Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Vierailu kiehtovaan Olympicin kansallispuistoon

Vierailu kiehtovaan Olympicin kansallispuistoon

Vierailu kiehtovaan Olympicin kansallispuistoon

OLEN varttunut lähellä alkuperäistä Olymposvuorta Etelä-Euroopassa, ja siksi olin luonnollisesti kiinnostunut tietämään, mitä olympolaista liittyi tuhansien kilometrien päässä sijaitsevaan niemimaahan, joka työntyy Tyyneenmereen Pohjois-Amerikan laidalla. Kun eräs ystävä vielä mainitsi, että siellä on sademetsää – yli 8000 kilometrin päässä Amazonilta luoteeseen – minun oli pakko päästä näkemään tämä Olympicin kansallispuisto.

Ennen lähtöä tein hieman tutkimustyötä ja sain selville, että tuo runsaan 3500 neliökilometrin laajuinen puisto Yhdysvaltojen luoteiskulmalla Washingtonin osavaltiossa on tavattoman monipuolinen luonnonnähtävyyksiltään. Rosoinen rantaviiva ja mahtavat puut verhoutuvat Tyyneltämereltä nousevaan sumuun, ja alueen sademäärä on maapallon suurimpia. Puistossa on korkeita vuoria, joiden huiput ovat lumen peitossa ja joilta valuu hitaasti jäävirtoja, sekä sademetsä, joka salaperäisyydessään ja tummuudessaan vetää vertoja mille tahansa Amazonin alueen metsälle.

Vuonna 1788 muuan englantilainen kapteeni nimesi korkeimman huipun – joka kohoaa lähes 2500 metrin korkeuteen – Mount Olympukseksi kreikkalaisten tarujen jumalten legendaarisen asuinseudun mukaan. Kesyttömän erämaan suojelemiseksi perustettiin vuonna 1938 Olympicin kansallispuisto.

Sademetsää Pohjois-Amerikassa?

Oli kaunis syysaamu, kun paikallinen oppaamme Mike odotteli vaimoani ja minua puiston hallintokeskuksessa Port Angelesissa. Pitkä, leveäharteinen Mike esittelee sademetsän aarteita kävijöille mielellään. ”Sademetsä on kansallispuiston ehkä erikoisin ilmiö”, hän kertoo ilmeisen innostuneena. ”Tavallisesti tätä termiä käytetään trooppisista metsistä, mutta täkäläiset metsät kuuluvat lauhkeiden leveysasteiden sademetsiin, jotka ovat pienempiä.” Kun pyydän häntä selittämään asiaa tarkemmin, saan vastaukseksi nopeasti numeroita: Olympicvuorten länsirinteillä sataa poikkeuksellisen paljon. Vuotuinen sademäärä on rannikon lähellä noin 2000 millimetriä ja jokilaaksoissa vuorten juurella vähintään 4000 millimetriä. Suurin osa sademetsistä sijaitsee kolmen joen – Hohin, Queetsin ja Quinaultin – laaksoissa.

Runsaan puolen metrin paksuinen puoliksi lahonnut maakerros vaimentaa askeltemme äänet. Paksut puut pitävät tuulen loitolla; jopa taajaan tulevat sateetkin suodattuvat oksistossa vihreäksi sumuksi. Auringonvalo osuu maahan vain pieninä, hajanaisina läikkinä. Vaimeinkin linnunlaulu kuulostaa voimakkaalta, ja välillä näemme peuran häivähtävän ruskeana varjona sammalpeitteisten runkojen lomassa.

Puista versovia puita

Maata peittää tiheä aluskasvillisuus, ja siemenet pääsevät harvoin itämään siinä. Tämän vuoksi useimmat suurimmista puista ovat versoneet kaatuneista puista, jotka lahotessaan tarjoavat hedelmällisen kasvualustan putoaville siemenille. Korkeita puita kasvaa usein suorassa linjassa yhden kaatuneen jättipuun sivustalla, ja koska tällaisia runkoja on paljon, voi väliin törmätä puiden rivistöihin – aivan kuin ne olisi istutettu tarkan suunnitelman mukaisesti.

Kun alamme kiivetä tasaiselta maalta ylemmäs vuorille, metsä muuttaa muotoaan ja sitä alkavat hallita valtavat jalokuuset. Mount Olympuksen rinteillä on seitsemän jäätikköä, joiden paksuus on paikoin lähes 300 metriä, ja ylängöllä on yli 50 jäätikköä.

Rosoisia huippuja ja jäävalleja

Raskas nousu poltti kaloreita, ja kaipasimme tilalle uutta energiaa. Niinpä aloitimme seuraavan päivän tukevalla aamiaisella eräässä Port Angelesin ruokapaikassa. Ystävällinen tarjoilijamme Arlene oli enemmän lumen kuin sateiden ihailija. Hän väitti, ettemme olisi nähneet vuoristosta mitään, ellemme kävisi korkeammalla puiston itäosassa katsomassa lumipeitteisiä rinteitä.

