Valkohai hyökkäyksen kohteena

Valkohai, maailman suurin lihansyöjäkala, on ihmisten mielestä ehkä pelottavampi kuin mikään muu elävä olento. Tätä nykyä tuota eläinlajia kuitenkin suojellaan kaikilla tai joillakin Australiaa, Brasiliaa, Etelä-Afrikkaa, Namibiaa ja Yhdysvaltoja ympäröivillä vesillä sekä Välimerellä. Muutkin maat harkitsevat suojelun laajentamista. Mutta miksi suojella tunnettua tappajaa? Asia ei ole aivan niin yksinkertainen, kuten tulemme näkemään. Ihmisten käsitykset valkohaista eivät myöskään perustu aina tosiasioihin.

MIEKKAVALAAN ja kaskelotin ohella valkohai on merten ravintoketjun huipulla. Haiden suvussa se on kuningas, superhai. Se syö mitä vain: kaloja, delfiinejä, jopa toisia haikaloja. Mutta kun se tulee vanhemmaksi, suuremmaksi ja hitaammaksi, se syö mieluummin hylkeitä, pingviinejä ja raatoja, varsinkin kuolleiden valaiden raatoja.

Useimmat hait käyttävät saaliinsa paikantamiseen kaikkia aistejaan, myös erinomaista näköään. Hain hajuaistista voidaan vain sanoa, että kielikuva ”uiva kuono” kuvailee sitä erittäin hyvin. Lisäksi juuri mikään ei jää siltä myöskään kuulematta, joten haikaloja voitaisiin kutsua myös ”uiviksi korviksi”.

Korvien lisäksi hailla on apunaan pitkin sen kumpaakin kylkeä paineaalloille herkkiä soluja. Mikään ei ohita tätä salakuuntelujärjestelmää, joka on erikoistunut vastaanottamaan varsinkin kamppailusta syntyviä värähtelyjä – joita esimerkiksi harppuunan päässä pyristelevä kala synnyttää. Niinpä veden alla kalaa pyytävien harppuunakalastajien kannattaa viedä rimpuileva ja verta vuotava kalansaaliinsa pois vedestä mahdollisimman pian.

Haikaloilla on myös kuudes aisti. Eri puolilla kuonoa sijaitsevien pikkuriikkisten ns. Lorenzinin tiehyiden ansiosta ne pystyvät havaitsemaan mahdollisen saaliseläimen sydämenlyönneistä, kidusten toiminnasta tai uimalihaksista aiheutuvat heikot sähkökentät.  Tämä niiden kuudes aisti on niin herkkä, että hait saattavat pystyä tuntemaan jopa maan magneettikentän ja meren välisen vuorovaikutuksen. Tämän johdosta hait voivat tietää, missä on pohjoinen ja missä etelä.

Valkohain tuntomerkkejä

Vaikka kalaa kutsutaan valkohaiksi, niin vain sen vatsapuoli on valkoinen tai vaalea. Sen selkäpuoli on yleensä tummanharmaa. Nuo kaksi väriä rajoittuvat toisiinsa muodostaen kumpaankin kylkeen risaisen viivakuvion, joka on kullakin yksilöllä erilainen. Paitsi että tällainen suojaväritys on tehokas, se myös auttaa tiedemiehiä tunnistamaan eri yksilöt.

Kuinka suuriksi valkohait kasvavat? Kirjassa Great White Shark sanotaan: ”Suurimpien mitattujen valkohaiden pituus on vaihdellut 5,8 metristä 6,4 metriin.” Tämän kokoinen kala voi painaa yli kaksi tonnia. Torpedon kaltaisen ruumiin ja siinä kiinni olevien virtaviivaisten, kolmiomaisten evien ansiosta nämä hirviöt kiitävät veden halki kuin ohjukset. Niiden lähes symmetrinen pyrstö, joka on hyvin voimakas, on harvinaisuus haikalojen keskuudessa, sillä useimpien muiden hailajien pyrstö on silmiinpistävän epäsymmetrinen.

