Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Langustit suunnistavat kotiin

”Langusteilla on selittämätön kyky löytää takaisin kotiin senkin jälkeen, kun niiden silmät on peitetty, niitä on kuljetettu ympäriinsä ja ne on heitetty niille ennestään tuntemattomiin vesiin”, kertoo kanadalainen sanomalehti National Post. Tutkijat pyydystivät Keysaarilta Floridan edustalta kymmenittäin näitä äyriäisiä, sulkivat ne pimeisiin säiliöihin ja vapauttivat ne vajaan 40 kilometrin päässä pyydystyspaikalta. Ne suuntasivat kulkunsa aina kohti kotivesiään, vaikka niiden silmät oli peitetty. Tutkijat arvelevat, että kyseessä on paras suunnistuskyky, mitä selkärangattomilla on tähän mennessä havaittu. ”Teimmepä mitä tahansa, langustit keksivät, mihin suuntaan niiden piti lähteä päästäkseen kotiin”, sanoi tutkimusta vetänyt tri Kenneth Lohmann. ”Havainto on oikeastaan todella merkittävä: nuo pienet äyriäiset osaavat jollain keinolla määrittää asemansa tilanteessa, jossa ihmiset olisivat täysin eksyksissä.”

Ei rikos

”Pako vankilasta ei ole rikos Meksikossa”, kertoo The Korea Herald. ”Meksikon oikeusjärjestys tunnustaa, että jokaisella ihmisellä on perusluonteinen vapauden kaipuu, eikä se rankaise tuon vapauden tavoittelusta.” Vangit saavat syytteen ainoastaan siinä tapauksessa, että he paon aikana rikkovat lakia, vahingoittavat jotain henkilöä tai omaisuutta, lahjovat jonkun tai tekevät salaliiton toisten vankien kanssa. Pakoon liittyy kuitenkin vaara. Vartijoilla on lupa ampua aina kun joku yrittää paeta. Niinpä karkurit ovat kokeilleet varsin ovelia keinoja. Esimerkiksi vuonna 1998 eräs murhasta tuomittu mies laihdutti itseään, kunnes hän painoi vain 50 kiloa, jolloin hänen vaimonsa jaksoi kantaa hänet ulos matkalaukussa, jolla hän vei miehensä pyykkiä kotiin pestäväksi. Mies saatiin kiinni yhdeksän kuukauden kuluttua, mutta hän pääsi pakoon uudelleen ja on siitä pitäen ollut teillä tietymättömillä.

Euroopan unioni laajenee

”50 vuotta sen jälkeen, kun kylmä sota jakoi maanosan kahtia, neuvottelijat pääsivät sopimukseen – – Länsi- ja Keski-Euroopan yhdistämisestä”, kirjoittaa Pariisissa ilmestyvä päivälehti International Herald Tribune. Kun kymmenen uutta maata – Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Viro – liittyvät Euroopan unioniin vuonna 2004, yhteisön piiriin tulee 75 miljoonaa ihmistä lisää. Näin syntyy ”450 miljoonan hengen markkina-alue”, jonka kansantaloudellinen tuotto on yhteensä 9,3 biljoonaa euroa. Se on likimain sama kuin Yhdysvaltojen tuotto, 10 biljoonaa euroa. ”Eurooppa yhdistyy ensimmäistä kertaa historiassa”, julisti Euroopan komission puheenjohtaja Romano Prodi. Yksi laajenevan järjestön lukuisista ongelmista tulee olemaan asioiden hoitaminen 21 virallisella kielellä.

Länsimaalaistyylisiä häitä Japanissa

Japanin väestöstä vain 0,8 prosenttia tunnustautuu kristityiksi, mutta silti länsimaalaistyyliset hääjuhlat – joihin kuuluvat valkoinen morsiuspuku, kukkakimput ja käytävä, jota pitkin morsiuspari kulkee – ovat yhä suositumpia The Japan Times -lehden mukaan. Erään aikakauslehden tekemässä selvityksessä vuonna 2001 avioituneista 4132 parista 61,2 prosenttia vihittiin länsimaiseen tapaan, 20,1 prosenttia šintolaismenoin ja 0,9 prosenttia buddhalaismenoin. Häitä järjestävät yritykset palkkaavat länsimaisia juhlia varten yleensä ”ulkomaalaisia maallikkoja, joilla on valkoihoisen kasvonpiirteet”, sillä sellaisia asiakkaat haluavat. ”Monien nuortenparien mielestä ulkomainen vihkijä tuo tilaisuuteen hienostuneen tai jopa juhlallisen tunnelman”, sanoi erään yrityksen edustaja. Näiden ”viikonloppupastorien” tehtävänä on vain pyytää paria toistamaan vihkivala ja lukea raamatunjakeita yleisön edessä.

