenomainen virasto, niin sanottu indeksikongregaatio. Teosten kieltämisestä päätti yhdessä vaiheessa peräti kolme tahoa: Sanctum officium (pyhä virasto), indeksikongregaatio ja korkea-arvoinen paavillisen palatsin teologi. Luettelon kolmannen laitoksen valmistuminen lykkääntyi muun muassa siksi, että eri tahojen tehtävät menivät päällekkäin ja mielipiteet jakautuivat sen suhteen, pitäisikö piispoille tai paikallisille inkvisiittoreille antaa enemmän valtaa. Klemens VIII julkisti indeksikongregaation valmistaman luettelon maaliskuussa 1596, mutta Sanctum officiumin vaatimuksesta sen levittäminen pysäytettiin, koska kansankielisten Raamattujen lukemista koskeva kielto haluttiin muotoilla jyrkkäsanaisemmaksi.

Tämän uuden laitoksen myötä luettelon muoto vakiintui melko lailla, vaikka sitä ajantasaistettiin jatkuvasti vuosisatojen saatossa. Monet protestantit, jotka näkivät luettelossa omia teoksiaan, sanoivat, että se oli ”suositeltavimpien kirjojen paras opas”. On kuitenkin sanottava, että protestantit suhtautuivat tuolloin kirjojen sensuroimiseen pitkälti samalla tavoin kuin katolilaiset.

Kiellettyjen kirjojen luettelo vaikutti erittäin haitallisesti kulttuuriin. Esimerkiksi Italian kulttuuri jäi historioitsija Antonio Rotondòn sanoin ”eristyksiin ja ahtaalle”. Historiantutkija Guido Dall’Olion mukaan luettelo oli ”yksi tärkeimmistä syistä siihen, että Italian kulttuuri oli hyvin takapajuista verrattuna useimpien muiden Euroopan maiden kulttuuriin”. Jotkin kirjat säilyivät paradoksaalisesti siksi, että ne päätyivät niin sanottuun infernoon, monien kirkollisten kirjastojen yhteydessä olleeseen paikkaan, jossa kiellettyä kirjallisuutta säilytettiin lukkojen takana.

Valistuksen aikana herännyt yleinen mielipide alkoi kuitenkin vähitellen omalta osaltaan heikentää tuota ”kaikkien aikojen pahinta sortotoimea, mihin painovapautta vastaan on ryhdytty”. Muuan italialainen kirjanpainaja kirjoitti vuonna 1766: ”Rooma ei voi kielloillaan määrätä kirjojen arvoa. Siitä päättää yleisö.” Luettelo alkoi menettää asemaansa, ja vuonna 1917 indeksikongregaatio lakkautettiin. Vuodesta 1966 lähtien luettelolla ei ole enää ollut ”kirkkolain voimaa” siinä mainittujen teosten ja kirjoittajien suhteen.

Kansankielinen Raamattu

Kiellettyjen kirjojen luettelon historia osoittaa, että kaikista ”saastuneista kirjoista” varsinkin yksi huolestutti kirkkoa: kansankielinen Raamattu. Tutkija Jesús Martinez de Bujandan mukaan indekseissä oli 1500-luvulla ”noin 210 kokoraamattua tai Uutta testamenttia”. Italialaiset tunnettiin tuolla vuosisadalla innokkaina Raamatun lukijoina, mutta koska luettelo kielsi jyrkästi kansankielisen Raamatun, italialaisten suhde Jumalan sanaan muuttui perinpohjaisesti. ”Kun Raamattu kiellettiin ja poistettiin kerettiläisyyden lähteenä, kävi lopulta niin, että italialaiset mielsivät sen kerettiläisten kirjoitukseksi”, kertoo Gigliola Fragnito ja jatkaa: ”Etelä-Euroopan katolilaiset pelastuivat katekismuksen välityksellä – –. Uskonnollisesti kypsän kansan sijasta pidettiin parempana lapsenomaista kansaa.”

Vasta vuonna 1757 paavi Benedictus XIV antoi luvan lukea paavinistuimen hyväksymiä kansankielisiä Raamattuja. Uusi italiankielinen käännös, joka perustui latinalaiseen Vulgataan, voitiin vihdoin tehdä. Alkukielisiin teksteihin perustuvaa koko Raamatun käännöstä Italian katolilaiset joutuivat odottamaan aina vuoteen 1958 asti.

Nykyään varsinkin ei-katolilaiset levittävät Fragniton mukaan Raamattuja kaikkialle. Aktiivisimpien joukossa ovat epäilemättä Jehovan todistajat, jotka ovat levittäneet yli neljä miljoonaa kappaletta italiankielistä Pyhän Raamatun Uuden maailman käännöstä. Tämän työn välityksellä on satojentuhansien ihmisten sydämessä syttynyt rakkaus Jumalan sanaan (Psalmit 119:97). Mitä jos tutustuisit lähemmin tähän ainutlaatuiseen kirjaan?

[Kuva s. 20, 21]

Sivuja kiellettyjen kirjojen luettelosta

[Lähdemerkintä]

Su concessione del Ministero per i Beni e le Attività Culturali

[Kuva s. 22]

Kirkon kieltämä Raamattu 1500-luvulta

[Kuva s. 22]

”Uuden maailman käännös” on herättänyt monissa rakkauden Jumalan sanaan