Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

27. HUHTIKUUTA 2015
YHDYSVALLAT

Asianajaja Hayden Covingtonin vaimo Dorothy kuollut

Asianajaja Hayden Covingtonin vaimo Dorothy kuollut

Dorothy Mae Sennett Covington kuoli 14. maaliskuuta 2015 Cincinnatissa Ohiossa 92 vuoden ikäisenä. Hän oli 1940- ja 1950-luvuilla mukana taistelemassa Jehovan todistajien kansalaisvapauksien puolesta.

Taistelu perustuslaillisista oikeuksista

Dorothy teki 1940-luvulla vapaaehtoistyötä asianajaja Victor Schmidtin avustajana. Schmidt, joka oli Jehovan todistaja, puolusti työssään Jehovan todistajien kansalaisoikeuksia. Tuohon aikaan Jehovan todistajat kohtasivat ankaraa vainoa Yhdysvalloissa, koska kansallismielisyys oli voimistunut toisen maailmansodan laajentumisen vuoksi. Puolueettomuutensa vuoksi he kieltäytyivät asepalveluksesta eivätkä osallistuneet isänmaallisiin seremonioihin, mikä oli vastoin ajan henkeä. Eräässä uskonnonvapautta käsittelevässä teoksessa todettiin, että ”Jehovan todistajien vuosina 1941–43 kokema vaino oli voimakkain uskonnollisen suvaitsemattomuuden purkaus 1900-luvun Amerikassa” (The Lustre of Our Country).

Väkijoukot hyökkäsivät Jehovan todistajien kimppuun ja todistajia pidätettiin laittomasti eri puolilla Yhdysvaltoja, muun muassa Indianassa ja Cincinnatin alueella Ohiossa. Victor Schmidt matkusti noilla alueilla ja puolusti pidätettyjä uskonveljiään. Samaan aikaan Dorothy teki taustatyötä Schmidtin toimistossa ja osallistui myös itse rohkeasti sananpalvelukseen huolimatta vaarasta joutua joukkoväkivallan uhriksi.

Erityisen mieleenpainuvia Dorothylle olivat tapahtumat, jotka johtivat väkivaltaisuuksiin Connersvillessa Indianassa. Vuonna 1940 Connersvillen sheriffi pidätti kuusi Jehovan todistajaa. Heitä syytettiin lipun häpäisemisestä, koska he olivat kieltäytyneet tervehtimästä Amerikan lippua esittävää rintamerkkiä. Tämä tapahtui vain 17 päivää sen jälkeen, kun korkein oikeus oli tehnyt Jehovan todistajille epäsuotuisan ratkaisun lipun tervehtimistä koskevassa jutussa Minersvillen koulupiiri vastaan Gobitis. Juuri Connersvillessa Hayden Covington, joka oli Jehovan todistajien lainopillinen neuvonantaja vuosina 1939–63, puolusti yhdessä Victor Schmidtin kanssa kahta Jehovan todistajaa, joita myöhemmin syytettiin väärin perustein myös salaliitosta.

Victor Schmidt

Esitettyään loppupuheenvuoronsa Hayden Covington lähti saman tien lentoasemalle ehtiäkseen toiseen oikeudenkäyntiin, joka pidettiin Mainessa. Victor Schmidt jäi vaimonsa kanssa kuuntelemaan oikeuden päätöstä. Oikeudenkäynnin jälkeen väkivaltainen ihmisjoukko hyökkäsi heidän kimppuunsa ja pieksi heitä ja joitakin muita, kunnes he lopulta pääsivät pakenemaan.

Kolme viikkoa ennen Dorothyn kuolemaa tehdyssä haastattelussa hän kertoi, että kymmenen kuukautta oikeuden päätöksen jälkeen Connersvillessa vangittiin 75 Jehovan todistajaa, joita syytettiin väärin perustein salaliitosta. Hän muisteli Connersvillen tapahtumia: ”Monia meistä Jehovan todistajista pidätettiin, ja se oli aikaa, jolloin vaino meitä kohtaan oli ankarimmillaan.”

Hayden Covington, Victor Schmidt ja muut jatkoivat Jehovan todistajien kansalaisvapauksien puolustamista. Covington ja Schmidt onnistuivat saamaan Connersvillen epäsuotuisat tuomiot kumotuiksi. Covington auttoi Schmidtiä myös alueen muissa oikeusjutuissa. Koska Dorothy avusti heitä oikeusasioissa, hän ystävystyi Haydenin kanssa, ja he menivät naimisiin vuonna 1949.

Jehovan todistajien päätoimistossa

Dorothy ja Hayden Covington

Dorothy muutti New Yorkiin tukeakseen Haydenia, jolla oli paljon työtä Jehovan todistajien päätoimistossa Brooklynissa New Yorkissa. Hän osallistui edelleen sananpalvelukseen samalla kun Hayden oli mukana monissa oikeustaisteluissa. Hayden Covington tunnustettiin laajalti yhdeksi aikansa parhaimmista perustuslakijuristeista, ja hän hoiti väsymättä satoja Jehovan todistajien kansalaisoikeuksiin liittyviä juttuja. Hän oli yli 40 kertaa korkeimmassa oikeudessa ja toistasataa kertaa liittovaltion vetoomustuomioistuimissa.

Dorothy oli usein Haydenin mukana korkeimmassa oikeudessa, kun tämä toimi eri puolilla Yhdysvaltoja asuvien Jehovan todistajien puolustusasianajajana. Dorothy sanoi: ”Hayden taisteli niiden vapauksien puolesta, joita me joskus pidämme itsestään selvinä. Minusta on mahtavaa, että hän käytti elämänsä niiden auttamiseen, jotka tarvitsivat apua – eikä pelkästään Yhdysvalloissa vaan myös monissa muissa maissa.”

Perhe ja kenttäpalvelus

Vuonna 1959 Dorothy ja Hayden saivat tyttären nimeltä Lynn ja kolme vuotta myöhemmin pojan nimeltä Lane. Vuonna 1972 perhe muutti New Yorkista takaisin Ohioon. Lasten kasvaessa Dorothy opetti heitä tuntemaan Raamattua ja käytti paljon aikaa myös sananpalvelukseen.

Hayden kuoli 21. marraskuuta 1978. Dorothy palasi latojan ammattiinsa ja työskenteli useissa sanomalehdissä, muun muassa The Cincinnati Enquirer -lehdessä. Hänen työnsä rivilatomakoneella oli raskasta. Sitä pidettiin miesten työnä, koska siihen kuului muun muassa koneen täyttäminen lyijyharkoilla, joista valettiin kirjakerivejä. Kun Dorothy jäi eläkkeelle vuonna 1988, hän alkoi jälleen tehdä raamatullista opetustyötä kokoaikaisesti. Hänet tunnettiin palavasta innosta ja siitä, että hän tunsi Raamatun läpikotaisin. Hänellä oli myös taito löytää nopeasti sopivia raamatunkohtia vastaukseksi ihmisten kysymyksiin.

Dorothya jäivät kaipaamaan hänen tyttärensä Lynn Elfers, vävy Gary Elfers, kaksi lastenlasta ja pikkusisko Ruth Sennett Naids. Dorothyn poika Lane oli kuollut jo aiemmin.