Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Talousrikollisuus lisääntyy Euroopassa

Euroopan neuvoston parlamentaarikkojen hyväksymän raportin mukaan ”talousrikollisuus on pahentunut merkittävästi vuodesta 1998”. Mitä talousrikollisuus on? Talous- ja kehityskomitea luettelee raportissaan ”ihmiskaupan, huumeiden ja muun tavaran salakuljetuksen, väärentämisen, ympäristörikokset, tietoverkkorikokset, veropetokset, rahanpesun, lahjonnan sekä etuisuuksien ja vaikutusmahdollisuuksien kaupan”. Raportissa todetaan tämän tyyppisen rikollisuuden liittyvän yhä läheisemmin politiikkaan ja varoitetaan: ”Euroopan tahto taistella sitä vastaan voi heiketä, jolloin taistelu hävitään.” Raportin kirjoittaja Vera Squarcialupi Italiasta sanoi: ”Ensimmäisenä kärsii oikeusturva, koko sivistyneen yhteiskunnan elinhermo.”

Lento-onnettomuuksista selviytyminen

”Yli 95 prosenttia matkustajista selviytyy hengissä liikennelentokoneiden onnettomuuksista”, kerrotaan kanadalaisessa National Post -lehdessä. Lehden mukaan Yhdysvaltain liikenneturvallisuusviraston tutkimuksesta kävi ilmi, että enemmistö matkustajista selviytyy elossa jopa ”vakavista onnettomuuksista”, joissa kone vahingoittuu pahasti. Transport Canadassa toimiva siviili-ilmailujohtaja Art LaFlamme selittää: ”Enemmistö onnettomuuksista sattuu laskeutumis- tai nousuvaiheessa. Nämä onnettomuudet eivät pääse etusivulle, ja useimmiten niistä on hyvä mahdollisuus selviytyä hengissä. Sen vuoksi panemme paljon painoa turvaohjeille.” Tiheään matkustavat ovat taipuvaisia jättämään turvaohjeet huomiotta. Mutta kuten eräs lentoalan edustaja sanoi, ”on erittäin tärkeää, että ihmiset kiinnittävät niihin huomiota. Onnettomuuden sattuessa heidän elämänsä riippuu siitä.”

”Teknostressi”

Kanadalaisen Maclean’s-lehden mukaan ”teknostressin” – turhautuneisuuden, jota paine uuden tekniikan käyttämiseen aiheuttaa – sanotaan lisääntyvän. Tutkimukset viittaavat syihin, jotka vaihtelevat ”loputtomasta uuden tekniikan opettelemisesta työn ja kodin rajan hämärtymiseen, mikä johtuu sähköpostin, puhelunsiirtojen ja matkapuhelinten kaltaisista uutuuksista”. Miten tästä voi selviytyä? Asiantuntijat suosittelevat rajojen asettamista. Tulee selvittää, yksinkertaistaako jokin nimenomainen keksintö tosiaan elämää vai tekeekö se siitä entistä monimutkaisempaa. On varauduttava käyttämään aikaa uuden tekniikan opettelemiseen riittävän hyvin, jotta siitä olisi mahdollisimman paljon hyötyä. ”Sulje tekniset laitteet joksikin aikaa joka päivä” ja käytä aikaa muihin tärkeisiin asioihin. ”Ihmiset aloittavat päivänsä tekemällä perusvirheen: he avaavat sähköpostinsa sen sijaan, että pitäytyisivät päivän ohjelmassa”, sanoo Vancouverin tuottavuusasiantuntija Dan Stamp. ”Päivän paras puolitoistatuntinen vietetään pelkän roskan parissa.”

Lapset kirjoittavat omia kirjoja

Lukuharrastuksen edistämiseksi sambialaisia koululaisia kannustetaan kirjoittamaan ja kuvittamaan omia pienimuotoisia kirjoja, kerrotaan Zambia Daily Mail -lehdessä. ”Useimmissa koulujen kirjastoissa on aineistoa asioista ja tapahtumista, jotka ovat sambialaislapsille täysin vieraita”, kerrotaan eräässä hallituksen raportissa. ”Hyvä puoli siinä, että lapset kirjoittavat omia kirjoja, on se, että kirjat ovat heidän tasoaan ja niiden sisältö kiinnostaa heitä.” Joitakin kertomuksia voidaan ottaa koulujen tai luokkien kirjastoihin, lukea radiossa tai jopa julkaista. Daily Mail -lehdessä sanotaan: ”Tämä on erittäin edullinen keino lisätä luettavaa aineistoa, sillä siihen vaaditaan vain paperia ja kynä. Näin voidaan myös hyödyntää runsaita resursseja (oppilaita) harvinaisten ja kallisarvoisten resurssien (kirjojen) lisäämiseen.”

Malarialääke ei enää tehoa

Times of Zambia -lehdessä kerrotaan, että Sambian käytetyimmästä malarialääkkeestä, klorokiinista, tullaan valtion apteekeissa luopumaan ensisijaisena hoitokeinona tuota sairautta vastaan, ja se korvataan tehokkaammalla lääkityksellä. Vaiheittaiseen luopumiseen päädyttiin, koska erään tutkimuksen mukaan ”niistä 25000:sta alle viisivuotiaasta lapsesta, jotka joka vuosi kuolevat Sambiassa malariaan, 12000 menettää henkensä siksi, että he ovat immuuneja klorokiinille”. Lääkkeestä luovutaan myös useimmissa muissa Afrikan itä- ja eteläosien maissa. ”Vaikka klorokiinia on käytetty menestyksellisesti yli 30 vuotta, se ei enää tehoa malariaan, joka on edelleenkin kansakunnan ylivoimaisesti suurin tappaja”, Times-lehdessä sanotaan.

