7. HEINÄKUUTA 2025
VENÄJÄ
Sergei Tolokonnikov vankilasta vapautumisensa jälkeen. Pikkukuva: Sergei ja hänen vaimonsa Marija vankilan ulkopuolella
Sergei Tolokonnikov vapautunut vankilasta Venäjällä
Sergei Tolokonnikov vapautui 27. kesäkuuta 2025 Venäjällä sijaitsevasta rangaistussiirtolasta. Hän sai viiden vuoden vankeustuomion 12. heinäkuuta 2023, mutta koska hän oli ennen tuomiotaan ollut tutkintavankeudessa lähes kolme vuotta, hän pääsi vapaaksi jo nyt.
Sergein vaimo Marija kertoi, miten Sergein vankeus vaikutti heihin. Hän sanoi: ”20 avioliittovuoden jälkeen se, että jouduimme olemaan erossa toisistamme, tuntui siltä kuin meiltä molemmilta olisi katkaistu toinen siipi.” Mutta sitten hän jatkoi: ”Jehova ei jättänyt meitä selviytymään haasteistamme yksin. Hän antoi minulle runsaasti rakkautta ja huolenpitoa hengellisten veljien ja sisarten välityksellä. He olivat aina paikalla juuri silloin, kun tarvitsin heidän apuaan. Marija jatkoi: ”Sergei kertoi minulle, että kun tilanne tuntui erityisen vaikealta tai pelottavalta, hän rukoili hartaasti, luki Raamattua ja sitten taas rukoili. Näin Jehova vahvisti häntä niin että hän pystyi käyttäytymään Raamatun periaatteiden mukaisesti. Sergei tulikin vankilassa tunnetuksi Jumalan miehenä.”
Olemme iloisia, että Sergei ja Marija ovat taas yhdessä. Heidän esimerkkinsä muistuttaa meitä siitä, että kun luotamme täysin Jehovalta tulevaan voimaan, pystymme kestämään mitä tahansa eteen tulevia koettelemuksia (1. Korinttilaisille 10:13).

