12. TOUKOKUUTA 2021
VENÄJÄ
PÄIVITYS | Kolme veljeä joutunut kestämään tutkintavankeutta jo pitkään
Vilen Avanesov ja Aleksandr Parkov tekivät asiasta uuden valituksen, mutta se hylättiin kassaatiotuomioistuimessa 23. kesäkuuta 2022. Tuomioistuin myöntyi syyttäjän vaatimukseen palauttaa Arsen Avanesovin asia ensimmäiseen valitusasteeseen. On mahdollista, että Arsen tulee saamaan vielä kovemman tuomion. Kaikki kolme veljeä pysyvät vankilassa.
Rostovin aluetuomioistuin hylkäsi 6. joulukuuta 2021 Arsen Avanesovin, Vilen Avanesovin ja Aleksandr Parkovin valituksen. He pysyvät vangittuina.
Donin Rostovissa toimiva Leninskin alioikeus tuomitsi 29. heinäkuuta 2021 Arsen Avanesovin ja Aleksandr Parkovin kuudeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan. Vilen Avanesov sai kuuden vuoden vankeustuomion. Kaikki kolme ovat olleet yli kaksi vuotta tutkintavankeudessa ja pysyvät edelleen vangittuina.
Profiilit
Arsen Avanesov
Syntynyt: 1983 (Baku, Azerbaidžan)
Tausta: Arsen opiskeli insinööriksi ja työskenteli rakennusalalla. Lapsena hän piti rugbyn pelaamisesta. Arsen on opiskellut englantia ja ranskaa.
Vanhemmat opettivat Arsenia arvostamaan Raamattua. Hänet kastettiin Jehovan todistajaksi vuonna 2005.
Vilen Avanesov
Syntynyt: 1952 (Baku, Azerbaidžan)
Tausta: Vilen on työskennellyt sähköasentajana ja rakennusmiehenä. Hän pitää ruoanlaitosta, leivän leipomisesta ja lukemisesta. Raamattu kuului nuoruudessa hänen lempikirjoihinsa.
Vilen avioitui Stellan kanssa vuonna 1980. Heillä on poika, Arsen, ja tytär, Elina. Perhe pakeni Armeniaan vuonna 1988. Jerevanissa Armeniassa samana vuonna sattunut maanjäristys ja taloustilanteen heikkeneminen pakottivat perheen lähtemään maasta. He muuttivat Donin Rostoviin. Vilen kastettiin vuonna 2006.
Aleksandr Parkov
Syntynyt: 1967 (Spassk, Kemerovon alue)
Tausta: Aleksandr joutui jo nuorena huolehtimaan maatilasta ja paimentamaan eläimiä, mikä opetti hänet tekemään kovasti työtä. Hän on työskennellyt traktorinkuljettajana ja kupariseppänä.
Aleksandr avioitui Galinan kanssa vuonna 1990. He alkoivat tutkia Raamattua yhdessä. Aleksandr kastettiin vuonna 1992. Heillä on kolme tytärtä ja kaksi lastenlasta.
Tapaushistoria
Donin Rostovissa tehtiin 22. toukokuuta 2019 sarja ratsioita Jehovan todistajien koteihin. Vilen Avanesov ja hänen poikansa Arsen sekä Aleksandr Parkov pidätettiin, ja he ovat olleet tutkintavankeudessa lähes kaksi vuotta. Maaliskuussa 2021 kaikki kolme veljeä siirrettiin toiseen vankilaan.
Vilenin vaimon Stellan mahdollisuutta tavata miestään ja poikaansa on rajoitettu. Lisäksi hän on jäänyt vaille tuloja. Myös Aleksandrin vaimoa Galinaa vastaan nostettiin syyte hänen vakaumuksensa vuoksi. Hänelle annettiin kahden vuoden ja kolmen kuukauden ehdollinen vankeustuomio.
Ystävät kaikkialla maailmassa ovat hyvin surullisia näistä epäoikeudenmukaisista pidätyksistä. Me pidämme jatkuvasti mielessämme vankilassa olevat, ikään kuin olisimme ”vangittuina heidän kanssaan” (Heprealaisille 13:3).