Valkohain tunnusomaisimmat ja pelottavimmat piirteet ovat sen valtava kartiomainen pää, sen kylmät mustat silmät ja sen kita, josta törröttävät sen veitsenterävät, sahalaitaiset ja kolmikulmaiset hampaat. Kun nämä kaksiteräiset ”veitset” lohkeavat tai putoavat, hampaiden ”liukuhihnalta” työntyvät seuraavat eteenpäin niiden tilalle.

Voimaa lämpimämmästä verestä

Sillihaiden (Lamnidae) heimon haikaloilla, joihin muun muassa makrillihai, sillihai ja valkohai kuuluvat, on huomattavan erilainen verenkiertojärjestelmä kuin useimmilla muilla haikaloilla. Niiden veri on 3–5 astetta lämpimämpää kuin vesi. Niiden lämpimämpi veri edistää ruoansulatusta ja lisää niiden voimia ja kestävyyttä. Makrillihai, joka syö nopeita valtameren kaloja, esimerkiksi tonnikaloja, voi tehdä lyhyen pyrähdyksen veden halki jopa sadan kilometrin tuntinopeudella!

Uidessaan hait saavat nostovoimaa kahden rintaevänsä avulla. Jos ne uivat liian hitaasti, ne sakkaavat ja alkavat pudota aivan kuin lentokone siitäkin huolimatta, että niiden maksassa, joka on niin suuri, että sen paino voi muodostaa neljänneksen hain koko painosta, on varastoituna kellumista edistävä öljykätkö. Lisäksi monien hailajien täytyy uida hengittääkseen, sillä näin ne saavat hapekasta vettä virtaamaan suunsa ja kidustensa läpi. Tästä johtuu niiden hyytävä kestohymy!

Ihmissyöjäkö?

Nykyään tunnetuista 368 hailajista vain noin 20 on vaarallisia. Ja näistä vain neljä lajia on vastuussa useimmista niistä noin sadasta ihmisiin kohdistuneesta hyökkäyksestä, jotka raportoidaan vuosittain. Kolmisenkymmentä näistä hyökkäyksistä johtaa kuolemaan. Nuo neljä syyllistä lajia ovat härkähai, joka on saattanut tappaa useampia ihmisiä kuin mikään muu laji, tiikerihai, valkopilkkahai ja valkohai.

On yllättävää, että ainakin 55 prosenttia – ja joissakin osissa maailmaa 80 prosenttia – niistä, joiden kimppuun valkohai on hyökännyt, on jäänyt henkiin kertomaan siitä. Miksi niin moni on jäänyt eloon tällaisen hirmuisen pedon hyökkäyksestä?

Pure ja sylje

Valkohain tiedetään sylkäisevän loukkaantuneen saaliinsa pois, kun se on ensin purrut sitä voimakkaasti. Sitten se odottaa saaliin  kuolevan ennen kuin se syö sen. Kun uhreina ovat ihmiset, tämä antaa mahdollisuuden uhrin pelastamiseen. Tässä ovat toisinaan onnistuneetkin uhrin rohkeat seuralaiset, mikä osoittaa sen neuvon viisauden, ettei tulisi koskaan mennä uimaan yksin.

Tällaiset pelastamisyritykset merkitsisivät käytännössä itsemurhaa, ellei valkohai noudattaisi erästä toista käyttäytymismallia. Nimittäin veren haju ei herätä siinä kiihkeää syömisvimmaa niin kuin tapahtuu joillekin muille lajeille. Entä miksi valkohai noudattaa pure ja sylje -taktiikkaa?

Syynä ovat sen silmät, olettaa muuan tiedemies. Toisin kuin muilla haikaloilla, valkohailla ei ole silmäluomea muistuttavaa kalvoa suojaamassa silmiään; sen sijaan se pyörittää silmiä kuopissaan yhteentörmäyksen ollessa lähellä. Iskun aikana silmä on alttiina esimerkiksi hylkeen raapiville kynsille. Siksi valkohain tavallinen taktiikka on antaa kerran kuolettava isku ja sitten päästää uhri irti.

