Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tuulen vietävänä

Tuulen vietävänä

Tuulen vietävänä

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA KANADASTA

”HANKI MINULLE HETI TAFTIA JA KÖYTTÄ, NIIN NÄYTÄN SINULLE JOTAIN, MISTÄ MAAILMA ÄLLISTYY!” (JOSEPH-MICHEL MONTGOLFIER, 1782)

VUUH! Liekkisuihku hulmahtaa kohti värikästä palloa ja saa sen nousemaan pehmeästi ylöspäin. Ilmassa leijuminen kauniin, sateenkaarenvärisen kangaspallon varassa on mieltä ylentävä kokemus ja tuo helpotusta kiihkeään elämänrytmiin. Se on ”samanaikaisesti sekä rauhoittavaa että jännittävää”, mietiskeli muuan kuumailmapalloilun pitkäaikainen harrastaja.

Ilmapallolla lentäminen on kiehtonut ihmistä siitä lähtien, kun Joseph-Michel ja Jacques-Étienne Montgolfier saivat 1780-luvun alkupuolella kuumailmapallon kohoamaan ilmaan (ks. alla olevaa tekstiruutua). Kuumailmapalloilu pääsi urheilumuotona kunnolla vauhtiin kuitenkin vasta 1960-luvulla, kun otettiin käyttöön kankaat, joilla on hyvä lämmönsietokyky, sekä turvallinen ja halpa propaanipoltin, jonka avulla pallon sisällä olevan ilman lämpötilaa voidaan nostaa ja säädellä.

Lähempi silmäys kuumailmapalloon

Lähempi tarkastelu paljastaa, että pallon kuori koostuu toisiinsa kiinnitetyistä värikkäistä kangaskaistaleista eli paneeleista, jotka suippenevat ylhäältä alaspäin. Jotkin pallot ovat täytettyinä 15 metriä leveitä ja 25 metriä korkeita.

Mielikuvituksekkaat lentäjät ovat ilmentäneet yksilöllisyyttään keksimällä omia muotoja ja kokoja, jotka vaihtelevat eläimistä pulloihin ja jopa klovneihin. Muodosta riippumatta nämä äänettömät ilma-alukset lentävät taivaalla samojen periaatteiden mukaan.

Sekä lentäjä että matkustajat ovat kevyessä, tukevassa rottinkikorissa, joka on kiinnitetty palloon vaijereilla aivan pallon suuaukon alapuolelle. Jotkin korit on tehty alumiinista. Katsotaanpa vielä suoraan korin yläpuolelle. Siellä ovat poltin ja paineensäädin, jotka on kiinnitetty metallitelineeseen aivan pallon suuaukon alapuolelle. Polttoainepullot sijaitsevat korissa.

Valmiina lähtöön

Lentokone tarvitsee pitkän kiitoradan päästäkseen lentoon. Mutta kuumailmapallolle riittää pienen kentän kokoinen aukea paikka. Tärkeää on, ettei aivan yläpuolella ole esteitä. Haluaisitko tehdä matkan tällä äänettömällä ilma-aluksella? Ennen kuin kiipeät koriin, vaaditaan kuitenkin joitakin alustavia toimenpiteitä.

Ensiksi tyhjä pallo levitetään maahan korin viereen myötätuulen suuntaan. Sitten pallon suuhun puhalletaan ilmaa suurella puhaltimella. Tämän jälkeen palloon suunnataan kuumaa ilmaa, jotta se kohoaisi ylös ja nostaisi korin pystyyn. Seuraavaksi tarkastetaan vielä kerran kaikki välineet, muun muassa polttoaineletkujen kiinnitys sekä se, että venttiili- ja tyhjennysnarut riippuvat korissa. Nyt lentäjä on valmis päästämään koriin matkustajat ja lähtemään lennolle. Jotkut kuumailmapalloilijat pitävät mukana radiopuhelinta ja ovat jatkuvasti yhteydessä maan päällä olevaan miehistöön, joka seuraa palloa autolla, jotta pallo ja matkustajat voidaan poimia kyytiin laskeutumisen jälkeen.

