Tuleeko Euroopasta yhtenäinen?

JOS sinusta tuntuu vaikealta uskoa, että Eurooppa aikoo tosissaan yhdistyä, sinun tarvitsee vain ylittää muutama sen sisäisistä rajoista. Euroopan unionin sisällä pääsee nyt liikkumaan vapaasti. Odotusaika raja-asemilla on käytännössä kutistunut olemattomiin. Matkustajat ovat luonnollisesti iloissaan, mutta he eivät ole ainoita hyötyjiä. EU-maiden kansalaiset voivat nyt vaivatta opiskella, työskennellä ja perustaa yrityksiä missä tahansa EU:n alueella. Tämä on vuorostaan edistänyt unionin köyhempien seutujen talouskasvua.

Rajan ylittämisen helppous on eittämättä suuri muutos entiseen. Voidaanko kuitenkaan sanoa, että Eurooppa on jo yhtenäinen ja ettei yhdentymiselle ole mitään esteitä? Päinvastoin. Edessä on vielä ongelmia, jotkin niistä varsin lannistavia. Ennen niiden tarkastelua luomme silmäyksen kehitysvaiheisiin, joista muodostuu yksi historian suurimmista yhdentymispyrkimyksistä. Näin voimme ymmärtää paremmin, miksi ykseydestä elätellään niin suuria toiveita.

Kohti rahaliittoa

Rajojen ylläpito voi tulla kalliiksi. Tullimuodollisuudet maksoivat 15 EU-maalle aiemmin noin 12 miljardia euroa eli noin 70 miljardia markkaa vuodessa. Ei ihme, että uusi rajatilanne on vauhdittanut talouskasvua. Kun ajatellaan 370 miljoonan EU-kansalaisen vapaata liikkumista maasta toiseen yhdellä ainoalla markkina-alueella, on selvää, että talouselämän mahdollisuudet ovat huomattavat. Mikä on mahdollistanut tällaisen kehityksen?

Valtioiden päämiehet ottivat pitkän harppauksen yhdentymisen tiellä helmikuussa 1992 allekirjoittamalla sopimuksen Euroopan unionista eli Maastrichtin  sopimuksen. Se loi pohjan eurooppalaisten yhteismarkkinoiden, keskuspankin ja yhteisen valuutan perustamiselle. Edellytyksenä oli valuuttakurssien vaihtelujen eliminoiminen, saattoivathan huomisen kurssivaihtelut asettaa tämän päivän liiketoimet kokonaan uuteen valoon.

Tämä este yhdentymisen tiellä poistettiin perustamalla Euroopan talous- ja rahaliitto EMU ja ottamalla euro yhteiseksi valuutaksi. Valuutan vaihtoon liittyvät kustannukset ovat jääneet pois, eikä yritysten enää tarvitse varautua kurssinmuutoksiin liittyviin riskeihin. Kulut ovat vähentyneet ja kansainvälinen kauppa on lisääntynyt. Tämä voi vuorostaan lisätä työpaikkoja ja kuluttajien ostovoimaa, mikä hyödyttäisi jokaista.

Euroopan keskuspankin perustaminen vuonna 1998 oli jälleen yksi tärkeä askel kohti yhteistä valuuttaa. Tällä Frankfurtissa toimivalla riippumattomalla pankilla on ylin valta raha-asioissa suhteessa jäsenvaltioihin. Se pyrkii pitämään inflaation alhaisena niin sanotulla euroalueella, johon kuuluu 11 valtiota, * ja tasaamaan kurssinheilahduksia euron, dollarin ja jenin välillä.

Raha-asioissa on siis jo edetty pitkälle kohti yhtenäisyyttä. Ne havainnollistavat kuitenkin myös sitä syvää eripuraisuutta, joka yhä vallitsee Euroopan maiden välillä.

Muita rahakysymyksiä

EU:n köyhemmillä valtioilla on omat valituksen aiheensa. Niiden mielestä rikkaammat jäsenvaltiot eivät jaa niille vauraudestaan tarpeeksi. Yksikään jäsenvaltio ei kiellä, että köyhemmille kumppaneille pitää antaa ylimääräistä taloudellista tukea, mutta rikkaammat valtiot katsovat, että niillä on pätevät syyt jarrutella tukia.

Ajatellaanpa esimerkiksi Saksaa. Sen innokkuus toimia Euroopan yhdentymisen maksumiehenä on selvästi vähentynyt nyt kun sen oma taloudellinen taakka on kasvanut. Jo pelkästään Itä- ja Länsi-Saksan yhdistäminen on tullut maksamaan valtavasti – lähes 180 miljardia Saksan markkaa (540 miljardia Suomen markkaa) vuodessa. Se on neljännes tuon valtion  budjetista! Valtionvelka on kasvanut räjähdysmäisesti niin suureksi, että Saksalla oli vaikeuksia täyttää EMU-ehtoja.