Vaarallisia lääkekasveja

”Yleensä luullaan, että kasvit eivät luonnon antimina vahingoita elimistöä millään tavalla, mutta tämä käsitys on väärä”, kerrotaan Mexíco Cityssä ilmestyvässä El Financiero -lehdessä. Meksikon sosiaaliturvakeskuksen edustajan Abigail Aguilar Contrerasin mukaan voi olla vaarallista lääkitä itseään rohdoksilla. ”Lääkekasvien väärinkäyttö voi vahingoittaa elimistöä ja aiheuttaa jopa kuoleman, sillä niissä on aktiivisia aineita”, lehti kirjoittaa. Yksi esimerkki on keltaoleanteri, jota käytetään laihduttamiseen. Se voi aiheuttaa ripulia ja oksentelua sekä vahingoittaa sydäntä. Siksi voi olla paikallaan keskustella taitavan luontaisterapeutin kanssa ennen kuin päättää hoitaa itseään rohdoksilla.

”Osakekauppariippuvaiset”

”Osakekauppariippuvaiset” ovat erään saksalaisen terapeutin uusi asiakasryhmä hampurilaisen Die Welt -lehden mukaan. Riippuvuuksia hoitavan terapeutin Joachim Otton mukaan näitä ihmisiä on vetänyt puoleensa ”nopean voiton vastustamaton houkutus”. Alun pitäen he lähtivät osakekauppaan mukaan siksi, että ”he pelkäsivät muuten menettävänsä elämänsä tilaisuuden”, mutta sitten tilanne riistäytyi käsistä ja he tulivat riippuvaisiksi ”siirtojen huikeasta nopeudesta, riskinotosta ja jatkuvasta jännityksestä”. Nyt monet ovat suurissa veloissa. Jotkut ovat vaimonsa tietämättä menettäneet keinottelemalla kaikki säästönsä tai kiinnittäneet talonsa. Useimmat hakeutuvat hoitoon vasta sitten kun perhe ei enää kestä tilannetta pitempään.

Eri vuosina syntyneet kaksoset

”Kaksoset Caleigh ja Emily Johnson ovat monessa suhteessa samanlaisia, mutta syntymäpäivä on eri: he putkahtivat maailmaan eri vuosina”, kertoo New Yorkissa ilmestyvä lehti Daily News. ”Caleigh syntyi 31.12. klo 23.24 ja Emily 1.1. klo 00.19.” Heidän äitinsä, Barnegatissa New Jerseyssä asuva Dawn Johnson oli iloinen. ”Toivoin, että heillä olisi kummallakin oma identiteetti, vaikka ovatkin kaksosia”, hän sanoi. ”Toiveeni toteutui heti alusta asti.” Kaksosten laskettu aika oli 2. helmikuuta, mutta he syntyivätkin kuukauden etuajassa.

Internetin kieli valtaa alaa koulussa

”Internetin keskustelukanavien ja tekstiviestien kevyt, tiivis kieli valtaa alaa englannin tunneilla yläasteilla ja lukioissa”, kertoo Toronto Star -lehti. Jotkut opettajat uskovat, että ”uusi tekniikka ei vaikuta ainoastaan oppilaiden kirjoitustyyliin vaan myös heidän ajattelutapaansa”. Oppilaat ovat omaksuneet uuden kielen, joka koostuu lyhenteistä. Ne ovat nopeampia kirjoittaa verkkokeskustelussa ja tekstiviesteissä. Nyt tämä kirjoitettujen sanojen ja lyhenteiden sekamuoto on ilmaantunut kotitehtäviinkin.

Uusia havaintoja kahvista

”Kofeiiniton kahvi ei ole sen terveellisempää kuin tavallinen kahvi ja voi yhtä lailla valvottaa koko yön”, sanotaan lontoolaisessa The Times -lehdessä. Zürichin yliopistollisessa sairaalassa tehty tutkimus viittaa siihen, että koska kumpikin kahvi vaikuttaa sydämeen, verisuoniin ja hermojärjestelmään lähes samalla tavalla, ongelma ei liene kofeiinissa. Tutkimusta vetänyt tri Roberto Conti myöntää: ”Kahvin vaikutukset sydämeen ja verisuoniin on tähän asti luettu kofeiinin aiheuttamiksi, mutta nyt havaitsimme, että samanlaisia vaikutuksia oli kofeiinittomalla kahvilla, kun sitä annettiin ihmisille, jotka eivät tavallisesti juo kahvia. Tämä osoittaa, miten vähän tiedämme tästä maailman suosituimpiin kuuluvasta juomasta ja yleisimmin käytetystä piristysaineesta.”