Lähdimme ajamaan Port Angelesista itään kohti Deer Parkia (Peurapuisto), ja pian olimme pääosin jyrkällä, päällystämättömällä serpentiinitiellä. Meidät palkittiin suurenmoisella näkymällä: pohjoisessa Juan de Fucan salmen toisella puolen lepäsi Vancouverinsaari ja etelässä kohosi Olympicvuorten jääpeitteinen keskiosa. Vuoristoniityillä näimme monta peuraa ja joitakin herkän kauniita kasveja, joita ei esiinny missään muualla maapallolla, muun muassa yhden tällaisen kellokukkalajin ja yhden orvokkilajin.

Seuraavaksi tulimme Hurricane Ridgelle (Hurrikaaniselänne). On helppo ymmärtää, miksi sille johtava hyväkuntoinen vuoristotie on suosittu reitti puistossa. Se alkaa puiston hallintokeskuksen lähettyviltä ja päättyy lopulta yli 1700 metrin korkeuteen kukkaniittyjen keskellä aivan Olympicvuorten reunaan. Sieltä vuoret jatkuvat kauas etelään lumihuippujen ja laaksoja peittävien jäätiköiden jonona. Kun olimme ihailemassa maisemaa, lännestä lähestyi nopeasti paksu pilvirintama.

Ensimmäiset liljakasveihin kuuluvat koiranhampaat kukkivat heti kun lumi sulaa niityiltä, ja kolmen seuraavan kuukauden aikana erilaiset värikkäät kukat seuraavat toinen toistaan. Mahtavia vuoria vasten voi nähdä ruohoa nyhtäviä peuroja, ja toisinaan silmiin saattaa osua maantien yläpuolella jyrkillä rinteillä kiipeileviä lumivuohia.

Tyynenmeren tyrskyt

Kaikkein parhaimmille rannoille pääsee paremmin jalan kuin autolla. Lähdimme kävelemään idästä Forksin kaupungista metsän läpi ja saavuimme rannalle vuoroveden synnyttämille altaille, jotka kuhisevat kiehtovaa vesielämää. Teahwhit Headin niemenkärjestä näimme rannan tuntumassa kohoavan Giants Graveyardin (Jättiläisten hautausmaan), eriskummallisten kalliomuodostelmien rykelmän, jossa Tyynenmeren valtavat tyrskyt hajoavat vaahdoksi. Puut kasvavat näillä rannoilla lähes maata pitkin mereltä jatkuvasti puhaltavan voimakkaan tuulen vaikutuksesta. Laskeuduimme alas tuulen ryöpyteltäväksi ja näimme joka puolella kauniita ajopuita ja sileäksi hioutuneita kiviä.

Olympicin kansallispuisto oli meille ennen kaikkea retki kesyttömään, iättömään luontoon. Tunsimme syvää kunnioitusta Luojaa kohtaan, ”jonka kädessä ovat maan sisimmät syvyydet ja jolle vuorten huiput kuuluvat, jolle kuuluu meri – jonka hän itse on tehnyt – ja jonka omat kädet ovat muodostaneet kuivan maan” (Psalmit 95:4, 5). (Lähetetty.)

[Tekstiruutu s. 25]

Miksi niin paljon sadetta?

Tyynenmeren rannikon tuntumassa kulkee lämmin merivirta, joka synnyttää kosteutta täynnä olevia pilviä. Mantereella korkeat Olympicvuoret pakottavat pilvet nousemaan, jolloin ne jäähtyvät ja niiden kosteus tiivistyy runsaiksi sateiksi tai lumeksi. Vuotuinen sademäärä on länsirinteillä yli 3500 millimetriä. Mount Olympuksella sataa noin 5000 millimetriä, enimmäkseen lumena. Vuoren katveessa itäpuolella oleva alue jää kuitenkin suhteellisen kuivaksi.

[Kartta s. 22]

(Ks. painettu julkaisu)

TYYNIMERI

KANADA

YHDYSVALLAT

OLYMPICIN KANSALLISPUISTO

[Kuvat s. 23]

Jäätiköiden peittämän Mount Olympuksen juurella on Hohin sademetsä

[Kuva s. 23]

Home Lake sijaitsee Dungenessin jokilaakson alkupäässä

[Kuvat s. 24]

Vuoristoniityillä on paljon peuroja ja harvinaisia kasveja, kuten näitä orvokkeja

[Kuva s. 24, 25]

Kalaloch Beach Tyynenmeren rannalla

[Kuva s. 25]

Sol Duc -putous

[Kuva s. 25]

Ajopuu Rialto Beachilla