Veli Teimur Ahmedov vapautettiin vankilasta 4. huhtikuuta 2018. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajev oli myöntänyt Teimurille armahduksen tämän oltua vangittuna yhteensä 441 päivää. Viranomaiset olivat pidättäneet Teimurin vain siksi, että hän kertoi uskonkäsityksistään toisille.

Pian sen jälkeen kun Teimur vapautettiin vankilasta, Warwickissa New Yorkin osavaltiossa sijaitsevan Jehovan todistajien päätoimiston tiedotusosaston edustajat keskustelivat hänen ja hänen vaimonsa Mafizan kanssa, jotka ovat nyt palanneet kotiinsa Astanaan, Kazakstanin pääkaupunkiin. Tässä on heidän keskustelunsa, jota on selkeyden vuoksi tiivistetty.

Tiedotusosaston edustajat: Aluksi haluaisimme tietää sinusta enemmän, veli Ahmedov. Milloin sinusta tuli Jehovan todistaja?

Teimur Ahmedov: Minut kastettiin 9. lokakuuta 2005. Ennen kuin opin totuuden, olin ateisti. En moneen vuoteen uskonut kehenkään enkä mihinkään. Myöhemmin kun vaimoni alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa, olin utelias tietämään, mistä he puhuivat. Minulla oli tapana seisoa oven takana kuuntelemassa salaa heidän keskustelujaan.

Kun sain selville, mistä oli kysymys, asia alkoi kiinnostaa minua, koska he puhuivat vain hyvistä ja hyödyllisistä asioista. Lopulta todistajat tutustuttivat minut veli Veslaviin, joka oli syntyisin Puolasta mutta asui nyt Kazakstanissa. Ensimmäisen keskustelumme aikana sanoin hänelle: ”Teen sinulle vain yhden kysymyksen. Jos vastauksesi tyydyttää minua, meistä tulee ystäviä ja jatkamme keskusteluja. Jos en pidä vastauksestasi, ei kanneta kaunaa, mutta en halua jatkaa keskusteluja.” Sitten kysyin veli Veslavilta, mitä kuolleille tapahtuu. Hän avasi Raamatusta Saarnaajan 9:5:n ja sanoi: ”Jos luet tämän jakeen, saat selville, mitä heille tapahtuu.” Kun luin jakeen, tajusin, että tässä oli totuus. Sovimme, että tapaamme uudelleen ja alamme tutkia Raamattua.

Tutkitte siis Raamattua, ja menit kasteelle vuonna 2005.

Siirrytäänpä nyt pidätystäsi edeltäviin tapahtumiin. Toukokuussa 2016 tapasit ryhmän miehiä, jotka väittivät olevansa kiinnostuneita Jehovan todistajien uskonkäsityksistä. Muutaman kuukauden mittaan tapasit heidät useita kertoja ja keskustelitte Raamatusta. Kun muistelet noita keskusteluja, vaikuttivatko heidän sanansa tai tekonsa mitenkään epäilyttäviltä?

Teimur: Kerroin heille, että tällaisia raamatuntutkisteluja ei yleensä johdeta ryhmille vaan yksilöille. Suosittelin, että heistä kukin tutkisi erikseen, mutta aina kun ehdotin sitä, he kieltäytyivät ja sanoivat pitävänsä enemmän ryhmäkeskusteluista. Usein he kutsuivat myös muita mukaan tutkisteluun ja pyysivät minua toistamaan sen, mistä olimme keskustelleet edellisellä kerralla.

Mafiza Ahmedov: Kerran minäkin olin mukana heidän raamatuntutkistelussaan. Huomasin, että he keskustelivat eri uskonnoista, vaikka he olivat tutkineet jo melko kauan. Panin merkille myös sen, että heidän asuntonsa oli kalliimpi kuin mihin useimmilla opiskelijoilla olisi varaa. Mainitsin, että opiskelijoiksi he viettivät melkoisen ylellistä elämää. Sanani saivat heidät tuntemaan olonsa selvästikin epämukavaksi. Kun olimme lähdössä, he vetivät Teimurin sivuun ja odottaessani ulkona kielsivät häntä tuomasta minua enää tutkisteluun mukaan.

