Helppokäyttöasetukset

Valitse kieli

Siirry lisävalikkoon

Siirry sisältöön

Jehovan todistajat

suomi

5. HELMIKUUTA 2015
ARMENIA

Siviilipalvelus otettu onnistuneesti käyttöön Armeniassa

Siviilipalvelus otettu onnistuneesti käyttöön Armeniassa

Armeniassa vuosi sitten aloitettu siviilipalvelusohjelma on alkanut lupaavasti. Ensimmäiset siihen osallistuneet ovat olleet nuoria Jehovan todistaja -miehiä. Ohjelman ansiosta he tekevät yhteiskuntaa hyödyttävää työtä sen sijaan, että heidät pantaisiin vankilaan aseistakieltäytymisen takia.

Vuodesta 1985 lähtien Jehovan todistajilla, jotka ovat omantunnonsyistä kieltäytyneet asepalveluksesta, ei ole Armeniassa ollut muuta vaihtoehtoa kuin mennä vankilaan. Koska lainsäädäntö ei ole tarjonnut mahdollisuutta siviilipalvelukseen, 20 vuoden aikana yli 450 Jehovan todistajaa on ollut vangittuna, usein kurjissa oloissa. Tilanne muuttui kesäkuussa 2013, kun Armenia hyväksyi vaihtoehtoista palvelusta koskevat lakimuutokset.

Lokakuun 23. päivänä 2013 Armenian tasavallan asettama toimikunta hyväksyi ensimmäiset 57 anomusta, jotka koskivat pääsyä siviilipalvelukseen. Kaikki anojat olivat Jehovan todistajia. * Myöhemmin toimikunta valitsi ohjelmaan muitakin Jehovan todistajia. 13. tammikuuta 2014 alkaneella viikolla siviilipalveluksen aloitti 71 nuorta Jehovan todistajaa, ja vuoden 2014 loppuun mennessä heitä oli siviilipalveluksessa ainakin 126.

Kommentteja ohjelman menestymisestä

Siviilipalvelusohjelman menestys käy selvästi ilmi esimiesten, työnjohtajien ja työtovereiden kommenteista. He ovat panneet merkille nuorten Jehovan todistaja -miesten hyvän työmoraalin, avuliaisuuden ja rehellisyyden. Useat siviilipalvelusohjelmasta vastaavan toimikunnan jäsenet ovat myöntäneet, että todistajat tekevät arvokasta palvelusta Armenian valtiolle ja ovat työssään ahkeria.

  • ”Te teette hyvää työtä valtiolle todella pienellä palkalla. Olette selvästi ahkeria ihmisiä.” (Shengavitin yhdyskuntapalvelun työnjohtaja Jerevanista.)

  • ”Hyvin tehty! Yritätte elää kristillisten periaatteiden mukaan ja samalla olla hyödyksi yhteiskunnalle.” (Hoitaja lastenkodista, jossa Jehovan todistajia on töissä.)

  • ”Onko teidän kaltaisianne enemmän? Jos on, niin otan heidät mielelläni töihin!” (Arabkirin yhdyskuntapalvelun esimies Jerevanista.)

Siviilipalveluksessa olevat Jehovan todistajat siivosivat ja kaunistivat puistoa Jerevanin keskustassa.

Myös siviilipalvelusohjelmaan osallistuneet Jehovan todistajat ovat antaneet siitä myönteistä palautetta.

  • ”Olen iloinen työtovereideni ilmaisemasta huomaavaisuudesta ja kunnioituksesta. Kerran, kun olin sairaana enkä päässyt töihin, työtoverini soittivat minulle kysyäkseen vointiani. Pidän tätä kaikkea siunauksena, koska se antaa minulle mahdollisuuden palvella Jumalaa ilman stressiä.” (Gevorg Taziyan, joka määrättiin kuljettajan apulaiseksi pelastuspalveluyksikköön.)

  • ”Työpaikallani on hyvät suhteet johdon ja henkilöstön välillä. Huomasimme, että he kohtelivat meitä hyvin, ja halusimme siksi olla heille avuksi. Aika ajoin meille annettiin työtehtäviä, jotka eivät oikeastaan kuuluneet meille, mutta hoidimme silti nuo tehtävät.” (Samvel Abrahamyan, joka määrättiin Sevanin psykiatrisen sairaalan kiinteistönhoitajaksi.)

  • ”Meitä oli 13, jotka aloittivat työnsä kriisitilanteita hoitavassa ministeriössä 14. tammikuuta 2014. Olemme tulleet alusta asti hyvin toimeen kaikkien kanssa. Johdon kanssa ei ole ollut mitään erimielisyyksiä. Heihin on tehnyt vaikutuksen se, miten me teemme yhteistyötä toistemme kanssa.” (Artsrun Khachatryan, joka määrättiin kiinteistönhoitajaksi kriisitilanteita hoitavaan ministeriöön.)

Armenian siviilipalvelusohjelman menestyksen avain on ollut ohjelmaa valvovien viranomaisten ja työnjohtajien yhteistyöhalukkuus sekä Jehovan todistajien myönteinen asenne ja hyvä työmoraali. Armenian Jehovan todistajat ovat kiitollisia siitä, että he voivat palvella maataan tinkimättä uskonkäsityksistään tai joutumatta vankilaan aseistakieltäytymisen vuoksi.