Alkoholi ja pyöräily eivät sovi yhteen

Pyöräily voi olla alkoholin nauttimisen jälkeen yhtä vaarallista kuin autolla ajaminen samassa tilanteessa, kerrotaan New Scientist -lehdessä. ”Koska pyöräily vaatii enemmän psykomotorisia taitoja ja fyysistä koordinointikykyä kuin autolla ajaminen, alkoholin vaikutus siihen on jopa voimakkaampi”, sanoo Johns Hopkinsin yliopistossa Marylandissa Yhdysvalloissa toimiva Guohua Li. Hän ja hänen kollegansa suorittivat tutkimuksen, joka koski 466:ta polkupyöräilijää, ja he totesivat, että neljä tai viisi lasillista ottaneet loukkaantuivat vakavasti tai kuolivat 20 kertaa todennäköisemmin kuin ne, jotka olivat selvin päin. Jo yhden lasillisen jälkeen pyöräily oli kuusi kertaa vaarallisempaa. ”Tilannetta pahentaa vielä se, että mitä enemmän pyöräilijät olivat juoneet, sitä todennäköisempää oli, etteivät he käyttäneet kypärää”, New Scientist -lehdessä sanotaan.

Paperia banaanikasveista

Kun banaanisato on korjattu, jäljelle jääneet varret jätetään usein vain lannoittamaan maata. Professori Hiroshi Morishima Nagoyan kaupunginyliopistosta on kuitenkin onnistunut valmistamaan banaanikasvin varsista paperia, kerrotaan japanilaisessa Asahi Shimbun -lehdessä. Kasvin kuidut ”ovat pitkiä ja vahvoja ja jotakuinkin yhtä hyvälaatuisia kuin manilahampusta saatava paperin raaka-aine”. Banaanikasvikuidusta koneellisesti valmistettu paperi on laadultaan verrattavissa tavalliseen kopiopaperiin, ja sen on todettu olevan vahvempaa kuin kierrätyskopiopaperi. ”Banaaneja tuotetaan kautta maailman vuosittain 58000000 tonnia 123 maassa, minkä vuoksi se on lupaava luonnonvara”, lehdessä sanotaan.

Hunajan parantava vaikutus

Hunaja on miellyttävän makuista, mutta se on jo pitkään tunnettu myös parantavasta vaikutuksestaan. The Australian -lehden mukaan eräs tutkijaryhmä Queenslandin ja Sydneyn yliopistoista on osoittanut, miksi hunaja on tehokas bakteerien tappaja. Kun hunajaa sekoitetaan veteen ja sivellään haavoihin ja palovammoihin, muuan hunajan sisältämä entsyymi reagoi sokerin kanssa ja tuottaa vetyperoksidia, jota käytetään yleisesti valkaisuun. Tämä kemikaali paitsi tappaa Staphylococcus aureuksen kaltaisia bakteereja myös edistää kudoksen paranemista.

Naula on jäämässä historiaan

”Tavallisen naulan suosion päivät ovat eittämättä ohi”, sanotaan The Toronto Star -lehdessä ja kerrotaan, että tavallisten naulojen myynti ”on laskenut lähes 50 prosenttia viiden viime vuoden aikana”. Paineilmanaulainten eli naulapistoolien kehittymisen vuoksi tavallisten naulojen kysyntä on laskenut Pohjois-Amerikassa. Yhdysvaltalaisista rautakaupoista kerrotaan, että rakennusalan ammattilaiset ostavat harvoin tavallisia nauloja, sillä he käyttävät mieluummin naulapistooleja, jotka ovat tulleet yhä kevyemmiksi. Mikseivät tavallisten naulojen valmistajat ole ryhtyneet valmistamaan pistooleihin sopivia nauloja? ”Samasta syystä kuin rautatieyhtiöt eivät ole alkaneet harjoittaa ilmailualan liiketoimintaa”, Star-lehdessä vastataan. ”Kyse on aivan eri tuotteesta.”

Etikettikoulutusta

Kahdeksan viime vuoden aikana Massachusettsin teknillisessä korkeakoulussa on järjestetty ilmaisia etikettikursseja kaikille opiskelijoille. Miksi? Entinen opiskelija-asioiden dekaani Travis Merritt kuvailee oppilaita tyypillisesti ”tyylittömiksi, muodin suhteen arvostelukyvyttömiksi ja huonotapaisiksi”, kerrotaan New Scientist -lehdessä. Yhden päivän kurssiin sisältyy opastusta pöytätavoissa, pukeutumisessa, liike-elämässä ja matkapuhelimen käytössä samoin kuin toisiin tutustumisessa. Opiskelijoille opetetaan muun muassa, miten kävellä ja miten aivastaa hienovaraisesti, ja lisäksi heitä muistutetaan, että ”’small talk’ on vuoropuhelua, ei toisten kuulustelemista”. Opettajakuntaan kuuluva Roseanne Thomas tähdentää sitä, miten tärkeää on kiittää saaduista kohteliaisuuksista. ”Tällaisia perustaitoja tarvitaan kaikilla elämän aloilla”, sanoo Thomas. ”Uskon, että ihmisille on jossain määrin järkytys tajuta, miten tärkeitä ihmisten väliseen kanssakäymiseen liittyvät taidot ovat menestymisen kannalta.”