Siirry sisältöön

Siirry lisävalikkoon

Jehovan todistajat

suomi

7. HUHTIKUUTA 2014
UZBEKISTAN

Uzbekistanin Jehovan todistajien tilanne helpottumassa?

Uzbekistanin Jehovan todistajien tilanne helpottumassa?

Uzbekistanin Jehovan todistajat ovat varovaisen toiveikkaita sen suhteen, että maan viranomaiset antavat heidän jatkossa harjoittaa uskontoaan vapaasti. Uzbekistanin Jehovan todistajien edustaja Igor Jurtšenko, joka oli mukana viranomaisten kanssa pidetyissä kokouksissa vuonna 2013, sanoi: ”Keskustelut Uzbekistanin viranomaisten kanssa ovat edistyneet merkittävästi, ja vaikuttaa siltä, että he ovat sitoutuneet tekemään myönteisiä muutoksia. Toivomme, että nämä kokoukset kantavat pian hedelmää.”

Abdubannob Akhmedov

Hyvän tahdon eleenä voitaneen pitää sitä, että Uzbekistanin viranomaiset vapauttivat vankilasta 2. maaliskuuta 2013 Abdubannob Akhmedov -nimisen todistajan, joka oli ehtinyt suorittaa kuuden ja puolen vuoden vankeusrangaistuksestaan yli neljä ja puoli vuotta. Hän oli yksi kolmesta todistajasta, jotka oli vangittu rauhanomaiseen uskonnolliseen toimintaan osallistumisen vuoksi. Kaksi muuta oli vapautettu jo vuonna 2012. Parhaillaan Uzbekistanissa ei ole vangittuna yhtään todistajaa.

Akhmedovin vapauttamista seuranneina kuukausina Uzbekistanin viranomaiset ilmaisivat aikovansa edistää ihmisoikeuksia. Heinäkuun 5. päivänä 2013 maan hallitus ilmoitti YK:n ihmisoikeusneuvoston yleismaailmallisesta määräaikaistarkastelusta vastaavalle työryhmälle, että se on halukas noudattamaan suosituksia, jotka on annettu uskonnonvapauden takaamiseksi tasapuolisesti jokaiselle yksilölle ja ryhmälle.

Tavoitteena uusien seurakuntien rekisteröinti

Uzbekistanissa on tätä nykyä yksi rekisteröity Jehovan todistajien seurakunta, ja se toimii Tširtšikin kaupungissa Taškentin alueella. Monet todistajat asuvat kuitenkin maan muissa osissa. Todistajat eivät ole voineet rekisteröidä uusia seurakuntia vuoden 1996 jälkeen, minkä vuoksi he joutuvat pitämään rauhanomaiset kokouksensa vailla lainsuojaa ja siinä pelossa, että heitä rangaistaan. Edellä lainattu Jurtšenko totesi: ”Toivomme, että rakentava vuoropuhelu viranomaisten kanssa tasoittaa tietä muillekin myönteisille muutoksille, joiden ansiosta Jehovan todistajien seurakuntia voitaisiin rekisteröidä kaikkialla Uzbekistanissa.”

Uzbekistanin Jehovan todistajat odottavat toiveikkaina sitä, että he voisivat pitää kokouksia rauhassa ja että viranomaiset sallisivat pian uusien seurakuntien rekisteröinnin.