Tuulen vietävänä

Useimmat kuumailmapalloilijat lentävät mieluiten noin sadan metrin korkeudessa voidakseen leijailla kaikessa rauhassa maaseudun yläpuolella ja seurata alapuolella olevien ihmisten puuhia. Tällä korkeudella voidaan kuulla jopa maan päällä olevien ihmisten nauru ja huudot. Maanpinnalta katsottuna näky on kiehtova, ja mieleen tulevat leppeässä tuulessa leijuvat voikukan siemenet. Joillakin lentäjillä on tapana nousta 500 metriin ja sitäkin korkeammalle. Ei ole kuitenkaan viisasta lentää yli 3000 metrissä ilman happilaitteita (ks. tekstiruutua ”Lento yläilmoihin”).

Kun kerran on päästy ylös, miten päästään alas? Painovoiman avulla. Laskeutumista voi lisäksi säädellä päästämällä kuumaa ilmaa ulos venttiilinarun avulla. Vaakalento onkin sitten toinen juttu. Lentäjä on täysin luonnonvoimien armoilla. ”Jokainen lento on erilainen, koska tuulet määräävät suunnan ja nopeuden”, selittää muuan kokenut kuumailmapalloilija. Ja eri korkeuksilla olevat ilmavirtaukset voivat muuttaa nopeuden ja suunnan. Ei ole epätavallista, että tuuli puhaltaa 100 metrin korkeudessa yhteen suuntaan ja 200 metrin korkeudessa vastakkaiseen suuntaan.

Koska kuumailmapallo lentää tuulen nopeudella, sen kyydissä tuntuu kuin leijuisi ilmassa paikallaan maapallon pyöriessä alapuolella. Smithsonian-lehden mukaan ilmapalloilija lentää niin tarkasti tuulen nopeudella, että hän ilmaan päästyään voi levittää kartan tuulen viemättä sitä mennessään.

Tuntumaa lentämiseen

Ihanteellinen ajankohta lennolle on silloin, kun ilma on mahdollisimman tyyni. Näin on yleensä pian auringonnousun jälkeen tai hieman ennen auringonlaskua. Aamua pidetään parempana, koska ilma on silloin viileämpi ja pallolla on enemmän nostetta. Myöhään iltapäivällä lentämisessä on se vaara, että päivänvalo loppuu kesken.

Kuumailmapalloilu vaatii paljon harjoittelua. Tärkeää on löytää haluttuun suuntaan kulkeva ilmamassa ja pysyä sen mukana. Kokeneet lentäjät osaavat nousta ylöspäin portaittain. He nousevat tiettyyn korkeuteen ja vakauttavat aluksen. Sitten he päästävät polttimesta nopean liekkisuihkun. Kuuma ilma nousee pallon huippuun ja nostaa aluksen äänettömästi korkeammalle.

Oikea rytmitys polttimen käytössä sekä jatkuva tarkkaavaisuus ovat välttämättömiä, jotta lentäjä ei menettäisi pallon hallintaa. Pallo voi vajota yllättävän alas, jos keskittymiskyky herpaantuu hetkeksikään. Valpas lentäjä muistaa, että poltin on yleensä noin 15–18 metrin päässä pallon huipusta, joten kuluu 15–30 sekuntia ennen kuin pallo reagoi tuliryöpyn tuottamaan lämpöön.

Laskeutuminen voi olla riemastuttava kokemus, varsinkin jos tuulee reippaasti ja laskeutumispaikka on pieni! Muuan kokenut lentäjä sanoo, että tällaisissa olosuhteissa ”on parempi laskeutua nopeasti tömähtäen oikeaan paikkaan kuin pehmeästi eläintarhan leijonahäkkiin”. Olisi kuitenkin varsin suotavaa, että ihanteellisissa tuuliolosuhteissa lasku tapahtuisi hitaasti.

Ajanvietteenä kuumailmapalloilu tulee edelleenkin kukoistamaan kaikessa väriloistossaan, kun monet osallistuvat näillä palloilla erilaisiin kilpailuihin ja festivaaleihin tai lentävät silkasta mielihyvästä.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 14, 15]

ILMAPALLOILUN VARHAISVAIHEITA

Joseph-Michel ja Jacques-Étienne Montgolfier, varakkaan Annonayssa Ranskassa asuneen paperitehtailijan pojat, rakensivat historian ensimmäisen kuumailmapallon ja lähettivät sen ilmaan. He tekivät ensimmäiset kokeensa 1780-luvun alkupuolella paperipalloilla, joiden he uskoivat nousevan ilmaan palavista oljista ja villoista nousevan savun vaikutuksesta. Pian he kuitenkin oivalsivat, että nostovoiman sai aikaan kuumennettu ilma.

