Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

30. HUHTIKUUTA 2015
KANSAINVÄLISIÄ UUTISIA

Jehovan todistajien vuoden 2015 konventit alkoivat toukokuussa

Jehovan todistajien vuoden 2015 konventit alkoivat toukokuussa

NEW YORK. Jehovan todistajien vuoden 2015 aluekonventit alkoivat Yhdysvalloissa 22. toukokuuta. Aluekonventin teema tänä vuonna on ”Jäljittele Jeesusta!”, ja konventteja tullaan järjestämään maailmanlaajuisesti vuoden 2016 tammikuuhun asti. Ennen jokaista konventtia paikalliset todistajat järjestävät kolmiviikkoisen kampanjan kutsuakseen ihmisiä näihin ilmaisiin tilaisuuksiin.

”Tämän vuoden konventissa keskitymme siihen, millainen merkitys Jeesuksella on ympäri maailman ja siihen, miten hyvä roolimalli hän on kaikille ihmisille iästä, taustasta ja kulttuurista riippumatta.” Näin kertoo tiedottaja J. R. Brown Jehovan todistajien päätoimistosta Brooklynista New Yorkista. ”Uskomme, että yleisö tulee pitämään siitä tavasta, jolla Jeesuksen elämän tärkeistä tapahtumista kerrotaan. Tänä vuonna on luvassa interaktiivinen ohjelma, jonka sisältämät hyödylliset ja mielenkiintoiset videot osoittavat, kuinka me voimme jäljitellä Jeesusta jokapäiväisessä elämässämme.”

Vuoden 2015 ”Jäljittele Jeesusta!” -aluekonventtien tarkat paikat ja päivämäärät löytyvät verkkosivustoltamme jw.org. Toimittajat, jotka haluavat tehdä uutisen konventista, voivat ottaa yhteyttä lähimpään Jehovan todistajien haaratoimistoon saadakseen mediayhteyshenkilön tiedot ja muuta lisätietoa.

Mediayhteyshenkilö:

Kansainvälinen: J. R. Brown, tiedotusosasto, puh. +1 718 560 5000