Milloin huomasit, että nämä miehet, joiden kanssa tutkit, eivät olleet kiinnostuneita Jehovan todistajista vaan todellisuudessa tekivät yhteistyötä Kazakstanin salaisen poliisin eli kansallisen turvallisuuskomitean kanssa?

Teimur: Vasta oikeudenkäynnin aikana sain tietää heidän yhteyksistään salaiseen poliisiin.

Mitä ajattelit, kun sinut pidätettiin ja sinua syytettiin myöhemmin ”uskonnollisen epäsovun lietsomisesta” ja uskonnollisen ”ylemmyyden” opettamisesta?

Teimur: Kun poliisit pidättivät minut, ajattelin rehellisesti sanottuna, että he saattavat minut poliisiasemalle voidakseen – kuten he sanoivat – selvittää asian ja että minut vapautettaisiin sen jälkeen. Olin valmis puolustamaan itseäni ja selittämään, mistä keskustelin miesten kanssa.

Tapahtumien käänteet tulivat yllätyksenä, mutta en pelännyt. Se että minua syytettiin uskonnollisen vihan lietsomisesta ja ääriajattelusta, oli minulle suuri yllätys. Jehovan todistajat ovat ihmisiä, jotka kertovat toisille siitä, mitä tietävät Jehovasta, eikä heitä ole koskaan yhdistetty vihaan tai epäsopuun. Olin aivan varma siitä, että olin syytön ja että Jehova tukee minua. Olin toki huolissani, mutta muistin, että Raamattu neuvoo meitä heittämään kaikki huolemme Jehovalle, sillä hän huolehtii meistä (1. Pietarin kirje 5:7).

Kun olit ollut tutkintavankeudessa yli kolme kuukautta, Astanan alioikeus tuomitsi sinut 2. toukokuuta 2017 viideksi vuodeksi vankeuteen ja määräsi lisäksi, ettet saa kolmeen vuoteen osallistua raamatulliseen opetustyöhön. Miten tuomio vaikutti sinuun?

Teimur: Kun oikeusistuin julisti päätöksensä, alistuin siihen ajatukseen, että jos muu ei auta, minun täytyy kärsiä tuomioni loppuun saakka. Ajattelin, että jos tämä on koetus, Jehovalla on valta määrätä ajoista ja hän tietää, milloin koetus loppuu. Päätin odottaa niin pitkään kuin on tarpeen.

Pavlodarissa Kazakstanissa sijaitseva rangaistuslaitos, jossa veli Ahmedov oli vangittuna.

Ymmärtääksemme jouduit vankeusaikanasi kamppailemaan vakavan terveysongelman kanssa, vai kuinka?

Teimur: Olin tosiaan sairas ja sain hoitoja jo ennen vankilaan joutumista. Kun minut pidätettiin, hoitoni keskeytyivät ja sairauteni alkoi paheta.

Miltä sinusta, Mafiza, tuntui tuohon aikaan?

Mafiza: Olin peloissani ja hyvin masentunut. Ratkaisujen tekeminen oli minulle vaikeaa, kun Teimur oli vankilassa. Olimme olleet naimisissa 38 vuotta ja olimme aina olleet yhdessä. Mutta Teimur lohdutti minua: ”Älä murehdi! Jehova korvaa nämä viisi eron vuotta 25 ylimääräisellä vuodella – jopa nykyisessä maailmassa.”

Mikä muu auttoi sinua sinä aikana, kun miehesi oli vankilassa?

Mafiza: Veljet ja sisaret auttoivat minua. Kun Teimur joutui vankilaan, ajattelin tosissani, että kaikki pelkäisivät tulla luokseni Teimurin pidätykseen liittyvien seikkojen vuoksi. Salainen poliisi tarkkaili taloamme ja toimiamme.