Pidä myös mielessäsi, että valkohait käyttäytyvät paljolti kuin ihmispienokaiset – kaikki pannaan ensin suuhun arvioitavaksi. ”Valitettavasti silloin, kun valkohai suorittaa [koe]puraisun, seuraukset voivat olla tuhoisat”, selittää sydneyläinen meribiologi John West.

Vaikka valkohai on vaarallinen eläin, se ei ole paholaismainen peto, joka himoitsisi ihmislihaa. Muuan abalonien sukeltaja, joka vietti 6000 tuntia vedessä, näki vain kaksi valkohaita, eikä kumpikaan niistä hyökännyt hänen kimppuunsa. Todellisuudessa valkohai on monesti paennut ihmistä.

Kun merentutkija Jacques-Yves Cousteau ja hänen toverinsa sukelsivat Kap Verden saarten edustalla, he näkivät sattumalta valtavan suuren valkohain. ”Sen reaktio ei vastannut lainkaan ennakkokäsityksiä”, Cousteau kirjoitti. ”Pelkästä säikähdyksestä tuo hirviö laski veteen suuren pilven ulostetta ja katosi paikalta uskomattoman nopeasti.” Hän sanoi lopuksi: ”Miettiessäni kaikkia kokemuksiamme valkohaista olin toistuvasti hämmästynyt siitä suuresta erosta, mikä oli sen välillä, millaiseksi ihmiset sen kuvittelivat ja millaisen me olimme nähneet sen olevan.”

Valkohai saaliina

Yleistä mielipidettä on paljolti värittänyt 1970-luvulla ilmestynyt romaani Tappajahai, josta tehtiin suosittu elokuva. Yhdessä yössä valkohaista tuli pahuuden ruumiillistuma, ja ”suuret joukot saalistusmuistojen havittelijoita ryntäsi kokeilemaan, kuka heistä saisi ensimmäisenä ripustaa tämän ihmissyöjän pään tai leuat takkansa yläpuolelle”, sanotaan kirjassa Great White Shark. Lopulta valkohain yksittäisen hampaan hinta nousi tuhanteen Australian dollariin (3700 markkaan) ja kokonaisten leukojen arvo yli 20000 dollariin (75000 markkaan).

Useimmat valkohait kuolevat kuitenkin ammattikalastajien verkkoihin. Niiden lisäksi pyydetään vuosittain miljoonia muita haita tyydyttämään haituotteiden, varsinkin niiden evien, lisääntyvää kysyntää. Haiden määrä on viime vuosina vähentynyt, ja siksi hälytyskellot ovat soineet kautta maailman, varsinkin valkohaille.

Ymmärtämys lisääntymässä

Hait tunnetaan siitä, että ne puhdistavat meret sairaista, kuolevista, vanhuudenheikoista ja kuolleista eläimistä. Niinpä terve haipopulaatio merkitsee terveitä, puhtaita meriä.

Koska Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton lajien suojelukomissio on tajunnut haiden eloonjäämistä koskevan uhan, se on asettanut haikaloihin erikoistuneen ryhmän tutkimaan koko haiongelmaa. Valkohaiden tutkiminen ei ole kuitenkaan helppoa. Ne lisääntyvät hitaasti, ja ne kuolevat vankeudessa. Siksi niitä täytyy tutkia niiden luonnollisessa elinympäristössä.

Mitä enemmän ihmiset ovat oppineet ymmärtämään haikaloja, sitä enemmän heidän asenteensa näitä lumoavia luontokappaleita kohtaan on muuttunut. Mutta se ei muuta suurta valkohaita. Vaikka se ei ole vihollinen, se on kuitenkin vaarallinen eläin, jota tulisi kohdella varovaisesti ja kunnioittavasti – erittäin kunnioittavasti!

[Kuva s. 11]

Näillä hailla on pelottava kita

[Kuvien lähdemerkinnät s. 10]

Valokuvat: Rodney Fox Reflections

South African White Shark Research Institute