Uusia jäseniä ehdolla EU:hun

Lyhyen aikavälin näkymiä on se, että yhteisen valuutan kannattajat toivovat niiden EU-maiden, jotka eivät vielä ole EMUssa, selvittävän ongelmansa ennen vuotta 2002, jolloin eurokolikot ja -setelit korvaavat Euroopan nykyiset valuutat. Jos Britannia, Ruotsi ja Tanska voittavat vastahakoisuutensa, ihmiset saattavat näissäkin maissa nähdä puntiensa ja kruunujensa vaihtuvan euroiksi.

Samaan aikaan kuusi muuta eurooppalaista valtiota on ehdolla EU:hun: Kypros, Puola, Slovenia, Tšekin tasavalta, Unkari ja Viro. Viisi muuta odottaa vuoroaan, nimittäin Bulgaria, Latvia, Liettua, Romania ja Slovakia. Niiden liittymisestä ei päästä halvalla. EU:n arvioidaan joutuvan vuosina 2000–2006 maksamaan 80 miljardia euroa (470 miljardia markkaa) tukea Itä-Euroopan kymmenelle uudelle tulokkaalle.

Varat, jotka noiden tulokkaiden on löydettävä täyttääkseen EU-jäsenyyden vaatimukset, ovat kuitenkin moninkertaiset  verrattuna tuleviin EU-avustuksiin. Esimerkiksi Unkarin täytyy kehittää maanteitään ja rautateitään 12 miljardilla eurolla. Tšekin tasavallan täytyy käyttää yli 3,4 miljardia euroa pelkästään vedenpuhdistukseen, ja Puolan rikkipäästöjen vähentäminen tulee maksamaan sille 3 miljardia euroa. Hakijoiden mielestä jäsenyyden hyödyt painavat vaa’assa silti enemmän kuin kustannukset. Esimerkiksi niiden kauppa EU-maiden kanssa lisääntyy. Hakijoiden täytyy kuitenkin ehkä odottaa vuoroaan vielä jonkin aikaa, sillä julkisen mielipiteen mukaan EU:hun voidaan ottaa uusia jäseniä vasta sitten, kun sen omat raha-asiat on saatu kuntoon.

Kaunaisuus, kansallistunne ja työttömyys

Kaikesta suurempaan ykseyteen tähdänneestä vaivannäöstä huolimatta Euroopan kehityssuunnista ollaan huolestuneita sekä mantereen sisä- että ulkopuolella. Suurta levottomuutta aiheuttaa myös suhtautuminen etnisiin konflikteihin, kuten ensin Bosnian sotaan ja sittemmin Kosovon konfliktiin murenevalla Balkanilla. EU:n jäsenvaltiot ovat usein erimielisiä toimintalinjasta tällaisten Euroopassa ja muualla sattuvien selkkausten yhteydessä. Koska EU ei ole liittovaltio eikä sillä ole yhteistä ulkopolitiikkaa, kansalliset edut ovat liian usein hallitsevia. Ne ovat selvästikin merkittävä este ”Euroopan yhdysvaltojen” syntymiselle.

Euroopan vaikeita ongelmia on myös suuri työttömyys. Keskimäärin 10 prosenttia työvoimasta on ilman töitä. Se merkitsee yli 16:ta miljoonaa työtöntä. Monissa maissa nuoret, jotka muodostavat lähes neljäsosan EU:n väkimäärästä, ovat nähneet paljon vaivaa löytääkseen työtä, mutta menestyksettä. Ei ihme, että monien mielestä taistelu joukkotyöttömyyttä vastaan on Euroopan polttavin haaste. Työmarkkinoiden uudistuspyrkimykset eivät toistaiseksi ole tuottaneet tulosta.

Yhdentymisen tiellä on silti vieläkin suurempia esteitä.

Kuka päättää?

Suvereenius on edelleen suurin este yhdistyneen Euroopan tiellä. Jäsenvaltioiden täytyisi päästä yksimielisyyteen siitä, missä määrin ne ovat valmiita luopumaan kansallisesta itsemääräämisoikeudestaan. EU tähtää ylikansallisen hallitusvallan muodostamiseen. Ellei tähän päästä, euron käyttöönotto on Le Monde -lehden mukaan pelkkä ”väliaikainen voitto”. Joidenkin jäsenvaltioiden on kuitenkin vaikea luovuttaa toimivaltaansa pois. Esimerkiksi erään EU-maan johtaja sanoi, että hänen maansa oli ”syntynyt kansakuntien johtajaksi, ei niiden seuraajaksi”.