Sitten eräs vanhin ja hänen vaimonsa tulivat käymään, ja se todella rohkaisi minua. Kun kysyin heiltä, eivätkö he pelänneet tulla luokseni, he vastasivat: ”Miksi pelkäisimme? Viranomaiset voivat seurata meitä puhelintemme välityksellä. He voivat helposti löytää meidät, jos haluavat.”

Eräällä paimennuskäynnillä vanhimmat kannustivat minua pysymään hengellisesti vahvana. Näin koetus ei lannistaisi minua.

Teimur, mikä auttoi sinua kestämään tämän koetuksen ja pysymään myönteisenä?

Veli Ahmedov sairaalassa Almatyssa vähän ennen vapauttamistaan. Vaikka häneltä ensin evättiin lääkärinhoito, viranomaiset antoivat hänen myöhemmin saada hoitoa, kun hänen terveydentilansa heikkeni huolestuttavasti.

Teimur: Rukoileminen. Rukoilin joka päivä Jehovalta opastusta, ymmärrystä ja voimaa, jotta voisin pysyä iloisena ja uskollisena vaikeuksien keskellä. Hän vastasi selvästikin rukouksiini. Hän tuki minua vankilassa, enkä tuntenut olevani yksin.

Myös Raamatun lukeminen auttoi. Eräässä vankilassa minulla oli Raamattu käytössäni koko ajan. Toisessa paikassa Raamattua pidettiin vankilan kirjastossa, ja pääsin sinne lukemaan sitä kerran viikossa.

Muistin myös sen veljen sanat, joka tutki kanssani Raamattua. Hänellä oli tapana sanoa, että meidän ei tulisi pelätä edessä olevia koettelemuksia. Muistan kysyneeni häneltä, miksi ei tulisi pelätä. Entä jos koettelemus on vaikea tai hirvittävä? Hän sanoi, että Jehova ei salli meille koetuksia, joita emme pysty kestämään, ja että hän antaa meille voimaa minkä tahansa koettelemuksen läpäisemiseen (1. Korinttilaisille 10:13). Niinpä en vankilassa koskaan unohtanut tuota raamatullista ajatusta.

Miltä sinusta tuntui, kun kuulit, että veljet ja sisaret ympäri maailman tiesivät tilanteestasi ja rukoilivat puolestasi?

Teimur: Olin täysin vakuuttunut siitä, että Jehova auttoi minua, koska järjestömme on hänen. Tiesin, että minua ei hylättäisi ja että jonakin päivänä Jehova vapauttaisi minut.

On kiinnostavaa, että vankilaan joutuminen oli todellisuudessa asia, joka pelotti minua eniten. Vankilat kauhistuttivat minua. Kun luin vankilassa olevista veljistä, minulla oli tapana sanoa rukouksessa: ”Jehova, voin kestää mitä muuta tahansa mutta en vankilaa.” Samaan aikaan minulla oli kuitenkin kova halu vierailla vankiloissa ja puhua niissä oleville totuudesta. Kysyessäni mahdollisuudesta osallistua vankiloissa todistamiseen veljet selittivät, että meillä ei Kazakstanissa ole lupaa vierailla vankiloissa. Kun kohtasin oman koetukseni, tunteeni olivat ristiriitaiset. Olin kyllä peloissani, mutta toisaalta tunsin, että toiveeni puhua totuudesta vangeille oli käymässä toteen.

Saitko mahdollisuutta todistaa jollekulle, kun olit vankilassa?

Teimur: Kyllä sain. Kerran eräs viranomainen halusi puhua kanssani. Kun menin hänen toimistoonsa, hän sanoi: ”Tiedän, että olet Jehovan todistaja. Älä edes yritä saarnata minulle!” Vastasin hänelle, ettei minulla ollut sellaista aikomusta. Sitten hän kysyi, mikä on Jumalan nimi. Sanoin, että Jumalan nimi on Jehova. Hän jatkoi: ”Kuka Jeesus sitten on? Eikö hän ole Jumala?” Vastasin: ”Ei ole, hän on Jumalan poika.” Sitten hän kysyi: ”Miksi sitten ortodoksit uskovat, että hän on Jumala?” Vastasin: ”Sitä täytyy kysyä heiltä.”