Myöhemmin he alkoivat tehdä kangaspalloja ja havaitsivat, että mitä suurempi ilmaan päästettävä pallo oli, sitä korkeammalle se kohosi ja sitä enemmän se kykeni nostamaan hyötykuormaa. Kesäkuussa 1783 he päästivät ilmaan Annonayssa olevalta aukiolta suurimman ilmapallon, minkä he olivat siihen mennessä rakentaneet. Se nousi taivasta kohti noin kymmenen minuutin ajan ennen kuin laskeutui maahan.

Tämän saavutuksen myötä he tulivat siihen tulokseen, että nyt oli aika lähettää ilmaan pallo, joka kuljettaisi ihmisiä. Ensin kuitenkin syyskuussa 1783 kokoontui Versailles’hin tuhansia katselijoita todistamaan sellaisen pallon lentoonlähtöä, jonka kyydissä oli kukko, ankka ja lammas. Kaikki kolme selvisivät kahdeksan minuuttia kestäneestä lennosta vahingoittumattomina. Pian tämän jälkeen, 21. marraskuuta 1783, yritettiin ensimmäistä lentoa, jossa olisi mukana ihmisiä. Ludvig XVI saatiin suostumaan siihen, että tämä kunnia suotaisiin kahdelle aatelismiehelle. He nousivat ilmaan la Muetten linnasta ja lensivät Pariisin yllä noin kahdeksan kilometriä. Suunnilleen 25 minuutin kuluttua he tekivät hätälaskun, kun pallo syttyi tuleen.

Näihin aikoihin keksinnöstä kiinnostui Pariisin tiedeakatemia. Professori Jacques Charles, yksi tuon ajan tunnetuimmista fyysikoista, rakensi yhdessä kahden taitavan mekaanikon, Charles ja M. N. Robertin, kanssa ensimmäisen vedyllä täytetyn ilmapallon, jota kokeiltiin 27. elokuuta 1783. Se leijui ilmassa 45 minuuttia ja kulki noin 24 kilometrin matkan. Sitä alettiin kutsua nimellä Charlière. Tämäntyyppistä palloa käytetään vielä nykyäänkin lähes alkuperäisessä muodossaan.

[Tekstiruutu s. 17]

LENTO YLÄILMOIHIN

Englantilaismies Henry Coxwell tuli tunnetuksi siitä, että hän lensi ensimmäisenä korkealle yläilmoihin. Syyskuussa 1862 Britannian ilmatieteelliseen seuraan kuuluva James Glaisher antoi Coxwellille tehtäväksi viedä hänet lennolle korkealla ilmassa tehtäviä tieteellisiä havaintoja varten. He nousivat yli yhdeksään kilometriin ilman happilaitteita!

Kun he olivat nousseet yli 8000 metriin ja heillä oli vaikeuksia hengittää kylmässä, ohuessa ilmassa, Coxwell alkoi valmistella laskeutumista. Venttiilinaru oli kuitenkin sotkussa pallon jatkuvan pyörimisen vuoksi, ja Coxwellin oli kiivettävä verkkoon irrottamaan sotkeutunutta köyttä. Glaisher oli jo menettänyt tajuntansa, ja Coxwellin oli vedettävä köyttä hampaillaan, koska hänen kätensä olivat tunnottomat kylmyydestä. Lopulta pallo alkoi laskeutua.

Viimein molemmat tointuivat siinä määrin, että he onnistuivat hidastamaan pallon alastulovauhtia. He olivat nousseet lähes 10000 metriin. Tämä ennätys säilyi yli sata vuotta. Heidän lentonsa avonaisessa korissa kuuluu ilmailun suurimpiin saavutuksiin, sillä heillä ei ollut happilaitteita, ei paljonkaan suojaavaa vaatetusta eikä juuri lainkaan tietoa ilmakehän yläosista.

[Kuva s. 15]

Kuumailmapallon sisäpuoli täytön aikana

[Kuva s. 15]

Kuumaa ilmaa suunnataan pallon sisään, jotta pallo voi nousta ilmaan ja lentää

[Kuva s. 16]

Erikoisen muotoisia kuumailmapalloja