Pienemmät jäsenvaltiot pelkäävät ymmärrettävistä syistä, että pitkällä aikavälillä suuremmat valtiot pitävät kiinni vallan kahvasta eivätkä hyväksy päätöksiä, jotka voisivat vahingoittaa niiden omia etuja. Pienemmät kansakunnat miettivät esimerkiksi, millä perusteilla valitaan maat, joihin sijoitetaan eri EU-elinten päämajat. Ne ovat tärkeitä päätöksiä, sillä elimet edistävät isäntämaan työmarkkinoita.

Kun ajatellaan näitä mittavia esteitä yhdentymisen tiellä – taloudellista erilaisuutta, sotia, työttömyyttä ja kansallistunnetta – Euroopan yhdentyminen voisi helposti näyttää tuottavan pettymyksen. Merkittäviä edistysaskelia on kuitenkin otettu. Se miten paljon asioissa vielä edistytään, on epävarmaa. Euroopan yhdentymistä ajavilla on edessään pitkälti samat ongelmat kuin kaikilla muillakin ihmisten hallituksilla.

Saadaanko koskaan aikaiseksi sellaista hallitusta, joka voisi tuoda ratkaisun esimerkiksi etnisiin selkkauksiin, joukkotyöttömyyteen, köyhyyteen ja sotiin? Onko realistista ajatella maailmaa, jossa ihmiset eläisivät todellisessa ykseydessä? Seuraavassa kirjoituksessa käsitellään kenties yllättävältä tuntuvaa vastausta.

[Alaviite]

[Tekstiruutu s. 6]

Täältä tulee euro!

Vaikka Euroopan unionin jäsenvaltioiden omat kolikot ja setelit eivät poistu ennen vuotta 2002, euro on käytössä jo tilirahana. Muutos on vaatinut pankeilta paljon. Jäsenmaiden kansalliset valuutat on kuitenkin nyt kytketty euroon kiinteillä kursseilla. Pörssit noteeraavat osakkeet euroina. Monet liikkeet ja yritykset hinnoittelevat tuotteensa sekä euroina että paikallisena valuuttana.

Tällainen liiketoiminta vaatii paljon sopeutumista, etenkin monilta iäkkäiltä siinä vaiheessa, kun he eivät enää pysty käyttämään tuttuja markkojaan, frangejaan tai liirojaan. Kassakoneita ja pankkiautomaattejakin täytyy muuttaa. Jotta siirtymävaihe sujuisi mahdollisimman kitkattomasti, eri maissa on järjestetty virallisia tiedotuskampanjoita euron tulosta ja käytöstä.

Jäljellä olevista vaikeuksista huolimatta euro on vääjäämättä tulossa. Kolikoiden ja seteleiden valmistaminen on jo alkanut. Ja se onkin melkoinen urakka. Jo niinkin pienessä maassa kuin Alankomaissa, jossa on 15 miljoonaa asukasta, koneet käyvät taukoamatta kolmen vuoden ajan valmistaakseen 2,8 miljardia kolikkoa ja 380 miljoonaa seteliä vuoden 2002 tammikuun 1. päivään mennessä. Jos kaikki nämä uudet setelit kasattaisiin päällekkäin, pino olisi noin 20 kilometriä korkea!

[Tekstiruutu s. 7]

”Musertava tappio Euroopalle”?

Alkuvuodesta 1999 Euroopan komissio, Euroopan unionin toimeenpaneva elin, selviytyi nipin napin vakavasta takaiskusta. Komissiota syytettiin petoksista, korruptiosta ja sukulaisten suosimisesta, ja syytteitä tutkimaan perustettiin työryhmä. Kuusi viikkoa kestäneiden tutkimusten jälkeen työryhmä totesi Euroopan komission syyllistyneen petoksiin ja väärinkäytöksiin. Se ei kuitenkaan löytänyt todisteita sille, että komission jäsenet olisivat vaurastuneet toimillaan.

Työryhmän raportin julkistamisen jälkeen koko Euroopan komissio erosi maaliskuussa 1999, mikä oli ennenkuulumatonta. Se aiheutti EU:n sisällä syvän kriisin, jota Time-lehdessä sanottiin ”musertavaksi tappioksi Euroopalle”. Vain aika näyttää, miten kriisi vaikuttaa Euroopan yhdentymiseen.

[Kuva s. 5]

Rajojen ylittäminen Euroopassa on jo paljon helpompaa kuin ennen

[Kuva s. 7]

Frankfurtissa toimiva Euroopan keskuspankki perustettiin vuonna 1998