Eräässä toisessa tilanteessa sain puhua yli 40 ihmiselle samaan aikaan. Vankien luo oli tullut vierailulle psykologi. Kun keskustelimme avioliitosta, hän kysyi, mitä ajattelimme moniavioisuudesta. Kaikilla oli mahdollisuus esittää mielipiteensä.

Kun tuli minun vuoroni puhua, sanoin, että minulla ei ole omaa mielipidettä tästä asiasta, mutta pidän paljon erään toisen mielipiteestä, jonka haluaisin kertoa. Sitten sanoin: ”Sen vuoksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja hänen on liityttävä vaimoonsa ja heidän on tultava yhdeksi lihaksi.” (1. Mooseksen kirja 2:24.) Psykologi kysyi, kenen mielipide tämä on. Vastasin siihen, että se on Jehova Jumalan, ihmiskunnan Luojan, mielipide ja että tässä mainitaan vain kaksi ihmistä, ei useampaa.

Sitten psykologi kysyi: ”Onko olemassa vielä muita syitä, miksi miehellä saisi sinun käsityksesi mukaan olla vain yksi vaimo?” Lainasin Matteuksen 7:12:ta, jossa sanotaan: ”Kaikki, mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, teidänkin täytyy samoin tehdä heille.” Jatkoin: ”Jeesus sanoi näin. Kysyisittekö näiltä tässä salissa istuvilta herroilta, haluaisivatko he jakaa vaimonsa jonkun muun kanssa. Jos miehet eivät halua, että heidän vaimollaan on toinenkin mies, naiset eivät varmasti halua, että heidän miehellään on monta vaimoa.” Psykologi sanoi, että hän piti minun vastauksestani kaikkein eniten.

On todella rohkaisevaa tietää, että vaikeista olosuhteistasi huolimatta löysit tilaisuuksia todistaa ympärilläsi oleville.

Kun oikeusistuimet – mukaan lukien Kazakstanin korkein oikeus – olivat hylänneet vapauttamistasi koskevat lukuisat vetoomukset, näytti siltä, että kaikki juridiset vaihtoehdot oli käytetty.

Olisit kuitenkin päässyt vapaaksi, jos olisit tunnustanut syyllistyneesi rikokseen. Kertoisitko tuosta mahdollisuudesta ja siitä, miksi kieltäydyit allekirjoittamasta tunnustusta?

Teimur: Itse asiassa he ehdottivat sitä muutamia kertoja. Ehdotus vaikutti ystävälliseltä, mutta todellisuudessa tuossa dokumentissa sanottiin, että olin syyllinen siihen, mistä minua syytettiin, ja että pyysin tekojani anteeksi. Myöhemmin minulle tarjottiin mahdollisuutta kirjoittaa tunnustukseni itse ja pyytää armahdusta. Viranomaiset neuvoivat minua kirjoittamaan, että uskonkäsityksistäni puhuminen toisille oli ollut virhe mutta että olin pahoillani teoistani ja pyysin päästä vapaaksi terveydentilani vuoksi.

Kieltäydyin kaikista sellaisista syyllisyyden tunnustuksista ja sanoin viranomaisille, että istuisin mieluummin vankilassa hyvällä omallatunnolla kuin vapautuisin huonolla.

Arvostamme suuresti esimerkillistä uskoasi ja sitä, että kieltäydyit toimimasta vastoin omaatuntoasi.

Lopulta tilanteessa kuitenkin tapahtui odottamaton käänne. Miten sait tietää, että sinulle myönnettäisiin armahdus ja vapautuisit vankilasta?

Teimur: Eräänä päivänä vartija tuli luokseni ja sanoi, että joku soittaa minulle. Muistan ihmetelleeni, kuka minulle soittaisi. Puhelimessa eräs nainen esitteli itsensä ja sanoi, että hän oli tulossa vankilaan vapauttamaan minut. En todellakaan tiennyt, miten suhtautua tuohon puheluun. Sen loputtua päätin kertoa siitä pojalleni, koska en halunnut järkyttää vaimoani uutisella tai antaa hänelle turhia toiveita.

Suljettuani puhelimen vartija kysyi, mitä minulle oli sanottu. Vastasin hänelle, että joku varmaankin pilailee kanssani, koska nainen sanoi puhelimessa tulevansa vankilaan vapauttamaan minut.

Hallintoelimen jäsen Mark Sanderson sekä Teimur ja Mafiza Ahmedov pian sen jälkeen, kun veli Ahmedov vapautui vankilasta.

Vartija vastasi, ettei tuo nainen pilaillut vaan puhui totta.

Miltä tämä jännittävä uutinen tuntui sinusta, Mafiza?

Mafiza: Kun poikani kertoi uutisen, minäkin pidin sitä pilantekona. Olimme odottaneet tätä uutista niin kauan!

Voimme vain kuvitella, miltä teistä tuntui, kun pääsitte jälleen yhteen sen jälkeen, kun Teimur oli ollut vangittuna yli vuoden ajan.

Mitä näin jälkikäteen ajatellen olette oppineet tästä uskon koetuksesta?

Mafiza: Muistan, että veli Bahram ja sisar Gulzira Hemdemovin tilanne suretti minua. [Turkmenistanin viranomaiset pidättivät veli Hemdemovin maaliskuussa 2015. Hänet tuomittiin 19. toukokuuta 2015 neljäksi vuodeksi vankilaan sen tekaistun syytteen nojalla, että hän oli ”lietsonut uskonnollista vihaa”, ja hän on edelleen vankilassa.] Jo ennen Teimurin pidättämistä ajattelin, että sen täytyy olla hyvin vaikeaa Gulziralle. Nyt haluaisin halata häntä ja lähettää hänelle rakkaudelliset ja myötätuntoiset terveiseni. Kun Teimur ja minä olemme kokeneet tämän koettelemuksen, haluaisin kertoa hänelle, että ymmärrän hänen tuskansa. Tiedän, että hän luottaa Jehovan ja veljien tukeen.

Olen hyvin kiitollinen kaikille meitä tukeneille veljille, oman seurakuntamme ja kaikkien seurakuntien veljille kautta maailman, hallintoelimelle, lakimiehille ja pojillemme.

Veli Ahmedov vapautumisensa jälkeen kädessään todistus armahduksesta.

Teimur: Voin sanoa vain yhden asian. Jokaisella on koetuksia, jotka on kohdattava. Kaikkia ei tietenkään koetella vankeudella. Joillakuilla koetus voi olla ei-uskovan perheenjäsenen taholta tuleva vaino. Toisilla koetuksena voi olla seurakuntaan kuuluva veli tai sisar, jonka kanssa on vaikea tulla toimeen. Onpa haaste tai koetus millainen tahansa, meidän kaikkien on mahdollista päättää, noudatammeko Jumalan periaatteita vai jätämmekö ne huomiotta. Jos pidämme kiinni noista periaatteista, voimme läpäistä koetuksen menestyksellisesti. On parasta ottaa koetukset vastaan ja muistaa, että Jehova antaa meille voimaa selviytyä niistä.

Olen hyvin kiitollinen vaimolleni ja pojilleni, jotka tukivat minua. He käyttivät hyväkseen kaikki tilaisuudet vierailla luonani, ja se auttoi minua pysymään lujana.

Lisäksi haluan kiittää hengellisiä veljiäni kaikesta siitä, mitä he tekivät. Arvostin heidän rukouksiaan ja heidän rohkaisevia kirjeitään. En tuntenut hetkeäkään olevani hylätty. Se mitä on tapahtunut minulle, on kasvattanut rakkauttani veljiin ja vahvistanut suhdettani Jehovaan.